Kauanko kestää lämminvesivaraajan asennus? Siis vanha pois ja uusi tilalle? Tietenkin riippuu monesta eri asiasta, mutta semmoinen moduulimallinen 300 litranen. Joutuvat tekemän jotain putkia uusiksi lähtöpäässä, mutta alle kaksi metriä on putkia veloitettu joten aika vähällä ovat noin metrimääräisesti päässeet. On kuulemma kaksi kaveria tehneet ja 14 tuntia laskuttavat yhteensä. Itse olimme töissä joten kellonaikoja ei pysty tarkistamaan ja varmaan naapureitakaan turha vaivata. Varaajakin autotallissa, joten jätin vain oven auki aamlla. Vanhan varaajankin jättivät lattialle...
Kauanko kestää?
5
5029
Vastaukset
- kre
On kokemusta kolmenkin pytyn vaihdosta, viimeisin vajaa pari vuotta sitten.
Kyseessä oli modulimallinen 300 l pytty, jossa varolaiteryhmä valmiina mukana. Tekijöinä oli putkimies ja ammattikoulupoika apuna työharjoittelemassa. Homma kesti laskun mukaan 5 tuntia, ja laskussa siis yhteensä 2x5 h = 10 h. Putkituksia ei tarvinnut uusia, joku pikku pätkä ja kulma vain. Autolla päästiin ihan oven eteen, josta matkaa asennuspaikalle kymmenkunta metriä, ei portaita. Työhön sisältyi myös entisen irrotus verkosta, tyhjennys ja poisvienti. Itse olin tehdyt suojaukset tms ennakkovalmistelut.
Pieni yllätys tuli vanhan purkamisessa, kun tyhjennykseen ei kavereilla löytynytkään sopivia välineitä, niitä piti käydä kesken kaiken firmasta hakemassa. Samalla taidettiin käydä kahvillakin, mutta mitäs tuosta. Ja tyhjennys sitten vei melkoisen osan tuosta ajasta. Ilman siinä esiintyneitä ongelmia olisi selvitty pari tuntia vähemmällä (siis laskussa tunteja 4 kpl vähemmän)
Kaikki sähkötyöt tein itse, kun on noita pätevyyksiä vähintään riittävästi, ja työuraa alalla kauan. On tällä uudella pytyllä erilainen liitäntä kuin entisellä. Sitä hommaa en olisi muille antanutkaan, edes sähköfirman oppipojille.
Aiemmista vaihdoista muistelen, että aikaa meni huomattavasti vähemmän.- sähköputkitimperi
Ensiksi:kokemukseni lv.varaajien vaihdoista ja korjauksista voidaan laskea sadoissa,tai vuosissa yli 25v.
Edellä mainittun perustuen:
Putkimiehellä kuluu varaajan vaihdossa kuivissa sisätiloissa ilman vesivahinkoa 4-5 tuntia,riippuen siitä millä tuulella sattuu olemaan,sisältäen tyhjennyksen,irroituksen,putkimuutokset,uuden varaajan liittämisen,vanhan varaajan pois viennin ja jälkien siivouksen (ei suursiivousta).
Apua Putkiherra tarvitsee ainoastaan varaajien kantamisessa ja sähkökytkennöissä jotka hoituvat paikalle hätistellyn sähköäijän toimesta;laskutus 2tuntia jos tarvitsee avustaa putkimiestä,pelkät sähkökytkennät laskutus 1tunti matkat.
Arvioihin ei sisälly kaappien,saunanlauteiden tms.purkua ja kokoamista tai muitakaan rakennusteknisiä töitä,eikä myöskään huonekalujen siirtelyjä eikä kaappien tyhjennyksiä.
HENKILÖKOHTAISESTI olen sitä mieltä,että 2x7h.laskutus on hieman suuri jos varaaja on autotallissa,eikä sitä ole tarvinut kanniskella 5.kerrokseen kanaportaita myöden,tai kilometritolkulla pitkin metsää.
Sitäpaitsi,ei sinne varaajan alle edes mahdu kahta miestä...ja siihen tyhjennykseen kuluu aikaa oikeilla välineillä yleensä 1-2tuntia riippuen kuinkapaljon varaajan pohjalla on sakkaa. - edullisemmin
sähköputkitimperi kirjoitti:
Ensiksi:kokemukseni lv.varaajien vaihdoista ja korjauksista voidaan laskea sadoissa,tai vuosissa yli 25v.
Edellä mainittun perustuen:
Putkimiehellä kuluu varaajan vaihdossa kuivissa sisätiloissa ilman vesivahinkoa 4-5 tuntia,riippuen siitä millä tuulella sattuu olemaan,sisältäen tyhjennyksen,irroituksen,putkimuutokset,uuden varaajan liittämisen,vanhan varaajan pois viennin ja jälkien siivouksen (ei suursiivousta).
Apua Putkiherra tarvitsee ainoastaan varaajien kantamisessa ja sähkökytkennöissä jotka hoituvat paikalle hätistellyn sähköäijän toimesta;laskutus 2tuntia jos tarvitsee avustaa putkimiestä,pelkät sähkökytkennät laskutus 1tunti matkat.
Arvioihin ei sisälly kaappien,saunanlauteiden tms.purkua ja kokoamista tai muitakaan rakennusteknisiä töitä,eikä myöskään huonekalujen siirtelyjä eikä kaappien tyhjennyksiä.
HENKILÖKOHTAISESTI olen sitä mieltä,että 2x7h.laskutus on hieman suuri jos varaaja on autotallissa,eikä sitä ole tarvinut kanniskella 5.kerrokseen kanaportaita myöden,tai kilometritolkulla pitkin metsää.
Sitäpaitsi,ei sinne varaajan alle edes mahdu kahta miestä...ja siihen tyhjennykseen kuluu aikaa oikeilla välineillä yleensä 1-2tuntia riippuen kuinkapaljon varaajan pohjalla on sakkaa.No tämähän osottautui aika jännäksi....
Tässähän saatii oikeen erittelyt, ammattimiehet antakoot kommenttia on kuitenkin julkista tietoa...
varaaja vaihto 3h ennakkokäynti 1h
matkatunnit 2h
vanhan varaajan tyhjennys 4h
lisätyötunnit 4h
Sukkelaksi tämän tekee se, että ennakkokäynti oli heidän puoleltaan toivomus, jotta ei tarvitsisi niin paljon ottaa tarvikkeita mukaan.
Lisätyöt on käyttövesipumpun vaihto ja kahden ulosoton tekemiseen, siis t-haarojen asentaminen, pieni pätkä putkea, ja sulku siihen päähän. Jotenkin tälleen maallikkona tuntuu, että tuossa hommassa olisi joku voinut suoritua nopeamminkin. Neljä tuntia.. Taitaa kaverit olla ylpeitä itsestään. =)
Tuli otettua kohtalaisen kallis oppitunti siitä, miten otetaan tarjouksia vastaan. On käyty valitusprosessi aika pitkällä, mutta on vain sana vastaan. Voidaan laittaa käräjille, mutta voittaminen on epätodennäköistä, tai ainakin saatu hyöty suhteessa vaivaan on liian pieni.
Otan ainakin itse kaikki tarjoukset tästä lähin aina kirjallisena sähköpostiin.
Kyseinen pulju on Turussa, en tiedä voiko firman nimeä tässä paljastaa, mutta privaattina voin sen puljun nimen pitää niille, jotka sitä katsovat tarvitsevansa.
Niin ja se vanha varaaja makaa vieläkin tuolla talllin lattialla. Pitäisikö käydä viemässä se itse sinne liikkeeseen vai mihin noita kuuluu laittaa? - q3e4wt6hjmkl.
edullisemmin kirjoitti:
No tämähän osottautui aika jännäksi....
Tässähän saatii oikeen erittelyt, ammattimiehet antakoot kommenttia on kuitenkin julkista tietoa...
varaaja vaihto 3h ennakkokäynti 1h
matkatunnit 2h
vanhan varaajan tyhjennys 4h
lisätyötunnit 4h
Sukkelaksi tämän tekee se, että ennakkokäynti oli heidän puoleltaan toivomus, jotta ei tarvitsisi niin paljon ottaa tarvikkeita mukaan.
Lisätyöt on käyttövesipumpun vaihto ja kahden ulosoton tekemiseen, siis t-haarojen asentaminen, pieni pätkä putkea, ja sulku siihen päähän. Jotenkin tälleen maallikkona tuntuu, että tuossa hommassa olisi joku voinut suoritua nopeamminkin. Neljä tuntia.. Taitaa kaverit olla ylpeitä itsestään. =)
Tuli otettua kohtalaisen kallis oppitunti siitä, miten otetaan tarjouksia vastaan. On käyty valitusprosessi aika pitkällä, mutta on vain sana vastaan. Voidaan laittaa käräjille, mutta voittaminen on epätodennäköistä, tai ainakin saatu hyöty suhteessa vaivaan on liian pieni.
Otan ainakin itse kaikki tarjoukset tästä lähin aina kirjallisena sähköpostiin.
Kyseinen pulju on Turussa, en tiedä voiko firman nimeä tässä paljastaa, mutta privaattina voin sen puljun nimen pitää niille, jotka sitä katsovat tarvitsevansa.
Niin ja se vanha varaaja makaa vieläkin tuolla talllin lattialla. Pitäisikö käydä viemässä se itse sinne liikkeeseen vai mihin noita kuuluu laittaa?Outoa. Varaajan vaihto, ennakkokäynti ja matkatunnit ovat ok, mutta miksei noita kahta viimeistä ole tehty samaan aikaan? Eli sillä aikaa, kun varaaja tyhjenee, niin tehdään nuo ylimääräiset työt..? Eikä varaajan tyhjennyksessä mene mitään 4 tuntia, se tyhjenee 1-1.5 tunnissa maksimissaan. Toki, jos ei ole viitsitty tehdä asialle mitään, niin saahan tyhjennykseen kulumaan vaikka 2 vuorokautta ja vielä kahteen mieheen odotellaan.
Oikea laskutus lienee 7 tunnin paikkeilla. - q3e4wt6hjmkl.
q3e4wt6hjmkl. kirjoitti:
Outoa. Varaajan vaihto, ennakkokäynti ja matkatunnit ovat ok, mutta miksei noita kahta viimeistä ole tehty samaan aikaan? Eli sillä aikaa, kun varaaja tyhjenee, niin tehdään nuo ylimääräiset työt..? Eikä varaajan tyhjennyksessä mene mitään 4 tuntia, se tyhjenee 1-1.5 tunnissa maksimissaan. Toki, jos ei ole viitsitty tehdä asialle mitään, niin saahan tyhjennykseen kulumaan vaikka 2 vuorokautta ja vielä kahteen mieheen odotellaan.
Oikea laskutus lienee 7 tunnin paikkeilla.Se tuli vielä mieleen, että miehet ovat varmaankin jostain syystä halunneet ottaa lunkisti ja kun asiakaskaan ei ole paikalla, niin miksi hosua, kun saman palkan saa tekemättä mitään. Jos putkiliike on vastuullinen, niin miehet otettaisiin puhutteluun, siitä syystä, että miten työ voi kestää noin kauan ja sinulle hyvitetään ylimääräiset tunnit. Mikäli kyseessä siis on putkiliike, se ei taida käydä ilmi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi892761On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622645Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk581617Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171518Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485