40+/-

Kohta kolahtaa (sananmukaisesti!!) 40 "mittariin". Järkyttävää... 30 meni ihan ok, mutta tämä on jo liikaa! Olen kyllä tosi hyvässä kunnossa (siis liikun paljon) ja kivannäköiseksikin on sanottu eli olo on kuin 20-30 kymppisellä! Aika vaan on mennyt jotenkin järkyttävää vauhtia ja kohta huomaa olevansa vanha!!!

Kaiken lisäksi näen paljon unia parikymppisenä olleista ihastuksista, joiden muutaman kanssa jäi juttu vähän kesken ja monesti olen miettinyt, että mitä siitä olisi tullut... En tiedä miksi...
Elän nykyään ihan tasaista perhe-elämää (yksi lapsi) ja ihan hyvä työpaikkakin on eli kaikki on ok.

Haluaisin kuulla "kohtalotovereiden" tunteista 4-kympin kynnyksellä!! En kai ole ainoa, jolla on ikäkriisiä!?
353554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Valkoisten aivosolujesi määrä kasvaa vielä vähintään 10 vuotta. Muutkin solusi uudistuvat vielä melko vikkelään, kunhan syöt terveellisesti ja liikut raittiissa ilmassa. Ulkonäkösi on jokseenkin samalla tasolla kuin kolmekymppisenä, eikä se vielä helpolla repsahda. Yli 50-vuotiaana pitää jo olla varovaisempi valvomisen ja stressin kanssa. Siinä iässä rasitus näkyy herkemmin. Itsetuntosi ja elämänymmärryksesi ovat hyvässä jamassa, mikä on harvinaisempaa nuoremmille naisile.

Ei muuta kuin: Onnea synttärin johdosta ja olet tyttö parhaassa iässä.

Äänestä
  • Onnea sulle 40 vee johdosta! Sä nyt oot vielä ihan pentu :D puhu vasta sitten, kun alkaa sullakin olla mittarissa 58, kuten mulla ja tätä vaan ei voi tajuta, ei! Aika meni liian nopeasti, mulla on ihan samanlainen fiilis, kun olin noin 35.nen. Onneksi en nyt näytä ikäiseltäni ja, jos vaan rahaa ilmestyy jostakin, niin meen heti "entisöimään" itteeni hieman ja hillityissä rajoissa, kun ei onneksi noita ryppyjäkään ole, kun en oo röökii koskaan poltellut, enkä käyttänyt alkomaholiakaan :) Painoa hieman alas (abouit 7-8 kiloa) ja ... avot, kyl tää taas tästä, vaikka se 58 onkin mittarissa, eli SINÄ...ole ONNELLINEN, että oot vasta 40 vee !!! :D Kaikkea hyvää sulle ja Helvetin pitkää ikää! Samaa toivon muillekin ja itellenikin :)

    Äänestä

Et ole..
Voin kertoo.. ;)
Kaippa tää joskus helpottaa..

Äänestä

Joo ei kannata jäädä miettimään menneitä, sillä ne ajat ei palaa koskaan takaisin. Katso mieluummin tulevaan ja unohda se yritys olla aina se 20-30 vuotias. Naiset uein pilaavat oman tyylinsä yrittämällä näyttää 20 vuotiailta ja lopputulos on yleensä vain naurettava (näin miehen näkökulmasta).
Naiset näyttävät säälittäviltä yrittäessään ottaa pois iästään 20 vuotta ja luulevat, että kukaan ei huomaa kuinka pahasti pukeutuminen tai meikki jne ampuu yli. Varsinkin naiset luulevat, että miehet eivät huomaa tällaisia asioita, muttanaiset yllättyisivät kuinka paljon me huomataankaan.
Itse olen juuri ylittäny 40:n ja pidän enemmän nykyisestä aikusemman näköisestä ja oloisesta minästä (en tiedä toimiiko sama naisilla heh :-) Itse en kaipaa menneita aikoja...ne ovat menneitä ja sinne jääkööt.
Minusta kannattaisi keskittyä mieluummin siihen ikään mikä on nyt. Olemme eläneet jo teini ja nuoruusvuodet ja emmehän me silloinkaan halunneet olla eri ikäisiä niin miksi nytkään pitäisi olla jotain muuta kuin on eli reilusti 40 vuotias ja ylpeä iästään. Sama koskee myös 50-60-70-80 vuotiaita...öö siitä vanhemmat ovatkin jo asia erikseen jos sattuu yhä elämään heh heh.
Elikkä elä tätä hetkeä ja katso mieluummin huomiseen kuin muistelisit sitä tytönhupakkaa joka joskus olit

Äänestä
  • -dont worry...- Tossa taas hyvä esimerkki ajatusmaailmasta että olet jo neljäkymppinen joten jakkupuku päälle ja nuttura päähän...just joo...nyt eletään kakstuhatta luvulla...itsellä ikää 41v enkä tunne itseäni ikälopuksi...meikkaan ja puen niin kuin itselle sopii...ei voisi vähempää kiinnostaa mitä toiset ajattelee pukeutumistyylistäni,jos eivät pidä niin sehän on heidän ongelma. Ei kai kukaan pukeudu tai meikkaa toisten mieltymysten mukaan vaan sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä...Tietääkseni ei ole mitään listaa laadittu miten pitää minkäkin ikäisenä pukeutua ja meikata...Silmät kiinni seuraavan kerran jos vastaan tulee nainen jonka pukeutuminen tai meikki ei miellytä...

    Äänestä

  • n-41 kirjoitti:

    -dont worry...- Tossa taas hyvä esimerkki ajatusmaailmasta että olet jo neljäkymppinen joten jakkupuku päälle ja nuttura päähän...just joo...nyt eletään kakstuhatta luvulla...itsellä ikää 41v enkä tunne itseäni ikälopuksi...meikkaan ja puen niin kuin itselle sopii...ei voisi vähempää kiinnostaa mitä toiset ajattelee pukeutumistyylistäni,jos eivät pidä niin sehän on heidän ongelma. Ei kai kukaan pukeudu tai meikkaa toisten mieltymysten mukaan vaan sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä...Tietääkseni ei ole mitään listaa laadittu miten pitää minkäkin ikäisenä pukeutua ja meikata...Silmät kiinni seuraavan kerran jos vastaan tulee nainen jonka pukeutuminen tai meikki ei miellytä...

    se just nelikymppisenä onkin upeeta, että uskaltaa viimeinkin olla aikuinen oma itsensä. Minä ainakin pukeudun just niinkuin haluan, teen juuri niinkuin itsestä tuntuu parhaalta, tietenkin loukkaamatta muita. Aivan sama, mitä muut ajattelee. En aio muuttua nutturapäätätiksi lähempään kymmeneen vuoteen. En kuitenkaan pukeudu kuin kaksikymppiset. Josta tulikin mieleen, miksi 40 ja plus naisille tarkoitetut vaatteet on kamalan tätimäisiä? Olis muotisuunnittelijoille sauma tehdä hyvännäköisiä vaatteita aikuisille naisille, kohtuuhintaan. Toki niitäkin löytyy, kun vaivautuu etsimään.
    En haikaile menneen nuoruuden perään. Kuka haluaisi olla nuori ja tehdä ne kamalat tyhmyydet taas uudestaan? Tuntuu että elämä on parasta tässä ja nyt. Seksi samanikäisen miehen kanssa loistavaa, lapset kohta maailmalla. Uskaltaa lopultakin elää joskus itselleen, ei aina muille ja muita miellyttääkseen. Valitettavasti moni mies heittää henkselit nurkkaan nelikymppisenä, ukkoutuu. Harmillista, kun minusta nelikymppiset miehet on ihania ja loistavia seksissä ja muutenkin mukavia.

    Äänestä

haikailla jonkun sellasen perään mitä joskus on taakseen jättänyt. Keskity oleelliseen, siihen mikä olet nyt, mitä omaat nyt. Nauti tästä päivästä ja elä sitä siten ettei kaipuuta eiliseen jää, vain kivoja muistoja.

Äänestä

Sinulla on kaikki hyvin: perhe, työpaikka, terveys ja antoisa nuoruuskin on ollut, kun on ollut ihastuksia ja kaikkea - mitä hittoa oikein mariset?!

Inhottaa todella marinasi ja haikailusi. Nimittäin minulla siihen olisi todella syytä: 38 v, vain lyhyitä parisuhteita, yksin eli vitun "sinkku" jo kuusi vuotta, ei lapsia, ei työpaikkaa. Mutta silti yritän ola marisematta.

Nyt lopetat valittamisen, jossittelun haikailemisen ja keskityt siihen kaikkeen paljoon hyvään, mitä elämässäsi on!

Iästä vielä: mieti määritteletkö automaattisesti kaikki muut nelikymppiset ikälopuiksi, että heidän elämänsä on jo ohi yms. Jos et, niin älä tee sitä itsellesikään. Jos niin teet, niin mieti miten vanhoja viisikymppiset ovatkaan, puhumattakaan ysikymppisistä.

Äänestä

Fyysisesti 44.v mutta sydän käy rippikoulua, siteeratakseni erästä väärleukaa.

Ikä on asenne sanoi toinen sanaseppo aikoinaan ja varsin oikeassa oli.
kriisejä elämäänsä haluavat löytänevät 40:nen rajapyykistä paljonkin itkun aihetta ja draamaa voi vetää pitkään ja hartaasti (oikein mässäillään kriisillä), mitään todellista ikäkriisiä ei tietenkään ole edes olemassa.

Saahan sitä elämänsä toki draamalla mässäilyllä täyttää jos haluaa, tosin siinä menee kallisarvoista elämää hukkaan ... eiku hanaa vaan ja elämä vie (ja tuo).

Äänestä

Itselläni myös 40v mittarissa, eikä tunnu missään. Puolet vuosista takana, todennäköisesti vähintään saman verran myös edessä. Ja aina vaan mukavammalta tuntuu. 2 lasta. Toista kertaa naimisissa. Hyvä työ, erittäin hyvät etenemismahdollisuudet aivan lähiaikoina. Seksikin sujuu.

Äänestä

Älä muuta sano. Mä olen 26 ja musta tuntuu jo nyt siltä että aika on ottanut ferrarin moottorin alleen. Siis aika juoksee aivan tajutonta vauhtia. Ei muuta kuin huit hait kuuluu ympäriltä ja mä kuvittelen olevani jossain helvetin Enteprisin avaruussukkulassa hybernopeudessa katselen ohikiitäviä valojuovia. Mitään ei jää mieleen, väsyttää ja vituttaa, päivät ovat toinen toistensa kaltaisia eikä mikään tunnu enää yhtään miltään.

Hauskatkin hetket ovat vain ohikiitäviä hetkiä, joista ei jää kuin haalistuvat muistot, jotka nekin uppoavat lopulta tympeään arkiseen paskaan. Kaikki kokeilemisen arvoinen on kokeiltu ja se mitä ei olla kokeiltu, ei olla uskallettua kokeilla - ei edes huumaavia sieniä vaikka niitä tuossa vesikiellellä taannoin katselin. Ennen muinoin alkoholi toi pienen häivähdyksen iloa viikonloppuihin ja baari-iltoihin, mutta nykyään mä olen huomannut, että ei vain enää kiinnosta. Mä en saa siitä enää mitään irti, mä en jaksa sitä helvetin iänikuista yöjuoksua ties missä vitun pilipali pippaloissa.

Samat kaverit ovat pyörineet kuvioissa kohta 20 vuotta ja niidenkin naamat ja jutut ovat alkaneet vituttaan siinä määrin, että en enää nykyään viitsi aina edes vastata puhelimeen saatika lähteä johonkin kissanristiäisiin "bilettään", koska tuleva kuvio on jo etukäteen selviö. Ns. "hauska ilta" jonkun kämpillä kosteissa merkeissä ja loppuillasta johonkin keskinkertaiseen diskohelvettiin taikka kaljakuppilaan. Voin sanoa itseäni "tylsäksi ihmiseksi" ja nykypäivänä se kaiken läpitunkeva harmaus ja tympeys paistaa kasvoiltani.

Vanhuus on tuonut tullessaan itsekeskeisyyden, koska sen takana olevat asiat ja ihmiset näyttävät harmailta kuin olisivat sumuverhon takana. Toisaalta sitä on tullut kyyniseksi ja hyvin kriittiseksi eri asioita ja muita ihmisiä kohtaan. Musta tuntuu, että mä olisin jo kolmekymppinen ja mä pidän sitä nuoruuden lopullisena rajapyykkinä ja selviönä, josta ei voi muuta kuin lasketella vanhuuden kurjuuteen.

Se helvetin väistämättömyys, ikääntyminen ja kärsimys, on kuin lähestyvä joulupukki, jonka jouluporojen punaturvat jo taivaanrannassa kajastavat. Saas nähdä mitä lahjoja se vanha piippuun juuttuva lastenkähmijä tänä vuona tuo tullessaan. Ne lahjat kun voivat olla koska vaan jotain muuta kuin mukavia yllätyksiä.

Käytännössä mitä vanhemmaksi tulee ja kasvaa, sitä kireämmälle tämä ahdistava kaulapanta käy. Mä olen monta kertaa mielessäni ajatellut, nähnyt jopa unta kärpäsenä katossa siitä että mä olen vanha ryppyinen housuun paskova käntty. Voi luoja armias taivaallinen isä, vaikka mä oon vasta just only 26, niin miten mä voi ajatella olevani jo 30 vuotias.

Varmaan siks, koska mä tiedän sen olevan oven takana. Mä muistan vuosien takaiset asiat kuin eiliset päivät. Jotenkin mä tiedän, että vuosi elämässä on kuin sekuntti muistoissa. Vittu et vituttaa tämmönen iänikuinen vanheneminen ja asioiden alati muuttuva luonne. Miksei asiat voi pysyä sellaisenaan kuin ne ovat?

Ps. elämä on "yleensä" paskaa, jopa silloin kun on kivaa, koska kiva ei kestä ikuisesti, koska kaikki ikuisesti kiva muuttuu arkiseksi ja koska kaikki arkinen on tylsää, joka on yhtä kuin paskaa, näin ollen elämä on yleensä paskaa ellei lasketa sitä pientä hetkeä, jolloin kiva on vielä kivaa ennen kuin sekin muuttu paskaksi.

Tällaiset terveiset niille positiivihihhuleille, jotka väittävät fundementtalistisessa hyvän olon uskossaan, että koskaan ei saa suhtautua kriittisesti elämäänsä. Yleensä näillä on elämässään kaikki asiat hyvin, on rahaa, terveyttä, asunnot, autot, perheet ja koirat ym. jne. Tosiasiassa elämä on muille yhtä kuin niskalimassa kapitalistin pohjattoman kukkaron mustanaukon eteen raatamista. Kapitalistin kukkarosta ei edes valo karkaa. Meidät ihmiset on luotu tähän maailmaan siksi, että osa ihmisistä voi käyttää meitä kuin pelinappuloita omiin tarkoituksiinsa, oman hyvinvointinsa turvaamiseksi. Mä väittäisin, että mun elämä on kaiketi siksi niin paskaa kuin se nyt on, että suurin osa mun elinajastani kuluu töissä. Ei siis ole mikään vitun ihme, että tuntuu kuin aika juoksis hemohessin voimalla. Se imee kaiken voiman, väsyttää, turruttaa, saa kaiken näyttämään harmaalta, se muutta mut ihmisenä', tekee musta hullun, kävelevän zombin jolla ei ole omia ajatuksia. Ja kaikki vaan sen tähden, että pitää saada rahaa jotta voi elää edes keskinkertaista paskaelämää, jossa ei ole hevon vitun järkeä. Mulla on toisinaan oikeus olla vihainen ja nyt mä olen sitä. Tällä hetkellä mä en ole kovin kiitollin minut tähän paska maailmaan nusasseille ihmisille. ANARKIAA KARJALASSA..RAALALLALASKSLA.... Mä olen vara-Jeesus, mä olen suonikahju, Tahdon päästä Karjalaani ja Karjala on ainoo kotimaani - Tahdon olla sulle lällä!

http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU

Äänestä
  • Yks pikku juttu ...
    Sinä itse olet päättänyt että "rahaa pitää saada" ja nyt kun olet sitä toteuttamassa (ilmiselvästi vastenmielisellä tavalla toteutettuna), itket & vingut & valitat siitä minkä olet itse valinnut itsellesi sopivaksi toimintatavaksi päästääksesi haluttuun päämäärään ... kaippa sitä itseään siis voi julkisesti haukkua ja piiskata, näköjään.

    Vapaasti suomennettuna:
    Mitä helvetti siinä valitat kun SINÄ olet ITSE nuo päätökset tehnyt, ei tuossa jurputuksessa ole mitään logiikkaa.

    Äänestä

  • kirjota kirja

    Äänestä

  • Antero676 kirjoitti:

    Yks pikku juttu ...
    Sinä itse olet päättänyt että "rahaa pitää saada" ja nyt kun olet sitä toteuttamassa (ilmiselvästi vastenmielisellä tavalla toteutettuna), itket & vingut & valitat siitä minkä olet itse valinnut itsellesi sopivaksi toimintatavaksi päästääksesi haluttuun päämäärään ... kaippa sitä itseään siis voi julkisesti haukkua ja piiskata, näköjään.

    Vapaasti suomennettuna:
    Mitä helvetti siinä valitat kun SINÄ olet ITSE nuo päätökset tehnyt, ei tuossa jurputuksessa ole mitään logiikkaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=7VnGTz08fN4

    Äänestä

  • "elämä on kaiketi siksi niin paskaa kuin se nyt on, että suurin osa mun elinajastani kuluu töissä"

    Työkidutuksen saa pois 20 vuodessa eli n. 40 kymppisenä jos säästää kolmanneksen rahoista pörssiin. Tai 50 kymmpisenä jos laittaa rahoista kahdeksasosan pörsiin. Sitten ei tarvitse murehtia rahallisesti mistään.

    Äänestä

siinä iässä, että -vaihtaako työtä / alaa- vielä ehdit, kohta et. Nuoruus on mennyt ja mummo kuume oventakana.
Mun kaverilla loppuivat kk-kierto 45! ja sitten se, että ei voi enää kohta saada lapsia, biologia tikittää, se on myös naiselle suuri juttu...

Mutta kaikesta hulimatta muutkin seuraavat perässä, ja jokaiseen ikäkauteen tottuu.:))

Äänestä
  • On se vittumaista...

    Äänestä

  • pepa turvoksis.. kirjoitti:

    On se vittumaista...

    Meinasin just sanoa, että 40-kriisi on ensimmäinen ikäkriisi, jossa kriiseilijä uskoo olevansa nuorempi kuin onkaan. 30-kriisissähän sitä vielä kuvitteli olevansa liian vanha.

    Mutta noin kun tekstiäsi lukee, huomaa että hyvin olet homman sisäistänyt.

    Siinä vaiheessa kun alat kehumaan itseäsi "nuorekkaan näköiseksi" tai "ikäistäsi nuoremman näköiseksi" olet jo varsin syvällä...

    Äänestä

  • aikuinennainenjo kirjoitti:

    kohta oot selällään jokaisen alla, joka vähän vihjaseekin sun seksikkyydestäsi, nuorekkuudestasi tai muute vakuuttaa että on paree ku sun ukkos panemaan. sit jäät kiinni ja lennät ku nuorten keihäs ulos leutoon talvisäähään ja valitat että jätkät on kaikki paskoja, eikö? elämän on heppoa nelikymppisellä :)

    Äänestä

  • old_profile_13653 kirjoitti:

    Ite oon 48v ja ei oo koskaan kayny sellainen flaxi kun nykyaan. Ollut sama rakastajatar jo 4v, otin se kun olin itse 44v ja se 19v, ei valittele ollenkaan. Tyopaikalla 25v pimatsut ehdottelee torkeita ja yhden kanssa piti kokeilla onko sanojensa takana. On valmis kuulemma vakavampaan suhteeseen.

    Missa nama oli kun itse olin 25v? Jotain on tapahtunut kun oon vanhempi, ehka on nyt sitten tosi cool ja ennen olin finninen luuseri. Ilmeisesti runsas urheilu tekee sen etta vaikutan nuoremmalta kuin olenkaan. Dunno. Mutta en tosiaan kehtaa valittaa enka vaihtaisi takaisin 18v, jolloin en saanut naista sitten millaan. Odotin etta kun 50v lahestyy niin kaikki on ohi. Ja paskan marjat.

    Äänestä

  • Gubbe48 kirjoitti:

    http://uk.lifestyle.yahoo.com/love-sex/should-you-date-an-older-man-blog-11-lady-and-the-scamp.html

    Aika yleista etta parikymppiset muijat deittaa viiskymppisia.

    Auton tuunaaminen ei jaksa kiinnostaa eukkoja. Subbarit on varmaan ihan mielenkiintoisia mutta parempi on mies joka on nahnyt muutakin kuin pakoputken laakerit ja Heseburgerin.

    Äänestä

olen 27 ja sama fiilis ;D Tuntuu, että nyt pitää harrastaa jos haluaa tai on kohta liian vanha, eikä luut enää kestä.

Äänestä

Mielestäni on jännä ilmiö, että ihmiset haluaa elää pitkään, mutta pysyä kuitenkin 2-kymppisinä. Onneksi meistä ei tule 9-kymppisiä yhdessä päivässä, sehän vasta kauheaa olisi! Ihmiselle annetaan aikaa sopeutua.
Ja mieti nyt itsekin, haluaisitko olla edelleen kypsymätön peruskoululainen tai 2-kymppinen? Eihän siinä nuoruudessa ole muuta hyvää kuin että on fyysisesti ehkä paremmassa kunnossa ja naamassa ei ole ryppyjä. Vuosien aikana olet tullut paljon viisaammaksi ja kokeneemmaksi. Sitä vaan itse ei huomaa. Hyvä niin, muutenhan sitä alkaisi ylpistyä ja ihan oikeasta syystä jopa :-)

Anna itsellesi krediittiä siitä,että olet pitänyt itsestäsi huolta. Tässä iässä sitä huomaa, että markkina-arvoisuus kuuluu siihen tiettyyn ikään. Edelleen on markkinat olemassa, mutta ne ovat erilaiset. Ne ovat sinun itsesi asettamat markkinat, ei muiden keskenkasvuisten luomat. Siinä on vissi ero.

Äänestä

Itselläni sama tilanne parin vuoden päästä edessä mutta jo nyt olen alkanut miettimään sitä. Tai ehkä siksi mietin kun musta on vielä kaiken kukkuraksi tulossa mummo ens vuoden puolella :) Tietysti iloitsen siitä mutta sit ainakin olo taitaa olla aika "vanha" mutta onneksi en näytä mummolta ;). Ihminenhän on sen ikäinen kun tuntee olevansa ja onneksi tunnen itseni nuoreksi.Olen saanut tähän ikään mennessä aikaseksi ammatin ja neljä ihanaa lasta ja odotan viidettä joten jospa tuo ikä kriisi aika sujahtaisi ohitse kun talossa on vilskettä ja vipinää =) Mutta nauti sinä synttäreistä ja iän tuomasta kokemuksesta ja rikkaudesta,ei se elämä pääty tähän ;) Perässä tullaan...

Äänestä
  • Itse olen 39 vuotias mies ja ikää tullessa elämä vain paranee. Hyvä ansiot, sijoitukset jne takaavat paljon kivemman elämän kuin 15 vuotta sitten. En kaipaa epävarmaa nuoruutta! "Naishaitari" on leventynyt huomattavasti. Kiva jutella omanikäisten tai vaikka vanhempienkin naisten kanssa, mutta pystyy hurmaan myös parikymppisiä.. Olen elänyt yli 10 vuotta euroopan ulkopuolella monessakin maassa, ja voin todeta ett ikää arvostetaan monessa maassa enemmän kuin suomessa. Elämä kasvattaa ja sen tuomaa "viisautta" pitää oppia käyttämään hyödyksi kaikilla elämänalueilla..

    Äänestä

mikä vittu on 40 kympin kriisi? sun elämäs on vain niin vitun tylsää, että se vain tuntuu siltä. paras keino on vetää ranteet auki

Äänestä

Uskotko että elämä jatkuu kuoleman jälkeen?

Äänestä

Älä ajattele ikää. Minä en ollut varma omasta iästäni yli kymmeneen vuoteen. Taas olen unohtanut minkä ikäinen olen. Mutta ei se minua vaivaa. Vaivaannun ainoastaan jos joudun omaa ikääni laskemaan.
Rahaakaan ei pitäisi ajatella, sillä se vaan aiheuttaa stressiä. Kun ei ollut kavereita, niin ei tarvinut rahaakaan ajatella. Suurinpiirtein tiesin mitä pystyin käyttämään, enkä saldoa jaksanut seurata. Nyt on ympärille ilmaantunut jonkinverran rahan puutteessa olevia ja on joutunut oman saldon joskus tarkistamaan. Eiköhän se kohta taas hellitä ja voin vaan ostella välttämättömyyksiä saldoon huomiota kiinnittämättä.
No tämä oli tällainen typerä juttu....

Äänestä

Ite ootan jo 40 ens vuonna:) kaverit kasaan vaan ja juhlimaan.Itsellä asiat ok vaik määräaikainen jobi,asiaa tasottaa 2 lasta ja hyvä puoliso,että kyl se siitä.Sitä on hyvä muistella kiikkustuolis 60v. piippu suussa mitä kaikkee jäynää on tullu tehtyä..

Äänestä
  • 60- kymppisenäkö kiikkustuoliin, ei ikinä. Silloinhan se oikea elämä vasta alkaa. Osa-aika eläke, 3- päivää
    viikossa töitä, loppuaika harrastuksille. Paremmassa kunnossa kuin 40- kymppisenä.
    Pyöräilyä, kuntosalia, juoksua, säkin hakkausta. Punttikunto melkein kuin 40- kymppisenä. On aikaa käydä salilla.

    Matkustelu maistuu paremmalta kuin koskaan, ei tarvitse yökausia riekuta kuin nuorenpana, jää voimia
    tutustua kohteisiin. Ylettömästä viinan juonnista ja tupakoinnista on päästy eroon.

    Siis tänä päivänä 40- kymppinen on vielä nuori, eikä sen jälkeenkään ihminen vielä rappeudu, jos ei itse
    niin halua.

    Kiertelimme ikäiseni vaimon kanssa moottoripyörällä äskettäin Balkkanin maita, Kroatia, Montenegro, Albania. Ei kummallakaan mitään terveysongelmia.
    Vuorilla tuli vastaan jopa yli 80- kymppisiä motoristeja, täysissä voimissa.

    Ikääntyminen on ihmisen korvien välissä. Jotkut saavuttavat haudan odotuksen jo 26- vuotiaina todetakseen elämän olleen jo siinä. Se on itsestä kiinni, jos koko elämän sisältö on ollut vain
    alkoholihuuruista bailausta yöaikaan, ei kai se mikään ihme ole jos ihminen on silloin loppu.
    Silloin on muutettava kurssia.

    Positiivisella eteenpäin katsovalla elämän asenteella pääsee pitemmälle.
    Nyt 58- vuotiaana, aivan tavallisia duunarin töitä tehneenä olen voinut nauttia täyspainoista elämää
    jälkeen 40-vuotispäivien, eikä vieläkään tunnu siltä, että olisin jotenkin liian vanha johonkin, päinvastoin.
    Ostin ensimmäisen tietokoneen vasta pari vuotta sitten, ja tietotekniikan kurssien kautta on avautunut uusi maailma henkisellä puolella. Se on harrastus jolla ei ole loppua. Siinä ei ole koskaan valmis.

    Ilman mielenkiintoa elämää kohtaan tulee varmaan kaikkia ikäkriisejä, mutta kun muistaa , että jokaisessa
    jäljellä olevassa vuodessa on 365 päivää, on siinä aikaa täysipainoisesti elää.

    Motoristiporukassamme on useita yli 70- kymppisiä, vanhin melkein 90- kymmenen, eikä kukaan tiedosta
    ikäänsä miksikään esteeksi harrastukselle.

    Tämä sepustus ei ole itsekehua vaan kannustusta muille. Mikään muutos ei tapahdu hetkessä, täytyy
    elää päivä kerrallaan, asettaen tavoitteita elämälleen lyhin askelin. Se palkitsee. Meillä on varmuudella
    vain yksi elämä. Vain me itsekukin määräämme sen kulun.

    Äänestä

  • Kaiken ikää nuori kirjoitti:

    60- kymppisenäkö kiikkustuoliin, ei ikinä. Silloinhan se oikea elämä vasta alkaa. Osa-aika eläke, 3- päivää

    vitsihän tuo vaan oli tuo 60,tais sen joku heittää ku olin ite 20.No itel ei ikäkriisiä ole eikä tule.Ehkä emännällä kun on 15v. nuorempi...Oikeassa olet vuodessa on 365 päivää...

    Äänestä

Elämässä on vain kaksi tärkeää juttua, syntymä ja kuolema. Ja näistäkin syntymä tärkeämpi koska ilman sitä ei ole kuolemaa.
Joten mitään sillä välillä tapahtuvia asioita ei kannata stressata koska se on ajanhukkaa. Elämään tänne on tultu.
Elämä on ihmisen parasta aikaa! (Matti N.)

Äänestä

eli nyt alkaa helpottaa kriiseilyt! Mutta eihän se ole kivaa ei..henkisesti aika virkeä olo mutta fyysisesti tuntee usein jo syksyä ilmassa. Ajattelin kuitenkin jotkut pippalot järjestää kun mittari heilahtaa neljäänkymppiin. Onhan se etappi sekin.

Äänestä

laitako eemelin, jos haluut jakaa tunteita. oon näitä miettiny ja vähän kaveria "vajaa" muutenkin tosin mä olen jo vanha tuli toi pysäkki kesäkuussa:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vm70"tyttö" kirjoitti:

Kohta kolahtaa (sananmukaisesti!!) 40 "mittariin". Järkyttävää... 30 meni ihan ok, mutta tämä on jo liikaa! Olen kyllä tosi hyvässä kunnossa (siis liikun paljon) ja kivannäköiseksikin on sanottu eli olo on kuin 20-30 kymppisellä! Aika vaan on mennyt jotenkin järkyttävää vauhtia ja kohta huomaa olevansa vanha!!!

Kaiken lisäksi näen paljon unia parikymppisenä olleista ihastuksista, joiden muutaman kanssa jäi juttu vähän kesken ja monesti olen miettinyt, että mitä siitä olisi tullut... En tiedä miksi...
Elän nykyään ihan tasaista perhe-elämää (yksi lapsi) ja ihan hyvä työpaikkakin on eli kaikki on ok.

Haluaisin kuulla "kohtalotovereiden" tunteista 4-kympin kynnyksellä!! En kai ole ainoa, jolla on ikäkriisiä!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu