Tietääkö kukaan, päteekö Suomessa vahvistettu avioehto, jos pariskunta asuu ulkomailla.
Vastaukset 5
- mk
Lainsäädäntöa sovelletaan sen maan mukaan missä avioliitto on solmittu eli jos olette menneet suomessa naimisiin ja tehneet avioehdon niin silloin myös erossa toimitaan suomen lain mukaan vaikka asutte ulkomailla ja ainakin minun mielessä avioehto on voimassa myös ulkomailla. Monissa maissa ei ole samanlaista ositusta kuin suomessa ja omaisuutta ei tartte jakaa mutta tämä on minun mielipide.
Kostuikohan ap sinun mielipiteestäsi?
Todellisuudessahan asia riippuu täysin asuinmaan laista. Jos siellä sanotaan, että puolisoiden omaisuuden jakoon sovelletaan sen maan lakia, missä puolisot vihittäessä tai avioehtoa tehtäessä asuivat, niin hyvä on, sitten tehdään niin, kunhan tuomioistuimelle selvitetään Suomen laki. Mutta jos ei sanota noin, niin kyllä silloin mennään kokonaan sen asuinmaan lain mukaan. Mitä siellä sitten sanotaan avioehdosta, niin sen mukaisesti se otetaan huomioon tai jätetään huomiotta.
Varmemmaksi vakuudeksi kannattaisi ennen eron vireille panoa muuttaa Suomeen. Suomen avioliittolaissa säännökset löytyvät V osasta, jonka otsikko on KANSAINVÄLISEN YKSITYISOIKEUDEN ALAAN KUULUVAT SÄÄNNÖKSET. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234- Xdvtzöö
nix_nax kirjoitti:
Kostuikohan ap sinun mielipiteestäsi?
Todellisuudessahan asia riippuu täysin asuinmaan laista. Jos siellä sanotaan, että puolisoiden omaisuuden jakoon sovelletaan sen maan lakia, missä puolisot vihittäessä tai avioehtoa tehtäessä asuivat, niin hyvä on, sitten tehdään niin, kunhan tuomioistuimelle selvitetään Suomen laki. Mutta jos ei sanota noin, niin kyllä silloin mennään kokonaan sen asuinmaan lain mukaan. Mitä siellä sitten sanotaan avioehdosta, niin sen mukaisesti se otetaan huomioon tai jätetään huomiotta.
Varmemmaksi vakuudeksi kannattaisi ennen eron vireille panoa muuttaa Suomeen. Suomen avioliittolaissa säännökset löytyvät V osasta, jonka otsikko on KANSAINVÄLISEN YKSITYISOIKEUDEN ALAAN KUULUVAT SÄÄNNÖKSET. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234Tässä tapauksessa pariskunta asuu Ruotsissa.
- 43532432
Xdvtzöö kirjoitti:
Tässä tapauksessa pariskunta asuu Ruotsissa.
Kansainvälisen yksityisoikeuden lukemisesta on jo sen verran aikaa, ettei jaksa muistaa, mutten myöskään jaksaa alkaa asiaa kaivamaan.... SORRY...
On olemassa niin sanottut pohjoismaiset avioliitto ja perintö konventiot, eli sopimukset.
Näissä konventioissa on sovittu mm. siitä mitä lainsäädäntöä sovelletaan milloinkin..
Etsi nämä konventiot (esim finlekxistä) ja ala tutkia.
Toivottavast vinkistä oli jotain apua.. - gfbfgb
43532432 kirjoitti:
Kansainvälisen yksityisoikeuden lukemisesta on jo sen verran aikaa, ettei jaksa muistaa, mutten myöskään jaksaa alkaa asiaa kaivamaan.... SORRY...
On olemassa niin sanottut pohjoismaiset avioliitto ja perintö konventiot, eli sopimukset.
Näissä konventioissa on sovittu mm. siitä mitä lainsäädäntöä sovelletaan milloinkin..
Etsi nämä konventiot (esim finlekxistä) ja ala tutkia.
Toivottavast vinkistä oli jotain apua..Alkoi asia sen verran kiinnostamaan nottai kaivoin esille konvention ja silmäilin läpi
Konventioon tehty muutoksia, mutta kysyjän kysymykset selviävät pelkästä muutos sopimuksesta
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2008/20080105/20080105_2
Tuossa vielä linkki asetukseen, jolla edellä mainittu sopimus on pantu suomessa täytäntöön
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2008/20080105/20080105_1
Puolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavan lain vaihtuminen ei vaikuta sitä aikaisemmin tehdyn oikeustoimen oikeusvaikutuksiin.
Avioehtosopimuksen määräysten pätevyys arvioidaan kuitenkin sen sopimusvaltion lain mukaan, jota sovelletaan puolisoiden varallisuussuhteisiin kysymyksen tullessa ajankohtaiseksi.
Sopimus lainvalinnasta tai avioehtosopimus, joka on solmittu 3 ja 3 a artiklassa tarkoitettujen puolisoiden kesken, on katsottava muodoltaan päteväksi jokaisessa sopimusvaltiossa, jos se silloin, kun sopimus tehtiin, täytti muotomääräykset sen sopimusvaltion lain mukaan,
Huom mikäli sopimuslainvalinnasta halutaan selkeyden vuokis tehdä on se tehtävä avioehtosopimuksen tekemisen muodossa. eli myös rekisteröitävä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501