Kolme vuotta vanha LCD taulu-tv on alkanut muodostamaan kuvaruutuun käynnistyksen yhteydessä raitoja noin 15 cm välein. Raidat kestää noin 5 minuuttia "kone lämpenee", jonka jälkeen ne vain katoavat. Tätä on kestänyt nyt joitakin kuukausia, joten pyysin alan huoltoliikettä tarkistamaan tämän varsin ihmeellisen vian.
Huoltoliike tutki asiaa 3-4 päivää, välillä juteltiin puhelimessa, että ei tv:ssä ole mitään vikaa. Virheraidat näkyivät huoltoliikkeessä alkuvaiheessa, mutta sitten ne vain katosivat huolimatta siitä käynnistettiinkö laitettä kylmänä tai lämpimänä.
Ei muuta kuin laite kotiin, töpseli seinään ja kas kummaa, raidat tulivat esiin kuten aikaisemmin tässä on todettu. Siinä sitä asentajan kanssa yhdessä ihmeteltiin, että ihme kun raidat näkyvät. Minulle ne olivat ihan tuttu näky. Edellinen tv "putkitoosa" kesti reilut 10 vuotta, jota muuttojen yhteydessä on potkittu paikasta toiseen. Mihin tässä tekniikan laatu on kadonnut näin nopeasti? Ja mitä sitä tilalle hankkii, jos menee lopullisesti hajalle?
Hinnat ovat tulleet toki alaspäin kolmen vuoden aikana, mutta, en voi ymmärtää laadun heikkoutta laitteessa, jota käynnistetään ja sammutetaan kaukosäätimestä. Kun seuraa alan mainontaa, huomaa, että koko ajan tulee jotain uutta ja mahtavaa. Mikä näistä uutuuksista erottuu ihmisen silmällä katsottuna? Missä ovat ne tavalliset, kestävät taulutelevisiot, joita käytetään vuodesta toiseen ilman huolia? Vai onko sellaisia enää olemassakaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
1. Samsungin heikko laatu
2. Lyijyttömät juotokset, josta kiitos EU:lle...
Lyijyttömyyden vuoksi mikään uusi elektroniikkalaite ei ole enää niin lujatekoinen kuin aiemmin oli. Juotokset pettää. Tässäkin tuntuisi olevan kyseessä juotosvika. Vian pystyisi rajaamaan kylmaspraylla, mutta jos on BGA-piiri (jossa juotokset ovat piilossa) ei sitä kannata korjata.
Huomattiin sellainen kotikonsti vian korjaamiseksi, raidat lähtevät silloin kun nyrkillä paukuttaa takakanteen. Vaikuttaa tosi laadukkaalta ja ei kai tässä auta kuin odotella miten kauan tämä korjausmenettely auttaa.