Maitohyllyä tarkkailin

, kyllä kävi kuhina kun ruotsalaista maitoa ostettiin, täytyi olla hinta /laatusuhde kohdallaan.. olihan litrahinnassa melkonen ero kotimaiseen.. jussi ostaa mistä halvimmillaan saa , miksen minäkin ,joten ostin viisi tölkkiä , oli hyvää ja edullista
80561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

"Torstai 12.3.2009 Vaikka ulkomainen maitolitra on 15 senttiä suomalaista halvempi, valitsevat kuluttajat silti kotimaista, kertoo Kauppalehti. Tuontimaito ei kelpaa suomalaisille. Osa K- ja S-ryhmän kaupoista ovat myyneet jo jonkin aikaa Arla Ingmanin pakkaamaa ruotsalaista maitoa, joka on huomattavasti suomalaista halvempaa.

- Näyttää siltä, että asiakkaat arvostavat kotimaista. Kesään mennessä päätämme, jääkö ruotsalainen maito valikoimiin, mutta varmasti pärjäämme ilmankin. Valion brändi kotimaisena tuotteena on niin vahva, Helsinkiläisen Kontumarketin kauppias Esa Kiiskinen sanoo Kauppalehdessä.

Kontumarket on myynyt helmikuusta lähtien ruotsalaista maitoa. Menekki on ollut vain murto-osa kotimaisesta".

Suomen Lähikauppa -ketju (entinen Tradeka), johon kuuluvat muun muassa Siwat ja Valintatalot, vaihtoivat perusmaitonsa toimittajan Valiosta Ingmaniin. Tarjonta on kuitenkin vain kotimaista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903129231244_uu.shtml

Tuo oli vanha puolitoistavuotta vanha juttu. Nyt tämänviikoinen.
"Kallis kruunu nujertaa halvan maidon.
Talouskriisin vaikutus euron ja kruunun väliseen kurssiin on nyt hävinnyt.
Valuuttakurssin ”normalisoituminen” vaikuttaa Suomen maitomarkkinoihin, sillä kalliimpi kruunu tekee ennen pitkää halvan maidon tuonnin mahdottomaksi. Meriläisen mukaan tämä on väistämätöntä".
http://www.talouselama.fi/uutiset/article504380.ece

Äänestä
  • Arla-Ingmannin tulos tappiollista. Toimitusjohtaja arvioi, että nykyhinnoilla
    ruotsalaismaito tulee kuljetuskustannuksineen hivenen kalliimmaksi kuin Suomessa tuotettu.

    Äänestä

  • tuota noin... kirjoitti:

    Arla-Ingmannin tulos tappiollista. Toimitusjohtaja arvioi, että nykyhinnoilla
    ruotsalaismaito tulee kuljetuskustannuksineen hivenen kalliimmaksi kuin Suomessa tuotettu.

    katsotaan pysyykö kauan markkinoilla, tuottokin kun siitä menee länsinaapureille.

    Äänestä

  • kaupan ruoka kirjoitti:

    katsotaan pysyykö kauan markkinoilla, tuottokin kun siitä menee länsinaapureille.

    Tehdä . saman jankkaamista , ja vastakeskustelijoina kaksi enskari tason valehtelijaa.
    JO VAIN ja ARSKA , pikkukakkosen teatteria. Misssä on maajussin ammatin oikea esilletuonti.
    mtkläiset , naurettavaa touhua.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    maakvaarin kotimaisuusaste maatalouskoneissa, viinassa, oluessa, autossa, kodin elekroniikassa, jne

    Äänestä

  • värinä kirjoitti:

    maakvaarin kotimaisuusaste maatalouskoneissa, viinassa, oluessa, autossa, kodin elekroniikassa, jne

    pienelle arvostelulle.! Hiekka laatikolles hus hus!

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    pienelle arvostelulle.! Hiekka laatikolles hus hus!

    kotimaista, traktori Valtra, Puimuri Sampo, Äes Tume, Kylvökone Tume, Kuivuri Antti.
    Mutta täytyy kyllä sanoa että autoni ei ole suomessa koottu avoBorshe:)

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    pienelle arvostelulle.! Hiekka laatikolles hus hus!

    Arla Ingman Oy Ab on suomalainen meijeriyhtiö, joka syntyi ruotsalais-tanskalaisen meijeriosuuskunnan Arla Foodsin ostettua 30 % suomalaisen Ingman Foods Oy Ab:n osakekannasta vuonna 2006. Arla Foods osti loput 70 % osakkeista kesällä 2008.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    Tehdä . saman jankkaamista , ja vastakeskustelijoina kaksi enskari tason valehtelijaa.
    JO VAIN ja ARSKA , pikkukakkosen teatteria. Misssä on maajussin ammatin oikea esilletuonti.
    mtkläiset , naurettavaa touhua.

    joko ny o päikkäriaika, mee ihmeessä ja nuku vaikka pitempääkin, emme herätä.

    Äänestä

  • yötä pirkanmaalle kirjoitti:

    joko ny o päikkäriaika, mee ihmeessä ja nuku vaikka pitempääkin, emme herätä.

    nimestä ensimmäinen i pois , niin tulee kylästäsi oikean niminen.
    Jos tarkoituksesi on olla palstalla , vittuilemassa ne menee kyllä
    samaan mitä olet harjoittanut kymmeniä vuosia. Mutta kylässäsihän
    ei kasveta maataloudessa aikuiseksi ollenkaan. On helppoa piiloutua , mutta
    harva uskaltaa olla nimimerkkinsä takana , sinä et uskalla , jatkat samaa
    mitä viljelijänä aloitit.

    Äänestä

kovin kiirus sinullakaan kun maitohyllyä vahtaamaan joudat vaikka monta lasta kotona odottaa tuosta ostetun maidon määrästä päätellen:)

Yksinäinen kuntuota määrää kuluttaisi kuukauden:)

Äänestä
  • kaverit juo oluen lisäksi vaaleaa venäläistä.

    Äänestä

  • näitä liiketoimia yrittäjille, liikeperiaatteella tuo arla toimii, tuet varmaan aika kehnot jussien asennevamma mukaan lukien, ulkoa tuodun viha koskee jusseilla vain elintarvikkeita, ei herkusooneja ja muita härpäkkereitä.

    Äänestä

  • finlant kirjoitti:

    näitä liiketoimia yrittäjille, liikeperiaatteella tuo arla toimii, tuet varmaan aika kehnot jussien asennevamma mukaan lukien, ulkoa tuodun viha koskee jusseilla vain elintarvikkeita, ei herkusooneja ja muita härpäkkereitä.

    "tuet varmaan aika kehnot "

    http://www.sipoonsanomat.fi/Uutiset/Arkisto/2009/03/05/Arla-Ingman-saa-eniten-maataloustukea-Sipoossa

    "Suurimman tuen Sipoossa saa Arla Ingman, jolle tuli tukea 657184 euroa. Tämä ei perustu peltoalaan, vaan on selvää tuotantotukea."

    Äänestä

  • finlant kirjoitti:

    laskettu ja onki on toiminut heh heh, tämä tuki palautuu käyttäjille eikös juu. Hyvää päivän jatkoa.

    markkinakisa painaa Arla Ingmanin tuloksen tappiolle toimitusjohtajan mukaan.

    Äänestä

  • .,...... kirjoitti:

    markkinakisa painaa Arla Ingmanin tuloksen tappiolle toimitusjohtajan mukaan.

    tuottajahinta laskee alkaa valtava parku ja poruu kriisitukea maksellaa ja silti vain jussi köyhtyy veronmaksajien uhraukisista ei mainita sanallakaan

    Äänestä

  • valion kirjoitti:

    tuottajahinta laskee alkaa valtava parku ja poruu kriisitukea maksellaa ja silti vain jussi köyhtyy veronmaksajien uhraukisista ei mainita sanallakaan

    70-90 LUVUILTA OLEVIEN "ISO ISÄNTIEN YLIJÄÄMÄ LAPSIEN", JOTKA OLIPAKKO SAADA "HYVIIN
    VIRKOIHIN JA TÖIHIN" omiin osuuskuntiin ja päättäviin elimiin. Tämä rupusakki on vuosikymmenet
    päättäneet alkutuottajan asioista ja nuolleet KAUPPIAIDEN persettä , siksi maataloustuotteiden hinnat ovat myöskin PERSEESTÄ.
    MTK ensimmäisenä peilin eteen.
    --MIKSI NÄITÄ SALAILEMAAN , SELVIÄ ASIOITA. !!

    OSUUSKUNTIEN PÄÄTTÄVÄT HENKILÖT ON VAIHDETTAVISSA JOS OMISTAJAT NIIN HALUAA. MUTTA KUN EIVÄT HALUA!!!!!!!!!!! VAI PITÄISIKÖ SINNE JOHTOON SAADA VÄHÄN PELLONLAITOJEN VIISAUTTA!!!!! KAUPPOJEN KANSSA NEUVOTTELEMAAN TARVITAAN AMMATTIJOHTAJIA JOILLA ON SELKÄRANKAA JA JÄMÄKKYYTTÄ SEKÄ SOSIAALISIA TAITOJA. NÄMÄ TAIDOT EI JUURIKAAN KEHITY SIELLÄ PELLONLAIDOILLA YKSIKSEEN KATKERANA JURNUTTAEN. KATO VAARI MITÄ ON ESIMERKIKSI NOKIANJ JOHDOSSA TAPAHTUMASSA. JA MITÄ MEILLÄ OLISI JOS EI OLISI OLLUT MTK:TA. NIMITELLÄ OSAAT PAHEMMIN KUIN ARSKA MUTTA ET PERUSTELLA VÄITTÄMIÄSI

    Äänestä

  • ETTÄ NÄMÄ kirjoitti:

    nyt sen verran selkärankaa ettei lähdetä ruotsin maitomarkkinoita sotkemaan valuuttakurssien käännyttyä kun se ruotsin tuontimaito niin jyrkästi tuomittiin hetki sitte

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    70-90 LUVUILTA OLEVIEN "ISO ISÄNTIEN YLIJÄÄMÄ LAPSIEN", JOTKA OLIPAKKO SAADA "HYVIIN
    VIRKOIHIN JA TÖIHIN" omiin osuuskuntiin ja päättäviin elimiin. Tämä rupusakki on vuosikymmenet
    päättäneet alkutuottajan asioista ja nuolleet KAUPPIAIDEN persettä , siksi maataloustuotteiden hinnat ovat myöskin PERSEESTÄ.
    MTK ensimmäisenä peilin eteen.
    --MIKSI NÄITÄ SALAILEMAAN , SELVIÄ ASIOITA. !!

    omistama osuuskunta jossa enemmistö määrää, ihan niinkuin enemmistö on äänestänyt maataloustuet vuosiksi eteenpäin......

    Äänestä

  • tuottajilla on kirjoitti:

    nyt sen verran selkärankaa ettei lähdetä ruotsin maitomarkkinoita sotkemaan valuuttakurssien käännyttyä kun se ruotsin tuontimaito niin jyrkästi tuomittiin hetki sitte

    ON VAIHDETTAVISSA ON.!
    "MUTTA , KUN EI HALUA VAIHTAA" -- Juuri näin tarkoitinkin , niin siksi hinnat on "PERSEESTÄ"
    Kysyt "mitä olisi tapahtunut ilman MTK:TA ?

    VASTAUS ON JOKAISEN VILJELIJÄN NÄHTÄVILLÄ !

    HUONOMMIN EI ENÄÄ OLISI VOINUT MENNÄ --VALITETTAVASTI.

    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE KOKOKANSAN SYLKYKUPPI 4€ TUNTIPALKALLA ,YLITÖINEEN.
    MISSÄÄN MUUSSA AMMATISSA EI ULKOPUOLISTA ARVOSTELUA ESIINNY.
    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE NIIN PILKATTU KUIN MAATALOUS.
    MAATALOUDESSA ON SISÄINEN ARVOSTELU MTK:N TAHOLTA SENSUROITU.(kohta näette)
    Mtk EI TEE MITÄÄN TYÖN RASKAUDEN ETEEN.
    MTK EI TEE JATKUVIA JÄSEN KYSELYITÄ , MILLÄ ASIOITA VOISI PARANTAA.
    MTK EI TEE MITÄÄN ASIOIDEN PARANTAMISEKSI.
    VASTA VAARINA USKALTAA TUODA ASIOITA ESIIN , TUOTTAJANA ON LEIMA OTTASSA.
    VAIN VALITUILLE JÄRJESTETÄÄN TUOTTAJASEMINAAREJA.

    JNE. LISTAA VOISI JTKAA , VAIKKA KUINKA PITKÄÄN. MUTTA NIELKÄÄ NÄMÄ NYT ENSIN.

    ivailetko vielä sillä , että "pellonlaidalla" ei uskalleta sanoa. Onkohan se ASFALTIN LAITA
    SITTEN VIISAAMPIEN "TIEDON" LÄHDE

    Äänestä

  • tuottajien kirjoitti:

    omistama osuuskunta jossa enemmistö määrää, ihan niinkuin enemmistö on äänestänyt maataloustuet vuosiksi eteenpäin......

    demarit etunenässä äänesti Suomen EY:n demareita ko te ootte , uskomatonta ????

    sosdemit suomen EY:n äänesti . Tosiaan saman lailla , hyvä vertaus???

    Äänestä

  • OIKEA MÖLÄYS kirjoitti:

    sosdemit suomen EY:n äänesti . Tosiaan saman lailla , hyvä vertaus???

    ei vika ole siellä järjestötasolla vaan se on siellä ruohonjuuritasolla, viljelijöissö itsessään. ei minkään etujärjestön jäsenistö ole niin eripuraista kuin mtk.n, sen voi jokainen jolla on silmät ja korvat päässä havaita liikkuessaan maaseudulla ja kuuntelrmalla vaikkapa kahvilapuheita. milloin ollaan sortamassa mitäkin tuotantosuuntaa, milloin suositaan törkeästi joitain jne jne. karkesti on kyse samasta asiasta kuin naapurin uudessa traktorissa, kun pitäisi olla hyvillään että naapurin työolot parani niin kyräilläänkin kateellisena ja puhutaan jopa kylällä miten se nyt nuin huonoon merkkiin sortu. totuus on se että yhdessä yössä ei mikään etujärjestö asioita muuta eikä koko alasta paratiisia tee vaan eteneminen on tuskanhiessä puurtamista, askel kerrallaan taistelua joka sentistä eikä sitä yhtään helpoita riitaisa jäsenistö. maavaarikin voisi kohdallaan miettiä mikä on hänen yhteistyökykynsä ja henkensä, olisiko siinä kenties ollut kehitettävää. aina ei voi kaikkea saada ja joskus voi jäädä kokonaan ilman naapurin saadessa mutta pitkällä tähtäimellä kaikki hyötyy yhteisestä etujärjestöstä.

    Äänestä

  • mtk:lainen kirjoitti:

    nyt pitäisi JO VIHDOIN se "YHTENÄ YÖNÄ" TAPAHTUA.
    Kun vaarille sattui työssä tapaus , mikä olisi tarvinnut MTK valtakunnallista apua ,
    ja sitä MTK:ta pyysin , minut käskettiin kokouksesta pois "mitäs tänne tuut suutas rääpiin"
    ei sen jälkeen ole tarvetta ollut kokouksiin mennä.ja asiallisesti asian esitin.
    vanhat on vanhoja, mitäs niistä.
    Nyt on Nuorten vuoro , ja sama laulu soi yhä vaan.
    Jos ne kaikki "puukotukset laskettaisiin , niin olisin kuollut jo" , vaan enpä oo.
    Täällä palstalla RÄÄPII YKSI "MTK-LAINEN," vaarin "katkeruudesta" , eli tietää niistä aika
    paljon,tulee liian usein esiin, jopa yksityiskohtaisia asioitani.
    KIITOKSET TÄLLE RÄÄPIJÄLLE , nyt on paljon helpompi tuoda niitä esille.
    ETUJÄRJESTÖÄ TARVITAAN , MUTTA SEN ARVOSTELEMISTA EISAA KIELTÄÄ, VAAN OTTAA
    ARVOSTELUSTA OPPIA., JA KEHITTÄÄ ETUJÄRJESTÖÄ SILTÄ POHJALTA.
    LUKEKAA EDELLINEN KANNAN OTTONI. SANON SIINÄ MITÄ MINUN MIELESTÄNI PITÄÄ TEHDÄ!

    JOS OSAATTE LUKEA.

    SUOMALAISIA, ISOA OSAA , VILJELIJÖISTÄ VOIDAAN VERRATA ALKEISKANSOIHIN, MTK:STA
    ON TULLUT HEILLE OIKEA JUMALA , SYNTIÄ JOS ARVOSTELET , KIVET ON JO KÄDESSÄ
    EI MUUTA KUIN VAARI SEINÄN ETEEN.
    MUTTA KUITENKIN TARVITTAISIIN OIKEIN REILU PESU KOKO NYKYISEN MTK:n SISÄLLÄ.
    EIKÄ SE LIKA LÄHDE MILLÄ TAHANSA MÄNTYSOOPALLA JA PÄIDEN SILOITTELULLA.
    HUHTIKUUSSA NÄETTE , PUHUNKO TOTTA.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    ON VAIHDETTAVISSA ON.!
    "MUTTA , KUN EI HALUA VAIHTAA" -- Juuri näin tarkoitinkin , niin siksi hinnat on "PERSEESTÄ"
    Kysyt "mitä olisi tapahtunut ilman MTK:TA ?

    VASTAUS ON JOKAISEN VILJELIJÄN NÄHTÄVILLÄ !

    HUONOMMIN EI ENÄÄ OLISI VOINUT MENNÄ --VALITETTAVASTI.

    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE KOKOKANSAN SYLKYKUPPI 4€ TUNTIPALKALLA ,YLITÖINEEN.
    MISSÄÄN MUUSSA AMMATISSA EI ULKOPUOLISTA ARVOSTELUA ESIINNY.
    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE NIIN PILKATTU KUIN MAATALOUS.
    MAATALOUDESSA ON SISÄINEN ARVOSTELU MTK:N TAHOLTA SENSUROITU.(kohta näette)
    Mtk EI TEE MITÄÄN TYÖN RASKAUDEN ETEEN.
    MTK EI TEE JATKUVIA JÄSEN KYSELYITÄ , MILLÄ ASIOITA VOISI PARANTAA.
    MTK EI TEE MITÄÄN ASIOIDEN PARANTAMISEKSI.
    VASTA VAARINA USKALTAA TUODA ASIOITA ESIIN , TUOTTAJANA ON LEIMA OTTASSA.
    VAIN VALITUILLE JÄRJESTETÄÄN TUOTTAJASEMINAAREJA.

    JNE. LISTAA VOISI JTKAA , VAIKKA KUINKA PITKÄÄN. MUTTA NIELKÄÄ NÄMÄ NYT ENSIN.

    ivailetko vielä sillä , että "pellonlaidalla" ei uskalleta sanoa. Onkohan se ASFALTIN LAITA
    SITTEN VIISAAMPIEN "TIEDON" LÄHDE

    ivailetko vielä sillä , että "pellonlaidalla" ei uskalleta sanoa. Onkohan se ASFALTIN LAITA
    SITTEN VIISAAMPIEN "TIEDON" LÄHDE Sinä itse sanoit että vasta vaarina uskaltaa muuten leima otsassa. Eikö tuo ole nuoleskelua jos mikä, aika huopaaja olet totta totisesti!

    Äänestä

  • aikuinenkin kirjoitti:

    SEVENTÄISITKÖ VÄHÄN.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    SEVENTÄISITKÖ VÄHÄN.

    siinä lainasin, mistä moinen silmitön katkeruus kaikkia ammattijärjestöjä kohtaan, sitä nuollaan minkä kasvot kestää, ei kai siinä sen ihmeempää lupaa ole.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    ON VAIHDETTAVISSA ON.!
    "MUTTA , KUN EI HALUA VAIHTAA" -- Juuri näin tarkoitinkin , niin siksi hinnat on "PERSEESTÄ"
    Kysyt "mitä olisi tapahtunut ilman MTK:TA ?

    VASTAUS ON JOKAISEN VILJELIJÄN NÄHTÄVILLÄ !

    HUONOMMIN EI ENÄÄ OLISI VOINUT MENNÄ --VALITETTAVASTI.

    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE KOKOKANSAN SYLKYKUPPI 4€ TUNTIPALKALLA ,YLITÖINEEN.
    MISSÄÄN MUUSSA AMMATISSA EI ULKOPUOLISTA ARVOSTELUA ESIINNY.
    MIKÄÄN MUU AMMATTI EI OLE NIIN PILKATTU KUIN MAATALOUS.
    MAATALOUDESSA ON SISÄINEN ARVOSTELU MTK:N TAHOLTA SENSUROITU.(kohta näette)
    Mtk EI TEE MITÄÄN TYÖN RASKAUDEN ETEEN.
    MTK EI TEE JATKUVIA JÄSEN KYSELYITÄ , MILLÄ ASIOITA VOISI PARANTAA.
    MTK EI TEE MITÄÄN ASIOIDEN PARANTAMISEKSI.
    VASTA VAARINA USKALTAA TUODA ASIOITA ESIIN , TUOTTAJANA ON LEIMA OTTASSA.
    VAIN VALITUILLE JÄRJESTETÄÄN TUOTTAJASEMINAAREJA.

    JNE. LISTAA VOISI JTKAA , VAIKKA KUINKA PITKÄÄN. MUTTA NIELKÄÄ NÄMÄ NYT ENSIN.

    ivailetko vielä sillä , että "pellonlaidalla" ei uskalleta sanoa. Onkohan se ASFALTIN LAITA
    SITTEN VIISAAMPIEN "TIEDON" LÄHDE

    mitään työn raskauden eteen... lomitusjärjestelmä takaa lomat toisin kuin muilla yrittäjillä, alotustukea maksetaan ettei uusi jussi aivan alkumetreilläkään joudu köyhyyttä näkemään, uuden vähillä töillä pyörivän navetan tekoon on luvassa kovat avustukset korkotuet, jatkaja jos on tiedossa eläkkeelle pääsee nuorena jne jne jne...ja jotku kehtaa vielä sanoa ettei helpoteta

    Äänestä

  • aikuinenkin kirjoitti:

    siinä lainasin, mistä moinen silmitön katkeruus kaikkia ammattijärjestöjä kohtaan, sitä nuollaan minkä kasvot kestää, ei kai siinä sen ihmeempää lupaa ole.

    MTK on JUMALALLISESSA asemassa , KAIKKI ARVOSTELU ON KIELLETTY.
    On kuoleman synti , kun joku uskaltaa nostaa "asioita esiin" , pelätään
    että menee "virka alta".
    Arvostelijasta tehdään "nuolija" , varma tapa tuhota arvostelu ,
    iänikuinen konsti. ARVOSTELLAAN ARVOSTELIJAA. Keinoja kaihtamatta.
    Taisin löytää oikein pääpirun , kun niin kolahti.

    MUTTA niin se vain on , että kritiikki on paremman alku !

    Äänestä

  • bueno da didio kirjoitti:

    mitään työn raskauden eteen... lomitusjärjestelmä takaa lomat toisin kuin muilla yrittäjillä, alotustukea maksetaan ettei uusi jussi aivan alkumetreilläkään joudu köyhyyttä näkemään, uuden vähillä töillä pyörivän navetan tekoon on luvassa kovat avustukset korkotuet, jatkaja jos on tiedossa eläkkeelle pääsee nuorena jne jne jne...ja jotku kehtaa vielä sanoa ettei helpoteta

    KUN TULOKSENA ON 4 € TUNTIPALKKAA , JA ELINIKÄINEN TYÖUUPUMINEN ,
    JOHON VAIN KOHAUTETAAN OLKAPÄITÄ. ORJATYÖTÄ AAMUSTA TOISEEN.
    SIINÄ SIVUSSA VIELÄ TUOTAT IMAISTA LIHAA YHTEISKUNNALLE.(naudan liha
    lappia myöten täysin tappiollista , EK sulkisi jo tehtaan jos joutuisi samaan)
    MAAJUSSILLA EI OLE TÄHÄN AINA MAHDOLLISUUTTA.

    Missä muussa yrityksessä ei voi omaa palkkaa lisätä tuotteen hintaan ,
    MAATALOUDESSA ON TÄYDELLINEN "HINTASÄÄNTELY" jota KAUPPIAAT
    VALVOVAT.

    tulossa, ainakin maidontuottajien osalta:
    "EU:n maatalousministerit esittävät maidontuottajien järjestöille oikeutta neuvotella ja sopia tuotannon ehdoista teollisuuden kanssa. Näin solmittavat tuotantosopimukset voisivat koskea tuotannon määrää, hintaa sekä sopimuskauden kestoa. Pari viikkoa sitten EU-parlamentti vaati komissiolta kilpailusäännösten muuttamista niin, että viljelijöiden asemaa ruokaketjun tulonjaossa voitaisiin vahvistaa. Samaan tähtää Suomen maa- ja metsätalousministeriössä parhaillaan valmisteltava lakiesitys. Kaupan ja teollisuuden tuskin tarvitsee valta-asemansa murentumista pelätä. Tuotannon määristä ja hinnoista sovitaan yleisesti lähes kaikilla toimialoilla.
    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paakirjoitukset/10/fi_FI/sopimusoikeus_etenee/

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    MTK -vastaan -VALIO -----MATTI MÖTTÖNEN vastaan MATTI MÖTTÖNEN.

    lIHATALOISSA TÄMÄ ON JO KOETTU , JA KUINKA ON KÄYNYT NAUDAN LIHAN
    REALIHINTA ON -MERKKINEN.

    VASTA SITTEN , KUN VILJELIJÄN ETUJÄRJESTÖ ALKAA --KUUNTELEMAAN--
    OMIA TUOTTAJIA -kyselyjä suoraan tuottajille-ALKAA HUOLEHTIMAAN
    OIKEISTA TEHTÄVISTÄ , JA ON VALMIS VASTUSTAMAAN "OMIA LIHA-MAITO-
    VILJA -REHU-JNE. TALOJA ,ANTAEN JULKI MÄDÄNNÄISYYTTÄ NÄISTÄ
    MM.LEHDISTÖSSÄ ,ALKAA OIKEA TIE.
    SELLAISEN MTK:N ON VASTA MAHDOLLISTA NEUVOTELLA VILJELIJÄN
    ASEMASTA JA HINNOISTA.
    MM. VALIO OLISI SISÄISESTI YHTIÖITETTÄVÄ , MUTTA EI PÖRSSIIN ,
    AINAKAAN HETI. SAMATEN KAIKKI MUUT KUPPIKUNNAT. VILJELIJÄT
    ON OPETETTAVA MYÖS OSAKEMAAILMAAN. LOPETTAVA VILJELIJA
    JOUTUU MYYMÄÄN OSAKKEENSA EMO YHTIÖLLE JA OSAKKEITA EI
    JAETA TUOTANTO MÄÄRIEN MUKAAN , VAAN KUKIN MAATILA SAISI
    SAMAN OSAKEMÄÄRÄN.
    TÄSSÄ ALKUUN PÄHKÄILTÄVÄÄ.

    MTK, Valio sen paremmin kuin tuottajatkaan ei määrää hintatasoa, sen tekevät maailman markkinat ja osin tietysti EU.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    KUN TULOKSENA ON 4 € TUNTIPALKKAA , JA ELINIKÄINEN TYÖUUPUMINEN ,
    JOHON VAIN KOHAUTETAAN OLKAPÄITÄ. ORJATYÖTÄ AAMUSTA TOISEEN.
    SIINÄ SIVUSSA VIELÄ TUOTAT IMAISTA LIHAA YHTEISKUNNALLE.(naudan liha
    lappia myöten täysin tappiollista , EK sulkisi jo tehtaan jos joutuisi samaan)
    MAAJUSSILLA EI OLE TÄHÄN AINA MAHDOLLISUUTTA.

    Missä muussa yrityksessä ei voi omaa palkkaa lisätä tuotteen hintaan ,
    MAATALOUDESSA ON TÄYDELLINEN "HINTASÄÄNTELY" jota KAUPPIAAT
    VALVOVAT.

    Vertailu osoittaa, että kirjanpitotilojen kirjaamat työtunnit poikkeavat systemaattisesti
    Työtehoseuran määrittämistä työnormeista. Työtunteja on
    kirjattu hehtaaria kohti 25–70 prosenttia enemmän, ja erot Työtehoseuran
    lukuihin ovat tilastollisesti merkitseviä.17 Erot ovat siis normaalia satunnaisvaihtelua
    suurempia.
    Työtuntien jakaumaa kirjanpitotiloilla havainnollistaa kuvio 7, jossa on
    esitetty 40–80 hehtaarin maitotilojen kirjaamat kasvinviljelytyötunnit, tuntikeskiarvon
    95 prosentin luottamusväli (LV) ja Työtehoseuran määrittämä
    työnormi (TTS). Kuviosta nähdään, että hajonta on suurta. Osalla tiloista
    kirjatut työtunnit alittavat selvästi Työtehoseuran työnormit. Enemmistö
    tiloista kuitenkin ylittää työnormit – osa jopa moninkertaisesti.

    Äänestä

  • aikaa.. kirjoitti:

    MTK, Valio sen paremmin kuin tuottajatkaan ei määrää hintatasoa, sen tekevät maailman markkinat ja osin tietysti EU.

    SINUN ASIASI EI PARANNU KOSKAAN , OLET HAAVEILIJA.
    MItään täällä ei saa ilmaiseksi , päinvastoin kun kun otsikkosi sanoo,
    pitää elää nykyaikaa.
    Olen nähnyt tämän farssin 60 luvulta asti , kun oli 300 000 viljelijää
    rakennemuutos on ollut valtaisa , Heikki Haavisto meinasi tulla 70-
    80 luvulla lankoja pitkin , kun sain Hänet vahingossa puhelimeen,
    ja toin ajatuksiani julki. Se oli sitä aikaa se. Kuitenkin lihatalotoli
    pakko saneerata ja jälki näkyy , kun sen tekivät omistushaluiset
    pikku patruunat , jotka ovat jo pois pelistä , mutta osakkeita jäi.
    elämä on heillä turvattu, jäljelle jääneet pitävät siitä huolen
    toimittamalla tappiolla tuotettua lihaa raaka aineeksi.
    Maatalous on suden kuopassa , ja kuopan reunalla avuton
    "isoisäntä" veljeilee kauppiaiden kanssa.

    Äänestä

  • vaarinpirttiin kirjoitti:

    Vertailu osoittaa, että kirjanpitotilojen kirjaamat työtunnit poikkeavat systemaattisesti
    Työtehoseuran määrittämistä työnormeista. Työtunteja on
    kirjattu hehtaaria kohti 25–70 prosenttia enemmän, ja erot Työtehoseuran
    lukuihin ovat tilastollisesti merkitseviä.17 Erot ovat siis normaalia satunnaisvaihtelua
    suurempia.
    Työtuntien jakaumaa kirjanpitotiloilla havainnollistaa kuvio 7, jossa on
    esitetty 40–80 hehtaarin maitotilojen kirjaamat kasvinviljelytyötunnit, tuntikeskiarvon
    95 prosentin luottamusväli (LV) ja Työtehoseuran määrittämä
    työnormi (TTS). Kuviosta nähdään, että hajonta on suurta. Osalla tiloista
    kirjatut työtunnit alittavat selvästi Työtehoseuran työnormit. Enemmistö
    tiloista kuitenkin ylittää työnormit – osa jopa moninkertaisesti.

    amanita hakee sulhoaan , näin sienen poiminta aikaan.
    ennen kuin sitä lunta edes on.

    Äänestä

  • vaarinpirttiin kirjoitti:

    Vertailu osoittaa, että kirjanpitotilojen kirjaamat työtunnit poikkeavat systemaattisesti
    Työtehoseuran määrittämistä työnormeista. Työtunteja on
    kirjattu hehtaaria kohti 25–70 prosenttia enemmän, ja erot Työtehoseuran
    lukuihin ovat tilastollisesti merkitseviä.17 Erot ovat siis normaalia satunnaisvaihtelua
    suurempia.
    Työtuntien jakaumaa kirjanpitotiloilla havainnollistaa kuvio 7, jossa on
    esitetty 40–80 hehtaarin maitotilojen kirjaamat kasvinviljelytyötunnit, tuntikeskiarvon
    95 prosentin luottamusväli (LV) ja Työtehoseuran määrittämä
    työnormi (TTS). Kuviosta nähdään, että hajonta on suurta. Osalla tiloista
    kirjatut työtunnit alittavat selvästi Työtehoseuran työnormit. Enemmistö
    tiloista kuitenkin ylittää työnormit – osa jopa moninkertaisesti.

    puhua näistä 4 euron tuntipalkoista julkisuudessa, kun lapsikin sen tajuaa että se ei ole totta. sitte ihmetellään kun ei duunarit arvosta viljelijöitä ja ota todesta heidän huoliaan. mikä pankki yleensä rahoittaisi ainuttakaan maatilaa jos kannattavuus olisi surkea ja varat ei riittäisi edes palkan maksuun itselle. normaaliyrittäjälle on häpeällistä jos yritys ei menesty eikä sitä julkisuuteen tulla toitottamaan, viljelijöille se on oikeen elämäntapa että pitää marista kuinka huonosti menee. lopuksi lainaus osuuspankkikeskuksen asiantuntijoilta, ovat vissiin suurin maatiloja rahoittava pankki::::::::Haastattelussa Osuuspankkikeskuksen asiantuntijat olivat sitä mieltä, että
    maatalous ei ole Suomessa huonosti kannattavaa toimintaa. Pankin
    asiantuntijoiden mielestä nykyisessä kannattavuusmittarissa saattaa olla
    jotain vikaa, ja erityisesti työtuntien laskemista pidettiin hankalana. Tätä
    ei ehkä pidetä tiloilla erityisen relevanttina kysymyksenä. Viljelijöille voi
    myös olla epäselvää, mitä työmäärään oikein pitäisi laskea. Maatilalla vapaa-
    ajan erottaminen työajasta voi olla vaikeaa.

    maitotiloillakin ottaa peltotyötunnit mukaan, mutta miksi niitä ei lasketa? Niistä kertyy aika melkoinen tuntimäärä.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    SINUN ASIASI EI PARANNU KOSKAAN , OLET HAAVEILIJA.
    MItään täällä ei saa ilmaiseksi , päinvastoin kun kun otsikkosi sanoo,
    pitää elää nykyaikaa.
    Olen nähnyt tämän farssin 60 luvulta asti , kun oli 300 000 viljelijää
    rakennemuutos on ollut valtaisa , Heikki Haavisto meinasi tulla 70-
    80 luvulla lankoja pitkin , kun sain Hänet vahingossa puhelimeen,
    ja toin ajatuksiani julki. Se oli sitä aikaa se. Kuitenkin lihatalotoli
    pakko saneerata ja jälki näkyy , kun sen tekivät omistushaluiset
    pikku patruunat , jotka ovat jo pois pelistä , mutta osakkeita jäi.
    elämä on heillä turvattu, jäljelle jääneet pitävät siitä huolen
    toimittamalla tappiolla tuotettua lihaa raaka aineeksi.
    Maatalous on suden kuopassa , ja kuopan reunalla avuton
    "isoisäntä" veljeilee kauppiaiden kanssa.

    vaari on oikeassa, rajummilla otteilla olisi ehkä saatu joitain parannuksia aikaan mutta mitä ja kuinka paljon ja kuinka kestäviä, sitä emme saa koskaan tietää. On myös muistettava että muullakin yhteiskunnalla on oikeus vaatia maataloudelta tehokkuutta ja heillä on keinot tällä hetkellä niiden vaatimusten toteuttamiseksi, valitettavasti.

    Äänestä

  • ampumista kirjoitti:

    puhua näistä 4 euron tuntipalkoista julkisuudessa, kun lapsikin sen tajuaa että se ei ole totta. sitte ihmetellään kun ei duunarit arvosta viljelijöitä ja ota todesta heidän huoliaan. mikä pankki yleensä rahoittaisi ainuttakaan maatilaa jos kannattavuus olisi surkea ja varat ei riittäisi edes palkan maksuun itselle. normaaliyrittäjälle on häpeällistä jos yritys ei menesty eikä sitä julkisuuteen tulla toitottamaan, viljelijöille se on oikeen elämäntapa että pitää marista kuinka huonosti menee. lopuksi lainaus osuuspankkikeskuksen asiantuntijoilta, ovat vissiin suurin maatiloja rahoittava pankki::::::::Haastattelussa Osuuspankkikeskuksen asiantuntijat olivat sitä mieltä, että
    maatalous ei ole Suomessa huonosti kannattavaa toimintaa. Pankin
    asiantuntijoiden mielestä nykyisessä kannattavuusmittarissa saattaa olla
    jotain vikaa, ja erityisesti työtuntien laskemista pidettiin hankalana. Tätä
    ei ehkä pidetä tiloilla erityisen relevanttina kysymyksenä. Viljelijöille voi
    myös olla epäselvää, mitä työmäärään oikein pitäisi laskea. Maatilalla vapaa-
    ajan erottaminen työajasta voi olla vaikeaa.

    parhailla tiloilla tietysti yli ja sitten koko joukko tiloja jotka menevät kirkkaasti tappiolla.

    Äänestä

  • vaarinpirttiin kirjoitti:

    Vertailu osoittaa, että kirjanpitotilojen kirjaamat työtunnit poikkeavat systemaattisesti
    Työtehoseuran määrittämistä työnormeista. Työtunteja on
    kirjattu hehtaaria kohti 25–70 prosenttia enemmän, ja erot Työtehoseuran
    lukuihin ovat tilastollisesti merkitseviä.17 Erot ovat siis normaalia satunnaisvaihtelua
    suurempia.
    Työtuntien jakaumaa kirjanpitotiloilla havainnollistaa kuvio 7, jossa on
    esitetty 40–80 hehtaarin maitotilojen kirjaamat kasvinviljelytyötunnit, tuntikeskiarvon
    95 prosentin luottamusväli (LV) ja Työtehoseuran määrittämä
    työnormi (TTS). Kuviosta nähdään, että hajonta on suurta. Osalla tiloista
    kirjatut työtunnit alittavat selvästi Työtehoseuran työnormit. Enemmistö
    tiloista kuitenkin ylittää työnormit – osa jopa moninkertaisesti.

    et näemmä ymmärrä maataloudesta mitään. Voidaan tietysti kellottaa lehmän lypsyajaksi 3 minuuttia mutta jos utaretulehdus riehuu karjassa aika saattaa olla 30 minuuttia. TÄMÄ PÄTEE KAIKKIIN TÖIHIN MAATILOLLA.

    Äänestä

  • tavallaan. kirjoitti:

    vaari on oikeassa, rajummilla otteilla olisi ehkä saatu joitain parannuksia aikaan mutta mitä ja kuinka paljon ja kuinka kestäviä, sitä emme saa koskaan tietää. On myös muistettava että muullakin yhteiskunnalla on oikeus vaatia maataloudelta tehokkuutta ja heillä on keinot tällä hetkellä niiden vaatimusten toteuttamiseksi, valitettavasti.

    MUTTA REIPAS ASIALLINEN KESKUSTELU PITÄISI SAADA AIKAAN.
    RAKENTAVAAN SÄVYYN , JONKA TULOKSINA OLISI YHTEINEN
    KUUNTELEVA , TOISTAN KUUNTELEVA , ETUJÄRJESTÖ.

    EI SELLAINEN , KUIN 80 LUVULLA, JOSSA JOHTOKUNTA EI HALUNNUT KAIKKIA EDES TUNTEA ---"MITÄS TÄNNE TUUT SUUTAS RÄÄPIIN"---
    MENTTALITEETTI POIS.

    Äänestä

  • kun. kirjoitti:

    et näemmä ymmärrä maataloudesta mitään. Voidaan tietysti kellottaa lehmän lypsyajaksi 3 minuuttia mutta jos utaretulehdus riehuu karjassa aika saattaa olla 30 minuuttia. TÄMÄ PÄTEE KAIKKIIN TÖIHIN MAATILOLLA.

    KUULUU OTTAA HUOMIOON , SEHÄN ON PÄIVÄN SELVÄ ASIA.
    MTK pitäisi jo omilla sivuillaan netissä tajuta tämä . Siellä meijeriltä
    saatavassa hinnan muodostuksessa on viljelijän palkassa kustannukset
    mukana , täydellistä harhaan johtamista.
    Lisäksi ropo navetoiden , pihatoiden , parsinavetoiden olot pitäisi
    olla selvästi erillään , jotta voitaisiin verrata keskiarvoa paremmin.

    osa rakennusmiehistä käyttäs vasaraa ja pistosahaa, toiset naulainta ja moottorisahaa ja samaa palkkaa saisivat, tai osa kuljetusliikkeistä ajaisi pelkällä autolla, toisilla olisi peräkärry ja tulot oisi samat vaikka toiset tekee valmista tuplasti enempi.

    Äänestä

  • esimerkiksi että kirjoitti:

    osa rakennusmiehistä käyttäs vasaraa ja pistosahaa, toiset naulainta ja moottorisahaa ja samaa palkkaa saisivat, tai osa kuljetusliikkeistä ajaisi pelkällä autolla, toisilla olisi peräkärry ja tulot oisi samat vaikka toiset tekee valmista tuplasti enempi.

    MINÄ AINA MIETIN ENSIN , ENNEN KUIN JULKAISEN AJATUKSEN.
    SINÄ JULKAISET , ENNEN KUIN OLET MIETTINYT.
    SIINÄ ON MEIDÄN AJATUSTEN ERO.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    MINÄ AINA MIETIN ENSIN , ENNEN KUIN JULKAISEN AJATUKSEN.
    SINÄ JULKAISET , ENNEN KUIN OLET MIETTINYT.
    SIINÄ ON MEIDÄN AJATUSTEN ERO.

    sen verran että tuntipalkaksi tulee 4,5 euroa ja toinen sen verran että tuntipalkaksi tulee 54.5 euroa niin kenen vika se on, demarienko????

    Äänestä

  • tunnissa litroja kirjoitti:

    sen verran että tuntipalkaksi tulee 4,5 euroa ja toinen sen verran että tuntipalkaksi tulee 54.5 euroa niin kenen vika se on, demarienko????

    liki miljarin maataloudelta tuosta vaan, vaikea osoittaa syyllistä viljelijöiden huonoon tuntipalkkaan ja se kyllä korjaantuu ajan kansa, vahinkot tosin ovat mittavat ennen sitä.

    Äänestä

  • lipponen. kirjoitti:

    300000 viljelijää siinä ois USA;n valtionvelkakin taskurahoja.....

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    KUULUU OTTAA HUOMIOON , SEHÄN ON PÄIVÄN SELVÄ ASIA.
    MTK pitäisi jo omilla sivuillaan netissä tajuta tämä . Siellä meijeriltä
    saatavassa hinnan muodostuksessa on viljelijän palkassa kustannukset
    mukana , täydellistä harhaan johtamista.
    Lisäksi ropo navetoiden , pihatoiden , parsinavetoiden olot pitäisi
    olla selvästi erillään , jotta voitaisiin verrata keskiarvoa paremmin.

    näistä parsi-pihatto ja robonavetoista. kiintiöt pois mahdollisimman pian se kyll' tasaa nämä erot joutuin luonnostaan ilman mitään kompensaatiota.

    Äänestä

  • lipponen. kirjoitti:

    liki miljarin maataloudelta tuosta vaan, vaikea osoittaa syyllistä viljelijöiden huonoon tuntipalkkaan ja se kyllä korjaantuu ajan kansa, vahinkot tosin ovat mittavat ennen sitä.

    älä pelkää , kaikki on niin kuin nytkin.
    Kun katselet tilastoja , huomaat , että esim. roponavetan rakentaminen
    maksaa seuraavan 10 vuoden tienistit , ja niitä on Suomessa
    tosi vähän. Monesti se "oma" navetta antaa parhaan tienestin.
    Juuri vertailemalla saataisiin näkyviin kaikkihyvät ja huonot puolet.
    ja viljelijälle tulisi lisää tietoa yleisellä tasolla.

    Äänestä

  • vaarin kanssa kirjoitti:

    näistä parsi-pihatto ja robonavetoista. kiintiöt pois mahdollisimman pian se kyll' tasaa nämä erot joutuin luonnostaan ilman mitään kompensaatiota.

    ne on oma lukunsa, ensin maidon hinta sellaiseksi , että jokainen joka
    haluaa , voi sitä omien suunnitelmiensä mukaan tuottaa kannattavasti.

    Äänestä

  • että meillä olisi kirjoitti:

    300000 viljelijää siinä ois USA;n valtionvelkakin taskurahoja.....

    100 euroa kuussa, eikä lomia sun muista pekkasista puhumattakaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    ne on oma lukunsa, ensin maidon hinta sellaiseksi , että jokainen joka
    haluaa , voi sitä omien suunnitelmiensä mukaan tuottaa kannattavasti.

    maalari parhaasta päästä. kaikille hinnat semmoseksi että jokainen voi olla kauppias, lääkäri, kirvesmies, autoilija, mainosgraafikko, mitä ikinä haluaa ammattitaidosta viis veisattais,,,,, se vaan on nyky-yhteiskunnassa tuo yrittäjän asema semmonen että parhaat jatkaa, maajusseille se on kova pala yrittää sopeutua pikkuhiljaa yhteiskuntaan mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa menee kun uus realistisempi polvi vaihtuu remmiin.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    MTK on JUMALALLISESSA asemassa , KAIKKI ARVOSTELU ON KIELLETTY.
    On kuoleman synti , kun joku uskaltaa nostaa "asioita esiin" , pelätään
    että menee "virka alta".
    Arvostelijasta tehdään "nuolija" , varma tapa tuhota arvostelu ,
    iänikuinen konsti. ARVOSTELLAAN ARVOSTELIJAA. Keinoja kaihtamatta.
    Taisin löytää oikein pääpirun , kun niin kolahti.

    MUTTA niin se vain on , että kritiikki on paremman alku !

    ole pääpiru, mutta tuollainen meuhkaaminen asioiden kanssa odotuksella että jotaain tehtäis MUN asiani auttamiseksi, mitä itse aiot tehdä muuta kun jauhaa tyhjiä sanoja paljon pelstalle, on sulla katkeroitunut ajatusmailma jäänyt jussina ollessa päälle, kato jos puhe ei auta kiinni ei saa käydä niin minkäs TEET? Tyytyminen olevaan tilaan.

    Äänestä

  • taivaanrannan kirjoitti:

    maalari parhaasta päästä. kaikille hinnat semmoseksi että jokainen voi olla kauppias, lääkäri, kirvesmies, autoilija, mainosgraafikko, mitä ikinä haluaa ammattitaidosta viis veisattais,,,,, se vaan on nyky-yhteiskunnassa tuo yrittäjän asema semmonen että parhaat jatkaa, maajusseille se on kova pala yrittää sopeutua pikkuhiljaa yhteiskuntaan mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa menee kun uus realistisempi polvi vaihtuu remmiin.

    viljelijät osoittavat tuon tuostakin mieltä tuottajahintojen alhaisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • aikuinenkin kirjoitti:

    ole pääpiru, mutta tuollainen meuhkaaminen asioiden kanssa odotuksella että jotaain tehtäis MUN asiani auttamiseksi, mitä itse aiot tehdä muuta kun jauhaa tyhjiä sanoja paljon pelstalle, on sulla katkeroitunut ajatusmailma jäänyt jussina ollessa päälle, kato jos puhe ei auta kiinni ei saa käydä niin minkäs TEET? Tyytyminen olevaan tilaan.

    Tokkopa edes muutamaa jussia lukuunottamatta , näitä palstoja lukee
    mutta yksikin hyvä avaus , saattaa poikia uusia.Keskustelu avartaa
    sanotaan , kuitenkin mieliala kohenee , kun huomataan ,että välitetään
    Jussin jaksamisesta minä eniten huolissani oon, ja tuon vain yleisimmät
    kiukun aiheet esiin , päättäjät sitten sanovat viimeisen sanan.
    Kerran vuodessa kokous , ja taas mennään seuraavaan vuoteen ,ei
    siinä asiat paljoa parane.

    Äänestä

  • hhmmn... kirjoitti:

    viljelijät osoittavat tuon tuostakin mieltä tuottajahintojen alhaisuuden vuoksi.

    Eikös tuolla aikaisemmin annettu ymmärtää , että EU alkaa
    tukea jussin palkan kehitystä.!
    MUTTA SIIHEN TARVITAAN NYKYISEN "LIMAISEN" ETUJÄRJESTÖN
    PESU , ENNEN KUIN SE ONNISTUU.

    -SE O JUSSEISTA ITSESTÄÄN KIINNI , EI SITÄ VAARIT "MAALAA"

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    Eikös tuolla aikaisemmin annettu ymmärtää , että EU alkaa
    tukea jussin palkan kehitystä.!
    MUTTA SIIHEN TARVITAAN NYKYISEN "LIMAISEN" ETUJÄRJESTÖN
    PESU , ENNEN KUIN SE ONNISTUU.

    -SE O JUSSEISTA ITSESTÄÄN KIINNI , EI SITÄ VAARIT "MAALAA"

    yrittäjien eturyhmä onnistunu haalimaan kokoon itselleen monen sadan miljoonan lomien sijaispalvelua ja muutaman kymppitonnin suoraa tukea. mitä ihmettä te enää odotatte MTK.lta. kommenttia ei ole myöskään tullut tuohon osuuspankkiryhmän lausuntoon maatilojen kannattavuudesta???

    Äänestä

  • ole mikään muu kirjoitti:

    MTK,ta vaan suomalaisia jotka äänesti suomen eu,hun 1994.
    No itse en kiittäisi vaan ottaisin palkkani suoraa tuotannosta.

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    Tokkopa edes muutamaa jussia lukuunottamatta , näitä palstoja lukee
    mutta yksikin hyvä avaus , saattaa poikia uusia.Keskustelu avartaa
    sanotaan , kuitenkin mieliala kohenee , kun huomataan ,että välitetään
    Jussin jaksamisesta minä eniten huolissani oon, ja tuon vain yleisimmät
    kiukun aiheet esiin , päättäjät sitten sanovat viimeisen sanan.
    Kerran vuodessa kokous , ja taas mennään seuraavaan vuoteen ,ei
    siinä asiat paljoa parane.

    enkä myös luovuttaja, oikeuteni olen tähänasti tietänyt ja tiedän tästä eteenpäinkin, myönnän kyllä vaikeuksien tulevan useasti muualta kun omista ratkaisuista, minkäs teet. Jos ja kun järjellä ei ole tilaa asioiden hoidossa, lopputulos on tämä monen LOPPUUNPALAMINEN enen aikojaan!!!!

    Äänestä

  • ole kiittäminen kirjoitti:

    MTK,ta vaan suomalaisia jotka äänesti suomen eu,hun 1994.
    No itse en kiittäisi vaan ottaisin palkkani suoraa tuotannosta.

    pitäisikin laittaa suoraan maitopurkin kylkeen , loppuis narina.
    Siinä on MTK;lle uusi idea , kun niistä EU;n jutuista tulee totta,
    ja vielä lomalta paluuraha päälle , sittenhän kaikki olis
    varmaan paremmin duunarin kannalta.
    Juuri tämän laisiin asioihin MTK ;n pitäisi puuttua , ettei
    niitä täällä palstalla tarvii kuiskia.

    Äänestä

  • kun. kirjoitti:

    et näemmä ymmärrä maataloudesta mitään. Voidaan tietysti kellottaa lehmän lypsyajaksi 3 minuuttia mutta jos utaretulehdus riehuu karjassa aika saattaa olla 30 minuuttia. TÄMÄ PÄTEE KAIKKIIN TÖIHIN MAATILOLLA.

    karjassa ei riehukkaan se utatretulehdus

    Äänestä

  • paremmin tienaavien kirjoitti:

    se ei karjaa katto , tauti on jokaisen karjan vitsaus. Välillä voi mennä
    kuukausiakin , mutta sitten taas solut nousee ja alkaa höykytys.
    sellaista seon ja tulee olemaan.
    Eniten minä ihmettelen Tanskaa , millä siellä saadaan esim. puhdasta
    säilörehua , kun sitä karjan lantaa tulee 5 kertainen määrä Suomen
    verrattuna , ja eikö se jo vaikuta eläinten terveyteen millään lailla.
    Kun vielä siellä ei ole pakkastalvi tappamassa basiliskoja talvella.

    Tuleeko lehmät siellä IMMUUNEIKSI pöpöille.

    Äänestä

  • ole mikään muu kirjoitti:

    yrittäjien eturyhmä onnistunu haalimaan kokoon itselleen monen sadan miljoonan lomien sijaispalvelua ja muutaman kymppitonnin suoraa tukea. mitä ihmettä te enää odotatte MTK.lta. kommenttia ei ole myöskään tullut tuohon osuuspankkiryhmän lausuntoon maatilojen kannattavuudesta???

    kaikki ammattiryhmät, joilla on tuotantoeläimiä, saa sijaispalvelua ja lomaa. Eihän eläimiä voi jättää syöttämättä ja juottamatta ja lähteä lomanviettoon.

    Äänestä

  • paremmin tienaavien kirjoitti:

    karjassa ei riehukkaan se utatretulehdus

    välittömästi utarelehmän teurasautoon, jos ei ole aikaa hoitaa. Silloin tulee vähemmän navettatunteja...

    Äänestä

maitohyllyjä. Siinä oli Arla Ingmannin ja Valion maitoja. Molemmista maitopurkista löytyivät joutsenmerkit, joten suomalaista maitoa olivat. Hinnaltaan aivan kohtuullisia, joten ostinpa sitten siitä pari purkkia.

Äänestä
  • tarkastin maitohyllyn tänään isosta S- marketista, ei löytynyt yhtään purkkia jossa olisi lukenut Arla tai Ingman. Se yllätti että Valiolla oli niin suuri valikoima erilaisia maitoja. Yleensä en ruokahyllyjä katsele, kun vaimo tekee ruokaostokset, minä keskityn tavaroiden pakkaamiseen ja uloskantamiseen. Hintaerot jäivät nyt selvittämättä, kun Ruotsalaisten maitoja tämä uusi 4500 neliöinen market ei myy.

    Äänestä

  • kummmm kirjoitti:

    tarkastin maitohyllyn tänään isosta S- marketista, ei löytynyt yhtään purkkia jossa olisi lukenut Arla tai Ingman. Se yllätti että Valiolla oli niin suuri valikoima erilaisia maitoja. Yleensä en ruokahyllyjä katsele, kun vaimo tekee ruokaostokset, minä keskityn tavaroiden pakkaamiseen ja uloskantamiseen. Hintaerot jäivät nyt selvittämättä, kun Ruotsalaisten maitoja tämä uusi 4500 neliöinen market ei myy.

    Arla Ingmanin maidosta on suomalaista.

    "Arla Ingman pakkaa Suomessa suomalaista ja ruotsalaista alkuperää olevaa maitoa. Maitoja ei missään vaiheessa sekoiteta keskenään, vaan ne käsitellään ja pakataan erillään. Maidon alkuperämaan tunnistaa helposti pakkausmerkinnöistä.

    Arla Ingman -maito
    Arla Ingman –maidot valmistetaan Suomessa suomalaisesta maidosta. Näissä pakkauksissa on Arla Ingman –logo sekä Hyvää Suomesta -joutsenlippu. Suurin osa Arla Ingmanin maitovalikoimasta myydään Arla Ingman –tuotemerkillä.

    Arla-maito
    Arla-maidot valmistetaan Suomessa ruotsalaisesta maidosta. Näissä pakkauksissa on Arla-logo ja maininta maidon alkuperämaasta: ”Maidon alkuperämaa Ruotsi. Valmistettu ja pakattu Suomessa.”. Pakkaukset eroavat myös muuten ulkoasultaan Arla Ingman –maidoista. Arla Ingmanin maitovalikoimaan kuuluu kaksi Arla-tuotemerkillä myytävää tuotetta, Arla Kevytmaito ja Arla Rasvaton".

    http://www.arlaingman.fi/tietoa-meista/lehdistolle/maidon-alkuperamaan-tunnistaa-helposti-pakkauksesta-/

    Äänestä

Kuka aikuinen joisi maitoa?

Vain Suomessa aikuiset ihmiset, jopa jotkut miehet, juovat nelijalkaisen märehtijän maitoa.

Moinen litku on vasikoille....

Äänestä
  • 6-70 kymppisenä näet , kun luustos katoo ja haurastuu , taitaa vaan olla
    vähän myöhäistä parannella.

    Äänestä

  • kassajonossa näkee paljonkin maitotölkkiä ostoskärryissä. Kyllähän maito on vallan mainio vitamiini- ja hivenainelähde.

    Äänestä

  • tuota noin... kirjoitti:

    kassajonossa näkee paljonkin maitotölkkiä ostoskärryissä. Kyllähän maito on vallan mainio vitamiini- ja hivenainelähde.

    että kyllä harmittaa kun vaimo tuhlaa rahaa maitoon kun jääkaapissa ei monesti ole kaljan tippaakaan.
    Raavas mies ei ilman ohrapirteköä kertakaikiaan tule toimeen.

    Äänestä

  • kyllä sanoa kirjoitti:

    isä oli ostanut kopan olutta ja meni kassalle , pyysi tyttö ,osta isä mulle jätski,
    tuli siihen vastaus , voi ko mullei oo siihen rahaa !

    Äänestä

  • UPDATE_9005600 kirjoitti:

    isä oli ostanut kopan olutta ja meni kassalle , pyysi tyttö ,osta isä mulle jätski,
    tuli siihen vastaus , voi ko mullei oo siihen rahaa !

    kulkija pummasi rahaa ruokaan (möreä ruonansuun ääni taustalla, KALJAAN!) siis ruokaan (KALJAAN).
    Sanoin kun en äkkiä muuta keksinyt "valitettavasti nyt ei ole rahaa mukana", johon laitapuolen kulkija: "hullu mies kun kulkee kaupungilla ilman rahaa, kyllä kaikilla täytyy olla rahaa mukana".
    Tuli mieleen nuo arskan jutut, samalla lailla epäloogisia.

    Äänestä

  • kyllä sanoa kirjoitti:

    että kyllä harmittaa kun vaimo tuhlaa rahaa maitoon kun jääkaapissa ei monesti ole kaljan tippaakaan.
    Raavas mies ei ilman ohrapirteköä kertakaikiaan tule toimeen.

    mies ei ilman olutta pitkään toimi,siinä olet oikeassa. Maitoa tarvitsemme lähes jokainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huhheijaa kirjoitti:

, kyllä kävi kuhina kun ruotsalaista maitoa ostettiin, täytyi olla hinta /laatusuhde kohdallaan.. olihan litrahinnassa melkonen ero kotimaiseen.. jussi ostaa mistä halvimmillaan saa , miksen minäkin ,joten ostin viisi tölkkiä , oli hyvää ja edullista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu