Käskin polville eteen ja avaamaan housuni. Käskin avaaman suunsa, ottaen samalla hiuksista kiinni, painoin kyrvän nieluun asti pitäen sisälle ja pikkasen painaen lisää, vetäen sen nopeesti ulos ja painaen sen samalla takasin. Tiukan otteen hiuksista pitäen, katselin kun pikkasen yritti käsillään vastaan pitää, mutta kielsin sen. Muutaman kerran vielä painoin syvälle. Käskin imee kunnolla, samalla liikuttaen päätä nopeemmin, miettien että on parenpi kuin käteen veto tällein tää hoitaa. Liikutin päätä nopeammin, katsoen samalla silmiin sitä, käskien imemään vielä lujenpaa, laukesin kertoen että ei se ihan kaikea näköjään sisään ota. Meni todella nolon näköiseksi kun osoitin tappia samalla.
Käski sen nousta ja kysyin että mikäs sillä on fantasia mitä se haluis kokea, paino päänsä maahan ja jotain mungersi. Käskin nostaa päänsä ja tiukemmin kysyen, nyt kuulu että on halunnut että se fistattaisi. Käskin selälleen maahan ja nostamaan hameensa, otin liukkaria ja laiton sitä reilusti käteeni ja pikkasen tiputin vitulle. Pikkasen sitä säpsähti, ilmeisesti oli kylmää. Laiton kevyesti kolme sormee sisään pikkasen aikaa niillä nain. Laittaen neljännen, tunsin lanneluut niitä vasten ja tiesin että tällä kädellä ei tätä narttua fistata, oli alkanut voihkimaan mutta pysy paikallaan. Laitoin käden suppuun, aloin pyörittävillä liikkeillä painamaan kättä, mutta lanneluut tuntu todella kättäni vasten. Vaikutus oli ollut kivun sekasta ja tiesin että ei onnistu. Nousin ja ojensin käden komentaen sen nuolemaan se puhtaaksi. Menimme autolle ja itsellä teki mieli kahvia.
Ajoin läheiselle huoltsikalle, käskin seurata. Sisällä pikkasen sen kontrollia helläsin ja katsoin mites se selvii. Hyvin kanto kahvit pöytään ja pyysi lupaa saada istua, annoin ihan pikkasen normaalia kauemmin sen olla pystyssä, juuri sen verran että ihan pientä hämmästystä ympäristössä aiheutti ja hyvin se tiedosti sen pienen punan noustessa poskille. Juttelimme normaalisti, ainoa poikkeus että Herroitteli puhuessaan. Huomasin että oli väsynyt ja muutaman kerran ihan pienestä jouduin huomauttamaan jonka ansioista pikkasen ryhdistäytyi pikkaseksi aikaa. Join kupin tyhjäksi, odotin pikkasen aikaa ja kysyin että eikö se pidä huolta Herrastaan, saman tien ryhdistäytyi kunnolla tietäen että äänenpainossa oli rankaisun merkki ilmassa. Kysyin että mitä on jättänyt huomioimati, kolkutin kynnellä kuppia, ihmetteli kuinka kauan menee että huomaa. Kun huomasi, kysyin että eikö se pidä huolta että on kahvia. Huomasin selvän parannuksen siinä, kysyi todella kohteliaasti että otanko toisen kupin kahvia, kerroin ottavani, Annoin rahaa, katsoin kun meni ostamaan, katsoin samalla kahta nuorta naikkosta vierus pöydässä, iskien niille silmää. Kun katsoivat mua, näin punan nousevan poskille, pienellä hymyllä ne siitä palkitsin. Saapu kahvin kanssa, niias ja Herroitteli, katoin ohi vierus pöydän nuorukaisiin jotka silmät suurina katsoivat. Annoin luvan istua, kerroin että otetaas puheeksi se, että mitkä meni tänään hyvin ja mitkä huonosti. Kertoen kanssa että katsotaan jos koulutus sen osalta voidaan aloittaa. Katso mua puna poskilla ja pää painu heti alas kun silmiin katsoin. Täs sain mietti mihis sen nyt alkais kouluttaa. Join kahvin loppuun nousin ja käskin seurata autolle. Ajoin sen samaan paikkaan josta olin sen ottanut. Käskin poistua autosta, olemaan tarkkana, sillä ilmoitan milloin aletaan todellinen koulutus.
TarinaHerra

Vastaukset 1
Vanhimmat
aika tönkköä kerrontaa