Olen ollut vapaaehtoislahjoittajana kohta 10 v erilaisiin Amnesty Internationalin kohteisiin ja nyt lasten oikeusaktivistina otin selvää vaikuttamismahdollisuuksista surkeaan lasten ihmisoikeustilanteeseen tuon järjestön kautta.
He eivät mitenkään vähättele lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta suomalaisen lastensuojelun nimissä, mutta vaikuttamismahdollisuudet ovat ikävä kyllä silti pienet. Tämä on hieman kylmää suihkua niiden niskaan, jotka vähättelevät Suomessa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia moniin muihin maihin verrattuna. Vaikka meillä ei ihmisiä sentään tapeta lasten"suojelu"työn tiimoilta, niin länsimaissa on vertaansa vailla huostaanottovanhempien mielipiteiden vähättely ja mitätöinti, sekä oikeudeton tilanne saada muutoksia ilmiselviin vääryyksiin.
Lisäksi outoa on, että yritys korjata lasten oikeudetonta tilannetta eli siirtää huostaanottojen käsittely hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin, siitä tehty lakiesitys "katosi" eduskunnassa, se ei etene lainsäätämysjärjestyksessä millään tavalla. Lisäksi Amnestyssa katsotaan uskonnonvapauden nimissä törkeäksi, jos on mitään epäilyä, että huostaanottoja on tehty myös vanhempien uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Puhumattakaan peruspalvelujen puutteen takia tehdyt huostaanotot, mikä on kovasti yleistynyt käytäntö viime vuosina.
Heidän työnsä suuntaviivat päätetään kansainvälisessä edustajain kokokouksessa aina kuudeksi vuodeksi kerrallaan, seuraava kokous on vuonna 2015. Siellä sovitaan siis pitkän aikavälin strategia, mihin kohteisiin missäkin maassa panostetaan.
Lisäksi työ perustuu vapaaehtoiseen toimintaan pitkälti, joten jos jokin uusi kohde otetaan ohjelmaan, tarvittaisiin myös aina lisää vapaaehtoisia, ilman palkkaa työtä tekeviä henkilöitä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseen.
He eivät mitenkään vähättele lapsiin kohdistuvaa rikollisuutta suomalaisen lastensuojelun nimissä, mutta vaikuttamismahdollisuudet ovat ikävä kyllä silti pienet. Tämä on hieman kylmää suihkua niiden niskaan, jotka vähättelevät Suomessa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia moniin muihin maihin verrattuna. Vaikka meillä ei ihmisiä sentään tapeta lasten"suojelu"työn tiimoilta, niin länsimaissa on vertaansa vailla huostaanottovanhempien mielipiteiden vähättely ja mitätöinti, sekä oikeudeton tilanne saada muutoksia ilmiselviin vääryyksiin.
Lisäksi outoa on, että yritys korjata lasten oikeudetonta tilannetta eli siirtää huostaanottojen käsittely hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin, siitä tehty lakiesitys "katosi" eduskunnassa, se ei etene lainsäätämysjärjestyksessä millään tavalla. Lisäksi Amnestyssa katsotaan uskonnonvapauden nimissä törkeäksi, jos on mitään epäilyä, että huostaanottoja on tehty myös vanhempien uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Puhumattakaan peruspalvelujen puutteen takia tehdyt huostaanotot, mikä on kovasti yleistynyt käytäntö viime vuosina.
Heidän työnsä suuntaviivat päätetään kansainvälisessä edustajain kokokouksessa aina kuudeksi vuodeksi kerrallaan, seuraava kokous on vuonna 2015. Siellä sovitaan siis pitkän aikavälin strategia, mihin kohteisiin missäkin maassa panostetaan.
Lisäksi työ perustuu vapaaehtoiseen toimintaan pitkälti, joten jos jokin uusi kohde otetaan ohjelmaan, tarvittaisiin myös aina lisää vapaaehtoisia, ilman palkkaa työtä tekeviä henkilöitä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
perheiden oikeudettoman aseman, pahoittelevat omien resurssiensa puutetta, mutta kehottavat silti aktiivivanhempia sitkeästi jatkamaan työtä lastenoikeuksien ja peruspalvelujen hyväksi.
Poliitikkoja on vain jaksettava pommittaa edelleen näillä asioilla, vaikka se tuntuu hitaalle ja turhalle vaikuttamiskanavalle, mutta länsimaisessa demokratiassa on kuitenkin tärkeä kanava. Ei saa luovuttaa!
Vaalit lähestyvät ja poliitikot ovat olevinaan silmät ja korvat auki juuri tässä vaiheessa. Vaikka vaikuttaa, että lupaukset vaalien jälkeen unohtuvat, niin työtä on vain jatkettava sitkeästi!
He korostavat myös, että järjestövaikuttaminen saattaa olla tehokkaampaa kuin yksilövaikuttaminen.
pitää omata lakitietoa tai muuta yleistietoa? Kiinnostaisi kyllä. (Se yleistieto on niin ja näin).
tiedoksi riittää oma kokemus suomalaisen lastensuojelun rattaissa.
Suomen toimiston yhteystiedot löytyvät www.amnesty.fi
Ja kyllähän yhteydenotot kannattavat, ei niistä ainakaan haittaakaan ole. Toimiston sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
Toiminnanjohtaja Frank Johansson
Ihmisoikeustyön johtaja Tiina Valonen
Maakohtaisen työn asiantuntija Anu Tuukkanen
Naisten oikeuksien asiantuntija Pia Oksanen
Oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen
on myös sivuillaan mahdollisuus niin sanottujen pikavetoomusten lähettämiseen:
http://www.amnesty.fi/mita-sina-voit-tehda/pikavetoomusverkosto/nain-kirjoitat-pikavetoomuksia/index_html
"
Näin kirjoitat pikavetoomuksia
Pikavetoomukset ovat nopea ja tehokas tapa vaikuttaa! Tällä sivulla opastetaan miten kirjoitat pikavetoomuksia.
Yksittäisiä pikavetoomuksia löydät näiltä verkkosivuilta. Pikavetoomusverkosto puolestaan on joukko ihmisiä jotka kirjoittavat pikavetoomuksia säännöllisesti, ja tilaavat pikavetoomus-materiaalia sähköpostiinsa. Tilaa pikavetoomuksia oikean yläkulman lomakkeella.
Pikavetoomusmateriaali on englanninkielinen. Teksti sisältää taustatietoa tapauksesta ja ohjeet siitä mitä voit vetoomuksessa vaatia (Recommended action).
Kirjoita oma kirjeesi annettujen tietojen pohjalta. Kirje voi olla hyvin lyhyt, ja voit muokata sen suoraan käyttämällä RECOMMENDED ACTION -kohdassa mainittuja vaatimuksia. Voit esimerkiksi kirjoittaa "I demand that ..." ja lisätä listatut vaatimukset suoraan lähdetekstistä.
Muistathan puhutella vastaanottajaa kunnioittavasti ja allekirjoittaa kirjeen omalla nimelläsi! Laajemmat kirjoitusohjeet löytyvät täältä ja ohjeet puhutteluun pikavetoomusmateriaalissa annettujen vastaanottajien osoitteiden yhteydestä.
Tulosta kirje, allekirjoita se ja lähetä tai faksaa kirje pikavetoomustietojen lopusta löytyville vastaanottajille. Joskus voit myös lähettää pikavetoomukset sähköpostilla.
Niille vastaanottajille, joiden sähköpostiosoite on ilmoitettu, voit lähettää kirjeen myös sähköpostilla.
Hyödyllisintä ja tehokkainta on, että lähetät kirjeesi kaikille ohjeessa mainituille tahoille. Silloin tapauksen käsittelyyn vaikuttavat eri viranomaiset saavat postiinsa samat vaatimukset. Jokaisesta yksittäisestä kirjeestä on tietenkin myös apua. Lista eri maiden Suomessa sijaitsevista tai lähimmistä edustustoista löytyy täältä.
"
Asioiden eteenpäin vieminen kannattaa AINA jos kokee että on tullut kaltoinkohdelluksi! Ei saa luovuttaa.
Vääryyden suohon joutuneita vanhempia kehoitan käymään taisteluun lastenne puolesta.
Käykää ensin kaikki mahdolliset oikeustoimet läpi - kysymyshän on Teidän lapsistanne. Ja jos se ei auta, voitte EU-kansalaisena viedä asian lopulta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen(EIT) Rahasta se ei saa olla kiinni. Asioihin on tultava muutos. Lastensuojelun toiminnasta on tullut ikävää kyllä- huostaanotto automaatteja. Perheiden todellinen tukeminen on jäänyt toiminnasta pois. Espoo Lienee pahimpia esimerkkejä, mutta muitakin kuntia ja kaupunkeja on.
Tutkikaa tausta, miksi rahat ja intressit eivät riitä lastensuojeluun.
Tässä tietoa yhteistyökumppanista Seta.
Kysymyksessä on vain ja ainostaan keino, jolla he saavat avustusta toiminnalleen. Mitä hurjempia lukuja esitetään, sitä enemmän rahaa kilahtaa kassaan, mutta lapset eivät kuulu heidän intressiin.
Intressinä ovat ainoastaan Sateenkaariperheet. Riittää kun lapsella on kaksi toisiaan rakastavaa isää, tai äitiä.
Piia Puu on "erityisasiantuntija" naisiin kohdituvassa väkivallassa.
Sitä hän on ollut toistakymentä vuotta, kun edellinen "kärähti" valehtelusta ja kansanryhmien kiihottamisesta.
"Propakandatiedote" lehdistölle 30.9.2010.
http://www.seta.fi/uutiset.php?aid=17478
---
Suomessa on näitä "erikoistutkijoita" pilvin pimein.
Johtuikohan vilkas uutisointi siitä, että Tarja Halonen esiintyi Mansikkapaikalla ohjelmass samana päivänä?
Samasta aiheesta uutisoi myös LOVE järjestö, Täytynee selata päivän uutisointia, jos mukana olisi koko "propagandakoneisto".
Minne on unohtunut tilastot ja tutkimukset äitien surmaamista lapsista, abortoiduista ja Fas (päihdeäitien) lapsista?
Miesten väkivallasta ja raiskauksista on uutisoitu hyvin ponnekkaasti.
Kuntavaalien alla Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen "erikoistutkija" Miina Piispa nosti julkisuuteen raiskaukset.
Hänen mukaansa Suomessa raiskataan joka vuosi 15.000 naista ja 46.000 naista kokee seksuaalista häirintää joka vuosi.
Poliiille ilmoitetaan n. 550 raiskausta joka vuosi, joista n 200 voidaan todistaa tapahtuneeksi. Muut ovat keksittyjä ja paljastuvat perättömiksi.
Insestivalttikortista tuli "muoti-ilmiö" 70-luvulla. Huoltajuuskiistoissa alettiin käyttämään perättömiä insestisyytöksiä, joilla varmistettiin, että äiti saa lapset ja isä heitetään ulkoruokintaan.
Tapaukset voitaisiin luokitella kategoriaan kansanryhmien kiihottaminen ja sukupuolirasismi.
Tässä hieman virallista tietoa perheväkivallasta, sekä siitä pitääkö paikkansa väittämät.
Minna Piispa Markku heiskanen UTH tutkimus (Usko toivo hakkaus), joka tehtiin kirjekyselynä, johonka vastasi 4500 naista. Julkisuudessa kerrottiin, että joka vuosi Suomessa perheväkivallan uhriksi joutuu 90.000 naista.
Profeministimiehet panivat "paremmaksi" 285.000 naista joutuu puolisonsa pahoinpitelemäksi joka vuosi.
Image lehdessä 7/2007 Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen "erikoistutkija "Minna Piispa väitti, että joka vuosi 550.000 naista joutuu entisen, tai nykyisen puolisonsa pahoinpitelemäksi 550.000 naista.
Onneksi todelliset syylliset alkavat paljastumaan. Viime aikoina julkisuuteen on noussut uskonyhteisöissä paljastuneet lasten hyväksikäyttötpaukset, joita on salalitu ja peitelty "rippisalaisuuteen" vedoten.
Kuinkahan monta mielenterveysongelmaista ja traumatisoitunutta lasta nämä rikokset ovat tuottaneet?
Täytyy olla "peitetarina", jotta sen suojissa voidaan raiskata lapsia, syyllistämällä miehiä ja isejä.
YLE uutiset kertovat, että törkeän perheväkivallan uriksi joutuu joka vuosi 116 miestä, 111 naista. 8 lasta.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html?origin=rss
---
Kahdesta edellisestä kirjoituksesta:
"Tutkikaa tausta, miksi rahat ja intressit eivät riitä lastensuojeluun.
Tässä tietoa yhteistyökumppanista Seta. "
Nyt pientä täsmennystä pöytään, mitä noilla huomautuksilla tarkoitat!
Suomen Amnesty Internationalilla ei ole mitään tekemistä Setan kanssa, mutta sen sijaan kaikki maailman ihmisoikeusjärjestöt sen sijaan kannattavat sukupuolista tasa-arvoa ja kaikkea ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja esim. uskonnonvapautta, mikä sekään ei ole itsestäänselvyys enää nykyisin Suomessa.
Toivottavasti allaolevat linkit aukeavat. Niissä löytyy aivan erilaista tietoa, kuin mitä julksuuteen Lobataan.
Oikeusministeri Tuija Brax- "Naisrauhalaki".
Oikeusministeri Tuija Brax, voisi päivittää tietonsa, eikä uskoa "tarkoitushakuisiin tutkimuksiin", joissa on käytetty "hatusta vedettyjä" lukuja. Lapset ovat kärsijöinä loppujuoksussa.
Ilta-Sanomat 16.5.2007. "Tutkimusten mukaan lapsen kannalta on yhtä traumatisoivaa nähdä kun äitiä lyödään, kuin itse joutua lyönnin kohteeksi. Se vie perusturvan kokonaan oikeusministeri Tuija Brax (vihr) sanoo.
Peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) mukaan perhe ja parisuhdeväkivalta on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Suomessa tapahtuu vuosittain 100.000 perheväkivaltatapausta, jotka koskettavat 90.000 perhettä. Näissä perheissä asuu 200.000 lasta. Kylmiin lukuihin sisältyy todella raskas viesti inhimillisten kärsimystan määrästä Risikko sanoo. -Risikon mukaan perheväkivallan seurauksena Suomessa kuolee noin 50 naista ja miestä, mikä on erittäin suuri määrä".
Huolestuttavaa mielestäni on että "arvon naisministerit" käyttävät Minna Piispan kyselytutkimusta vuodelta 1997,jossa 4500 kyselytutkimukseen vastanneen mukaan saatiin tulokseksi tuo maaginen luku 90.000 naista joutuu vuosittain puolisonsa pahoinpitelemäksi.
Täysin hatusta vedetty luku, kuten myös Minna Piispan "Tutkimus" "joka vuosi Suomessa raiskatan 15.000 naista ja 46.000 naista joutyuu seksuaalisen häirinnän uhriksi".
Tilastokeskus. Perheväkivalta 1997-2005. "Poliisin tietoon tuli vuonna 1997 yhteensä 1719 rikosilmoitusta parisuhdeväkivallasta, joissa uhreina oli 1556 naista ja 163 miestä. -Tilastossa on eritelty perhe- ja parisuhdeväkivalta, sekä miesuhrien ja naisuhrien määrä.
http://tilastokeskus.fi/til/polrik/2005/polrik_2005_2006-04-04_tie_001.html
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos "Naiset perheväkivalta ja perhe-elämän rakennemuutos- Jukka Savolainen.
-"Tutkimuksen kohteena oli ainoastaan fyysinen väkivalta, eikä esimerkiksi uhkailu, tai muu verbaalinen ahdistelu. Tutkimuksessa käytettiin näkyvän vamman esimerkiksi ruhjeen, mustelman tai naarmun aiheutumista fyysisen väkivallan kriteerinä, siksi että se tarjoaa varrattain yhteismitallisen määritelmän tälle hankalasti mitattavalle ilmiölle.
Vuonna 1980 uhrien määrä oli n.28.000 ja vuonna 2003 n. 8000".
http://www.optula.om.fi/uploads/wl1wnefdh6u.pdf
Väkivalta apua info.
"Täällä julkaisemme tiedotteemme kootusti, sekä annamme mm. linkkivinkkejä teksteihin, jotka käsittelevät ansiokkaasti väkivaltailmiön eri puolia".
http://www.vakivalta-apua.fi/arkisto.shtml
----
Sieltä kerran hyvin vakavasta asiasta, lapseeni kohdistuvasta, jokunen vuosi sitten, ei ole kuulunut vieläkään mitään.
Kyllä tässä on niin vakavasta, mutta aina piiloon jäävästä asiasta kyse että kannattaa viedä asioita eteenpäin. Espoossa tähän ovat heränneet ns. tavallisten perheiden vanhemmat, joilta on lapsi otettu huostaan todella omituisin perustein. Kannattaa perätä oikeuksiaan. Luovuttaa ei saa. On kokonaan eriasia saatko koskaan Suomen oikeusjärjestelmän kautta tukea tilanteeseesi, mutta kun Suomen instanssit on käyty läpi, sinulla on EU- kansalaisena oikeus viedä asiasi EIT:hen. Siellä asiat yleensä ratkeavat, koska rasitteena ei ole "ei korppi korpin silmää noki" -järjestelmä.