Onko kuoleman jälkeen elämää?

on kyllä tämä elämä tässä ja nyt .Olevaiseen panostaisinkin huomattavasti enemmän kuin tuonilmaisiin sarjasta: kun minä olen, ei ole kuolemaa ja kun kuolema on, minua ei ole.

Kyllä taivas ja Helvetti on erotettu toisistaa. Ne on 2 eri ulottuvuutta. Taivaassa hyvyys ja helvetissä pahuus.
Montakin henkilöa on palannut kuolleista ja merkittävin henkilö on Jeesus.Mutta eipä luonnollinen ihminen halua tätä tunnustaa kun ei halua tulla tuntemaan totuutta. Kaikkea muuta mielellään esitetään mutta kunniaa ei anneta Jumalan pojalle Jeesukselle.Usein on kertomuksia aivan tavallisten ihmisten kertomia jotka sanovat kuolleensa mutta kuitenkin palautettu takaisin. Luonnolliset ihmiset ei usko kertomuksia, mutta se ei ihmistä pelasta se tieto vaan se että antaa sovittaa syntinsä Jeesuksessa Kristuksessa niin on toivoa päästä taivaaseen sinne paremmalle puolelle.Vain uudestisyntyneet ihmiset pääsevät taivaaseen. Olisi se hirveää jos tämä kaikki moska täälä menisi taivaaseen ja tämä helvetillinen meno jatkuisi sielä. Kyllä sielä raamatun taivaassa on suodatin ja se on Jeesus Kristus. Vain Jeesuksen verellä pestyt pääsee taivaaseen.

siunaustilaisuudessa: ..liitetään näkymättömien todistajien joukkoon.
Minua mietityttää tuo puheen kohta.
Ihmisen hermotoiminta on fyysis-kemiallinen-sähköinen ilmiö.
Fyysinen keho maan aineksista tehty tomumaja joka palaa maahan jälleen.
Rakkaus ei koskaan katoa, samoin maa pysyy iäti, on raamatun tekstejä.
Taitaa olla elämän ja kuoleman Luojan suuri salaisuus.

hengitän siis olen kirjoitti:

siunaustilaisuudessa: ..liitetään näkymättömien todistajien joukkoon.
Minua mietityttää tuo puheen kohta.
Ihmisen hermotoiminta on fyysis-kemiallinen-sähköinen ilmiö.
Fyysinen keho maan aineksista tehty tomumaja joka palaa maahan jälleen.
Rakkaus ei koskaan katoa, samoin maa pysyy iäti, on raamatun tekstejä.
Taitaa olla elämän ja kuoleman Luojan suuri salaisuus.

Lue lisää

Aloittaja kysyy kuolemanjälkeisestä tapahtumasta, no se lienee hautaus, maahan tai mereen, omaisten toimesta järjestetään muistotilaisuus ja puhutaan kauniita, vaikka vainaja olisi kuinka ilkeillyt eläessään.
Tuskin kuolema muuttaa ketään, pitäisi vaan säästää ne ylistys puheet ihmiselle joka on kunnialla selvinnyt näistä maallisista toimista, ja hoitanut omat asiansa kunnialla eläessään.
Jotkut uskomukset ovat aika vaikeita ymmärtää, kuolleista ei pidä puhua pahaa, no tuskin kukaan keksii kuolleista ilkeyksiä, mutta jos eläessään on tehnyt tekosia niistä kyllä voi mielestäni puhua.
Eihän tänne kukaan ole tullut uutta elämää elämään tai oikomaan tehtyjä tekosiaan.
Kannattaa vielä täällä tallatessaan miettiä ettei aivan muistokirjoitukseen tarvi präntätä että päästiinpä sinustakin...
Jokainen elää kuten parhaaksi näkee, joskus se kuitenkin tapaa loppua.

Matt. 6:33 "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." Tässä Jeesus puhuu siitä, että Jumala pitää huolen kaikista asioista, jos vain turvaamme Häneen. Kun elämämme on koko maailman Luojan käsissä, kuka voisi olla meitä vastaan. Room. 8:32-33 "Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" Jos Jumala on jotain luvannut, sitä hän ei petä.

vastasi, kun kysyin, sanovatko orkesterin muut jäsenet sinua harpuksi, että '' joka päivä, - ja vasta sitten, kun he lakkaavat sanomasta, tiedän tulleeni sellaiseksi''.

Eilisaamuna tavanomaisella aamulenkilläni havaitsin äkkiä käveleväni isäni hahmossa. Joko hän eli minussa tai minä hänessä, niin voimakas oli vaikutelmani.

Lenkkeilimme paljon yhdessä vielä hänen vanhuudessakin. Vaikka elämämme kohtalot ja kokemukset olivat hyvin erilaiset ajoista riippuen, ajattelutapamme oli ja on samanlainen.

Eikös isossa kirjassa sanota, että ihminen on kuin heinänkorsi. Kun tuuli käy hänen ylitseen, häntä ei enää ole.

Ylpön ajatukseen on yhtyminen.

Maalaismies* kirjoitti:

Eilisaamuna tavanomaisella aamulenkilläni havaitsin äkkiä käveleväni isäni hahmossa. Joko hän eli minussa tai minä hänessä, niin voimakas oli vaikutelmani.

Lenkkeilimme paljon yhdessä vielä hänen vanhuudessakin. Vaikka elämämme kohtalot ja kokemukset olivat hyvin erilaiset ajoista riippuen, ajattelutapamme oli ja on samanlainen.

Eikös isossa kirjassa sanota, että ihminen on kuin heinänkorsi. Kun tuuli käy hänen ylitseen, häntä ei enää ole.

Ylpön ajatukseen on yhtyminen.

Lue lisää

Olimme nuoremman veljen kaa useamman viikon kestävässä taimikonhoitoprojektissa tämän vuosikymmenen alkuvuosilla. Tätä duunia tehtiin omilla mailla; syksykuulaat päivät, homma kävi.
Erään aamupäivän aikana mielikuviini ilmestyi äitimme. Poismenostaan oli kulunut jo parikymmentä vuotta. Äiti katseli poikiensä sopuisaa työtä mäen päältä, päällään kesämekko.
Iältään hän näytti n. 40 vuotiaalta, hyvinvoivalta, kasvoillaan onnellinen hymy. Veli lähti ennemmin lapsuuskotiimme, tarkoituksenaan hakea kylän kaupasta ruokatarvikkeita.

Kerroin 'pojalle' illalla äitinäystäni. Kerroin senkin kun kysyin onnellisen oloiselta äidiltämme; mitä tyttö. Veli järkyttyi tarinastani. Uskoi kai että olen lopullisesti höperöitymässä.

Olen tämän saman tarinan esittänyt netissäkin joskus. Kysyin, onko aikani ehkä ns. koittamassa, kun äiti noin päivätajuntaan tulee.
Ne sanoivat; ettei välttämäti, vaan kyseessä olisi psyykensisäinen kasvuprosessi ja että tuohan on onnellinen sisäinen tapaus sinänsä.

Selitys oli minusta OK. Tapauksesta on jo viitisen vuotta; ja täällä yhä heilun. Äidin 'ilmestys' oli niin vahva, että näen Äidin onnellisena - yhä samankaltaisena.

capt.cöpenick kirjoitti:

Olimme nuoremman veljen kaa useamman viikon kestävässä taimikonhoitoprojektissa tämän vuosikymmenen alkuvuosilla. Tätä duunia tehtiin omilla mailla; syksykuulaat päivät, homma kävi.
Erään aamupäivän aikana mielikuviini ilmestyi äitimme. Poismenostaan oli kulunut jo parikymmentä vuotta. Äiti katseli poikiensä sopuisaa työtä mäen päältä, päällään kesämekko.
Iältään hän näytti n. 40 vuotiaalta, hyvinvoivalta, kasvoillaan onnellinen hymy. Veli lähti ennemmin lapsuuskotiimme, tarkoituksenaan hakea kylän kaupasta ruokatarvikkeita.

Kerroin 'pojalle' illalla äitinäystäni. Kerroin senkin kun kysyin onnellisen oloiselta äidiltämme; mitä tyttö. Veli järkyttyi tarinastani. Uskoi kai että olen lopullisesti höperöitymässä.

Olen tämän saman tarinan esittänyt netissäkin joskus. Kysyin, onko aikani ehkä ns. koittamassa, kun äiti noin päivätajuntaan tulee.
Ne sanoivat; ettei välttämäti, vaan kyseessä olisi psyykensisäinen kasvuprosessi ja että tuohan on onnellinen sisäinen tapaus sinänsä.

Selitys oli minusta OK. Tapauksesta on jo viitisen vuotta; ja täällä yhä heilun. Äidin 'ilmestys' oli niin vahva, että näen Äidin onnellisena - yhä samankaltaisena.

Lue lisää

Niihin voi yhtyä. Joskus mietin olisiko nuo taivasjutut enempi tänne jälkeen jääneiden tueksi. On helpompi hyväksyä rakkaan ihmisen menettäminen. Luulee tapaavansa hänet vielä joskus, ja että sillä lähteneellä on asiat hyvin. Jotenkin konkreettisempaa ajatella että hän on vielä siellä taivaassa, kuin että ei missään enää kuolemansa jälkeen.
Kai jokainen uskoo omalla tavallaan. Kukaanhan ei ole tullut mistään maanpäälle takaisin sanomaan missä on. Tai miten voi!
Noita vastaanvanlaisia eläviä tapahtumisia omista vanhemmistani olen myös kokenut. Ilman että olen edes ajatellut heitä- mutta niin elävinä uniin tulevat.
No mitään ei ole tapahtunut, minkä niihin voisi liittää.
Kirkkojen ja pappien pitää vaalia perinteitä, ja onhan se hädän hetkellä lohduttavaa puhua taivaasta, ja jälleennäkemisestä. Surusta pitää päästä jotenkin eteenpäin elämässä.

meri-kukka98 kirjoitti:

Niihin voi yhtyä. Joskus mietin olisiko nuo taivasjutut enempi tänne jälkeen jääneiden tueksi. On helpompi hyväksyä rakkaan ihmisen menettäminen. Luulee tapaavansa hänet vielä joskus, ja että sillä lähteneellä on asiat hyvin. Jotenkin konkreettisempaa ajatella että hän on vielä siellä taivaassa, kuin että ei missään enää kuolemansa jälkeen.
Kai jokainen uskoo omalla tavallaan. Kukaanhan ei ole tullut mistään maanpäälle takaisin sanomaan missä on. Tai miten voi!
Noita vastaanvanlaisia eläviä tapahtumisia omista vanhemmistani olen myös kokenut. Ilman että olen edes ajatellut heitä- mutta niin elävinä uniin tulevat.
No mitään ei ole tapahtunut, minkä niihin voisi liittää.
Kirkkojen ja pappien pitää vaalia perinteitä, ja onhan se hädän hetkellä lohduttavaa puhua taivaasta, ja jälleennäkemisestä. Surusta pitää päästä jotenkin eteenpäin elämässä.

Lue lisää

kysyä, että onko elämää ennen kuolemaa?