Kuparipannu?

Aukeekohan se enään ollenkaan, vai onko myytävänä? Viime kausi oli saarella tosin hiljainen, mutta nyt on myyty enemmän matkoja.
Harmi jos häviää, koska Kuparipannussa alettiin käsittää, mitä ihmiset haluaa:
edullisia lounaita, tavallista ruokaa, myös tarjouksina, salaatteja,
lasten annokset olisivat myös tarpeen,
olut korkeintaan 3 €.
Siis Kuparipannulla oli päivän tarjous.
2293491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 229

Vanhimmat

sivulla seisoo, että avaavat 10.10.2010. Hyvä juttu, mutta älkää nyt myykö saaren huonointa olutta (Bav.) saaren kalleimpaan hintaan, paikallinen Tropical on OK, en tiedä ostohinnasta. Pohjoismaalaiset kaljat tulee vissiin kalliksi kuten sakemannienkin?
Teidän ruokalista näyttää oikein hyvältä, kun vaimo ruokkiintuu eril. salaateilla ja minä pihvillä.

-Matin ja Jopen paikka on edelleen irlantilaisten valtaama, mutta tänään näimme pari tuttua kasvoa siinä kadulla, ehkäpä ovat hätistämässä irlantilaisia...

Ylempänä siinä ostarissa (jardin del Sol) on Hasta la Pasta, hyvä myös lapsiperheille, halpatarjous pizza tai pasta olut 6 €.

Hasta la Pastan viereen on nousemassa PIKKUKUPPILA, sisustusvaihe menossa. Lupasivat aukaista ensi viikolla.

Äänestä
  • On Kuparipannussa ja Paska olutta (Bav.) Taitaa olla historiaa pienen kokeilun tuloksena Matti Ja Jope. EI TUONUT KULTAA EI KUNNIAA JULKKUJEN NIMET..... Sama juttu oli tarina Sakari KUOSMANEN. Emme me ole tyhmii Suomalaisii!?!?!?!?S

    Äänestä

  • suomenpoikii kirjoitti:

    On Kuparipannussa ja Paska olutta (Bav.) Taitaa olla historiaa pienen kokeilun tuloksena Matti Ja Jope. EI TUONUT KULTAA EI KUNNIAA JULKKUJEN NIMET..... Sama juttu oli tarina Sakari KUOSMANEN. Emme me ole tyhmii Suomalaisii!?!?!?!?S

    sekä Kuparipannussa että Mummolassa. Adios!

    Äänestä

Hyvää bissee ja halvalla myyvät

Äänestä
  • Ei voi halvaksi sanoa kun pieni tuoppi maksaa 3,50
    Normaalihinta oluelle Inglesissä on siinä euron luokkaa. Kaikki muu on ylihintaista

    Äänestä

  • eiolehalpaa kirjoitti:

    Ei voi halvaksi sanoa kun pieni tuoppi maksaa 3,50
    Normaalihinta oluelle Inglesissä on siinä euron luokkaa. Kaikki muu on ylihintaista

    iso tuoppi Pannussa maksaa 3,50€, mummolassa 3€, Karhussa 1,80€, Ryysiksessä 3,80€, Iskelmässä päivällä 2,50€, illalla 3,50€, Galwayssä 1,50€ aamusta iltaan.

    Kannattaa tulla paikan päälle toteamaan, kivaa täällä muuallakin kuin suomipaikoissa.

    Äänestä

  • tanniininenwashington kirjoitti:

    Eli kuten mainitsin, Normaalihinta oluelle Inglesissä on siinä euron luokkaa. Kaikki muu on ylihintaista
    Ja Hawajibaarissa 1,00 eli aika kalliilta kuulostaa nuo hinnat. Karhubaarissa olut on muuten 1,25

    Jaa sinä antigue olet taas virtuaalimatkalla. Onhan se vaihtelua kun kävit juuri kahden nimimerkkisi (antigue eläkevaariORG) voimin Puertossa. Raskasta varmaan tuollainen virtuaalimatkailu?

    Äänestä

  • jaahaasss kirjoitti:

    Jaa sinä antigue olet taas virtuaalimatkalla. Onhan se vaihtelua kun kävit juuri kahden nimimerkkisi (antigue eläkevaariORG) voimin Puertossa. Raskasta varmaan tuollainen virtuaalimatkailu?

    PdlC:ssä kävin tammikuussa, myöskin Cristianos/Americas tuli bongattua, Puerto Ricossa kävin pariin otteeseen Pappatunturissa kaljalla ja aivan loistavassa kiinapuffetissa siellä keskellä ostaria samassa kerroksessa. Ulvovaan mylläriin ei ihan kannata matkata, jos syödä aikoo, siellä ruoka on paskaa jo ennen syömistä.

    On tämä livenäkin kivaa, rallia käytiin luuppaamassa tuolla ylämäessä pe ja la, nyt Palmasissa, huomenna taas Inglesiin.

    Pikkunupille taas ruokaa ;)

    Äänestä

  • eiolehalpaa kirjoitti:

    Eli kuten mainitsin, Normaalihinta oluelle Inglesissä on siinä euron luokkaa. Kaikki muu on ylihintaista
    Ja Hawajibaarissa 1,00 eli aika kalliilta kuulostaa nuo hinnat. Karhubaarissa olut on muuten 1,25

    kirjoitin 0,5 ja pintin hinnoista, en pikku liruista

    Äänestä

  • 6,5e. tuoppi

    Äänestä

  • Näin on

    Äänestä

Olen kuullut huhua että Kuparipannu lopettaa tämän kauden jälkeen? Onhan se pitkään sinnitellytkin vaikka kuulemma kannattavuus on ollut välillä kovilla ja eikös viime kesänä täälläkin pohdittu että aukeaako enää ollenkaan. Toivottavasti pysyy pystyssä vaikka noilla hinnoilla asiakkaat lienee vähissä. Kahden oluen hinnalla saa Galwayssä jo neljä olutta ja jää vielä rahaa ylikin

Äänestä
  • Miten se Galwayn Rachelle mahtaa noilla hinnoillaan pärjäillä, perse on leviämään päin ainakin, joka kielii hyvästä elintasosta ;)

    Äänestä

  • Ilkeämielistä H uhuahan se on. Sinä sitä olet levittänyt kuukaudesta toiseen, ei kukaan muu. Aukeaa taas normaalisti ensi lokakuussa.

    Äänestä

  • aukeaTaas kirjoitti:

    Ilkeämielistä H uhuahan se on. Sinä sitä olet levittänyt kuukaudesta toiseen, ei kukaan muu. Aukeaa taas normaalisti ensi lokakuussa.

    Alkuperäiset viestit Kuparipannun ahdingosta on kirjoitettu vuonna 2010
    Onkohan mahdollisesti silloinkin ollut Kuparipannulla talousvaikeuksia?
    Minä olen seurannut palstaa vasta lokakuusta lähtien, en vuodesta 2010
    Älä syytä minua kuukaudesta tai vuodesta toiseen kirjoittelemisesta, sillä olen lukenut palstaa vasta lokakuusta 2015

    Äänestä

Just joo oluen hintahan se lomailijaa mahtaa kiinnostaa. Viikon reissussa tuli ajeltua jo pelkästään taksilla 270 eurolla.

Äänestä
  • no ei kaljan hinta voi ollakkaan oma kriteerisi, kun täkäläisillä taksihinnoilla olet joutunut istumaan taksissa viikon.

    Äänestä

  • tanniininenwashington kirjoitti:

    no ei kaljan hinta voi ollakkaan oma kriteerisi, kun täkäläisillä taksihinnoilla olet joutunut istumaan taksissa viikon.

    Ei tarvitse paljon istua kun menee lentoasemalta Perto Ricoon edestakaisin ja käy pari kertaa Inglesissä, niin siinä on jo mennyt n. 220 euroa.

    Äänestä

Jos 0,7l maksa 3€ niin sehän on halpaa..kun on se tarjouskin..oisko nyt inglessin halvin olut..

Äänestä

On se sit halvin...hyvä tarjous

Äänestä
  • Euron tuoppi Hawajissa ei nyt ole mikään hyvä tarjous, Ihan normaali hinta Pintin tuopista. Nämä riistäjäbaarit kuten Kuparipannu, Mummola, Ryysis tai Iskelmä ovat ylihinnoitelleet koska riistävät asiakkaiden rahaa. Outoa on että siitä huolimatta näillä on talousvaikeuksia, kuten olemme uutisointia kuparipannunkin osalta saaneet vuosien varrelta lukea. Onkohan tämä viimeinen kausi kun kuparipannu on auki? Kuulin huhua luotettavilta lähteiltäni että tarjoillijoille ja kokeille oli sanottu että ei voi olla varma onko töitä enää syksyllä. Ehkä tämä kertoo jotain?

    Äänestä

  • Saattaaolla kirjoitti:

    Euron tuoppi Hawajissa ei nyt ole mikään hyvä tarjous, Ihan normaali hinta Pintin tuopista. Nämä riistäjäbaarit kuten Kuparipannu, Mummola, Ryysis tai Iskelmä ovat ylihinnoitelleet koska riistävät asiakkaiden rahaa. Outoa on että siitä huolimatta näillä on talousvaikeuksia, kuten olemme uutisointia kuparipannunkin osalta saaneet vuosien varrelta lukea. Onkohan tämä viimeinen kausi kun kuparipannu on auki? Kuulin huhua luotettavilta lähteiltäni että tarjoillijoille ja kokeille oli sanottu että ei voi olla varma onko töitä enää syksyllä. Ehkä tämä kertoo jotain?

    Minun tuttavani kuuluu kuparipannun sisäpiiriin ja uskalsi sanoa ettei aukea enää syksyllä. Hän oli ostanut jo muistoesineitä seiniltä. Vakiasukkaiden ns. miitinki pidetään kuulemma ravintola mummolassa ensi syksystä alkaen, ellei jokin toinen ravintola tee Kanarian Suomalaiset ry:lle parempaa tarjousta vakiasukkaiden alennuksista.

    Äänestä

  • tuntee.omistajaperheen kirjoitti:

    Minun tuttavani kuuluu kuparipannun sisäpiiriin ja uskalsi sanoa ettei aukea enää syksyllä. Hän oli ostanut jo muistoesineitä seiniltä. Vakiasukkaiden ns. miitinki pidetään kuulemma ravintola mummolassa ensi syksystä alkaen, ellei jokin toinen ravintola tee Kanarian Suomalaiset ry:lle parempaa tarjousta vakiasukkaiden alennuksista.

    Vai sellainen loppu "pannulla" olikin. Lähdimme jo pois tältä talvelta ja menemme taas syyskuun puolesta välistä 6 kk eteenpäin syksyllä. Pitää sitten alkaa käymään mummolassa päiväkaffella. Harmillista.

    Äänestä

  • talvilomalaiset kirjoitti:

    Vai sellainen loppu "pannulla" olikin. Lähdimme jo pois tältä talvelta ja menemme taas syyskuun puolesta välistä 6 kk eteenpäin syksyllä. Pitää sitten alkaa käymään mummolassa päiväkaffella. Harmillista.

    Kaikki hyvä päättyy aikanaan

    Äänestä

  • Saattaaolla kirjoitti:

    Euron tuoppi Hawajissa ei nyt ole mikään hyvä tarjous, Ihan normaali hinta Pintin tuopista. Nämä riistäjäbaarit kuten Kuparipannu, Mummola, Ryysis tai Iskelmä ovat ylihinnoitelleet koska riistävät asiakkaiden rahaa. Outoa on että siitä huolimatta näillä on talousvaikeuksia, kuten olemme uutisointia kuparipannunkin osalta saaneet vuosien varrelta lukea. Onkohan tämä viimeinen kausi kun kuparipannu on auki? Kuulin huhua luotettavilta lähteiltäni että tarjoillijoille ja kokeille oli sanottu että ei voi olla varma onko töitä enää syksyllä. Ehkä tämä kertoo jotain?

    http://www.canariansanomat.net/ teille ketkä ette pääse paikan päälle toteamaan.

    Äänestä

  • näinsemenee kirjoitti:

    Kaikki hyvä päättyy aikanaan

    Mitä vähemmän suomipaikkoja on sitä parempi.

    Äänestä

  • Saattaaolla kirjoitti:

    Euron tuoppi Hawajissa ei nyt ole mikään hyvä tarjous, Ihan normaali hinta Pintin tuopista. Nämä riistäjäbaarit kuten Kuparipannu, Mummola, Ryysis tai Iskelmä ovat ylihinnoitelleet koska riistävät asiakkaiden rahaa. Outoa on että siitä huolimatta näillä on talousvaikeuksia, kuten olemme uutisointia kuparipannunkin osalta saaneet vuosien varrelta lukea. Onkohan tämä viimeinen kausi kun kuparipannu on auki? Kuulin huhua luotettavilta lähteiltäni että tarjoillijoille ja kokeille oli sanottu että ei voi olla varma onko töitä enää syksyllä. Ehkä tämä kertoo jotain?

    A pinna nityn olut Makso4euroo

    Äänestä

Minulla on varma tieto, että Kuparipannun tämä kausi on paras viimeiseen kymmeneen. On tullut erittäin runsaasti uusia asiakkaita. Erityisesti nuoria asiakkaita on tullut lisää. Olisiko sitten nämä kirjoitukset saaneet asiakasryntäyksen Kuparipannuun? Nyt on loppusyksystä taas hyvä lähteä liikkeelle.

Äänestä
  • Eli kuparipannun trollausosasto ja faniporukka on siis toiminut hyvin? Outoa on ettei noita mainitsemiasi asiakkaita näy kuparipannussa. Me emme ainakaan ole nähneet mitään asiakasryntäystä, vaikka kävimme kolmen viikon aikana siellä kahdesti päivässä. Mahtaako olla kyse kuitenkin siitä että tietyillä tahoilla on motiivi pitää kuparipannun nimeä esillä viikosta toiseen että nimi pysyy huulilla ja sitä kautta ravintola mahdollisesti saisi lisää asiakkaita. Tuollainen trollaus ei vaan toimi, ainakaan positiivisessa mielessä. Jokainen tietää varmaan mikä tuo motiivi on ja kuka tuota pannun trollausta harrastaa. Itseäni kiinnostaisi että mikä on palkinto siitä että ensin haukutaan ravintolaa ja sitten puolustetaan sitä, jopa hinnastoja jakamalla täällä? Mitä te trollit siitä hyödytte?

    Äänestä

  • Kymmenet Kuparipannussa käyneet ovat tämän(kin) talven aikana sanoneet ettei siellä ketään ole, kuollut paikka. Saman totesimme itse kun kävimme tänä talvena. Paikalliset vakiasukkaat kutsuvat kuparipannua nimellä hautaustoimisto, ehkä hiljaisuuden vuoksi, ei asiakkaita. Etkö näe mitään ristiriitaa siinä että vain sinä yksin sanot että se on menestyvä paikka? Oletko tarjoilija kuparipannussa ja pelkäät työsi puolesta, vai peräti omistaja?

    Äänestä

  • einäkynytporukkaa kirjoitti:

    Eli kuparipannun trollausosasto ja faniporukka on siis toiminut hyvin? Outoa on ettei noita mainitsemiasi asiakkaita näy kuparipannussa. Me emme ainakaan ole nähneet mitään asiakasryntäystä, vaikka kävimme kolmen viikon aikana siellä kahdesti päivässä. Mahtaako olla kyse kuitenkin siitä että tietyillä tahoilla on motiivi pitää kuparipannun nimeä esillä viikosta toiseen että nimi pysyy huulilla ja sitä kautta ravintola mahdollisesti saisi lisää asiakkaita. Tuollainen trollaus ei vaan toimi, ainakaan positiivisessa mielessä. Jokainen tietää varmaan mikä tuo motiivi on ja kuka tuota pannun trollausta harrastaa. Itseäni kiinnostaisi että mikä on palkinto siitä että ensin haukutaan ravintolaa ja sitten puolustetaan sitä, jopa hinnastoja jakamalla täällä? Mitä te trollit siitä hyödytte?

    Mitäkö Kuparipannua mainostavat hyötyvät? Mitäkö he hyötyvät siitä että he pitävät pannukeskusteluita yllä koko talven? Olen kuullut -50% alennuskorteista jotka heillä on käytössä.

    Äänestä

Käyn tsekkaamassa kohta puoliin, mitä näitä sieltä suomesta arvuuttelette.

Äänestä
  • Kuka sanoi että kirjoitamme suomesta?

    Äänestä

Tämä kausi oli todella hiljainen. En siis usko että kuparipannua aukeaa enää syksyllä.

Äänestä

On auki koko kesän .lähteestä kuulin.

Äänestä
  • Kysy siltä lähteeltäsi että saako tämän kauden työntekijät loppupalkat vai käykö kuten viisi vuotta sitten?

    Äänestä

  • kysylähteeltä kirjoitti:

    Kysy siltä lähteeltäsi että saako tämän kauden työntekijät loppupalkat vai käykö kuten viisi vuotta sitten?

    Konkkaan jos menee niin jää varmasti palkat saamatta

    Äänestä

Milloin tämä hölmö kirjoittelu loppuu Kuparipannusta. Tuhat toistoa alkaa jo tuntua aika kuivalta meistä lukijoista. Kuparipannu on ihan hieno suomalainen ravintola eikä sitä tarvitse mollata tuhansilla trollikirjoituksilla. En saa minkäänlaista alennusta enkä ole missään tekemisissä kyseisen ravintolan kanssa mutta tuo yletön pa.sakanjauhanta menee nyt yli tavallisen sietokyvyn. Jättäkää nyt tuo vouhotus pois.
Olen syönyt ravintolassa eikä siitä ole mitään negatiivista kerrottavaa. Yksi hyvä ravintola muiden joukossa Inglesissä.

Äänestä
  • Hyvä mutta todella kallis laatuunsa nähden

    Äänestä

Mistäköhän johtuu, että kun suomalainen perustaa ravintolan tai baarin suomalaiseen kaupunkiin, sille annetaan englanninkielinen nimi, mutta kun se perustetaan ulkomaille, se saa suomenkielisen nimen?

Äänestä
  • Tietenkin jotta juntit osaa suunnistaa kaalikääryleiden, muusin, hernekeiton ja makkaraperunoiden ääreen sandaalinen remmit naristen. Miten muuten he tietäisivät että kyseessä on suomalaisen riistoyrittäjän pitämä baari joka pysyy pystyssä vain ilmaisen harjoittelijatyövoiman avulla. Miten he voisivatkaan tietää muuten että tuolla myydään ruokaa ja juomaa minkä hinta on tuplasti yli paikallisen hintatason. Suomessa taas yrittäjä (myös asiakkaat) kuvittelee että ravintola on jotenkin hienompi kun sillä on englantilainen nimi.

    Äänestä

  • Tiedonvälittäjä kirjoitti:

    Tietenkin jotta juntit osaa suunnistaa kaalikääryleiden, muusin, hernekeiton ja makkaraperunoiden ääreen sandaalinen remmit naristen. Miten muuten he tietäisivät että kyseessä on suomalaisen riistoyrittäjän pitämä baari joka pysyy pystyssä vain ilmaisen harjoittelijatyövoiman avulla. Miten he voisivatkaan tietää muuten että tuolla myydään ruokaa ja juomaa minkä hinta on tuplasti yli paikallisen hintatason. Suomessa taas yrittäjä (myös asiakkaat) kuvittelee että ravintola on jotenkin hienompi kun sillä on englantilainen nimi.

    Eräs nimeltä mainitsematon kaalikäärylebaari on yli kolme kertaa yli paikallisen hintatason. Siksi se onkin kuulemma lopettamassa kun asiakkaat hylkäsivät paikan kalliden hintajen vuoksi. Näin olen lukenut ja kuullut

    Äänestä

  • huhuakuulin kirjoitti:

    Tarkoitat että Kuparipannun hinnat on 3,5 kertaa yli normaalihinnan?

    Olut Hawaii-ravintolassa 1,00
    Olut Kuparipannubaarissa 3,50

    Äänestä

  • sitäseon kirjoitti:

    Tarkoitat että Kuparipannun hinnat on 3,5 kertaa yli normaalihinnan?

    Olut Hawaii-ravintolassa 1,00
    Olut Kuparipannubaarissa 3,50

    Montako tuhatta kertaa olet toistanut tuota kahjoa juttuas.

    Äänestä

  • kahjo.olet kirjoitti:

    Montako tuhatta kertaa olet toistanut tuota kahjoa juttuas.

    En minäkään uskonut ensin että tuo on totta ennen kuin tarkastin asian hinnastoista. Tottahan se oli mitä tuo henkilö kirjoittaa, ja tuossahan nuo hinnat on näkyvillä niin voit itsekin laskea. En minäkään uskonut aluksi että tuollainen hintaero voi olla.

    Äänestä

  • huhuakuulin kirjoitti:

    Eräs nimeltä mainitsematon kaalikäärylebaari on yli kolme kertaa yli paikallisen hintatason. Siksi se onkin kuulemma lopettamassa kun asiakkaat hylkäsivät paikan kalliden hintajen vuoksi. Näin olen lukenut ja kuullut

    Sulla on lukutaidossa ja kuulossa paha vika. Kuulet ja luet pelkkiä itse keksimiäsi valheita.

    Äänestä

  • SurkeaValehtilijaOlet kirjoitti:

    Sulla on lukutaidossa ja kuulossa paha vika. Kuulet ja luet pelkkiä itse keksimiäsi valheita.

    Lue hinnastot jos et usko. Kuparipannu on kallein suomalaisravintola Inglesissä. Pelkästään olut on 3,5 kertaa kalliimpaa kuin edullisimassa suomalaisravintolassa.

    Olut Hawaii-ravintolassa 1,00

    Olut Kuparipannubaarissa 3,50

    Äänestä

  • luehinnastoja kirjoitti:

    Lue hinnastot jos et usko. Kuparipannu on kallein suomalaisravintola Inglesissä. Pelkästään olut on 3,5 kertaa kalliimpaa kuin edullisimassa suomalaisravintolassa.

    Olut Hawaii-ravintolassa 1,00

    Olut Kuparipannubaarissa 3,50

    Jankuta vaan tyhmä, mutta kaikki ketkä on käyneet paikalla näkevät 100 % varmaksi, että Hawiissa on seinällä isolla, että olut 4 euroa ja pieni 2,5. Torstaina pieni on euron. Jotkut ovat olleet paikalla oikeastikin. Katsokaa kun tulette Ässästä vessaan käymään.

    Äänestä

4x on aika lähellä jotakin totuutta

Äänestä
  • Mutta tarkalleen 3,5 kertaa kalliimpi baari kuparipannu. Lue hinnastot ettet levitä väärää tietoa

    Äänestä

Juuri tultiin Kuparipannusta jossa oli perinteiset Akin päivän kakkukahvit. Aki on yksi omistajista. Ei maksanut kuin 29,90 ja oli hyvää kakkua jota sai ottaa vaikka kuinka paljon. Kahviakin tarjottiin. Siellä oli suurin osa Kanarian Suomalaiset Ry:stä, eli tämä miitinkiporukka ja sitten meitä lomalaisia. Tarjosivat jäsenyyttä jolla olisi saanut -50% alennusta jatkossa, mutta kun me niin harvoin käymme niin emme liittyneet. Hyvä oli meno. Kanarian Suomalaisten lisäksi meitä turisteja ei ollut kuin kolme mutta ei se menoa haitannut. Kyllä menemme pannuun jatkossakin, jos se sitten aukeaa syksyllä. Huonoja viestejä olen saanut lukea, mutta en juhlahumussa tajunnut kysyä että meneekö teidän paikka lopullisesti kiinni.

Äänestä
  • Voi me unohdimme Akin päivän kahvit. Me olemme rouvani kanssa kanssa jäseniä niin olisimme saaneet -50% alennukset kahveista. Täytyy huomenna mennä ja pyydellä anteeksi, he varmaan odottivat meitä koska olemme hyviä ystäviä omistajaperheen kanssa. Mitä tulee kuparipannun jatkoon niin huonoa olen saanut kuulla miitingissä, talosutilanne on katastrofaalinen, mutta ei täällä netissä sen enempää.

    Äänestä

  • KalervoJaMirjami kirjoitti:

    Voi me unohdimme Akin päivän kahvit. Me olemme rouvani kanssa kanssa jäseniä niin olisimme saaneet -50% alennukset kahveista. Täytyy huomenna mennä ja pyydellä anteeksi, he varmaan odottivat meitä koska olemme hyviä ystäviä omistajaperheen kanssa. Mitä tulee kuparipannun jatkoon niin huonoa olen saanut kuulla miitingissä, talosutilanne on katastrofaalinen, mutta ei täällä netissä sen enempää.

    Tuskin teitä valehtelijoita (tai paremminkin sinua valehtelija) kukaan kaipasi.
    Että viitsitkin levittää näitä iänikuisia valheitasi. Olet pienipäinen todella ikävä ihminen.
    Vai oikein hyviä ystäviä ja sitten levitellään täysin perättömiä tietoja.
    Toivottavasti menet suosikkibaariisi karhuun ja vedät itsesi vessanpöntöstä alas.
    Älkää syökö pienipäisiä kaloja!!!

    Äänestä

Näkyy olevan auki vielä huhtikuun puoleen väliin saakka tällä kaudella, joten ehkä vielä käydään. Huonosti on paluulentoja huhtikuussa.

Äänestä

Saako niitä alekortteja oikeasti..jos saa niin sittenhän hinnat on kohdallaan.olut on vain 1,75€.ja kääryle 7,0€.ei ole enää kallista.ja varmasti tupa täynnä.

Äänestä
  • menehän katsomaan vaikka tänään lounasaikaan tai klo 18 jälkeen. Tupa on täynnä ilman mitään keksimiäsi olemattomia alennuskorttejakin.
    Ja sekös pienipäistä harmittaa.

    Äänestä

  • HarmistunutPienipää kirjoitti:

    menehän katsomaan vaikka tänään lounasaikaan tai klo 18 jälkeen. Tupa on täynnä ilman mitään keksimiäsi olemattomia alennuskorttejakin.
    Ja sekös pienipäistä harmittaa.

    Mistä tiedät että tupa on täynnä? Olet siis paikan omistaja tai tarjoilija.

    Äänestä

  • HarmistunutPienipää kirjoitti:

    menehän katsomaan vaikka tänään lounasaikaan tai klo 18 jälkeen. Tupa on täynnä ilman mitään keksimiäsi olemattomia alennuskorttejakin.
    Ja sekös pienipäistä harmittaa.

    Miksi se sinua harmittaa jos Kuparipannu on suosittu ja täynnä porukkaa?

    Äänestä

  • Pannunasiakas kirjoitti:

    Miksi se sinua harmittaa jos Kuparipannu on suosittu ja täynnä porukkaa?

    Tuo joka haukkuu ihmisiä ja hokee että Kuparipannu on niin ja niin monta kertaa kalliimpi on Mummolan porukoita. Pelkkä trolli, ei muuta.

    Äänestä

  • HarmistunutPienipää kirjoitti:

    menehän katsomaan vaikka tänään lounasaikaan tai klo 18 jälkeen. Tupa on täynnä ilman mitään keksimiäsi olemattomia alennuskorttejakin.
    Ja sekös pienipäistä harmittaa.

    Me kävimme lounasaikaan ja ei siellä ollut kuin yksi meidän lisäksemme. Olimme yhteensä kaksi tuntia samoin kuin tuo yksinäinen pappa joks sinne myös jäi. Suositusta paikasta ei siis voi puhua.

    Äänestä

  • Kävimmepannussa kirjoitti:

    Me kävimme lounasaikaan ja ei siellä ollut kuin yksi meidän lisäksemme. Olimme yhteensä kaksi tuntia samoin kuin tuo yksinäinen pappa joks sinne myös jäi. Suositusta paikasta ei siis voi puhua.

    Kävitte sitten jossain muualla, tai oikeasti et käynyt yhtään missään. Oletkohan ikinä käynyt kuin kaljakorilla?

    Äänestä

  • JuoppokinOlet kirjoitti:

    Kävitte sitten jossain muualla, tai oikeasti et käynyt yhtään missään. Oletkohan ikinä käynyt kuin kaljakorilla?

    Jos joku on käynyt paikan päällä ja todennut tilanteen, miksi et voi uskoa? Miksi arvostelet Kuparipannun asiakkaita, ihan jouppoja he ovat? Aivan kaikkiko? Maksetaanko sinulle Kuparipannusta rahaa kun mainostat paikkaa suosittuna ravintolana, vaikka kymmenet kertovat että hiljaista siellä on? Mitä sinä hyödyt?
    Oletko yksi omistajista vai tarjoilija, sitten ymmärrän mainospuheesi.

    Äänestä

  • mikäonhyötysi kirjoitti:

    Luulen että heidän palkkansa on tuo Kuparipannun -50% alennuskortti. Sinänsä naurettavaa kun monet kertovat pannun olevat hiljainen paikka. Jopa vakiasukkaat nimittävät pannua nimellä hautaustoimisto, ja tai sitten tämä yksi omistaja hokee että täyttä on aina. Tulkaa syömään! Täyttä on ja suosittu paikka on. Eikö hän tajua että on jäänyt jo kiinni. On joko Kuparipannun omistajia tai tarjoilija. Ei muuten voi selittää tuollaista mainostamis-intoa.

    Äänestä

  • mikäonhyötysi kirjoitti:

    Jos joku on käynyt paikan päällä ja todennut tilanteen, miksi et voi uskoa? Miksi arvostelet Kuparipannun asiakkaita, ihan jouppoja he ovat? Aivan kaikkiko? Maksetaanko sinulle Kuparipannusta rahaa kun mainostat paikkaa suosittuna ravintolana, vaikka kymmenet kertovat että hiljaista siellä on? Mitä sinä hyödyt?
    Oletko yksi omistajista vai tarjoilija, sitten ymmärrän mainospuheesi.

    Kukahan niitä nyt arvosteleekaan?

    Äänestä

  • OletKäärme kirjoitti:

    Kukahan niitä nyt arvosteleekaan?

    Asiakkaat

    Äänestä

Loma-osakekauppiaat myy 50%alekortteja ostarilla...kuulemma..ensikaudeksi..
8,20€-50%halpaa on 28€-50%.waude.

Äänestä
  • Kuparipannu antaa -50% alennuskortteja mutta vastineeksi pitää mainostaa pannua netissä. Pystyykö kaikki siihen?

    Äänestä

  • mattijamaija2 kirjoitti:

    Kuparipannu antaa -50% alennuskortteja mutta vastineeksi pitää mainostaa pannua netissä. Pystyykö kaikki siihen?

    Sinua lukuunotamatta kukaan muu ei ole kiinnostunut tästä trollauksestasi.

    Äänestä

  • AleälykäskinVielä kirjoitti:

    Sinua lukuunotamatta kukaan muu ei ole kiinnostunut tästä trollauksestasi.

    Näyttääpä sinuakin kiinnostavan kun pitää päivittäin koko talven ajan kommentoida

    Äänestä

  • kiinnsotaa.sinua kirjoitti:

    Näyttääpä sinuakin kiinnostavan kun pitää päivittäin koko talven ajan kommentoida

    Sinuahan asia ei lainkaan kiinnosta.... Satuit tänne ensimmäistä kertaa elämässäsi. Eikö niin?

    Äänestä

  • mattijamaija2 kirjoitti:

    Kuparipannu antaa -50% alennuskortteja mutta vastineeksi pitää mainostaa pannua netissä. Pystyykö kaikki siihen?

    Saako alen vain kualikiärylöistä?

    Äänestä

  • Amerikanherkkua kirjoitti:

    Saako alen vain kualikiärylöistä?

    Bannussa alennus koskee kuulemma kaikkia tuotteita. Näin olen lukenut ja kuullut, mutta se on vain kanta-asiakkaille jotka sitoutuvat mainostamaan bannua netissä. Bannun heimoneuvosto keskiviikon miitingissä päättää ketkä hyväksytään jäseneksi ja kenen hakemus on hylätty. Näin lähteeni kertoivat minulle

    Äänestä

  • lehteeni.kertoivat kirjoitti:

    Bannussa alennus koskee kuulemma kaikkia tuotteita. Näin olen lukenut ja kuullut, mutta se on vain kanta-asiakkaille jotka sitoutuvat mainostamaan bannua netissä. Bannun heimoneuvosto keskiviikon miitingissä päättää ketkä hyväksytään jäseneksi ja kenen hakemus on hylätty. Näin lähteeni kertoivat minulle

    Kyllä sulla on hyvät lähteet.

    Äänestä

Just tuli kaveri Inglesistä ja oli käynyt päivällä myös pari kertaa Pannussa syömässä. Kysyin erikseen ja sanoi, että oli ollut molemmilla kerroilla paljon porukkaa.

Äänestä

Joo kaver kävi ja porukkaa oli ainakin 8-henkee.et kyl porukkaa käy syömäs..päiväl voi olla vähemmin..mut syöjii on.ei ollu tyhjä.

Äänestä

Onko siel heimoneuvosto..jossa hyväksytään jäsenyys 50%alekortti. vai miten.. paljonko niitä kortteja jaetaan ja mitkä ovat vaatimukset kortin saajalle.käykö ne kortit koko perheelle.et yksi näyttää niin koko poppoo saa alennuksen.pitääkö olla sisäpiirissä..ja kuinka kauan se kortti on voimassa..kuuluuko korttiin koko ruokalista juomineen..

Äänestä

Joku sanoi että joka 10-olut on puoleen hintaan jos saman päivän aikana juo.en tiedä.tuota kun on paljon puhetta.toinen sanoi että plussakortilla saa jotakin alennusta...ja menee tilille suoraan.

Äänestä
  • pikkunuppi pitää edelleen yllä monologiaan. Viikon reissulla 10 x 3,50€ = 245€, 10 x 1,50€ = 105€, erotus on 140€, tyhjää pikkupäisen pikkuvipparin nillitystä peräkammaristaan.

    Äänestä

  • Eihän tuo ole edes vaikeata. Pannun tuopit on kuulemma 0,33l "tuoppeja" joten sama kuin 9 tölkkiä kaljaa joisi ja kymmenes sitten ilmainen.

    Äänestä

  • helposti.menee kirjoitti:

    Eihän tuo ole edes vaikeata. Pannun tuopit on kuulemma 0,33l "tuoppeja" joten sama kuin 9 tölkkiä kaljaa joisi ja kymmenes sitten ilmainen.

    Aika pieniä tuoppeja

    Äänestä

Kuulemma Kuparipannu menee pian kiinni lopullisesti

Äänestä
  • Näin minäkin kuulin. Asiakkaat ovat kuulemma hylänneet paikan kun se on niin kallis verrattuna muihin ravintoloihin.

    Äänestä

  • Olette "molemmat" huonokuuloiset kuulleet taas väärin. Viekö zika myös kuulon. Pienen pään kyllä ymmärrän. Se on aistittavissa kirjoituksiesi tasosta.

    Äänestä

  • VarokaaPienipäitä kirjoitti:

    Olette "molemmat" huonokuuloiset kuulleet taas väärin. Viekö zika myös kuulon. Pienen pään kyllä ymmärrän. Se on aistittavissa kirjoituksiesi tasosta.

    Minulla ainakin toimii kuulo hyvin vaikka olenkin pienipää. Minäkin olen kuullut pannun talousvaikeuksista ja lukenut uutisiakin tältä palstalta. Vaikka pääni on huomattavasti normaalia pienempi, se ei estä pannun sulkeutumista. Ikävää että näin taitaa kuulemma käydä, mutta itsehän riistävät asiakkaita lähes neljä kertaa normaalia kalliimmilla hinnoilla. Oli ihan odotettavaa että asiakkaat jossakin vaiheessa kaikkoavat.

    Äänestä

  • Pienipää kirjoitti:

    Vai että olet kuullut uutisia tältä palstalta!!!
    Tämä onkin sangen luotettava tietolähde. Varsinkin kuin sinä pienipää niitä uutisia tänne rustaat päivästä toiseen.
    Onneksi ne ovat pienipäälle tyypillisen tökeröitä. Ei niihin juurikaan kukaan usko.
    Minäkin ja jotkut muut kommentoimme keksimiäsi valheellisia uutisia vain siksi, että palstan satunnainen lukija ei mene halpaan. Näin kävi joidenkin erityisesti arvostaman Sotaventon, joka meni ansaasi ja julisti viime kesänä omalla palstallaan Kuparipannun loppuneen. Kaikkitietävä Sotavento ei suostunut kirjoitustaan pahoittelemaan, vaan tyypilliseen tapaansa syytti siitä muita. Hän levitti myös hevosmiesten tietotoimistosta kuulemansa perättömän uutisen Aurinkomatkoista, jonka kiltisti oikaisi.....
    Siksi me Pannunystävät tulemme aina tyrmäämään täällä julkaisemasi valheelliset "uutiset".

    Äänestä

  • Pannunystävät kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kysyn että maksaako Kuparipannu teille rahaa kun te päivystätte netin ääressä jatkuvasti kommentoimassa kirjoituksia? Jatkuvalla syötöllä pidätte Kuparipannun nimen esillä päivästä toiseen. Jotenkin on vaikea uskoa että jos olette oikeasti vain asiakkaita, ei varmasti mielenkiinto riitä istumaan netin ääressä koko talvea odottamassa että josko joku mainitsee Kuparipannu nimen jossakin.
    Miksi muuten Sotaventon olisi pitänyt pahoitella kirjoituksiaan? Siksikö että sinä et niistä pitänyt?

    "Siksi me Pannunystävät tulemme aina tyrmäämään täällä julkaisemasi valheelliset "uutiset"."

    Eli olette Kuparipannun miitinkiporukka joka saa pannun mainostamisesta -50% alennukset ja samaan aikaan muut maksaa täyden hinnan. Tosin sinä olet ainoa joka kirjoittaa tänne kymmenillä eri nimimerkeillä. Olet Kuparipannun trolli.

    Äänestä

  • häpeätrolli kirjoitti:

    Tai sitten kuparipannun tarjoilijoita.

    Aikaa on istua netissä kun ei siellä ole juurikaan asiakkaita. Näin olen lukenut kun kymmenet ovat kirjoittaneet että pannu on aina tyhjä kun ovat käyneet. Tämä trolli tosin aina jostain syystä on saanut päähänsä että pannu on aina täynnä ja halpaa on. Jos ette usko niin trolli laittaa hinnastoa tulemaan. Tosin silloin jokainen voi itse todeta pannun järkyttävän kalliit, jopa 4 kertaa kalliimmat hinnat, joen vahinkoa hän vaan baarilleen tekee hinnastoja laittamalla.

    Äänestä

  • Sivustahuutelija kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kysyn että maksaako Kuparipannu teille rahaa kun te päivystätte netin ääressä jatkuvasti kommentoimassa kirjoituksia? Jatkuvalla syötöllä pidätte Kuparipannun nimen esillä päivästä toiseen. Jotenkin on vaikea uskoa että jos olette oikeasti vain asiakkaita, ei varmasti mielenkiinto riitä istumaan netin ääressä koko talvea odottamassa että josko joku mainitsee Kuparipannu nimen jossakin.
    Miksi muuten Sotaventon olisi pitänyt pahoitella kirjoituksiaan? Siksikö että sinä et niistä pitänyt?

    Sotiksen olisi pitänyt pahoitella kirjoitustaan ihan yksinkertaisesti siksi, että hän kirjoitti perättömän asian totena.
    Sinulle lienee täysin tuntematon asia, että valehtelu on sopimatonta.
    Kukahan täällä ihan oikeasti mahtaa päivystää......
    Kuparipannu ei maksa kenellekään mitään nettikirjoituksista. Vastakysymys, kuka sinulle maksaa ja miksi kirjoitat???

    Mitäpäs minä olen valehdellut? Silloin tällöin käyn lukemassa näitä juttuja ja joskus muistutan teitä kuparipannulaisia siitä että trollit kirjoittaa vain siksi että te vastaatte heille. Sinä voit vainoharhoissasi luulla minua vaikka kymmeneksi eri kirjoittajaksi, mutta totuus lienee että jotain hyötyä sinä saat kun päivystät netissä päivät ja yöt. Minulla ei ole senttiäkään kiinni Kuparipannussa, joten ei haittaa vaikka jatkatte trollien ruokkimista vaikka maailman tappiin saakka. Omapa on häpeänne ja sitten ihmettelette että miksi he trollaavat. Siksi että te provosoidutte ja vastaatte heille. Jatka sinä palstan vahtimista ja päivystä. Minä lähden saunaan.

    Äänestä

Sivustahuutelija ja häpeätrolli ovan yksi ja sama trollaaja. Aina vaan tuota samaa sontaa huudellaan. Sitä tämä pienipää on harrastanut viime vuoden kesästä asti.
Ei noissa hänen jutuissaan ole totuutta edes siteeksi. Kaikki on pelkkää ilkeämielistä valehtelua yhtä menestyvää ravintolaa kohtaan.

Äänestä
  • Valitettavasti olen eri henkilö joten olet vainoharhainen. Mikä muuten on tuo menestyvä ravintola josta kirjoitit? Mummola? Karhubaari? Iskalmäbaari?

    Äänestä

  • Sivustahuutelija kirjoitti:

    Valitettavasti olen eri henkilö joten olet vainoharhainen. Mikä muuten on tuo menestyvä ravintola josta kirjoitit? Mummola? Karhubaari? Iskalmäbaari?

    Se taitaakin olla sinulle liian vaikea selvitettävä. Luultavasti et ole sen nimeä ikinä kuullutkaan.

    Äänestä

  • Sivuhuutaja kirjoitti:

    Se taitaakin olla sinulle liian vaikea selvitettävä. Luultavasti et ole sen nimeä ikinä kuullutkaan.

    Kerro toki. Minuakin alkoi kiinnostamaan, mutta esitäthän väitteidesi tueksi vaikka tulos- ja tasetietoja jottei huutelusi mene ihan mutu-tuntumalta heitetyksi jutuksi.

    Äänestä

  • Senkus tilaat taseet ja muut tarvittavat tiedot. Ne on ihan kauppatavaraa, ellet satu tietämään.

    Äänestä

  • TietämätönTomppeliko kirjoitti:

    Senkus tilaat taseet ja muut tarvittavat tiedot. Ne on ihan kauppatavaraa, ellet satu tietämään.

    Vaikea on tilata kun et maininnut edes "Sivuhuutelija" nimimerkilläsi että mikä se on se sinun mielestä menestyvä baari. Kuparipannu se tuskin on kun täällä on kymmenet kertoneet että siellä on hiljaista aina ja kuulemma paikallisetkin nimittävät paikkaa hautaustoimistoksi.

    Luulen että tarkoitat joka Mummolaa tai Iskelmää. Olimme talvella monena iltana molemmissa ja tupa oli täynnä.

    Jännityksellä odotan että millä nimimerkillä vastaat. Sinulla kun on tapana näköjään kirjoitella useilla nimimerkeillä.

    Äänestä

  • alkoi.kiinnostamaan kirjoitti:

    Me olimme Iskelmäbaarissa kun siellä oli suomalaiset Inglesin Leijonat esiintymässä ja olihan siellä porukkaa paljon. En sitten tiedä että esiintyvätkö myös muualla kuin Iskelmässä ja meidän piti mennä Mummolaan ja Kuparipannuun mutta toiset lomalaiset vinkkasivat ettei sinne kannata mennä. Ovat kuulemma hiljaisia paikkoja.

    Äänestä

  • Suosittelemme kirjoitti:

    Eivät muuten ole kumpikaan hiljaisia paikkoja. Saitte jälleen väärän vinkin. Teille niitä näyttää satavan.....

    Äänestä

  • alkoi.kiinnostamaan kirjoitti:

    Vaikea on tilata kun et maininnut edes "Sivuhuutelija" nimimerkilläsi että mikä se on se sinun mielestä menestyvä baari. Kuparipannu se tuskin on kun täällä on kymmenet kertoneet että siellä on hiljaista aina ja kuulemma paikallisetkin nimittävät paikkaa hautaustoimistoksi.

    Luulen että tarkoitat joka Mummolaa tai Iskelmää. Olimme talvella monena iltana molemmissa ja tupa oli täynnä.

    Jännityksellä odotan että millä nimimerkillä vastaat. Sinulla kun on tapana näköjään kirjoitella useilla nimimerkeillä.

    käy välillä pissalle ettet jännitykseesi halkea. Pissaamattomuus saatta vaikuttaa aivotoimintaasi.

    Äänestä

Aika kummallista, että jostain kuppilasta, jossa joku on joskus käynyt, riittää tarinaa, jossa ei ole edes älyä, loputtomiin!
Etenkin, kun suurin osa keskustelijista on niitä jotka tietävät paikasta vain nimen, ja sen mitä netistä löytyy. Suurin osa netin kautta hankitusta "tiedosta" ei edes pidä paikkaansa.
Baitöwei, tuo nimim. "tietämätön tomppeliko" ei taida olla oikein hyvin selvillä Espanjan asioista. Kerro, kuinka ja mistä ostat jonkun Kanariansaarilla toimivan yksitysen yrityksen todelliset taloustiedot. Etpä taida ulkopuolisena siviilihenkilönä, pelkästään uteliaana tirkistelijänä saada sorkkaraudallakaan selvitettyä yksityisen, Kanarialla toimivat firman todellisia taloustietoja. Täällä on aika tavalla erilaista, kuin Suomessa. Suomessa väittämäsi asia toimii kohtalaisesti.
Jatkakaa ihmeessä tarpeetonta keskusteluanne.

Äänestä
  • Kyllä ne taloustiedot saa Espanjassakin ostettua ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Vaatii vain kielitaitoa ja viitseliäisyyttä. Ala etsimään, mitäs täällä enempää kyselet.

    Äänestä

Kuparipannubaari on kuulemma niin kallis etten ihmettele jos menee kiinni. Pelkästään kalja maksaa 3,5 kertaa enemmän kuin oikeissa ravintoloissa ja kaalikääryleelle saattaa tulla hintaa 14,00 euroa. Ei kai kukaan tuollaisia hintoja suostu maksamaan?

Äänestä
  • Toi sama tollo on kirjoittanut jo tuhat kertaa 3,5 kertaa joku on jotain.
    =====================================================
    LOPETA TOLLO TOI 3,5 KERTAA ULOSTAMINEN. JO MONTA KUUKAUTTA OLET MUSTAMAALANNUT HYVÄÄ RAVINTOLAA
    ======================================================

    Äänestä

  • Viitsitkö ystävällisesti kertoa yhdenkin mainitsemasi "oikean ravintolan" nimen. Jos tarjoat Karhubaaria tai Hawaji-baaria, niin ne ovat baareja. Karhu aukeaa klo 18 ja huhtikuussa klo 19 ja Hawaji aukeaa klo 21 (luettu baaren omista ilmoituksista. Hawaji taitaa mennä näinä päivinä kesälomalle, kuinkahan pitkälle?) Eivät siis käy oikeista ravintoloista. Oikeissa ravintoloissa on ruokalistat, joista voi valita mitä syö. Hawajissa tuskin on perunalastuja kummempaa ruokalistaa ja Karhussa listan rungon muodostavat einespitsat, lihapiirakat ja makkaraperunat.....
    Nämäkö ovat niitä oikeita ravintoloita???
    Arvoisa "kallis.pannu" kysymys on osoitettu sinulle. Voisitko vastata pienipää edes kerran ihan asiallisesti!!!

    Äänestä

  • MITTATÄYS kirjoitti:

    Toi sama tollo on kirjoittanut jo tuhat kertaa 3,5 kertaa joku on jotain.
    =====================================================
    LOPETA TOLLO TOI 3,5 KERTAA ULOSTAMINEN. JO MONTA KUUKAUTTA OLET MUSTAMAALANNUT HYVÄÄ RAVINTOLAA
    ======================================================

    Miksi olet vihainen jos joku kertoo ravintoloiden todellisia hintatietoja? Onko kyse sinun ravintolastasi ja olet vihainen koska Kuparipannun kalliit hinnat tulevat yleiseen tietoon.
    Hyvä että joku kertoo hintoja jotta voimme täällä vertailla että missä kannattaa käydä, sillä esim. Kuparipannussa ei kannata koska se on näköjään 3,5 kertaa kalliimpi kuin muut.
    Teidän kannattaa laskea hintoja siellä Kuparipannussa niin voisitte saada meistä kuusi asiakasta. Nykyisillä hinnoillanne niin ei tapahdu.

    Äänestä

  • PienipäälleKysymys kirjoitti:

    Viitsitkö ystävällisesti kertoa yhdenkin mainitsemasi "oikean ravintolan" nimen. Jos tarjoat Karhubaaria tai Hawaji-baaria, niin ne ovat baareja. Karhu aukeaa klo 18 ja huhtikuussa klo 19 ja Hawaji aukeaa klo 21 (luettu baaren omista ilmoituksista. Hawaji taitaa mennä näinä päivinä kesälomalle, kuinkahan pitkälle?) Eivät siis käy oikeista ravintoloista. Oikeissa ravintoloissa on ruokalistat, joista voi valita mitä syö. Hawajissa tuskin on perunalastuja kummempaa ruokalistaa ja Karhussa listan rungon muodostavat einespitsat, lihapiirakat ja makkaraperunat.....
    Nämäkö ovat niitä oikeita ravintoloita???
    Arvoisa "kallis.pannu" kysymys on osoitettu sinulle. Voisitko vastata pienipää edes kerran ihan asiallisesti!!!

    Milloinkas Kuparipannu on restaurant licensen saanut?
    Taitaa olla ihan baari vaan, vaikka sinä omistajana varmaan unelmoit että saisit kutsua kaalikäärylebaariasi ravintolaksi.

    Äänestä

Tämä pöllö jaksaa jankuttaa sitäkin yksi kaalikääryle 14 euroa kun hinnastossa lukee selvästi, että kaalikääryleet, perunamuusi puolukkahillo 11,5 €. Eihän tämä raukka ymmärrä yksiön ja monikon eroa.

Äänestä
  • Minäkin ihmettelin hintaa ja epäilin. Sitten huomasin että hän kirjoitti: "....kaalikääryleelle saattaa tulla hintaa 14,00 euroa.".

    Kävin katsomassa hinnaston Kuparipannun sivuilta ja tottahan se oli. Jos tilaa Suomilautanen kahdelle-annoksen, (28€) yhdelle kaalikääryleelle tulee todella hintaa 14,00

    Kyseinen annos kahdelle, siihen ei kuulu kuin kaksi käärylettä, eli yksi per nuppi. Yhdelle kaalikääryleelle siis voi tulla Kuparipannussa hintaa 14,00, eli ei tuo kirjoittaja valehtele.

    Äänestä

  • olin.tarkkana kirjoitti:

    Minäkin ihmettelin hintaa ja epäilin. Sitten huomasin että hän kirjoitti: "....kaalikääryleelle saattaa tulla hintaa 14,00 euroa.".

    Kävin katsomassa hinnaston Kuparipannun sivuilta ja tottahan se oli. Jos tilaa Suomilautanen kahdelle-annoksen, (28€) yhdelle kaalikääryleelle tulee todella hintaa 14,00

    Kyseinen annos kahdelle, siihen ei kuulu kuin kaksi käärylettä, eli yksi per nuppi. Yhdelle kaalikääryleelle siis voi tulla Kuparipannussa hintaa 14,00, eli ei tuo kirjoittaja valehtele.

    Korjaan omaa kirjoitustani sen verran että yhdelle kaalikääryleelle nimenomaan TULEE hintaa 14,00 jos ostaa tuon annoksen.
    Kalliita on kaalinlehdet Kuparipannussa ja katteet on kohdillaan.

    Äänestä

  • olin.tarkkana kirjoitti:

    Korjaan omaa kirjoitustani sen verran että yhdelle kaalikääryleelle nimenomaan TULEE hintaa 14,00 jos ostaa tuon annoksen.
    Kalliita on kaalinlehdet Kuparipannussa ja katteet on kohdillaan.

    Pannubaari ei oo persaukisille. Kaalikääryle ja kaljaa baaritiskillä, mikä elämys.

    Äänestä

  • olin.tarkkana kirjoitti:

    Korjaan omaa kirjoitustani sen verran että yhdelle kaalikääryleelle nimenomaan TULEE hintaa 14,00 jos ostaa tuon annoksen.
    Kalliita on kaalinlehdet Kuparipannussa ja katteet on kohdillaan.

    Karhubaarissa maksaa pelkkä sinappi 4,90€

    Äänestä

  • mininuppi kirjoitti:

    Karhubaarissa maksaa pelkkä sinappi 4,90€

    Laitatko linkin hinnastoon josta voi asian tarkastaa, katsos kun täällä ei saa levittää väärää tietoa.

    Äänestä

  • laitatkolinkkiä kirjoitti:

    Laitatko linkin hinnastoon josta voi asian tarkastaa, katsos kun täällä ei saa levittää väärää tietoa.

    Se on yhtä totta kuin väittämäsi, että eräässä laaturavintolassa yksi kaalikääryle maksaa 14 euroa. Siis sinun laskutavallasi täyttä totta tuo sinapin hinta.

    Äänestä

Auki se oli ainakin viime viikolla. Klo 23.00 jälkeen tarjoilijat alkoivat huokailla ja kytätä kelloa kun paikka olisi taitanut mennä jo kiinni. Ainoastaan omistaja tarjoili tiskillä.

Äänestä
  • Tarjoilijat ja kokit on työharjoittelijoita jotka saavat palkaksi ruokaa ja kimppamajoituksen. Noita käyttää kaikki suomalaiset baarit hyväkseen. Mikäs baari tuollainen on joka menee jo 23:00 kiinni?
    Näitkä kaalikäärylemiehiä tiskillä mussuttamassa käärylettä?

    Äänestä

  • 55664466 kirjoitti:

    Tarjoilijat ja kokit on työharjoittelijoita jotka saavat palkaksi ruokaa ja kimppamajoituksen. Noita käyttää kaikki suomalaiset baarit hyväkseen. Mikäs baari tuollainen on joka menee jo 23:00 kiinni?
    Näitkä kaalikäärylemiehiä tiskillä mussuttamassa käärylettä?

    Siellähän ne tiskillä rivissä istuu ja vetää 14 euron kaalikääryleitä ja 3,50 euron bisseä. Ovat olevinaan hienoa porukkaa kun ruoka ja juoma maksaa kolme kertaa enemmän kuin muualla. Onkohan ne jotain luxux kaalikääryleitä mitä vetävät? :D

    Äänestä

  • pannunasiakas kirjoitti:

    Siellähän ne tiskillä rivissä istuu ja vetää 14 euron kaalikääryleitä ja 3,50 euron bisseä. Ovat olevinaan hienoa porukkaa kun ruoka ja juoma maksaa kolme kertaa enemmän kuin muualla. Onkohan ne jotain luxux kaalikääryleitä mitä vetävät? :D

    Karhubaarissa vetävät 4,90€ sinappia ja 3,75€ / litra olutta Hankkijan lippis päässä vyölaukkuineen, teepaidassa lukee äijä.

    Äänestä

  • 55664466 kirjoitti:

    Tarjoilijat ja kokit on työharjoittelijoita jotka saavat palkaksi ruokaa ja kimppamajoituksen. Noita käyttää kaikki suomalaiset baarit hyväkseen. Mikäs baari tuollainen on joka menee jo 23:00 kiinni?
    Näitkä kaalikäärylemiehiä tiskillä mussuttamassa käärylettä?

    Se ei olekaan mikään baari vaan ruokaravintola.
    Jutussasi on melkoisesti virheitä.

    Äänestä

  • pyriEdesTotuuteen kirjoitti:

    Se ei olekaan mikään baari vaan ruokaravintola.
    Jutussasi on melkoisesti virheitä.

    Kuparipannun kaalikäärylebaari ei ole baari?

    Ruokaravintola, salli mun nauraa. Hahaaa!
    Nooh, onhan ne kaalikääryleetkin ruokaa joita baaritiskillä alkoholisoituneet papat mussuttaa

    Äänestä

  • ei.ole.ravintola kirjoitti:

    Kuparipannun kaalikäärylebaari ei ole baari?

    Ruokaravintola, salli mun nauraa. Hahaaa!
    Nooh, onhan ne kaalikääryleetkin ruokaa joita baaritiskillä alkoholisoituneet papat mussuttaa

    Kyllä siellä Kuparipannubaarin baaritiskillä on kyllä aikamoisia juoppoja örisemässä. Kävimme kerran syömässä ja ihmettelimme että miksi heitä ei häädetä pois vaan lisää viinaa vain heille tarjoiltiin. Muissa paikoissa kuten Mummolassa, Iskelmässä, Ryysiksessä ja kaikissa muissakin ei tuollaista ole.

    Äänestä

  • ihmettelevä.ex-asiakas kirjoitti:

    Kyllä siellä Kuparipannubaarin baaritiskillä on kyllä aikamoisia juoppoja örisemässä. Kävimme kerran syömässä ja ihmettelimme että miksi heitä ei häädetä pois vaan lisää viinaa vain heille tarjoiltiin. Muissa paikoissa kuten Mummolassa, Iskelmässä, Ryysiksessä ja kaikissa muissakin ei tuollaista ole.

    Älä viitsi valehdella. Kuparipannun omistajat ja tarjoilijat pitävät huolta näistä jotka baaritiskillä notkuvat sammumiseen saakka.. Olen itse nähnyt miten heitä autetaan taksiin asti ravintolan toimesta jotta pääsevät kotiinsa lepäämään. Olen itsekin ollut heitä auttamassa. He lienevät Kuparipannun vakituisia asiakkaita ja taitavat asua siellä talvet, mutta olen myös nähnyt miten nuoriakin autetaan taksiin saakka jos jalat eivät enää kanna.

    Äänestä

  • älävalehtele kirjoitti:

    Kyllä tarjoilijat auttavat sammuneita takseihin muissakin paikoissa kuin kuparipannussa. Ryysyrannassa ja apilaniityssä olen nähnyt kun on otettu liikaa hapanta ja tarjoilijat ovat auttaneet taksiin ja sanoneet hotellin nimen. Kyllä suomalainen auttaa toista myös ulkomailla, ei tämä ole pelkästään kuparipannun juttu. Eri asia on sitten että pitääkö tarjoilla hapanta kunnes ihminen on huonossa kunnossa. Monesti kyllä kuparipannussa on noita joilla kontrolli pettää, tarjoilijat myy liikaa juomaa ja sitten taksilla kotiin. Foxissa tai red onionissa ei ole tuota ongelmaa.

    Äänestä

  • ei.ole.ravintola kirjoitti:

    Kuparipannun kaalikäärylebaari ei ole baari?

    Ruokaravintola, salli mun nauraa. Hahaaa!
    Nooh, onhan ne kaalikääryleetkin ruokaa joita baaritiskillä alkoholisoituneet papat mussuttaa

    Vilkaisehan ruokalistaa, jos osaat lukea. Voi olla että pienipään luetun ymmärtämisessä on pahoja puutteita.
    No ymmärrän tarkoituksesi. Samoin kuin parin seuraavina olevien sepustuksiesi tarkoituksen puhua pahaa kyseisestä ravintolasta. Sitä se on ollut satoja kertoja viime kesästä alkaen.

    Äänestä

  • maltillistajuomista kirjoitti:

    Kyllä tarjoilijat auttavat sammuneita takseihin muissakin paikoissa kuin kuparipannussa. Ryysyrannassa ja apilaniityssä olen nähnyt kun on otettu liikaa hapanta ja tarjoilijat ovat auttaneet taksiin ja sanoneet hotellin nimen. Kyllä suomalainen auttaa toista myös ulkomailla, ei tämä ole pelkästään kuparipannun juttu. Eri asia on sitten että pitääkö tarjoilla hapanta kunnes ihminen on huonossa kunnossa. Monesti kyllä kuparipannussa on noita joilla kontrolli pettää, tarjoilijat myy liikaa juomaa ja sitten taksilla kotiin. Foxissa tai red onionissa ei ole tuota ongelmaa.

    Eikö kanarialla ole baareilla mitään valvontaa ettei tarjoiltaisi kunnes sammutaan? Ei se varmasti ole kuparipannunkaan etu että baarissa on sellaisia häiriköitä jotka karkoittavat muut asiakkaat pois ja tarjoillaan kunnes asiakas sammuu.

    Huoh, Kuparipannu on sittenkin vain juoppojen juottola, joten eipä tarvitse sinnekään sitten mennä. Onneksi on Mummola

    Äänestä

Cubrus hurjat vappubileet.kääryleist 30% ja iso olut 2.80€..kaverit kerto.tulivai iglessistä oli ostarilla..isot julisteet

Äänestä

Eikös Kuparipannu ole jo kiinni mennyt, kuulemma lopullisesti kun hinnat ovat niin kovat että asiakkaat kaikkosivat. Kuulin myös että baaritiskillä notkujien ja oksentelevien juoppojen takia sinne ei parempi väki enää mennyt. Jos on kiinni niin on. Onhan nois asiallisiakin baareja jotka eivät ole 3-4 kertaa nin kalliita kuin Kuparipannu

Äänestä
  • Jos minulta kysytään niin töykeä asiakaspalvelu sen kaatoi. Missään en ole saanut yhtä huonoa palvelua kuin Kuparipannussa. Kannattaisi palkata ammattitarjoijijoita työharjoittelijoiden sijasta, mutta hyvä että meni nurin. Ehkä oppivat ja laittavat syksyllä uuden paikan pystyyn

    Äänestä

Mielenkiintoista on nähdä kesän jälkeen onko tullut uusia ruokapaikkoja tai baareja ja onko jotkut lopettaneet. Pommit paukkuu paikassa jos toisessakin ja Ingles ym. hyötyvät siitä. Kuparipannu on niin varma bisnes, että voisi harkita sen ostoa kun nykyiset yrittäjät milloin päättävät luopua. Siinä menisi talvi mukavasti varmaa ja suosittua bisnestä sekä ravintolaa pyörittäessä. Nyt on takana erittäin hyvä kausi kun varmojen kävijöiden lisäksi on myös nuoret löytäneen perinteisen ruokapaikan. Ingles ja Kuparipannu kuuluvat erottamattomasti yhteen meille pitkäaikaisille kävijöille.

Äänestä
  • Kuparipannun liiketilosta saisi ravintolan aikaiseksi, mutta eri asia kannattaako? Jos ei nykyisillä omistajilla kannattanut, miten sitten uusilla. Näen vaihtoehtona vain että uusi omistaja laskisi hintoja ja yrittäisi sitä kautta saada lisää asiakkaita. Nykyinen hintapolitiikka Kuparipannussa juuri kaatoi baarin kun aina nostetaan hintoja ja asiakkaat katoavat sen myötä. Lisäksi kun osalle annetaan 50% alennuksia ja osalle ei ei houkutellut ketään menemään pannuun, siis sellaisia joilla ei alennusoikeutta ollut.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Mikä baari avaa Kuparipannun paikalle?

    Äänestä

  • Kuparipannun omistaja suunnittelee eläkkeelle jäämistä ja myyntipuheet täällä?
    Mitenkään muuten jokin suomikuppila ei olisi tällä palstalla pinnalla jatkuvasti kaalikääryleineen.

    Äänestä

  • paskastaeikannatamaksaa kirjoitti:

    Kuparipannun liiketilosta saisi ravintolan aikaiseksi, mutta eri asia kannattaako? Jos ei nykyisillä omistajilla kannattanut, miten sitten uusilla. Näen vaihtoehtona vain että uusi omistaja laskisi hintoja ja yrittäisi sitä kautta saada lisää asiakkaita. Nykyinen hintapolitiikka Kuparipannussa juuri kaatoi baarin kun aina nostetaan hintoja ja asiakkaat katoavat sen myötä. Lisäksi kun osalle annetaan 50% alennuksia ja osalle ei ei houkutellut ketään menemään pannuun, siis sellaisia joilla ei alennusoikeutta ollut.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Mikä baari avaa Kuparipannun paikalle?

    Ensi lokakuussa kesätauon jälkeen se sama vanha hyvä Kuparipannu aukeaa ja omistajatkaan eivät ole vaihtuneet.
    Turhaan yrität sabotoida pienipää.

    Äänestä

  • Puolukoiden.kera kirjoitti:

    Kuparipannun omistaja suunnittelee eläkkeelle jäämistä ja myyntipuheet täällä?
    Mitenkään muuten jokin suomikuppila ei olisi tällä palstalla pinnalla jatkuvasti kaalikääryleineen.

    Se on pinnalla ainoastaan siksi, kun sinä pienipää kirjoittelet päivät pitkät valheitasi tänne ja jankutat samaa käärylejuttuasi. Ei mistään muusta syystä.

    Äänestä

  • paskastaeikannatamaksaa kirjoitti:

    Kuparipannun liiketilosta saisi ravintolan aikaiseksi, mutta eri asia kannattaako? Jos ei nykyisillä omistajilla kannattanut, miten sitten uusilla. Näen vaihtoehtona vain että uusi omistaja laskisi hintoja ja yrittäisi sitä kautta saada lisää asiakkaita. Nykyinen hintapolitiikka Kuparipannussa juuri kaatoi baarin kun aina nostetaan hintoja ja asiakkaat katoavat sen myötä. Lisäksi kun osalle annetaan 50% alennuksia ja osalle ei ei houkutellut ketään menemään pannuun, siis sellaisia joilla ei alennusoikeutta ollut.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Mikä baari avaa Kuparipannun paikalle?

    Ei se mihinkään ole kaatunut! Miksi sellaista valehtelet?
    Yritys on parhaiten menestyvä Inglesin suomalaisfirmoista. Se sinua pienipää erityisesti harmittaakin. Oma yrityksesi taitaa vedellä viimeisiään?

    Äänestä

  • TaasEpäonnistut kirjoitti:

    Ei se mihinkään ole kaatunut! Miksi sellaista valehtelet?
    Yritys on parhaiten menestyvä Inglesin suomalaisfirmoista. Se sinua pienipää erityisesti harmittaakin. Oma yrityksesi taitaa vedellä viimeisiään?

    "Yritys on parhaiten menestyvä Inglesin suomalaisfirmoista."

    Olisko jotain faktatietoa puheidesi tueksi? Kuulopuheet tai mutu-tuntuma ei ole kovin vakuuttava näyttö

    Äänestä

  • enoikeinusko kirjoitti:

    "Yritys on parhaiten menestyvä Inglesin suomalaisfirmoista."

    Olisko jotain faktatietoa puheidesi tueksi? Kuulopuheet tai mutu-tuntuma ei ole kovin vakuuttava näyttö

    Esitä sinä nyt ensin faktatietoja huonosti menemisestä. Olethan sitä saarnannut ainakin viime kesästä asti. Täällä julkaistut valheelliset tiedot eivät sitten päde faktatietoina, muista se.
    Eikö menestymisestä kerro se, että ensi lokakuussa alkava kausi näillä omistajilla on jo 15.

    Äänestä

Tutut pihit olivat juuri reissussa ja laittavat aina ruokansa itse. Olivat kuitenkin käyneet Kuparipannussa kaksi kertaa syömässä.

Äänestä
  • Minäkin olen käynyt Kuparipannussa kaksi kertaa syömässä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. On se sellainen räkälä ettemme enää mene

    Äänestä

  • hyiyökyack kirjoitti:

    Minäkin olen käynyt Kuparipannussa kaksi kertaa syömässä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. On se sellainen räkälä ettemme enää mene

    Siistiytyikin heti käyntisi jälkeen.

    Äänestä

  • hyiyökyack kirjoitti:

    Minäkin olen käynyt Kuparipannussa kaksi kertaa syömässä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. On se sellainen räkälä ettemme enää mene

    Et ainakaan Kuparipannussa käynyt. Se ei ole räkälää nähnytkään. Kävitkö edes ulkomailla. Taisi olla se tuttu räkälä siellä kotikonnuillasi.

    Äänestä

  • hyiyökyack kirjoitti:

    Minäkin olen käynyt Kuparipannussa kaksi kertaa syömässä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. On se sellainen räkälä ettemme enää mene

    Me käymme useasti. Ehkä jopa useammin kuin useasti.
    Joskus emme käy ollenkaan. Emme ole viiniä

    Äänestä

Hyvä meininki.olutta saa kittaa ämpäritolkulla ja halvalla..koko kesän jihuu..

Äänestä

Eikö se 3,5 mene kesätauolle ja aukeaa syksyllä taas.uusi kausi edessä hyvät halvat kotiruuat raikkaine juomineen..hyvä ravintola

Äänestä

Täytyy heti syksyl kävästä on niiin hyvät ruuat ja juomat edullisesti vielä..uusitussa mestassa

Äänestä
  • Kuparipannu on oikea ravintola ja listalta saa tilata ainakin 70 erilaista ruokaa ja viinejä. Trollin kaljabaarissa ei ole edes listaa koska ainoa mitä siellä saa on makkaraperunoita ja hodareita. Niiden avulla ei pääse ravintoloiden joukkoon vaan kyseessä on juottola joita samanlaisia on inglesi täynnä ja niitäkään ei voi ruokaravintolaksi kutsua.

    Äänestä

Kyllä siellä lista on.meidän suosikki on grillilautanen ja suomilautanen..saa sitten vaihdella.ja pullo hyvää viiniä.niin.ah.mikä makuelämys.curmer keittiön..on hyvää.tas ensi kaudella.ja on edullinen paikka jos haluaa tasoa.ja kunnon palvelua.hyvän ruuan kanssa. Top ten.

Äänestä

Suomilautanen on meidänkin suosikki.hyvää perinneruokaa.iso annos.ja aika edullinen kokoon nähden.aina maistuu.viityisä paikka.moni paikka jää varjoon.

Äänestä
  • 14,00 yhdestä kaalikääryleestä pannubaarissa on mielestäsi ihan OK hinta?
    Onko makkaraperunatkin 19,90 mielestäsi edulliset pannubaarissa?

    Äänestä

  • NoeiOOhalpaa kirjoitti:

    14,00 yhdestä kaalikääryleestä pannubaarissa on mielestäsi ihan OK hinta?
    Onko makkaraperunatkin 19,90 mielestäsi edulliset pannubaarissa?

    Pannubaari onkin Inglesin kallein suomalaisbaari

    Äänestä

  • pannuonkallein kirjoitti:

    Pannubaari onkin Inglesin kallein suomalaisbaari

    Tämä palsta on mennyt täysin pilalle. Pitääkö meidän lukea noiden persaukisten jatkuvia valituksia. Tuskin niillä on varaa edes matkalippuun kun ei edes ruokaan.

    Äänestä

  • menkääSossuunSiitä kirjoitti:

    Tämä palsta on mennyt täysin pilalle. Pitääkö meidän lukea noiden persaukisten jatkuvia valituksia. Tuskin niillä on varaa edes matkalippuun kun ei edes ruokaan.

    Kaikki kenen mielestä tuon yhden häiriköinti ei ole asiallista on käytettävissä "ilmianna"-nappi, kun riittävän moni sitä aikansa painelee, luulisi ylläpidonkin heräävän. Trollin ruokkiminen aiheuttaa trollille erektion.

    Äänestä

  • Joskus taas skitsofreniaa sairastavan puhe on korostuneen seikkaperäistä, yksityiskohtiin takertuvaa, sisällöltään ja tunneilmaisultaan köyhtynyttä tai väsyttävää saman asian toistamista (niin kutsuttu perseveraatio). Ajatusten tarpeetonta toistumista ilmenee tyypillisenä oireena myös alkavassa dementiassa.

    Äänestä

  • pannuonkallein kirjoitti:

    Pannubaari onkin Inglesin kallein suomalaisbaari

    Niinhän se on. Yksi kaalikääryle maksaa kuparipannubaarissa 28,00 euroa

    Äänestä

  • tosikallispannu kirjoitti:

    Niinhän se on. Yksi kaalikääryle maksaa kuparipannubaarissa 28,00 euroa

    Piti oikein hannastosta katsoa ja kyllähän tuo totta on. Yksi kaalikääryle on kuparipannubaarissa tosiaan 28,00 euroa

    Äänestä

  • Olipa hyvä kun kerroit. En ole ennen kuullutkaan. kiitos kun jaksat tiedottaa tärkeitä asioita.

    Äänestä

On se auki, mutta pannubaari on ollut hiljaisessa myynnissä jo vuosia. Kukaan ei halua ostaa tappiota tekevää kaalikäärylebaaria

Äänestä
  • Ei kai siellä ketään käy jos kaalikääryle maksaa 28,00 ja makkaraperunatkin 19,90

    Äänestä

  • eioleasiakkaita kirjoitti:

    Ei kai siellä ketään käy jos kaalikääryle maksaa 28,00 ja makkaraperunatkin 19,90

    No ei noilla hinnoilla kukaan kuparipannubaariin mene

    Äänestä

  • eimenekukaan kirjoitti:

    No ei noilla hinnoilla kukaan kuparipannubaariin mene

    Juu ei

    Äänestä

  • eioleasiakkaita kirjoitti:

    Ei kai siellä ketään käy jos kaalikääryle maksaa 28,00 ja makkaraperunatkin 19,90

    Aika kova hinta pannubaarissa yhdestä kaalikääryleestä.

    Äänestä

  • jopasonhinnat kirjoitti:

    Aika kova hinta pannubaarissa yhdestä kaalikääryleestä.

    Minä pienipää se jaksan aina valehdella.

    Äänestä

  • PienipääORG kirjoitti:

    Minä pienipää se jaksan aina valehdella.

    Niinhän sinä teet. Milloin väität että kuparipannubaari on ruokaravintola, milloin se on Inglesin suosituin, milloin mitäkin.
    Vakiasiakkaat tietää ettei pannubaari ole ruokaravintola, ellei kaalikääryleitä lasketa ruoaksi

    Äänestä

Täällä Inglesissä pidetään varmana tietona että joulunjälkeen pannubaari menee lopullisesti kiinni

Äänestä
  • Sanoisit vaan reilusti, että täällä Jakomäessä....

    Äänestä

  • Samaa kuulin täällä Ilglesissä. Hinnat on niin kovat pannubaarissa että asiakkaat menee muualle. Oikeista ruokaravintoloista saa pihviaterian samalla rahalla mitä pannubaarista yhden! kaalikääryleen 28,00 €

    Äänestä

  • muuallemenevät kirjoitti:

    Samaa kuulin täällä Ilglesissä. Hinnat on niin kovat pannubaarissa että asiakkaat menee muualle. Oikeista ruokaravintoloista saa pihviaterian samalla rahalla mitä pannubaarista yhden! kaalikääryleen 28,00 €

    Anteeksi edellinen viestini klo 21.51
    Tähän aikaan olen jo niin huonossa kunnossa, että en kunnolla pysty kirjoittamaan kuin sanan kaalikääryle ja 28,00 €.
    Luulen olevani Ilglesissä, missä sitten lieneekin.

    Äänestä

  • PienipääORG kirjoitti:

    Anteeksi edellinen viestini klo 21.51
    Tähän aikaan olen jo niin huonossa kunnossa, että en kunnolla pysty kirjoittamaan kuin sanan kaalikääryle ja 28,00 €.
    Luulen olevani Ilglesissä, missä sitten lieneekin.

    Ei se mitään Aki. Teillä varmaan on siellä pannubaarissa niin kova ruuhka että pitää kiireessä trollata pannubaarin mainosta nettiin.
    Pienipää sopii sinulle Aki kyllä oikein hyvin nimimerkiksi. Älä vaihda.

    Äänestä

  • pidätuonimimerkki kirjoitti:

    Ei se mitään Aki. Teillä varmaan on siellä pannubaarissa niin kova ruuhka että pitää kiireessä trollata pannubaarin mainosta nettiin.
    Pienipää sopii sinulle Aki kyllä oikein hyvin nimimerkiksi. Älä vaihda.

    Älä nyt pienipää tyrkytä titteliäsi Akille. kanna se ylpeydellä pienillä hartioillasi. Vai että ihan mainostamisesta syyttelet.
    Tee valitus ylläpidolle. Olisihan sinulla hyvä syy, kun et saa rauhassa trollata.

    Äänestä

Kiinni menee pannubaari kun ei asiakkaita riittänyt syömään 28 euron kaalikääryleitä

Äänestä
  • Tunnen pannubaarin omistajat ja sanoivat että joulun jälkeen menee pannubaari lopullisesti kiinni. Rahat ei riitä kuulemma kun asiakkaat menee oikeisiin ruokaravintoloihin

    Äänestä

  • rahatloppupannusta kirjoitti:

    Tunnen pannubaarin omistajat ja sanoivat että joulun jälkeen menee pannubaari lopullisesti kiinni. Rahat ei riitä kuulemma kun asiakkaat menee oikeisiin ruokaravintoloihin

    Pienipää ketään tunne. Aivan törkeää valehtelua ja muka vielä tuntee. Häpeäisit edes käytöstäsi. yäk tyyppi olet!!!

    Äänestä

  • rahatloppupannusta kirjoitti:

    Tunnen pannubaarin omistajat ja sanoivat että joulun jälkeen menee pannubaari lopullisesti kiinni. Rahat ei riitä kuulemma kun asiakkaat menee oikeisiin ruokaravintoloihin

    Minäkin+tunne+pannubaarin+omistajaperheen.+Sanoivat+toissaviikolla+että+on+kovain+raskasta+kun+myynti+on+laskenut+parissa+vuodessa+yli+50%+ja+leippä+ei+oikein+enää+saa+pöytää.+Miettivät+pannubaarin+sulkemista.

    Äänestä

  • taitaamennäkiinni kirjoitti:

    Ei taida mennä kiinni kuin sinun ilkeässä mielikuvituksessasi.

    Juttelin omistajaperheen kanssa viime viikolla ja kyllä se totta on. Pannubaari menee kiinni kun asiakkaita ei ole ollut riittävästi. Onhan se totta että pannubaari on tuhottoman kallis, tämän omistajat myönsivätkin

    Äänestä

  • pannuonkallis kirjoitti:

    Juttelin omistajaperheen kanssa viime viikolla ja kyllä se totta on. Pannubaari menee kiinni kun asiakkaita ei ole ollut riittävästi. Onhan se totta että pannubaari on tuhottoman kallis, tämän omistajat myönsivätkin

    Saman kertoivat minulle kyynel silmissä. Varsinkin Irja itki kun pannubaari joudutaan sulkemaan

    Äänestä

  • Irjaitkiminulle kirjoitti:

    Saman kertoivat minulle kyynel silmissä. Varsinkin Irja itki kun pannubaari joudutaan sulkemaan

    Olet taas nähnyt painajaisia, että "ystäväsi" ravintola menee kiinni. Älä ole yhtään huolissasi, minä tunnen omistajaperheen erittäin hyvin ja he kertoivat tulossa olevan kaikkien aikojen parhaan kauden. Iloitaan siitä yhdessä ystävät, "Irjaitkimulle" ja "pannuonkallis" ja kymmenen, kymmenet muut pienipään nimimerkit.
    Oletteko muuten huomanneet, että Suomiaukiolla alkaa pian uusi äänestys "Vuodenyrittäjä" tittelistä. Edellinen meni Hawai'lle. kukahan kioskinpitäjä on siellä seuraavana?
    Käykäähän välillä tuoreella lonkerolla!

    Äänestä

  • Lonkerokiertoa kirjoitti:

    Jos oikeasti tuntisit omistajaperheen niin he olisivat sinullekin sanoneet että pannubaari menee lopullisesti kiinni joulun jälkeen. Mnä tunnen omistajaperheen oikeasti ja he sanoivat tämän minulle.

    Äänestä

  • pannubaarikiinnimenee kirjoitti:

    Jos oikeasti tuntisit omistajaperheen niin he olisivat sinullekin sanoneet että pannubaari menee lopullisesti kiinni joulun jälkeen. Mnä tunnen omistajaperheen oikeasti ja he sanoivat tämän minulle.

    Mutta minähän tunnen heidät jo Savon ajoilta ja tiedän tasan tarkkaan, että erittäin hyvin menee. Mene sinä makkaraperunoille Suomiaukion kioskiin ja jatka itkemistäsi siellä.

    Äänestä

  • pannubaarikiinnimenee kirjoitti:

    Jos oikeasti tuntisit omistajaperheen niin he olisivat sinullekin sanoneet että pannubaari menee lopullisesti kiinni joulun jälkeen. Mnä tunnen omistajaperheen oikeasti ja he sanoivat tämän minulle.

    Reijo sanoi minulle eilen että uutinen on totta. Kuparipannu on jouluna viimeistä kertaa auki nykyisillä omistajilla.

    Äänestä

  • faktatietoaon kirjoitti:

    Reijo sanoi minulle eilen että uutinen on totta. Kuparipannu on jouluna viimeistä kertaa auki nykyisillä omistajilla.

    Saman kertoivat omistajat minullekin. He kuuluvat lähipiiriini joten voin vahvistaa että pannu menee kiinni lopullisesti.

    Äänestä

  • pianmeneekiinni kirjoitti:

    Saman kertoivat omistajat minullekin. He kuuluvat lähipiiriini joten voin vahvistaa että pannu menee kiinni lopullisesti.

    Eipä mene kiinni. Täyttä valhetta kirjoittelet päivät pitkät melkein joka minuutti.

    Äänestä

  • pianmeneekiinni kirjoitti:

    Saman kertoivat omistajat minullekin. He kuuluvat lähipiiriini joten voin vahvistaa että pannu menee kiinni lopullisesti.

    harmittaako kun mieli järkkyy?

    Äänestä

  • pianmeneekiinni kirjoitti:

    Saman kertoivat omistajat minullekin. He kuuluvat lähipiiriini joten voin vahvistaa että pannu menee kiinni lopullisesti.

    Minullekin sanoivat ihan saman. Kiinni menee heti joulun jälkeen pannubaari.

    Äänestä

  • Eimenekiinni kirjoitti:

    Ei taida mennä kiinni kuin sinun ilkeässä mielikuvituksessasi.

    Saatat olla ihan oikeassa

    Äänestä

Kyllä se ihan totta on että pannubaari menee kiinni joulun jälkeen.

Äänestä
  • Juttelin pannubaarin omistajien kanssa ja he vahvistivat tiedon. Pannubaari todellakin menee joulun jälkeen kiinni.

    Äänestä

25.12 kiini..huili.loma.sit taas porskuttaa

Äänestä

Jaa-a. Viesti on kirjoitettu jo vuonna 2010
Nyt se kuitenkin on faktaa että pannubaari menee kiinn iheti joulun jälkeen lopullisesti. Harmillista.

Äänestä
  • Kyllä se totta on. Omistajat vahvistivat tiedon että pannubaari menee oikeasti kiinni joulun jälkeen. Kysyin Irjalta että milloin avaatte ja hän alkoi itkemään. Eivät vissiin avaa enää ollenkaan, näin käsitin.

    Äänestä

  • kiinnipannumenee kirjoitti:

    Kyllä se totta on. Omistajat vahvistivat tiedon että pannubaari menee oikeasti kiinni joulun jälkeen. Kysyin Irjalta että milloin avaatte ja hän alkoi itkemään. Eivät vissiin avaa enää ollenkaan, näin käsitin.

    Skitsofrenia eli jakomielitauti (F20) on yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava psykiatrinen sairaus. Se on yleisin psykooseiksi eli mielisairauksiksi luokitelluista sairaustiloista. Skitsofrenialle ovat ominaisia erilaiset ajattelun tai havaitsemisen vääristymät eli harhaluulot ja aistiharhat sekä usein myös tunneilmaisujen poikkeavuus tai latistuminen.

    Äänestä

  • kiinnipannumenee kirjoitti:

    Kyllä se totta on. Omistajat vahvistivat tiedon että pannubaari menee oikeasti kiinni joulun jälkeen. Kysyin Irjalta että milloin avaatte ja hän alkoi itkemään. Eivät vissiin avaa enää ollenkaan, näin käsitin.

    Samaa Reijo sanoi minulle. Pannubaari on jo mennyt konkurssiin. Konkurssipesä pyörittää toimintaa jouluun saakka

    Äänestä

  • sittenmeneekiinni kirjoitti:

    Samaa Reijo sanoi minulle. Pannubaari on jo mennyt konkurssiin. Konkurssipesä pyörittää toimintaa jouluun saakka

    Saman Reijo sanoi minulle. Kiinni menee jouluna pannubaari.

    Äänestä

  • kiinnipannumenee kirjoitti:

    Saman Reijo sanoi minulle. Kiinni menee jouluna pannubaari.

    Se on mennyt kiinni jo nyt. Myivät vanhaa lonkeroa ja viranomaisiet sulki pannubaarin.

    Äänestä

Eilen meni pannubaari kiinni! Harmillista.

Äänestä
  • Joo, eilen suljetiin tosiaan kuparipannubaari. Olihan se sikakallis baari. Kaalikäärylekin maksoi 28,00 euroa

    Äänestä

  • Totta. Pannubaari meni kiinni eilen.

    Äänestä

Totta se on että kuparipannubaari sulki ovensa eilen. Kuulin varmalta taholta

Äänestä
  • Joo, kiinni meni pannubaari jo eilen

    Äänestä

  • Olen on herännyt ja työnnän valheitani minuutin välein joka ketjuun.

    Äänestä

Kuparipannu menee tänään kiinni. Asiasta on varmaa tietoa olemassa. Harmillillista että legendaarinen kuparipannu sulkee ovensa.

Äänestä
  • Harmillista. R.I.P. kuparipannubaari

    Äänestä

Harmi kun menee pannubaari kiinni

Äänestä
  • Kummallinen juttu kun menee kiinni joka päivä ja silti on auki aamusta iltaan. Illalla menee kiinni ja aukeaa aamulla. Eikö olekin ihmeellistä. Asialla on melkoinen uutisarvo vai mitä pienipää on mieltä?

    Äänestä

  • AamullaAukiIllallaKiinni kirjoitti:

    Kummallinen juttu kun menee kiinni joka päivä ja silti on auki aamusta iltaan. Illalla menee kiinni ja aukeaa aamulla. Eikö olekin ihmeellistä. Asialla on melkoinen uutisarvo vai mitä pienipää on mieltä?

    Ei kun kuparipannu menee nyt okeasti kiinn. KIINNI. Tajuatko?

    Äänestä

Kuparipannubaari suljettiin eilen. Todella harmillista.

Äänestä

Kuparipannu suljetaan tänä iltana, murheellista kuultavaa monivuotisille Granin ystäville.

Äänestä
  • Suljettu joka ilta viimeiset 25 vuotta.

    Äänestä

Vieläkö yksi kaalikääryle maksaa Kuparipannussa 39,90 euroo?

Äänestä

Kupariset pannut pitää tinata aika-ajoin ettei tule kuparimyrkytystä.

Äänestä

Kyllä se taitaa olla pysyvästi suljettuna. Eilen lenkkeilin siitä ohitse ja olisin vessassa käynyt (muuhun se ei kelpaa) mutta pimeänä oli paikat. Kukapa siellä nyt edes kävisikään kun paikkakunnan kovin hintataso.

Äänestä
  • Uskoisko tuota 🤔Kerro esimerkkejä hinnoista. Paljonko esim. kaalikääryle maksaa Kuparipannu paarissa? Onko vessamaksua erikseen?

    Äänestä

  • Pystyykö pannussa maksamaan luonnossa?
    Kyselee pappa Posiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pystyykö pannussa maksamaan luonnossa?
    Kyselee pappa Posiolta.

    Ei siellä käy Ruotsin raha.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskoisko tuota 🤔Kerro esimerkkejä hinnoista. Paljonko esim. kaalikääryle maksaa Kuparipannu paarissa? Onko vessamaksua erikseen?

    Lihis on kympin, kaalikääryleen hintaa en uskaltamut edes vilkaista mutta maksaa kuulemma Josén viikon palkan. Vessamaksusta en tiedä, itse lasken aina pöydässä tyhjään tuoppiin ja vaivihkaa siirrän sen brittien pöytään. Kyllä sen aina joku juo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskoisko tuota 🤔Kerro esimerkkejä hinnoista. Paljonko esim. kaalikääryle maksaa Kuparipannu paarissa? Onko vessamaksua erikseen?

    Kannattaa mennä uuteen karhubaarin aulabaariin. Siellä ei taatusti ole vessamaksuja.
    Ulkoseinustalle saa tehdä tarpeet ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa mennä uuteen karhubaarin aulabaariin. Siellä ei taatusti ole vessamaksuja.
    Ulkoseinustalle saa tehdä tarpeet ihan ilmaiseksi.

    Siksi me entisen karhubaarin konkurssipesän entiset asiakkaat käymme lihapatojen ääressä täysin uudessa karhubaarin aulabaarissa.
    Siellä on Inglesin halvimmat hinnat. itsepalveluna olut vain 25 snt. / tölkki. Tosin se pitää hakea viereisestä Broncemat kaupasta, mutta pieni liikunta piristää kummasti. Sitäpaitsi olutta voi ostaa kerralla vaikkapa salkullisen!
    Kaikki muutkin maukkaat murkinat ja lihapadat löytyvät samasta kaupasta. Siksi me konkurssiin menneen karhubaarin asiakkaat suosimme nyt uutta karhubaarin aulabaaria. Suosi sinäkin, kaitsukin käytäällä!

    Äänestä

Kovat on hinnat. Aika hurjat

Äänestä

Kupari pannu baarissa me inglesin suomiyheisön vähemmistön edustajat pidämme viikko mietinkin paitsi nyt kun se on kiinni. Mutta sitten joskus kun se on auki. Koska aukee tietääkö kukaan

Äänestä
  • Ei tiedä, mutta muuttakaa uuteen karhubaarin aulabaariin. Siellä kaikki muutkin vähemmisöt kokoontuvat. Siellä voi pitää viikkomiitinkiä vaikka joka päivä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tiedä, mutta muuttakaa uuteen karhubaarin aulabaariin. Siellä kaikki muutkin vähemmisöt kokoontuvat. Siellä voi pitää viikkomiitinkiä vaikka joka päivä.

    Minkä vuoksi kirjoittelet täällä toistuvasti samoista asioista? Kun kirjoittelusi on jatkunut vuosikausia ja tyylisi on useimmiten erittäin ikävästi toisia halventavaa niin ymmärrät varmaan, että sinusta ei täällä ollenkaan tykätä.

    Äänestä

AM toi eilen 1.9 ensimmäiset suomalaiset turistit Gran Canarialle.
Tietääkö joku oikeasti paikalla oleva mitään Kuparipannun aukeamisesta, vai onko Aki heittänyt pyyhkeen kehään?

Äänestä

Kupari pannu baari on meidän Inglesin Suomi yhteisön vähemmistön kanta paikka. Makkara perunat ja kaali kääryle pitävän suolen liukkaassa kunnossa. Tulkaa kokemaan kupari pannu

Äänestä

Myydäänkö kuparipannussa pannuja. Tuolla olisi oiva paikka myydä. Jonot ovat tosin pitkiä. Pöytävaraus pitää tehdä jo talvelle 2024.

Äänestä
  • Palsanmäki tuo ison satsin kuparipannuja myyntiin. Pannut myydään huutokaupassa.
    Lähtöhinta 199€

    Äänestä

  • Pöytä varaus makkara peruna kioskille. Salli mun nauraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Pöytä varaus makkara peruna kioskille. Salli mun nauraa.

    Ollaan niin totuttu tekemään pöytävarauksia Karhuun ja sieltäkin sai makkaraperunoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00256 kirjoitti:

    Ollaan niin totuttu tekemään pöytävarauksia Karhuun ja sieltäkin sai makkaraperunoita.

    Väärin karhu on ensimmäisen luokan gourmet ruoka ravintola mikä on valittu jo kolmasti maailman parhaaksi. Palstan tietäjien toimesta. Joten läjä jauha apu lantaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00257 kirjoitti:

    Väärin karhu on ensimmäisen luokan gourmet ruoka ravintola mikä on valittu jo kolmasti maailman parhaaksi. Palstan tietäjien toimesta. Joten läjä jauha apu lantaa.

    Ai että vain palstan tietäjät valinneet. Mää luulin et oli oikein miisselitoimikunta valinnu.
    En taida mennä kun palstan tietäjien taso taitaa olla vahvasti makkaraperunalinjalla. Ainakin niitä hehkutetaan melkein joka ketjussa. Söisivät edes joskus vihanneksiakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

odottavan aika on... kirjoitti:

Aukeekohan se enään ollenkaan, vai onko myytävänä? Viime kausi oli saarella tosin hiljainen, mutta nyt on myyty enemmän matkoja.
Harmi jos häviää, koska Kuparipannussa alettiin käsittää, mitä ihmiset haluaa:
edullisia lounaita, tavallista ruokaa, myös tarjouksina, salaatteja,
lasten annokset olisivat myös tarpeen,
olut korkeintaan 3 €.
Siis Kuparipannulla oli päivän tarjous.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu