Minusta on hupaisaa, kuinka tarkasti täällä määritellään ne aiheet joista voidaan tähän nimenomaiseen nurkkaukseen kirjoittaa. Onko kukaan teistä käynyt kirjastossa? Talossa jossa on tuhansia niteitä. Onko siellä rajattu kahden kannen välisen tilan sisällöllinen anti?
Ei, kirjastosta löytyy elämäntaoppaita, psykologiaa, harrastekirjoja, toki myös fiktiivisiä tarinoita, mutta epäilen että muissakin kuin kotikirjastossani tuo fiktiivinen tarjonta kattaa vain puolet kaikesta kirjallisuudesta.
Kirjailijanalut palsta kantaa alaotsakkeessaan nimeä Päätalo, rajaako tuo yksi sana tältä palstalta kaiken muun kirjoittamisen paitsi fiktiivisen tarinan kerronnan? Päätalohan ei kirjoittanut fiktiivisiä tarinoita, vaan lähinnä omaelämänkerrallisia syväluotauksia ihmismielen ihmeellisyyksistä.
Jos Päätalo istuisi tässä seurassamme ja kysyisin häneltä mistä aiheista tällä palstalla hänen mielestään olisi soveliasta keskustella? Mitä luulette että mies vastaisi?
Kirjoittamisesta, kirjoittajan lukoista, luovuudesta (onko tuo raja-arvo, jos puhutaan luovuudesta yleensä eikä pelkästään kirjoittamiseen liittyen)
Vai nauraisiko pappa Päätalo ja sanoisi "Nuoret nuoret, keskustelkaa ja kirjoittakaa."
Minusta tämä palsta muuttui olennaisesti tylsemmäksi kun näitä rajauksia alettiin tehdä. Ne kirjoittajat jotka olivat jo päässeet ensimmäisen kirjoittamisoppaansa viimeiseen lukuun katosivat tästä, pelkkien orpojen näytteiden huoneesta, orpojen siksi ettei kukaan halua, jaksa tai viitsi arvostella mitään, kun mitään "vapaata keskustelua" noiden arvioiden jälkeen ei sallita. Ja kuitenkin tuo vapaa keskustelu on kaikkein paras lääke sekä lukkoihin, luovuudenpuutteisiin että tekstin jumahdus kohtiin.
Jokainen kirjoittava ihminen tietää ettei kirjoittaa voi jos ei välillä elä.
Vaikka kirjoittajapiirissä keskustellaan pääasiassa kirjoittamisesta, olen jo vuosia keskustellut myös eräässä suljetussa (arvostetussa) chat huoneessa kullakin viikolla valitusta aiheesta, vaikka aihe on valittu ja rajattu keskustelu joka ikinen viikko rönsyilee elämää syleileväksi ystävyyksiä lujittavaksi löpinäksi. Varsinaisen aiheen kärsimättä.
Jotta tälle palstalle saataisiin se vireys ja "hyvä" henki joka tässä joskus oli (joskus hiukan nokkapokkainen mutta kiinnostava) pitäisi tuolle "ystävyydelle" luoda tilaa. Ystävyyden kautta itse kukin kiinnostuisi toisen kirjoittajan tekstistä niin että tekstejä tulisi luettua ja arvosteltua. Jolloin myös palstan varsinainen tehtäväkin tulisi täytettyä.
Kirjoittamisesta meillä kaikilla on valtavasti tietoa, mutta jos toistuvasti palstan ainoat "uudet" puheenvuorot ovat tyylisiä - montako sanaa on kirjassa, montako sivua, mikä fontti - Ei ole ihme etteivät ne joilla tuo tieto on takataskussa, tule sitä tähän jakamaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mistä ihmeen rajauksesta höpiset? Päätalo-lause on ollut tuossa iankaikkisuuden alusta alkaen.
Jahas!
Susineva
… hmmm... Sitä aloitellaan taas uutta ketjua, mutta tuolla Asiallista keskustelua taisi jotain jäädä Susinevalta sanomatta
?
(…..........vai oletko usealla nimimerkillä siinä ketjussa liikkeellä?)
ne on ne susinevan asialliset alotukset? näkis vaan.
Minusta on hupaisaa, kuinka tarkasti täällä haluttais nääs uusiks määritellä ne aiheet joista voidaan tähän nimenomaiseen nurkkaukseen kirjoittaa. Onko kukaan teistä käynyt kirjastossa? Talossa jossa on tuhansia niteitä. Onko siellä autonkorjaajii ropaas mopoonsa hä? Onks siä tyyppei mikkä keittää pitsaa hä? Onks siä tyyppei kaljal hä? Onks siä tyyppei heittääs korista hä? Onks siä punttisalii hä? Onks siä laulukuaroi sjungaas hä? Kutooks siä joku mattoi hä? Mee ny kotiis kasvaa julli nääs.
Ehkä se vitsi piilee nimenomaan nimessä Kirjailijanalut. Siitähän voisi kuvitella, että keskusteluun osallistujat ovat uransa alkutaipaleella ja heillä voi ihan oikeasti olla jopa fontit hukassa. Sitten porukasta löytyy jo julkaisseita taiteilijoita, joilla on vahva käsitys mitkä aiheet ovat kommentoinnin arvoisia. Harva heitä kykenee ajatuksillaan edes älyllisesti haastamaan. Monet kerrat tulee deletoitua omat kannanotot epäilyllä, että nolaan itseni omalla tietämättömyydelläni, vaikka tuntemattomana esiinnytäänkin. Tulee mieleen kouluaikojen legenda, jonka mukaan opettaja ei voinut antaa puhumattomalle oppilaalle hylättyä, koska ei tiennyt mitä tämä oikeasti tiesi. Sinä päivänä kun oppilas lopulta avasi suunsa, niin karmea totuus paljastui.