Kaverini perhe omistaa pienen koiran, cavalierin, ja hoitavat sitä mielestäni erittäin huonosti. Koiralla on erittäin huonokuntoinen turkki(pölyinen ja hilsettä) ja nahkaa ei edes näy sen hilseen alta. Karvat kasvaneet aivan hurjiksi ja kynsiäkään ei leikattu.Koiralla on vielä jokin patti jalassa(ulkopuolella, epäilen ihokasvainta tai jonkin moista syylää) ja koiralla on ihan selvästi hankala olla kun koko ajan kutisee joka puolelta. Koira ei saa minusta oikeanlaista ruokaa ja se ruokitaan milloin sattuu.. Ei joskus pääse ulos noin 10:neen tuntiin ja on varmaan suolistossa jotain vikaa kun uloste on välillä ihan löysää ja välillä ulostaminen on todella hankalaa, normaalia päivää ei ole pitkään aikaan ollut.(epäilen ruokaaine allergiaa tai jotain suolistotautia). Olen sen verran asiaan puuttunut että sain heidät varaamaan lääkäristä ajan koiralle. (valitin että on rikos kohdella koiraa noin). Kaveri on minulle hyvin läheinen joten en suoraan kehtaa mitään hirveyksiä tehdä. Tiedän että alueellamme on eläinsuojeluvalvoja, mutta en vielä ole ajatellut sitä vaihtoehdoksi. Haluaisin siis neuvoja että miten voisin toimia ja samalla säilyttää välit kaveriini. ( enkä halua mitään soita poliisille juttuja , vaan neuvoja joita joku joka osaisi kuvitella itsensä tilanteeseeni antaisi...) kiitokset etukäteen kaikille jotka vaivautuvat olemaan syyttelemättä ja niille jotka antavat neuvoja.
Mitä tekisin?
*****
2209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinulla on koira niin minun mielestäni kannattaisi säiden lämmetessä ehdottaa yhteistä uintiretkeä ja koirat vaan rohkeesti mukaan. Sitten peset oman koirasi ja vihjaat että, mikset sinäkin hei pesisi omaa koiraasi, niin olisi molemmat sitten ihan puhtaita.
Kannattaa myös varovasti huomauttaa jalassa olevasta patista. Vaikka tyyliin, et hei mikä tää tääl jalas on, ootteko huomannu tätä?
Jos tuntuu, että mikään ei auta, niin voit soittaa eläinsuojeluvalvojalle nimettömästi ja kertoa mikä on koiran laita. Ei ystäväsi tarvitse tietää, että sinä olet sille soittanut.
Mutta tee nyt hyvä ihminen jotain, jos koiraa kohdellaan kaltoin.
Huolestuttava viesti. Jos tilanne on oikeasti noin paha niin heti ELÄINSUOJELUVALVOJALLE!
Alko jo itseäkin huolestuttaa. (jos et löydä mistään eläinsuojeluvalvojan numeroa, ota yhteyttä!)