Suomen koko oikeusjärjestelmä on yllättävän heikko. Sen erinomaisuutta on hehkutettu voimakkaasti, mutta todellista tietoa ei ole ollut. Suomella on pitkä tie, jotta SUomen oikeusjärjestelmä saavuttaisi edes EU:n keskinmääräisen tason.
Suomessa on liian vähän oikeusviranomaisia ja nekin ovat asenteellsia ja korruption saastuttamia.
Onneksi Suomessa on nyt aikakauden muutos esimerkiksi Vanhanen,,,,
Suomessa on ollut maan tapa korruptio ja on kielletty sen olemassaolo. Meillä on sitä ja on tärkeää vähentää sitä.
Meidän vain on vaadittava oikeuksiamme. Ei muuten mitään saa aikaiseksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikeusmurhasalaliittoja tehdään tuomioistuimissa työnään ja niistä maksetaan näille vallan käyttäjille erittäin hyvin. Oikeusneuvokset voivat kirjoitella kirjoja ja neuvoa esim. ongelma-perinnönjaon osapuolia, joka saa asianosaiset taistelemaan oikeudesta, mutta voittajia ovat aina oikeusmurhasalaliittoon kuuluvat lakimiehet, asianajajat ja tuomarit.
Juristit ja tuomarit sopivat jutut käsittelyineen ennen oikeuden istunsoa, jos yleensä asiansa suulliseen käsittelyn saa. Myös poliisit ja muut virkamiehet, jotka asiaan liittyvät, noudattavat juristien (asianajajien) ohjeita ja jutut hoidetaan patologisen valehtelijan tavoin. Laki on heitetty nurkkaan ja nauraa röhötetään, kun ihmisiä saa kiusata ja kosto on aina suloista
Sitä on sitten hävitty perinnönjakoriita.
on aina,kun raukkikset sanoo,jotta minä olen syytön aina vaikka löytyisi kirvestä hakkaamassa kaverin kalloon.Kirves sen teki en minä.Samoin jos oikeudessa häviää niin aina on oikeus korruptoitunut ja lahjottu.Luuserit on luusereita aina ei kukaan muutu siitä paremmaksi ja ne pitäisi oikeastaan viedä saunan taakse
ei voi kiistää etteikö korruptio olisi todellinen ongelma kaikissa köyhissä maissa, joissa ahneita riittää...
myös sananvapaus on myyty suomesta...