khyrp ottas

että vai ettekö

jos et käy kilpailemassa ja treenaamassa -tuloshakuisesti- niin olet väärä dobberin omistaja ja luultavasti et juuri ulkoiluta koiraasi ja et laita sille sääntöjä. Mikäli pärjäät koirasi kanssa niin koirasi on vietitön lapanen. Häpeä oi rodun pilaaja sinä sunnuntaiharrastelija.

Vaikka kävisit koirasi kanssa neljän tunnin ulkoilureissuja, useimmiten vain pari tuntia, kasvattaisit koirasi niin, että se tottelee luoksetuloa häiriön alla, saat koirasi pysähtymään, tottelee -kieltosanaa-, kulkee räyhäämättä ja vetämättä hihnassa, oman ja koirasi iloksi opetat sille vielä tokoliikkeitä, niin olet silti huonompi dobberin omistaja kuin se, joka apinan raivolla yrittää saada tuloksia ja "työkoiransa" käyttäytyy huonosti ja hermostuneesti ja tottelee parhaiten kentällä.
On ihan ok antaa koiran vetää kävellessä jos sen kanssa käy aidoissa treeneissä. Silloin on ikäänkuin sosiaalinen lupa päättää, että annanko vetää vai en.
Jos et anna dobberin haukkua pihalla niin sekin on kauheeta, koska vahtikoiran kuuluu saada vahtia. Ilmeisesti joka rodussa löytyy tätä vahtiviettiä.

Olen siis a) tehnyt väärin kun koira ei saa toteuttaa itseään ja rotuominaisuuttaan. B) tehnyt koirastani vietittömän tossun.

Jos olet päättäväisempi kuin koira, etkä anna koiran määrätä koska tehdään mitäkin ja saako sinua seurata kotona kuin hai laivaa (dobberi on kuin varjo jos sen --antaa-- niin tehdä, jotkut neuroosiksi asti), etkä harrasta "tää on näitä rodun vikoja/heikko pää" -selittelyä, niin koira on ainakin, lapanen.
Tänä päivänä on metsästysajat ja siihenkin touhuun pitää olla lupa, edes omalla pihalla koira ei saisi purra vierasta ihmistä/murtovarasta vaikka perimässä on suojeluvietti ja vaikka rosvo uhkailisi.

Leikin ja harrastusten kautta pyrin antamaan koiralleni koiramaisen elämän rajoineen ja riemuineen. Mutta eihän tämä riitä muille. Mulle vaan riittää, että seurataan tiiviisti jos käsketään, ihan sama onko se lapa liian edessä tai takana.

Näinköhän ne metsästyskoirat juoksee aina ja joka kerta viettiensä varassa niin että niitä koiria sitten etsitään ja sille ei vaan voi mitään? Muutama tuttu metsästelee ja kyllä heillä voi koira olla irti ja löytää silti hirven kun on sen aika. On joillain myös kuria.

Ainiin, miksi edes haluan dobberin? Pirun vaikea selittää. Muitakin rotuja on ollut ihan lapsuudesta lähtien mutta dobberissa on sitä riemua ja vauhtia, joista pidän. Vaikka koirani käyttäytyy hyvin niin se on monien tuttavien mielestä liian tarmokas koira heidän makuunsa. Lisäksi vielä suurehko koko.

Tuo riemu ja vauhti on se asia, joka monia ihmisiä hirvittää dobberin kanssa eläessä. Jos ei osaa rajoja laittaa niin itku tulee. En suosittele dobberia kellekään tuosta vaan. Valtavan paljon näitä koiria menee uusiin koteihin ja osa mullan alle. Erittäin usein ei olla osattu laittaa rajoja järkevästi ja riittävän ajoissa. Pelkkä tokoilukaan ei aina riitä jos ihminen ei vaan kestä sitä hötkyäjää. Kotona niitä rajoja pitäisi opettaa.
Annetaan sen pööpelin kasvaa puolivuotiaaksi ja aletaan panikoida. Koiraansa voi pelätä senkin vuoksi, että se on niin vilkas ja vallaton, eikä tottele mitään. Mukava pikku pentu onkin yhtäkkiä riiviö ja ulkoilu on stressaavaa.

Vaikka itse kävin dobbereita katsomassa useaankin otteeseen niin koiran vilkkaus tuli silti yllätyksenä. Aiempi rotuni oli myös ns vilkkaaksi kutsuttu mutta silti helpompi käsitellä jo kokonsa vuoksi.

Jos ihailet hienosti kulkevaa tai tottelevaa dobberia niin koitahan laittaa tajuntaasi, että sen koiran käytöksen eteen on tehty töitä. Ihquttelut sikseen.

Ymmärrän senkin, että on olemassa ihmisiä, jotka haluaa kilpailla ja saada arvostelun tai arvostuksen vaikka tokossa, että missä mennään. Harrastuksesta saa varmasti myös ystäviä, jotka ymmärtävät juuri tätä harrastusta jne.

Näyttää siltä, että jokavuosi (pari sataa?) sata ihmistä tekee väärän arvion, luullessaan pärjäävänsä dobberin kanssa. Mietipä sitä, että se voit olla juuri SINÄ, joka innostut hienosta koirasta ja petyt!
Niin paljon on ihmisillä vaikeuksia pienempienkin koirien kanssa niin mietippäs, että otat nyt 2kk ikäisen pennun ja neljän kuukauden päästä se onkin melko iso ja opettelet ehkä koko ajan perässä, että miten tämän ja tämän asian saa pois ja voikun olisin tehnyt jo aiemin niin ja näin. Äsken se puri varpaita ja se oli niin suloinen, nyt sitten syötiin jo sohva tai koira ärjyää kuin hullu kävelyllä. Naapurit valittaa...

Taidankin jo tietää, miksi moni käy idästä koiran itselleen. Harmi, että moni hankkii sieltä ekan ja vikan dobberinsa.

2

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rotu tulisi

      viranomaisten toimesta poistaa.

      • kaikki koirat pois

        ja lääkitystä sekä terapiaa pitäisi lisätä, ihmisille.

        Koira se dobberikin on ja laumaeläin. Se kun ymmärrettäisiin kaikkien rotujen kohdalla niin ei olisi juurikaan ongelmia.
        Kaikista koirista ei ole kaikkien kaveriksi. Ei pidetä niitä "melkein" tottelevia koiria ihmisten ilmoilla vapaana. Ei päästetä koiraa pitkässä hihnassa pelästyttämään ihmisiä. Vaikka käykin koiran kanssa tokossa niin olisi suotavaa opettaa sille koiralle myös katukävelyä.

        En koskaan anna koirieni seurustella muiden koirien kanssa hihnassa, vaikka moni on sitäkin pyytänyt. Sitä koiraeläimen ymmärrystä ja tietoa tuntuu puuttuvan vastapuolelta tosi paljon.

        Kai ihmisillä on niin huono olla, että koirasta on tullut koko elämä ja palvonnan kohde. Silloin mennään helposti päin prinkkalaa. Näin siis kaikkien rotujen kohdalla. Pahimpia ovat ne, jotka "inhoaa" muita ihmisiä. Mitenhän heitä on lapsena kohdeltu? Ehkä huonommin kuin perheen koiraa.

        Hemmoteltu joka suuntaan härkkivä pikkukoira tai isokoira käy muiden ihmisten hermoille. Aika monta rotua pitäisi lailla kieltää jos minulta kysyttäisiin ja jos olisin niin puusilmä, etten osaisi ymmärtää, että koiran huono käytös johtuu yleensä omistajasta. Ylläripylläri monesti se omistaja ottaa tosi lepsusti koiransa arveluttavatkin toimet kunnes sitten tulee joku tilanne ja kakka onkin jo housussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe