Salakuvaaja

Lähennellyt ja salakuvannut sai sakot
28.9.2010 15:44

Nukkumassa olleen naisen viereen asettunut ja häntä salaa valokuvannut mies sai tiistaina tuomion Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Rikos tapahtui viime vuoden elokuussa lappeenrantalaisessa leirikeskuksessa.
Poliittinen yhdistys oli vuokrannut leirikeskuksen tapaamistaan varten. Seurueeseen kuulumaton, ulkopuolinen mies oli hiippaillut yöllä saunatiloissa olevaan huoneeseen, jossa oli nainen nukkumassa alusvaatteisillaan. Nainen ja mies eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Mies meni naisen viereen vaatetustaan vähentämättä. Hän oli myös naisen päällä niin, että vartalot koskettivat toisiaan.

Saman yön aikana mies otti naisen nukkuessa tästä kaksi valokuvaa, ja joi huoneesta löytämäänsä viiniä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, salakatselusta ja näpistyksestä.

Hänelle määrättiin 90 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyy 540 euroa.

Naiselle miehen on maksettava korvauksena 1 000 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä.

Huhhuh mihin on maailma mennyt!!
2689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

saiskoha noi kuvat tänne intternettiin kasseltaviksi?

Äänestä
  • Onkohan suomen mafia tirkistellyt lähiaikoina eläkeläisiä?Mihin on hävinnyt tämä alamaailman kuningas?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aatsi_k kirjoitti:

Lähennellyt ja salakuvannut sai sakot
28.9.2010 15:44

Nukkumassa olleen naisen viereen asettunut ja häntä salaa valokuvannut mies sai tiistaina tuomion Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa.

Rikos tapahtui viime vuoden elokuussa lappeenrantalaisessa leirikeskuksessa.
Poliittinen yhdistys oli vuokrannut leirikeskuksen tapaamistaan varten. Seurueeseen kuulumaton, ulkopuolinen mies oli hiippaillut yöllä saunatiloissa olevaan huoneeseen, jossa oli nainen nukkumassa alusvaatteisillaan. Nainen ja mies eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Mies meni naisen viereen vaatetustaan vähentämättä. Hän oli myös naisen päällä niin, että vartalot koskettivat toisiaan.

Saman yön aikana mies otti naisen nukkuessa tästä kaksi valokuvaa, ja joi huoneesta löytämäänsä viiniä.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, salakatselusta ja näpistyksestä.

Hänelle määrättiin 90 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyy 540 euroa.

Naiselle miehen on maksettava korvauksena 1 000 euroa aiheuttamastaan kärsimyksestä.

Huhhuh mihin on maailma mennyt!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu