Mitä tiedätte laatutakuu-yrittäjyydestä? Onko mitään järkee???
Laatutakuu
minä vaan
5427151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 117 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Maksat noin 18000€ että saat nimen ja muutaman
kohteen ja vievät vielä noin 4% liikevaihdosta
Ei niitä kohteita kukaan ilmaseks tuo.oli yrittäjänä yksin tai ketjussa.4% ei oo paljon,jos emo harrastaa markkinointia,se on nimittäin kallista.alotuspakettiin varmaa kuuluu jotain kamaa,et ei kai sitä ihan tyhjästä makseta.
yhteensä maksat laatutakuulle kk:ssa 19%!!! sisältäen yhteistyömaksun, tilitoimistonpalvelut ja markkinoinnin.
Ota selvää, asianajotoimistosta sanottiin, ettei moista törkyä ole fr-sopimuksissa eläissään nähnyt. Yritystoiminta ei ymmärtääkseni millään alalla ole helppoa, mutta kun fr-antaja käy liian ahneeksi, on yrittäjä täysin lainsuojaton. Olen jutellut muutamien yrittäjien kanssa, ovat joutuneet ottamaan lisää kohteita, jotta selviäisivät lainan maksuistaan ym. maksuista, vaikkei lt olisi laittanut tikkua ristiin kyseisen kohteen hankinnassa. Apua voi tulla vain lainarahan hankkimisessa heidän omien saataviensa turvaamiseksi, jos/kun yrittäjä joutuu maksuvaikeuksiin. Mutta palkkansahan heidänkin on turvattava ja työsuhdeautot ja kännykät jne., joten laittavat siivoojan oikein kunnolla raatamaan, ei siinä enää tunne itseään minkään lajin yrittäjäksi.
Tuosta markkinoinnista vielä: Jos markkinointi tarkoittaa muutamaa mainostynkää ja heidän logoillaan varustettujen mainosten jakamista asiakkaille, niin ainakin minun asiakkaani ovat hyvin hämärästi tietoisia siitä, kuka tässä nyt oikeastaan on yrittäjä, lt vai minä. Ja jos lt jakelee kohteita yrittäjälle maksua vastaan, niitä saavat ns. "suosikit" eli jotka eivät hangoittele vastaan ja maksavat kiltisti royaltinsa. Vuoden yrittäjäpalkintokin meni tässä männä vuonna yrittäjälle, jonka tärkein näyttö oli lt:n saatavien hoitaminen.
Usko vaikka huvikses. 19 % pelkästä tilitoimistosta ja ns. "markkinoinnista", mitä muuten tarkoitit tolla yhteistyömaksulla, siitä mulla ei ole harmainta aavistusta, kas kun yhteistyö loppuu sinä päivänä, kun saat lainasi frankkari-antajalle maksettua...
Onhan tässä kaikkea tullut nähtyä ja kokeiltua ja lehti-ilmoituksen perusteella ajattelin tätäkin joskus, mutta ainakaan franchising-yrittämisellä ei näilla näkymin kannata onneaan kokeilla. Johan toi kertoo ko. ketjun toiminnasta jotain, että on ihan as.ajotstoon pitänyt yhteyttä ottaa ja tollaset summat pitää maksaa ennen kuin pääsee aloittamaan ja eroaminen on käytännössä mahdotonta, ellei onnistu lotossa voittamaan. Vähän haiskahtaa vilunkihommalta.
Kun nyt toivottavasti olet lukenut näitä viestejä kuten itse olen tehnyt, tuntuu aivan uskomattomalta; siis kohteet maksaa, olematon markkinointi maksaa ja tää alotuspaketti oli jo surkuhupaisaa.
kun oot yksin yrittäjänä, ei mikään emo ota sulta niitä prosentteja, eihän tossa siivoushommassa mitään laatutakuita tarvita, soittelet vaan yrityksiin ja kyselet duunia, siinä sitä on markkinointia, vaikka laatutakuu sen on niin hienoihin kansiin laittanutkin niin ei se asiakas tartte kun hyvää jälkeä, ja sit se kama, yks imuri, kassi laatutakuukarkkeja ja kyniä, mä maksoin ihan tyhjästä
Kokeilin tota laatutakuuta ja kyllä täytyy sanoa, että mikään, mitä luvattiin ei pitänyt paikkaansa. Eteen lykättiin hienoja laskelmia, että tämän ja tämän verran jää käteen, sitten kun olet maksanut sen ja sen ja sen.....
Rojaltit otti pattiin eniten, koskapa olivat huippusuuria. Eikä tää armaan isänmaamme verotus suosi kuin tarpeeksi rikkaita, on vähän tällanen köyhät kyykkyyn -mentaliteetti meneillään. Siis luvattiin vähintään 8000 mummonmarkan nettotuloa, no olishan se riittänyt, mutta kun ei jäänyt kuin paskaa käteen pitkän työpäivän jälkeen. Hakeuduin konkurssin jälkeen tavalliseen duuniin ja kyllä täytyy sanoa, että tää on lasten leikkiä yrittämiseen verrattuna. Koska yrittäjä voi esim. sairastua, ei ainakaan, jos ei ole alaisia ja kellä niitä nyt on vara palkata ainakaan toiminnan alussa. Toisen palveluksessa saa työterveyshuollot ja saikkaria ilman lääk.todist. kolme päivää ja jos pitempään on tarve olla, niin ei kun lekuriin valittamaan. Että sikäli on duunarilla asiat paremmin, vaikka joskus haikailen sen perään kun sai itse määrätä asioista, mutta enää en ainakaan fr-yrittäjäksi palaisi. Jos vielä joskus yrittäjäksi, niin ei mitään laatutakuita väliin, näin on.
oisitko ite valmis maksamaan about 140.000 vanhaa markkaa pelkästään siitä ilosta, että pääset HETI raatamaan, ei tartte kylläkään henk.koht. koputella asiakkaiden ovia, koska jokunen asiakas tällä rahalla irtoaa, niin ja se aloituspaketti, voi hurja, että yllätyin :-(
kaikkihan tässä laatutakuussa on ollut järjetöntä...
Just niin, paitsi toi 4 % voi "hieman" noustakin"
sama tyyppi rallattaa iän ikuista vanhaa biisiä molemmilla laatutakuu-palstoilla, ei oo huolta huomisesta, taitaa olla näitä fattan asiakkaita, ei oo muutakaan tekemistä..
??? Mistäs te oikeen puhutte.... Eikös se ole 19 % myynnistä + alvi, minkä Laatutakkuu vie...
liikevaihdostasi.
kanssa viittä vuotta kestää. Eiköhän se lie yleisin tuo 3,5- 4 vuotta, minkä LT-yrittäjä keskimäärin sinnittelee, ennenkuin "KONKKA" vie mennessään...
sit pääsee?
- Tulot pitää vissiinki olla alle minimitasoa...Sen perusteella luulis Laatutakuu-yrittäjänki sieltä saavan tukea. Vaan ei saa, kun siellä sanotaan ettei yrittäjiä tueta!! Että pitäs ensin luopua kannattamattomasta yrityksestä!!! - Mutta milläs luovut, kun on 5-vuotinen sopimus Laatutakuun kanssa. Ja siitähän et irti pääse, muuta kuin maksamalla jotain 15.000 euroa sopimuksenpurku-sakkoa ja luovuttamalla asiakkaas Laatutakuulle!!
Ja silloinkin Laatutakuu vielä jatkaa huijaamistasi, ilmoittamalla ettet 1-2 vuoteen saa siivousyritystä perustaa tai harjoittaa.
- VAIKKA OIKEASTI SIINÄ SOPIMUKSESSA KIELLETÄÄN AINOASTAAN LAATUTAKUUN KANSSA VASTAAVANLAISEN TOIMINNAN HARJOITTAMINEN! - SIIS FRANCHICING-TOIMINNAN...
Eli edelleenkin, vielä siinäkin tilanteessa, puhuvat muuta, vaikka TARKKAAN TIETÄVÄT, MITÄ SOPPARISSA LUKEE!!!!
Suomen laissa kohtuuton ehto on mitätön.
Elinkeinon harjoittamista ei voi kieltää. Lain tarkoitus on suojella heikompia. Kääntykää juristin puoleen jos "nyppii". Suomen laki menee sopimuksissa mainitun "etiikan" ohi. Jokaisen oikea ja väärä sekä moraali on erilainen.
ENNENKAIKKEA LOPETTAKAA MINÄ VAAN NIMIMERKIN
KÄYTTÖ, JOKAISELLA MEISTÄ ON IHMISARVO!!!!
(HAVUJA PERKELE!)
Ensinäkin tämä latuutakuu ei ymmärä itsenäisen yritys sanan muotoa kaikki jotka lähtee tälle laatutakuun tielle ei ole itsenäisiä yrittäjiä vaan työn tekijöitä ja yrittäjä istuvat toimistolla ja tekevät tyytyväisyys kyselyjä vaivan nauratavaa homaa.Sanon sinulle joka harkitse laatutakuu touhuja niin laske rauhalisesti kymmeneen ja mieti mitä tarkoitaa sana itsenäinen ja mitä ketju mutta jos olet aivosi tuhonnut niin kuin minä niin älä odota ota laina ja polta itsesi loppuun.nimimerkki kokemusta on ja oli.
jos luet nää kaikki kommentit, onko eteen tullu yhtään positiivista? mä en ainakaan näitten perusteella edes rojaltien alennuksella lähtis mukaan.
Ja taas haetaan Hesarissa uusia yrittäjiä. Mieluummin menisin vaikka Kotipizza-yrittäjäksi, kun niitäkin haettiin. Ei tartte ravata paikasta toiseen kaupungilla ja parkkipaikkaa ei ainakaan hesan keskustasta saa kuin rahalla.
Miksköhän laatutakuun tarttee niin aktiivisesti hakea uusia höynäytettäviä, jos ovat niin hyviä kuin väittävät; siks että moni on menny konkkaan ja uupunu kesken velanmaksun.
Ja niinpä ISS laittoi laatutakuun hoitamaan asiaa, jossa siivoojasta tehtiin brändi. Jokaiselle pikkuputiikille oma pikku siivooja ja ISS säästyi näiltä alituiseen narisevilta pikkulafkoilta. Kun vihdoinkin saatiin ylipuhuttua reippaita ahkeria brändi-tyyppejä n. 140.000 mk:lla vähintään, onhan sitä nyt brandinä olemisesta jotain maksettava, olivat kaikki onnellisia. Paitsi sitten kun brändi-siivoojaltakin alkoi pinna kiristyä alituiseen narisevista pikkuyritysten purnauksesta. Vaikka hän kuinka ahkeroi ja puunasi, oli jokin paikka jäänyt huomioimatta ja niinpä yritys halusi uuden siivoojan, mutta ei enää laatutakuulta, koska olivat niin pettyneitä suuriin lupauksiin. Tästäpä laatutakuu sai idean aloittaa oikein kunnon piiskaus laiskottelevaa ja huonosti käyttäytyvää brandi-siivoojaansa kohtaan, ja jos ei tästä ottanut opikseen, kammettiin ulos koko nerokkaasti suunnitellusta brandilaatutakuusiivooja-ketjustaan ja siivooja oli tämän jälkeen korviaan myöten veloissa, mutta armoa ei annettu mistään suunnalta. Seurasi masennus ja häpeä, mutta onneksi oli vielä olemassa oikeutta, josta seuraavassa jaksossa. Sen pituinen se.
tai voihan sitä aina kysyä, mutta ota hyvä ihminen selvää, mihin nimesi pistät...
Tiedän aika paljonkin, mutta nää muut vastaukset kyllä kattaa sen tiedon, joten lue ne tarkkaan. Vinkkinä vielä yrittämisen ihanuudesta, käy tämän sivuston kohdalla Yrittäminen, siellä sitä on faktaa yrittämisen iloista. Mikäli nyt kuitenkin haluat kokeilla, älä missään tapauksessa allekirjoita sitä sopimusnivaskaa heti, vaan vaadi se mukaasi ja luetuta se vaikka asianajajalla, joka on perehtynyt fr-asioihin. Se raha kyllä kannattaa maksaa.
Pääkaupunkiseudulla on useita firmoja,joille voi tehdä siivoustyötä ennakkoverokortilla, eli yrittäjänä. Sinulle maksetaan sovittu summa kuukaudessa kohteen hoitamisesta ja aineet tarvikkeet tulevat firman puolesta. Eikä asiakkaita tarvitse ostaa, en osaa sanoa tienaako näin enemmän vai vähemmän kuin laatutakuussa, mutta on yksinkertaisempaa ja helpompaa eikä mitään sakkomaksuja.
En voi laatutakuu-sopimuksen perusteella tehdä tätä siivoustyötä yrittäjänä kahteen vuoteen sopimuksen irtisanomisesta, jos siitä nyt koskaan irti pääsee, sakkoraha on niin kova.
Kiitti kuitenkin vinkistä. Tulevaisuutta ajatellen, miten tavalla tällaisiin firmoihin voi hakeutua, siis onko kyse ihan normaalista yrittämisestä ja jos on, niin eikö kuitenkin jotkut halua siivousyrityksen tuovan aineet ja tarvikkeet mukanaan?
onks kyseinen laatutakuu löytänyt montakin yrittäjää? kerran meinasin, mutta onneks en menny, enkä tämän jälkeen edes harkitse
Otapa selvää... EWi Pidä uskoa kaikkea kuitenkaan...
äläkä suotta näihin juttuihin usko. Näähän on kummiskin vaan juttuja!
Ite kun kokeilet, niin sit tiiät varmasti, miten asia on.
Hih.
Kokeilu meneillään, takaan itse omat lainani
(korkon. 3%) pankin kanssa voi aina tarpeentullen neuvotella. Puolensa myös pitää pitää.
jos siivota haluut, mee ennemmin johonkin siivousfirmaan, kuten oot nähnyt tässä yrityshommassa ei saa kun näppyjä naamaan pelkästä mielipahasta
En ole laatutakuu yrittäjä.Olen iss:ssä töissä siivoojana. iss lähettää kaksi kertaa kuukaudessa palkkalaskelman mukana kirjeraportteja meille työntekijöille siitä mitä iss:ssä on tapahtunut se oli silloin 2.10.2002 palkkalaskelman välissä kirje siitä, että iss laatutakuu-ketju sai palkinnon siivoustaito lehti palkitsi.
Meille iss lähettää 6 numeroa vuodessa iss uutiset henkilöstölehti niiden kirjeraporttien lisäksi sen lisäksi tulee kerran kuukaudessa erikoisuutiset lehti ja iss pro lehti niissä on aina juttua laatutakuu yrittäjistä.
Vuonna 2000 aika moni jotka tunsin iss siivooja menetti työkohteensa laatutakuu yrittäjälle ne oli iss asiakas kohteita iss-siivooja sai lähteä iss yrittäjä oli tervetullut. Minäkin meinasin menettää työkohteen mutta asiakas ei hyväsynyt laatutakuu tarjousta. Hän halusi pitää iss:n siivoomassa. Mitäpä muutakaan iss voi tehdä silloin kuin puolittaa siivoojan työajan siitä kohteesta asiakas maksaa edelleenkin saman kuin ennen puolittamista. Sen takia nykyisin kaikki siivouskohteet on ettei ehdi siinä ajassa siivota mistä maksetaan ne on niin puolitettu. Ei kukaan valvo.
Eräs iss johtaja sanoo, että kaikkien etu se on et maksetaan vähemmän kaikilla on silloin työtä.
Asiakas maksaa aina neliöiden mukaan siivoustoimistolle.
Vuonna 2000 iss uutiset lehti kirjoittaa laatutakuu-yrittäjiä on tällä hetkellä 75, joiden yhteen laskettu liikevaihto on 80 miljoonaa markkaa. Eli vuonna 2000.
Nyt tuli uusin iss uutiset lehti se lehti tuli keväällä 2004 ja siinä on laatutakuusta koko sivun juttu.Siinä lehdessä kirjoitetaan näin:
ISS:ään kuuluva laatutakuu-ketju kasvaa vauhdilla. Siivous- ja kiinteistönhoitoalan johtavassa franchising-ketjussa toimii nyt 210 yrittäjää lähes 60 paikkakunnalla.
ISS:n tavoite on sen lehtijutun mukaan se, että vuonna 2005 olisi 300 iss laatutakuu yrittäjää.
Ketjun yrittäjillä on yhteensä 1500 asiakasta.
Uusia yrittäjiä tulee koko ajan lisää mutta lisää tarvitaan jatkuvasti siinä lehdessä lukee.
Viime vuoden liikevaihtoa ei ole siinä lehdessä.
Siinä lehdessä on mielenkiintoinen juttu eräs uusi yrittäjä kertoo, että hän jätti eräässä yrityksessä toimistosihteerin työt ja ryhtyi miehensä kanssa laatutakuu yrittäjä siivoojaksi. Hän kertoo, että ostimme mieheni kanssa iss:ltä muutamia asiakas kohteita mm.helsingissä olevan asiakkaan se nainen kertoo, että kun hän aloitti niin iss:läiset perehdyttivät hänet talon hoitoon. Aluksi jännitti miten osaan jatkaa iss:n hyvää työtä talossa hän kertoo.
Siinä lehdessä on myös laatutakuu etsii lisää yrittäjiä kasvavaan joukkoon. Jos tunnen jonkun henkilön joka olisi kiinnostunut alamme yrittäjyydestä niin iss:n henkilökuntaan kuuluvan pitäisi antaa vinkki. Kun vinkki johtaa yrittäjän allekirjoittamaan sopimukseen ja liittymismaksun suorittamiseen niin siitä saa vinkin antaja palkinnon joko DVD soittimen tai bigiboksin.
En aio ryhtyä laatutakuu yrittäjäsi enkä edes harkitse. Enkä anna vinkkiä ajatelkaa, jos käy huonosti saa vielä syytteen yrittäjältä mitäs ehdotit sinun syy!
Kuitenkin kaikesta huolimatta hyvää kesän jatkoa.
Olipa mielenkiintoinen viesti. Kiitos siitä. Aloitin itse aikoinaan lt-yrittäjänä ja jos työn laatu onkin palkittu, johtuu se vain ja ainoastaan siitä, että jos yrittäjänä menettää siivouskohteen, voi se koitua lainarahalla toimivalle siivousyrittäjälle todella kohtalokkaaksi, varsinkin, jos kyseessä on rahallisesti arvokas kohde, eli uskon että ISS-siivoojat ovat ammatti-ihmisiä, mutta Laatutakuu mainostaa yrityksille siivousyrittäjien olevan motivoituneempia kuin ison yrityksen palveluksessa oleva siivooja isomman palkan toivossa, kun välissä ei ole siivoustyönjohtajia eikä muuta byrokratiaa, vaan asiakas voi halutessaan ottaa yhteyttä suoraan työn suorittajaan eli laatutakuu-yrittäjään. Laatutakuu ottaa joka ikisestä kohteesta lt-yrittäjältä, myös yrittäjän itse ilman laatutakuun apuja hankkimista kohteista, 19 %/kohde. Se on jo ryöväystä, kun ottaa huomioon, että tässä joutuu makselemaan yrittäjäeläkemaksuja (22 % arvioidusta vuositulosta kuukausittain), ennakkoverot täytyy arvioida jo ajoissa ennen vuoden loppua, alvit, siivousvälineet ym. ja tietysti noin 140.000 vanhan markan lainarahaa laatutakuulle, lainaa voi olla jopa enemmän riippuen asiakaskohteiden arvosta ja määrästä. Käteen ei jää sitäkään mitä siivoojana ansaitsisi. Onko ISS:n henkilöstölehti informoinut myös näistä negatiivisista puolista ja siitä, kuinka moni yrittäjä on joutunut lopettamaan rahavaikeuksien vuoksi?
On todella pöyristyttävää, että ISS aikoinaan laittoi omaa väkeään pellolle, kun paikalle tuli laatutakuu-yrittäjä. Itsekin muistan, kun menin tutustumaan erääseen ostamaani kohteeseen. Paikalle pörhälsi ISS:n autolla koko ajan kännykässä pälpättävä tupakkaa vetävä naikkonen ja odotimme kadulla ulos tulevaa ISS:n siivoojaa, koska hänellä oli avaimet ko. firmaan. Ulos tullessaan siivooja ei tiennyt että häneltä meni tuosta päivästä lähtien työpaikka alta. Kyseinen siivooja oli aivan hädissään, että minne hän nyt sitten seuraavaksi menee, oli ISS:n naikkosen vastaus todella tyly: Voisitko luovuttaa avaimet ja otamme sitten yhteyttä jos tarvetta ilmaantuu. Siivoojaraukka lähti melkein itkua vääntäen pää painuksissa kävelemään pois. Olin häpeissäni, vaikka syy ei ollut minun, mietin mistä hän saa uuden työpaikan, kun potkittiin tosta vain suoraan kadulle, olisi ollut syytä edes kohdella ihmisarvoisesti, kyseessä oli nuori, varmaankin opintorahoja hankkiva nuori ihminen. Minkälaisen kuvan hän sai työelämästä ja työnantajastaan ISS:stä. Kaiken lisäksi ISS:n siivoojia nöyryytettiin pakottamalla neuvomaan yrittäjä asiakaskohteissa "talon tavoille" sekä siivoustyön sisältö kohteissa, sen jälkeen ulos ja laatutakuusiivooja paikalle. Bisnes on bisnestä, mutta joku tolkku sitä pitäsi ahneudellakin olla. En ole tuotakaan kuullut, että ISS:n väen palkkoja on puolitettu, vaikka sama työmäärä pitää suorittaa, oletteko harkinnut lakkoa?
Ja että uusia yrittäjiä tulee jatkuvasti. Onko myös mainostettu, moniko meistä on tehnyt konkkaan ja kun suuri osa yrityksistä toimii toiminimellä, on vastuussa veloista omalla omaisuudellaan. Ja kuinka moni on menettänyt asiakkaita, kun joka vuosi kehoitettiin nostamaan, tosin palvelutyönantajien liiton suosituksen mukaisesti taksoja, jolloin asiakkaalta palaa päreet, kun siivoustyö alkaa maksaa heidän mielestään kohtuuttomasti. Tosin asiakas ei tule ajatelleeksi sitä, että kun yrittäjänkin menot kasvavat ja aina ollaan vaatimassa lisäpalveluksia, on hintoja myös korotettava. Laatutakuun ehdotus oli, että yrittäjät aloittavat toiminimellä, näinhän he pahan paikan tullen saavat omansa takaisin, mikäli yrittäjällä jotain omaisuutta on, mistä ottaa.
Annan sinulle hyvän neuvon: Älä koskaan ala laatutakuuyrittäjäksi, älä myöskään suosittele siihen ketään DVD-laitteen tai digiboxin saamisen toivossa. Se on halpa lahja siitä, mikä yrittäjää odottaa.
no johan kannattaa, DVD tai digiboxi, siitä vaan yrittämään
Pikkasen ihmetyttää, että minkä takia ne tuputtaa teille ISS:n työntekijöille tätä laatutakuu-propagandaa jopa palkkalaskelmien välissä ja alan muissa julkaisuissa? Tietty noi digiboxit ja DVD:t houkuttaa, mutta enpä lähtis moiseen. Aikoinaanhan ne yritti jonkinlaista palkkiota lt-yrittäjällekin, jos sai mukaan uuden yrittäjän.
"Viisas" pomo teillä: Sama työmäärä, mutta työaika puolitettu, onkohan toi enää laillistakaan? Onhan se työmäärä tietty vähentynyt, kun laatutakuu haalii pieniä ja keskisuuria yrityksiä haaviinsa, mutta onhan näitä suuria kohteita ja ISS:llähän on paljon muutakin toimintaa, pitääks se aina siivoojan palkasta napata, jonka liksa on muutenkin pieni, puolittaisvat ISS:n johtajat omaa työaikaansa samalla palkalla, menisköhän naama peruslukemille. Kasvaahan se laatutakuu toisesta päästä ja toisesta kutistuu, vähän on hölmöläisten hommaa.
Tää maa on täynnä kannattamattomia palveluyrityksiä. Pitääkö sinne väkisin tunkea konkurssivalmiiseen yrittämiseen, josta toi laatutakuu nettoaa melkoisen potin ja kuka sen potin maksaa, ja kaikki muut kulut päälle? En suosittele, kehittele jotain muuta, vaikka ei tässä maassa yrittäminen kannata. Jos ei joku muu, niin verottaja kyllä pitää huolen saamisistaan. Taidankin tästä siirtyä muille maille. Tervemenoa, meikäläisellä on lentoliput valmiina. Ei suosinut Suomi yrittäjää, töitä painettiin niin perkeleesti, ettei tavisduuunari vois edes kuvitella.
Tässähän näitä kommentteja on tullu melko kattavasti, mutta yhtä asiaa ei ainakaan ole käsitelty ja se on yrittäjän oikeus lomaan. Sitä nimittäin ei käytännössä ole. Ei mulla ainakaan ole varaa palkata edes minimipalkkaista tuuraajaa vaikka vain viikoksi. Tätä rumbaa kun vetää vuosikausia, eikä käteen jää kuin kork. laskujen maksuun tarvittava rahasumma, ei lomaan edes ole varaa. Ollaanks me suomalaiset jollain lailla tyhmiä, vai pitääks tässä vielä vanhoilla päivillään barrikadeille nousta oikeuksiaan peräämään? Äidillä oli tapana sanoa, että "kyllä työ tekijänsä elättää", mutta sekään ei enää pidä paikkaansa, vaikka 24 tuntia vuorokaudessa ei enää riitä raatamiseen.
kokeile....
Nettisivuilla lupaillaan kohtuuhintaista palvelua, jonka yrittäjä ITSE suorittaa. Jos palvelu on samaa hintatasoa kuin suurilla yrityksillä, on yhtälö vähän outo. Nimittäin yrittäjähän maksaa omasta pussistaan KAIKKI, vähennykset verotuksessa ovat minimaalisen pieniä toisin kuin suuryrityksissä ja sitten tämä lt rohmuaa 19 %/kohde, lisäkuluna tulevat siivousvälineet, lainanmaksut, jne. Kohteita pitää olla helevetisti ja palvelu pelata yhden ihmisen varassa. Vai miten toimii sitten se yhtälö, että yrittäjä palkkaa työvoimaa, eihän hän silloin itse ole työn suorittaja, kuten lt mainostaa, vaan sen tekee palkattu työntekijä, mikäli yrittäjällä on siihen varaa. Outoa on. Ja nythän he ovat Suomen toiseksi suurin fr-antaja. Mutta kuka voisi kertoa, kuinka monta yrittäjää on JOUTUNUT lopettamaan, moniko on mennyt KONKKAAN eli montako on tippunut sieltä toisesta päästä, kun toiseen päähän saadaan uusia hyväuskoisia. Ja kun luin tuota yrittäjälistaa, tuntui kummalliselta, että siellä on niin paljon näitä ulkolaisia. Ovatko lt:lle helppo saalis, kun eivät kenties osaa kunnolla kieltä ja tietämys suomalaisen yrittäjän arkipäivästä on lähes olematon. Ja onhan niitä hintoja voitu senkin perusteella laskea kohtuuhintaiseksi, että näillä ulkolaisilla teetetään ympärivuorokautisia päiviä ja lastataan sellainen määrä kohteita, ettei niistä selviä suomalaisella sisullakaan. Raja se on ulkolaistenkin sietokyvyllä, kun tajuavat tilanteen.
Seurasitko uutisia: ISS ostaa Engelin, entäs Laatutakuun osuus tässä operaatiossa....
Jos vielä kiinnostaa, mene heidän info-tilaisuuteensa, oli muistaakseni lehdessä ilmoitus, että olisi tällä viikolla. Mutta muista se, että paljonko siellä luvataan ja mitä oikeasti jää käteen. Jos olet rohkea, kysy mitä sisältyy hallinto- ja markkinointikuluihin, 19 %/siivouskohde, sillä oikeasti se on pääasiassa kirjanpitotston kulut (tilinpäätös ja veroilmoitus laskutetaan erikseen) ja mainonta on siis aivan yrittäjien aliarvioimista. Ajattele, että maksat veron tästä työstäsi, lisäksi maksat laatutakuulle 19 % (for nothing, kokemuksesta) joka ikisestä siivouskohteesta, jonka olet itse laatutakuulta ostanut ja vaikka olet oma-aloitteisesti sen hankkinut, maksat silti laatutakuulle 19 %/kk/siivouskohde, maksat alvit, maksat aloituspaketin, maksat asiakkaat että pääset heti aloittamaan,ostat siivousvälineet ja tarvikkeet joka kohteeseen ja sitten lyhennät lainaasi näistä asiakkaista. Ota huomioon myös se että ainakaan minä en saanut asiakkaitani siltä alueelta, josta olisin toivonut, se kuului sopimukseen josta laatutakuu ei pitänyt kiinni, lista epäkohdista on loputon, joten ole viisas, älä allekirjoita heidän sopimustekstiään. Jos vielä tässä vaiheessa emmit helppoa yrittäjyyttä ja valmista lainarahaa, mieti hetkinen, satsaa allekirjoitukseen edes sen verran, että luetutat sopimuksen franchising-asioihin perehtyneellä asianajajalla. Se on pieni hinta siitä, mikä velkahelvetti edessäsi on, kun joudut vastakkain ISS/Laatutakuu-fr-antajan kynsiin. Minä ja moni muu on sen kokenut. He esittelevät mainoksissaan vain sen, miten haluat oman yrityksesi menestyvän. Se näkeminenkin on niin syvältä, että laatta lentää pian. Ehkäpä tilaisuudessa on muutama "menestynyt yrittäjä". Forget it, heitä ei ole olemassakaan. Ajatteleppa, jos olisit rivisiivooja: Maksat verosi ja muut bruttopalkasta menevät kulut ja tiedät tasan tarkkaan, paljonko käteesi jää ja jos olet ollut ahkera, voi käteesi jäädä vielä normaalia enemmän, tästä ei kylläkään voi varma olla esim. ISS:n siivoojien kommenteista päätellen.
Entäpä jos asiakkaasi ei olekaan tyytyväinen? Menetät kohteen jollekin toiselle, joka tekee saman homman halvemmalla, kun ei tarvitse fr-antajalle maksella 19 %:n rojalteja, rientääkö laatutakuu apuun, ei todellakaan. Olet menettänyt ehkä hyvin maksavan asiakkaan, mutta tilalle joudut itse hankkimaan vastaavan. Näin oli minun ja ERITTÄIN MONEN MUUNKIN YRITTÄJÄN kohdalla asiat.
Olen lueskellut hiukkasen ihmetellen kirjoittelua yrittäjyydestä ja vain sen huonoista puolista (kaikissa asioissahan on myös huonoja puolia, mutta ei niissä vain kannata aina märehtiä/ ne hyvät ratkaisevat kokonaisuuden). Ihmettelen kantaanne yrittäjyyttä kohtaan. Olen itse haaveillut monta vuotta omasta yrityksestä ja haavekuvissani ei ole vain ruusuja vaan sisältää kovaa duunia ja satsauksia. Elämässähän ei saa mitään ilmatteeksi vai olenko väärässä??? Olen valmis toteuttamaan haaveeni hinnalla millä hyvänsä ja aijon toteuttaa sen maalaisjärjellä.
Olen käynyt yrittäjäkurssin, jossa sain ensi kontaktin franshisink-yrittäjyydestä ja kiinnostuin asiasta enemmän. Olen hankkinut asiasta lisää tietoa. Mm. siitä alkutyöstä esim asiakkaiden hankkimisesta ja kuinka saan yritykseni tunnetuksi, kaikki yrityksessä tarvitsemat asiakirjat/paperit jne on niin iso duuni yksin aloittavalle, etten uskalla niin haavettani toteuttaa. Sain lisä vahvistuksen haaveeni toteutustavasta serkkuni ystävän kautta, joka on LT-yrittäjä ja aloittanut vajaa vuosi sitten. Ja anteeksi nyt niin kyllä niitä hyviä ja hyvin pärjääviä LT-yrittäjiä on. Sain sellaisen kuvan, että alussa voi olla ongelmia, mutta kun niistä haluaa keskustella ja ottaa selvää niin niistäkin selviää. Olen ollut n. 5-vuotta alalla ja tiedän että alalla en halua jatkaa tavallisena siivousduunarina. Kävin haastattelussa ja harkitsen vakavasti aloittamista LT-yrittäjänä ja minusta 19 % on ok siihen nähden mitä saan vastinetta. Ja saan heidän kauttaa ammattilaisten apua ongelmiini, kuten serkkuni ystävä on saanut. Eihän se ole hauskaa ajatella että 19 % on pois minun rahapussistani, mutta kun ajattelen että voin keskittyä duuniini ja asiakkaisiini rauhassa niin ymmärrän satsauksen. Mitäänhän ei ilmatteeksi saa!!!!!!
Mitä kummaa porukkaa täällä on että pitääkö raha tulla suoraan kotiin ilman mitään tekemättä!!!!! Olen uutisista kuunnellut että Suomessakin on painetta lisätä työaikaa ilman lisäkorvausta. Siihen oravanpyörään en minä lähde vaan haluan vastata omasta tekemisistäni suoraan asiakkaalle.
Elämässä ei mitää saavuta ilman satsauksia ja siihen olen valmis vaikka tyrmäätte näillä kirjoituksilla asian. Mutta jokaisellahan on oikeus mielipiteisiin.
Viides vuosi on menossa mullakin, yrittäjänä. En enää ole franchising-yrittäjä, enkä IKINÄ siihen touhuun ryhdy ainakaan laatutakuun kanssa. Motivaatio työhön nousi huomattavasti, kun ei enää tarvitse maksaa sitä 19 %:ia, josta en saanut kuin kirjanpitotoimiston palvelut. Jos apua tarvitsin esim. jossakin työtä koskevassa asiassa, kehoitettiin ottamaan yhteyttä johonkin toiseen yrittäjään. Herran jestas, mä maksoin 19 % joka kohteesta ja jos olisin tarvinnut pikku neuvon esim. lattian vahauksesta, ohjataan toiselle yrittäjälle, joka siis tavallaan kilpailee kanssani. Alussa luvattiin KAIKKI TUKI, mutta kun ostin asiakkaat ja laatutakuulta lähti jonkin sortin konsultti mukaani asiakkaan luo pyytämään sopimukseen allekirjoitusta, en saanut kuin yhden ainoan asiakkaan. Sen jälkeen otin sopimukset omaan hoitooni ja sain nimet papereihin n. 10 min/asiakas. Että sekin asia piti sitten itse hoitaa. Kun sitten menetin asiakkaita, ei laatutakuu auttanut uusien saamisessa, vaan jouduin nekin itse hankkimaan. Sopimusta rikottiin räikeästi laatutakuun puolelta.
Yrittäminen on rankkaa työtä, ei siinä tunteja lasketa, joten jos nyt olet kuitenkin jo 5 vuotta alalla toiminut, käytä ihmeessä hyväksesi niitä tietoja ja taitoja, joita sinulla on. Ei se asiakkaiden hankinta niin monimutkaista ole, soittelet rohkeasti yrityksiin ja tee itse tai teetä jollain mainostoimistolla jonkinlainen mainos sekä käyntikortteja (ei se laatutakuukaan niitä ilmaiseksi jakele, omia käyntikorttejani odotin laatutakuulta lähes 3 vuotta, aina keksittiin jokin syy, minkä takia kortit oli myöhässä ja muita kortteja kuin lt:n logolla varustettuja ei saanut käyttää), joita jakelet yrityksiin. Yrityksen perustaminen, esim. T:mi ei ole sen kummoisempaa kuin että ilmoitat tiedot kaupparekisteriin (maksaa n. 50 € muistaakseni), tätä kautta muistaakseni tiedot meni verotstoon, jolloin olet ennakkoverovelvollinen ja y-tunnuksen omaava yrittäjä (kaupparekisteristä saa muuten ilmaista neuvoa vaikka netissä, joten nämä alkuviilaukset kannattaa sieltä kysyä), hankit kirjanpitotoimiston, jonka kanssa sovit asiakkaiden laskuttamisesta ja kirjanpidon hoitamisesta. Se on siinä. Ja sitten baanalle, tunteja ei todellakaan kannata laskea, kun yrittäjänä teet duunia. Mutta älä hyvä ihminen mene velkaantumaan kymmenillä tuhansilla euroilla vain sen takia, että laatutakuulta lupaillaan yhtä ja toista leväperäisesti. Tiedätkö kuinka monta yrittäjää siellä on mennyt konkurssiin ja lainojen ja verojen kanssa vaikeuksiin ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin, jotkut menettäneet tämän takia jopa mielenterveytensä. Tämä on faktaa. Olen itse nähnyt. Mutta eihän näistä julkisesti puhuta, ei aivan varmasti ainakaan laatutakuu.
Ei siinä ole mitään järkeä maksaa itseään kipeäksi, vain jotta joku laatutakuu ottaa joka ikisestä ostamastasi tai itse hankkimastasi kohteesta 19 %. Ei mikään muu ketju revi tällaisia rojalteja yrittäjältään, ota vaikka selvää. Ajattele vaikka niin, että kun duunari maksaa palkastaan verot ja muut kulut, ja sitten siihen tulisi jokin ulkopuolinen vielä vaatimaan tästä palkasta 19 % esim. työntekijän koulutus- ym. kuluihin, eihän siihen kukaan työntekijä suostuisi. Eikä tarvitse yrittäjänkään suostua, kun rohkeasti haet neuvoja ja pikkuhiljaa aloittelet, katselet ja kuulostelet ja huomaat, että hyvä työ kyllä palkitaan, ilman sitä 19 %:ia. Onnea matkaan. Ja ajattele sitä 19 %:n säästöä, se näyttää tililläsi kauniimmalta kuin että katselet tiliä, jossa jokaisesta kohteesta on repäisty 19 % laatutakuulle niiden ennakkoverojen, alvien ja muiden kulujen lisäksi.
Kiitos hyvästä vastauksestasi. Jäin asiaa pohdiskelemaan ja muutamia ongelmia ehdotuksessasi on näin mun kannaltani. Ensinnäkin en ole ikinä hinnotellut asiakkaalle siivoustöitä enkä myöskään myynnyt. Ja mitä olen esimiestäni seurannut niin he puhuvat sopimuksista ja ehdoista. Eli kaikki sopimukseen liittyvät asiat ovat mulle täysin hämärän peitossa.
Sit toinen ongelma: millä mä elän ennen kuin saan asiakkaita. Nykyinen työnantajani on todella tarkka näissä asioissa. Eli jos kuulee mun perustaneen siivousyrityksen niin se on sit loppu nykyiset työt. Eli kun rahaa ei oo pankissa niin täysin mahdoton kuvio.
Kerroit et olet ollut yrittäjänä 5 vuotta, ja ymmärsinkö oikein et olitko jo alalla ennen kuin lähdit yrittäjäksi? Ja olisitko nyt yrittäjä ilman LT? Eli olit jotenkin samanlaisessa tilanteessa kuin mä nyt (no, mulla on 5-vuotta alan kokemusta ja muutama alankurssi takna).
Ja sit oon miettinyt mistä saa hyvän tilitoimiston, johon voin luottaa? Yrittäjäkurssilla sanoivat et se on todella tärkeä lenkki yrittämisessä.
Mun päässä pyörii paljon kysymyksiä / ajatuksia.
Ja muuten ei mulla ole rahaa mainostoimistoon myyntikirjeeseen ja käyntikortteihin.
kyl taitaa olla aika vaikeeta alkaa yksin. Ja mä sain todella hyvät tiedot siellä haastattelussa.
Ja mistäs jos ne mun hankkimat asiakkaat lopettavat vaik muutaman kuukauden päästä. LT kerrottiin et kun mä otan asiakkaan heiltä niin olikohan se et ne takaavat sen 6 kk. Ja mun serkun ystävä kertoi et niin on myös käynyt. Jos asiakkaani lopettaa niin aina voin hankkia uuden asiakkaan LT kautta helpommin kuin yksin.
Kun kävin haastattelussa niin mulle luvattiin että kun mulla on tietty määrä asiakkaita niin mä hankin tietyn rahasumman. Ja tämä on pitänyt kutinsa serkkuni ystävältä tarkastin mikäli pysyy siinä määrässä. Ja kuulema kun tekee ekstraa niin tottakai saa enemmän rahaa. Enhän mä voi nytkään palkkani tultua nostaa enemmän tililtäni kun siellä on. Nää on vain mun ajatuksia ja olen tosi tarkka taloudestani ja uskon että onnistun yritykseni rahapuolessa kunhan saan vaan yrityksen pyörimään.
Yrittäjäkurssilla kysäsin muista franssaisig ketjuista ja niiden maksuista. Niissä on kans yhtälailla hintaa, esim. kotipissassa oli muistaakseni huomattavan suuremmat maksut ja jos oikein muistan niin 10 vuoden soppari. On sekin aika kovaa duunia vääntää pitsoja 7 päivää viikossa 10 vuoden ajan.
Ole hyvä vain. Toivottavasti oli jotain apua. Mulla on tilanne, jossa teen päivätyötä ja iltaisin tätä yrityshommaa. Työkkäristä kannattaisi kysellä starttirahasta ja Finnverasta rahoitusta aloittaville yrittäjille.
Ei se mainostus nyt niin tärkeä asia alkuunsa ole käyntikorteista puhumattakaan, kunhan saat asiakkaan langan päähän ja pääset edes käymään, jolloin kannattaa ottaa esille 5 vuoden kokemuksesi alalta ja sen että kun kyseessä on yhden hengen yritys, olet aina tavoitettavissa toisin kuin suurissa yrityksissä, josta itse siivoustyöntekijää on mahdotonta saada käsiinsä, mutta sinä, joka teet työn, vastaat puhelimeen henk.koht. ja sovit mahdollisista epäkohdista tai asiakkaan halutessa esim. ylimääräisiä siivouskertoja. Olen tällä hetkellä yrittäjä ilman LT:ta, joten säästän 19 % (muuten Kotipizzalla on halvemmat franchsing-kulut, ala nyt ei vaan oikein mulle natsaa). Tilitoimistoja on pilvin pimein, kannattaa soittaa ja pyytää tarjous useammasta toimistosta ja se, mitä tähän maksamaasi tilitoimistopalveluun kuuluu. Hyvästä tilitoimistosta on valtava hyöty varsinkin veroilmoitusten täytössä ja kirjanpitohan on lain mukaan hoidettava. Joistakin hoidetaan jopa tämä yrityksen perustamisilmoitus ja saat Ly-tunnuksesi.
Ei se LT ainakaan mulle hommannut uusia paikkoja, kun asiakas meni esim. konkan takia alta. Itse piti etsiä lisää tekemistä, mutta LT otti röyhkeästi sen 19 %, mikä on niin tosi väärin. Eivät ole tikkua ristiin laittaneet ja silti pitäis tästä omalla vaivalla hankitusta asiakkaasta maksella heille 19 %. Eli puoli vuotta hurahtaa tosi nopeasti sullakin, nimittäin jos asiakas menee alta, ei LT ole tämän jälkeen velvollinen uutta hankkimaan, joten oma-aloitteisesti joudut sen sitten tekemään.
Niinhän ne mullekin lupas kohta 5 vuotta sitten, että tämä ja tämä jää käteen ja jos vielä ahkeroit, voi tulos olla jopa!!!!... Ei pitänyt paikkaansa, raadoin todella hyvällä motivaatiolla ja työn jälki oli moitteeton. Asiakkaissakin vain on niitä kaikenlaisia öykkäreitä, jos toki ihan mukavia, tavallisia ihmisiä, jotka arvostavat sitä, että joku tulee pari kertaa viikossa siivoamaan heidän tilansa.
Laskutuksesta en osaa sanoa, koskapa se kuuluu olevan hyvinkin kirjavaa, mutta sopimukseen tulee kuukausihinta ja erikseen lista niistä töistä, joista asiakkaan kanssa on sovittu ja listassa olevista töistä kannattaa pitää kiinni molemmin puolin, eli sinä teet mitä sovitaan ja asiakas ei voi vaatia ilman erillistä korvausta tekemään, mistä ei ole sovittu. Voisitkohan tuosta laskutuksesta kysyä vaikka anonyyminä, otat yhteyttä johonkin siivousyritykseen ja pyydät tarjouksen vaikkapa jostain kohteesta, jossa jo nyt siivoat ihan malliksi.
Ymmärrän, että mielessäsi pyörii kaikenlaisia peikkoja, mutta on hyvä, että olet tuon yrityskurssin edes käynyt. Ja jos talousasioissakin olet jämpti, niin eikö olisi aikamoista tuhlausta heittää lähes 20 % asiakkaasi maksamasta kuukausitaksasta jollekin fr-antajalle, vaikka ummet ja lammet tietty lupasivat. Tämähän on heille "bisnestä", mutta niin on sinunkin yrityksesi sinulle.
Itse tietysti päätät, kuinka lopulta toimit, mutta halusin tässä nyt vain esittää oman näkemykseni yrittämisestä, jossa säästäisit suuria summia, kun vain olet oma-aloitteinen ja otat asioista selvää, ennen kuin laitat nimesi tällaisen "välitysfirman" papereihin.
Tässä tuli nyt monta asiaa ja ehkä vähän väärässä järjestyksessä, mutta kannattaa alkaa purkamaan asioita järjestelmällisesti. Ensinnäkin ota selvä, voiko työnantajasi sanoa sinut irti jos teet "omaan piikkiisi" alussa vaikka esim. iltaisin. Itselläni on työnantajan kanssa sopimus, että saan tehdä, mutta se ei saa haitata päivätyötäni, eikä ole haitannut. Yks.yrittäjänä voin iltaduunini hoitaa kelloon katsomatta, jolloin myöskään päivätyö ei kärsi. Toivotan onnea sinulle, oli päätöksesi sitten mikä tahansa. Kirjoittele, mihin tulokseen päädyit.
kulunut tuosta kommentistasi.
Joko olet laittanut nimesi Laatutakuun yrittäjäsopimukseen?
Jos olet, niin ; hyvinkö pyyhkii??
Et varmaan ihan vielä ole sairasloma-kierteeseen joutunut, mutta ei se aika enää kaukana ole!
Hyvinkö muuten on paikkansa pitänyt tuo lupaus paremmista hankkeista lyhyemmällä työpäivällä??
Ja onhan ostamasi asiakkaat vielä tallella, ettet vaan ole menettänyt ostamaasi asiakaspakettia esim. muuton, fuusioitumisen tms. takia???
- Uteliaisuudesta vain kyselen, jos vaikka saisimme tänne ensimmäisen myönteisen kommentin tyytyväiseltä LT-yrittäjältä.
kaikki tarinat näiltä monilta sivuilta, niin ehkä sitten ymmärrät ja USKOT, että kyllä se täyttä huijausta on tuo LAATUTAKUU-YRITTÄJYYS!
Ei siis todellakaan ahkerien ja tosissaan yrittävien Yrittäjien syytä ole nuo asiakaskadot -ja sitä kautta perikadot,- sairastumisineen, ulosottoineen, kodin menettämisineen, jne...!
EIHÄN NÄITÄ TARINOITA TYYTYVÄISET HUVIKSEEN TÄNNE KEKSI JA KIRJOITTELE!!!
Laatutakuu on paisunut liian nopeasti isoksi yrittäjämäärältään.Ilmiselvästi onkin nähtävissä etteivät resurssit ja voimavarat aina riitä. Eivät ainakaan henkiset (eivät aina aineellisekaan.) Sopimukset ovat yksipuolisia. Myös Laatutakuu voi syyllistyä sopimus rikkomuksiin ja laittomuuksiin. Joka asiassa on aina kaksi puolta. Ja viitaten aiempiin kirjoituksiini kohtuuton ehto on mitätön, ammattiylpeä juristi ei sellaisia laatisi! Tee miltä sinusta tuntuu, käytä omaa järkeäsi. Varaudu siihen että olet todellakin yksityisyrittäjä.
noita lakikiemuroitakin aika hyvin! Meinaan, et on sen verta hyviä kommentteja asioista.
Koitahan jaksaa noita neuvojas tänne meille jaella.
Että kiitoksia vaan kovasti!
Ja hommaa sinäkin se Messenger-sähköposti ja asennus...Meitä on monta, jotka tahdottais sinutki mesettelemään...Kaikkee ku ei viitsi täällä palstalla kysellä ja puhua!!
Tuol jossain on se numero, johon voi soittaa ja ilmotella niitä mese, ym. yhteystietoja. Niitä sit ilmotellaan eteenpäin meille muille, samoin saat itelles meijän yht.tiedot...Ellet sit jo oo niin tehnykki?
Tuo tietokoneen käyttö. Katotaan jos saan jotain aikaan. Toivon tsemppiä kaikille, pitäkää puolenne! (kuten isävainaja sanoi minulle kun itkin etten voi lyödä takaisin kun se käy kipeästi) Lakikirjoissa on hakusana luettelo takana. Esim sanalla sopimus, kohtuuton ehto jne saa sisvunumeron. Osa laeista vaikuttaa toisiinsa.
Näyttäisi että jonkunasteinen joukkokanne tulee
Suomen lakiin jossssain muodossa.
Missä ei ole inhimillisyyttäkään ei ole oikeudenmukaisuuttakaan.
Minäkin kävin yrittäjäkurssin ennen kuin aloin Laatutakuu-yrittäjäksi. Siellä kuitenkin kurssin vetäjä VAROITTELI SUUREEN ÄÄNEEN FR-YRITTÄJYYDESTÄ! Vaan enpä ottanut kuuleviin korviini!! Nyt olen kuitenkin karvaasti oppinut, miten oikeassa hän oli!!!
itse myös kävin yrityskurssin ja siellä moitittiin
fr-yrittäjiä;etteivät ole oikeita yrittäjiä ku lähes kaikki on valmiina.mutta kyl he ovat aivan oikeita
yrittäjiä siinä missä muutkin yrittäjät.
järkeä ole, mutta kerro oma tarinasi.
minkä Laatutakuu ottaa rojaltia joka kuukausi! Ja näin se on ollu alusta asti!!