"Mä vihaan teitä! Mä en halua nähdä teitä enää ikinä!" kaikui mun huuto olohuoneessa. Äiti astui ulos rappukäytävään ja huusi: "Jääkaapissa on ruokaa ja rahaa löytyy piironginlaatikosta". Ovi pamahti kiinni ja mä avasin hiljaa huoneeni oven. Kaikkialla leijui yksinäisyys. Äiti oli lähtenyt työmatkalle ja ottanu pikkuveljen mukaan. Ei siinä vielä mitään, mutta hyvin suunniteltu ihana kesäloma oli pilalla. Mutsi pakotti mut jäämään kaupunkiin "vahtimaan taloa", vaikka mun oli pitäny mennä maalle kesälomaksi isovanhempien luokse. Nyt sillä ei ollutkaan aikaa viedä mua sinne. Kaikki kaverit oli maalla, minne mäkin halusin. Kukaan ei ollu kaupungissa, jonka kanssa olisi voinut "hengailla". Mä olin kirjaimellisesti autiossa kaupungissa.
Kun oli kulunut pari tuntia äidin lähtemisestä, mä päätin lähteä ulos. Kieretlin tavallisissa paikoissa, joissa meidän jengi kävi. Kun olin kiertänyt ostoskeskuksen, koulun, kaatopaikan ja teatterin takapihan, päädyin kirjaston takaosaan pehmustettuun muusiikinkuuntelupaikkaan. Heitin parikymmentä tyynyä lattialle ja rojahdin alas kuuntelemaan musiikkia.
Kun olin kuunnellut Himin noin kymmenen kertaa läpi, huone muuttui valkoiseksi. Sisään tuli punatukkainen, siro, pisamanaamainen tyttö. Se oli ihanin ilmestys, jonka olin ikinä nähnyt. Se liikkui niin, että ei edes huomannut sen koskettavan lattiaa. Se näytti enkeliltä, jonka ympärillä oli valkohohteinen kehä. Tuijotin sitä kuin viimeistä päivää. Kun tyttö lopulta kattos muhun, se mulkas mua murhaavasti ja käänty pois. Musta tuntui kuin oisin pudonnut pimeyteen. Koko huone muuttui pimeäksi loukoksi. Se lähti ulos kirjastosta ja mä päätin seurata sitä. Sitä ei saanut päästää karkuun. Se kiersi samoja paikkoja, joissa meidän jengi kiertelee. Lopulta se nousi bussiin ja gävisi. En nähny sitä enää. Olin kuin sokea ilman apuvälineitä.
Aamulla heräsin tummin silmänalusin. En ollut nukkunut koko yönä. Se tyttö oli pyörinyt mun mielessä. Kuka se oli? Mistä se tuli? Sitä ei ollut näkynyt ennen. Se oli vain yhtäkkiä ilmestynyt tänne. Mä puin valkosen hupparin ja vihreet housut jalkaan. Katoin telkkaria koko aamupäivän syöden hupparini nauhoja. En voinut keskittyä leppäkertuista kertovaan tv-ohjelmaan. Mä päätin lähteä ulos.
Kun kiertelin samoissa tutuissa paikoissa, katselin ympärilleni etsien sitä tyttöä. Olin yöllä nimennyt sen perhostytöksi sen ihanan kävelytavan vuoksi, se lensi oikeastaan.
Parin viikon päästä, kun heräsin ja menin jääkaapille huomasin sen olevan tyhjä. Oli pakko lähteä kauppaan. Otin rahat piirongin laatikosta. Astuin rappukäytävään ja mietin, mitä perhostyttö mahtoi tehdä.
Kun tulin kerrostalomme eteen Prisman kauppakassin kanssa, näin perhostytön istuvan pihalla keinussa. Mun sydän hyppäsi kurkkuun, siinä se nyt oli. Mä pakotin mun liikkumista vastustavat jalat kävelemään sen viereiseen tyhjään keinuun. "Moi!"mä sanoin. "Moi.." perhostyttö vastas vaimealla äänellä. Sen pää oli painunut alas, eikä se uskaltanut katsoa muhun päinkään. Mä päätin jatkaa keskustelua, kun se kerran oli alkanutkin. Sain selville, että tyttö oli Jaana ja se oli muuttanut heti kesäloman alkaessa. Me puhuttiin pimeään asti. Mä pyysin sitä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan keinuille.
Siitä lähtien me tavattiin joka päivä ihanan perhostytön kanssa. Parin kuukauden päästä mä kerroin keksineeni sille nimen "perhostyttö". Jaana vaan nauro ja sanoi: "Sä oot ihan höpsö!" Sen jälkeen se pussas mua poskelle ja siitä päivästä lähtien me ollaan oltu yhessä.
Palautetta..?? Ja vaikak kooluarvosteluasteikolla.. 4-10.. KIITOS!! :D
Kun oli kulunut pari tuntia äidin lähtemisestä, mä päätin lähteä ulos. Kieretlin tavallisissa paikoissa, joissa meidän jengi kävi. Kun olin kiertänyt ostoskeskuksen, koulun, kaatopaikan ja teatterin takapihan, päädyin kirjaston takaosaan pehmustettuun muusiikinkuuntelupaikkaan. Heitin parikymmentä tyynyä lattialle ja rojahdin alas kuuntelemaan musiikkia.
Kun olin kuunnellut Himin noin kymmenen kertaa läpi, huone muuttui valkoiseksi. Sisään tuli punatukkainen, siro, pisamanaamainen tyttö. Se oli ihanin ilmestys, jonka olin ikinä nähnyt. Se liikkui niin, että ei edes huomannut sen koskettavan lattiaa. Se näytti enkeliltä, jonka ympärillä oli valkohohteinen kehä. Tuijotin sitä kuin viimeistä päivää. Kun tyttö lopulta kattos muhun, se mulkas mua murhaavasti ja käänty pois. Musta tuntui kuin oisin pudonnut pimeyteen. Koko huone muuttui pimeäksi loukoksi. Se lähti ulos kirjastosta ja mä päätin seurata sitä. Sitä ei saanut päästää karkuun. Se kiersi samoja paikkoja, joissa meidän jengi kiertelee. Lopulta se nousi bussiin ja gävisi. En nähny sitä enää. Olin kuin sokea ilman apuvälineitä.
Aamulla heräsin tummin silmänalusin. En ollut nukkunut koko yönä. Se tyttö oli pyörinyt mun mielessä. Kuka se oli? Mistä se tuli? Sitä ei ollut näkynyt ennen. Se oli vain yhtäkkiä ilmestynyt tänne. Mä puin valkosen hupparin ja vihreet housut jalkaan. Katoin telkkaria koko aamupäivän syöden hupparini nauhoja. En voinut keskittyä leppäkertuista kertovaan tv-ohjelmaan. Mä päätin lähteä ulos.
Kun kiertelin samoissa tutuissa paikoissa, katselin ympärilleni etsien sitä tyttöä. Olin yöllä nimennyt sen perhostytöksi sen ihanan kävelytavan vuoksi, se lensi oikeastaan.
Parin viikon päästä, kun heräsin ja menin jääkaapille huomasin sen olevan tyhjä. Oli pakko lähteä kauppaan. Otin rahat piirongin laatikosta. Astuin rappukäytävään ja mietin, mitä perhostyttö mahtoi tehdä.
Kun tulin kerrostalomme eteen Prisman kauppakassin kanssa, näin perhostytön istuvan pihalla keinussa. Mun sydän hyppäsi kurkkuun, siinä se nyt oli. Mä pakotin mun liikkumista vastustavat jalat kävelemään sen viereiseen tyhjään keinuun. "Moi!"mä sanoin. "Moi.." perhostyttö vastas vaimealla äänellä. Sen pää oli painunut alas, eikä se uskaltanut katsoa muhun päinkään. Mä päätin jatkaa keskustelua, kun se kerran oli alkanutkin. Sain selville, että tyttö oli Jaana ja se oli muuttanut heti kesäloman alkaessa. Me puhuttiin pimeään asti. Mä pyysin sitä tulemaan seuraavana päivänä uudestaan keinuille.
Siitä lähtien me tavattiin joka päivä ihanan perhostytön kanssa. Parin kuukauden päästä mä kerroin keksineeni sille nimen "perhostyttö". Jaana vaan nauro ja sanoi: "Sä oot ihan höpsö!" Sen jälkeen se pussas mua poskelle ja siitä päivästä lähtien me ollaan oltu yhessä.
Palautetta..?? Ja vaikak kooluarvosteluasteikolla.. 4-10.. KIITOS!! :D
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä stoori, vaikka "teinitarinat" ei yleensä tartu muhun, mutta tää oli hyvä! Jatka samaan malliin! Numeroni on 9 - 9½
Ps. Oletko itse tyttö vai poika?
tyttö oon. Mä sain tuosta arvosteluissa 8½. Mutta kiitos kannustuksesta. Oli kivaa kuulla, että tykkäsit! :)
Tarttuko tää sitten suhun, jos "tavallisesti" ei tartu..? ;)
..teinien temmellyskenttä tästä foorumista on oikein tullut?
Hieman tylsä oli tarina, eipä tuossa mitään ihmeempiä tapahtunut tai syvällisiä ajatuksia pohdittu. Yhdentekevää teinitarinaa, mutta kaipa se joihinkin uppoaa. Minuun ei.
Eikös tämä ole aina ollut teinien temmellyskenttä?