TIPSUKENNELI

http://www.ts.fi/online/kotimaa/162896.html

Yritys pyörittää kenneliä päättyi viranomaisten väliintuloon
Turkulaisnaiselta otettiin huostaan 20 nälkiintynyttä koiraa

Turun Sanomat 29.9 2010 18:30:56

Turun eläinsuojeluviranomaiset sulkivat kotikutoisen kennelin Turussa tiistaina. Noin 25-vuotiaalta turkulaisnaiselta otettiin huostaan peräti 20 koiraa sekä kaksi kissaa. Pahoin nälkiintyneet eläimet vietiin kaupungineläinlääkärin hoitoon eläinsuojelulain perusteella.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, komisario Vesa Aaltonen Varsinais-Suomen poliisista kertoo, että koko koiralauma asui Katariinan kaupunginosassa olevassa pientalossa. Aaltosen mukaan tapaus tuli päivänvaloon eläinsuojeluviranomaisten omassa tarkastuksessa.

Turun eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopran mukaan koiria pidettiin kenneltarkoituksessa, mutta niiden hoito oli laiminlyöty kokonaan.

– Pieneen tilaan oli haalittu liian paljon eläimiä, siellä oli yksitoista aikuista koiraa ja yhdeksän pentua. Asunnossa oli äärimmäisen likaista ja siivotonta, ja kahta koiraa lukuunottamatta kaikki luokiteltiin nälkiintyneiksi tai todella laihoiksi, Leyser-Kopra kuvailee.

Osa koirista vietiin
jo vuosi sitten
Leyser-Kopran mukaan nuori nainen oli yrittänyt pyörittää kenneliään omin voimin, mutta resurssit olivat lopulta loppuneet kesken. Aivan uusi tuttavuus hän ei ole eläinsuojeluviranomaisille, sillä samaa kenneliä on seurattu jo vuoden ajan. Ensimmäisen kerran osa koirista otettiin huostaan vuosi sitten, mutta silloin toimintaa ei lopetettu kokonaan.
– Huostaanoton tarkoituksena tietysti oli, että se parantaisi omistajan tapoja. Mutta jos resurssit eivät riitä, niin viranomaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhaltaa peli poikki, Leyser-Kopra toteaa.

Koirien omistaja ei ollut ilmoittanut yhdeksää pentua rekisteröitäväksi, tai onnistunut myymään niitä. Leyser-Kopra laskeskelee, että pienirotuisen koiran kohdalla yhdeksän pentua olisi voinut tuottaa nettikaupassa noin 5 000 euroa. Hän harmittelee, että jopa eläinsuojelulakeja rikkova kenneltoiminta vaikuttaisi olevan kasvava trendi, sillä monet kuvittelevat sen tuottavan helppoa rahaa.
0459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

laittakaapa tietoo e kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu