Paperi

Valelääkäri tuomittiin "hyvistä" teoistaan.
Kyllä työ tekijäänsä opettaa, niinhän sen pitäisi olla.

Koulusta saatu paperinpalanen ei tuo pätevyyttä, sillä voi ainoastaan hakeutua tehtäviin joissa sitten voi päteä osaamattomana tumpelona, näitä paperipäteviä tumpeloita on suomenmaa täynnä.

En puolustele paperittomia osaajia, mutta on erittäin vaikeaa esimerkiksi saada paperi lääkäreitä virheistään/osaamattomuudestaan vastuuseen/tuomiolle.

Yhteiskunta on menossa väärään suuntaan, paperipalasen arvostus on liian suurta ja osaaminen ei saa sitä arvostusta joka sille kuuluu.
Tilipussin suuruuskin riippuu siitä, kuinka "arvostettu" paperinpalanen sinulla on, toisarvoiseksi seikaksi jää osaaminen, ahkeruus ym. lopputulokseen vaikuttavat tekijät.

Kaikesta huolimatta nuoret opiskelkaa, mutta ennen kaikkea opetelkaa työnne osaamiseen tarvittavan pätevyytenne, "kyllä työ tekijäänsä opettaa" kautta, vasta sitten olette päteviä.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paperipäteviä osaamattomia löytyy esimerkiksi Kokkolan kaupungin talolta.
On niitä muuallakin, kuten sinäkin tiedät?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätevät kirjoitti:

Valelääkäri tuomittiin "hyvistä" teoistaan.
Kyllä työ tekijäänsä opettaa, niinhän sen pitäisi olla.

Koulusta saatu paperinpalanen ei tuo pätevyyttä, sillä voi ainoastaan hakeutua tehtäviin joissa sitten voi päteä osaamattomana tumpelona, näitä paperipäteviä tumpeloita on suomenmaa täynnä.

En puolustele paperittomia osaajia, mutta on erittäin vaikeaa esimerkiksi saada paperi lääkäreitä virheistään/osaamattomuudestaan vastuuseen/tuomiolle.

Yhteiskunta on menossa väärään suuntaan, paperipalasen arvostus on liian suurta ja osaaminen ei saa sitä arvostusta joka sille kuuluu.
Tilipussin suuruuskin riippuu siitä, kuinka "arvostettu" paperinpalanen sinulla on, toisarvoiseksi seikaksi jää osaaminen, ahkeruus ym. lopputulokseen vaikuttavat tekijät.

Kaikesta huolimatta nuoret opiskelkaa, mutta ennen kaikkea opetelkaa työnne osaamiseen tarvittavan pätevyytenne, "kyllä työ tekijäänsä opettaa" kautta, vasta sitten olette päteviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu