Anteeksi jo heti alkuun, jos tuntuu jonkun mielestä tyhmältä kysymykseltä, mutta minua vaan niin kovin askarruttaa, että onko se lastenhoito niin vaativaa, että nykyään pitää olla ties mitkä tutkinnot, että saa lapsia hoitaa? Onko tässä jotain järkeä? Ja pitääkö siellä päiväkodissa tai muussa hoitopaikassa olla jotain erityistä ohjelmaa ja aktiviteettia, eikö riitä, että lapset vaan leikkisivät keskenään ja hoitajien kanssa?
"Varhaiskasvatusta"... kuulostaa vaan niin älyttömältä.. ja sit valitetaan, et ei ehditä sitä sun tätä, pitää suunnitella ja istua palavereissa. Ei tarvitsisi varmaan niin paljoa, jos keskityttäisiin vaan siihen lasten perushoitoon ja lasten kanssa olemiseen. Onko hoidon pakko olla aina niin ohjattua, päivähoitopaikassakin? Mistä tällainen "varhaiskasvatus" -tarve oikein tulee? Kun ottaa huomioon, että kaikki lapset eivät ole päivähoidossa vaan kotihoidossa ja käsittääkseni edes esikoulu ei ole pakollinen. Jos vedotaan siihen, että valmentaa esim. kouluun, niin onko sit niin, että kotihoidossa olevat ovat jotenkin jälkeenjääneimpiä koulun aloittaessa?
Tarkoitus ei ole paheksua asiaa, vaan haluaisin hyviä ja järkeviä vastauksia. Omat lapseni ovat molemmat alle kouluikäisiä ja päiväkodissa ja tästä syystä asia niin monesti jää mietityttämään.
"Varhaiskasvatusta"... kuulostaa vaan niin älyttömältä.. ja sit valitetaan, et ei ehditä sitä sun tätä, pitää suunnitella ja istua palavereissa. Ei tarvitsisi varmaan niin paljoa, jos keskityttäisiin vaan siihen lasten perushoitoon ja lasten kanssa olemiseen. Onko hoidon pakko olla aina niin ohjattua, päivähoitopaikassakin? Mistä tällainen "varhaiskasvatus" -tarve oikein tulee? Kun ottaa huomioon, että kaikki lapset eivät ole päivähoidossa vaan kotihoidossa ja käsittääkseni edes esikoulu ei ole pakollinen. Jos vedotaan siihen, että valmentaa esim. kouluun, niin onko sit niin, että kotihoidossa olevat ovat jotenkin jälkeenjääneimpiä koulun aloittaessa?
Tarkoitus ei ole paheksua asiaa, vaan haluaisin hyviä ja järkeviä vastauksia. Omat lapseni ovat molemmat alle kouluikäisiä ja päiväkodissa ja tästä syystä asia niin monesti jää mietityttämään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
asiasta, eli alkaa olla jo liian hienoa koko juttu, varsinkin ihan pienillä-leikkiä ja syliä-ruokaa ja unta, eikös se ole siinä...lämminhenkinen vastuunsa tunteva rakastava ihminen...eikö se riitä.
on nykyään jo tähtitiedettä.
Minä vien lapseni Pph:lle jolla on suuri lämmin sydän, hellä ja huolehtiva mieli. Sama ihana täti ottaa aamulla vastaan ja ilalla luovuttaa lapseni. Tietää mitä päivän aikana on tapahtunut, miten on nukuttu ja kuinka ruoka maistunut. Tietää mistä mustelma on tullut tai naarmu poskeen. PK.ssa vastaus oli yleensä
"en mä tiiä, tulin just töihin".
Meidän Pph:lla on ammattitutkinto, työkokemusta ja ennenkaikkea soveltuvuus lasten kanssa työskentelyyn. Jaksaa liikkua, leikkiä ja askarrella vaikka tekee kaikki työt yksin.
Pienestä palkasta ja suuresta työmäärästä huolimatta tekee työnsä sydämmellä, aidosti välittäen.
Perhepäivähoidossa lapsi saa olla lapsi, eikä suorittaminen ala heti. Saa leikkiä, tutkia, touhuta, olla oma itsensä.
Piväkodit on lasten säilytyslaitoksia, jonotetaan ulos, jonotetaan vessaan, jonotetaan syömään, jonotetaan nukkumaan....Ei saa olla yskilöllinen, pitää sulautua massaan tai rapsahtaa diagnoosi niskaan.
Perhepäivähoito kunniaan ja hoitajille parempi, vastuuta, työtä vastaava palkka!
Niinpä... juuri tuollaisia niiden hoitajien kuuluisikin olla. Ja minusta ovat asioita, joita ei missään koulun penkillä kovin paljoa opita. Vaikka olisi miten korkea tutkinto lastenhoidosta, niin ei välttämättä kuitenkaan oikeasti osaa hoitaa lapsia. Päivähoidossa on yleensä, ainakin periaatteessa, n. 4 lasta/hoitaja ja kaikki alle kouluikäisiä. Näiden lasten pitäminen järjestyksessä vaatii nimenomaan luonnetta. PItää olla jämäkkä, mutta kuitenkin hellä ja rakastava ja ties mitä muuta.
Vaikka ei olisikaan koulutusta, niin toki näille hyville työntekijöille pitää maksaa asianmukainen palkka OSAAMISESTA, EI KOULUTUKSESTA. Minä haluan lapsilleni hoitajan, joka välittää oikeasti lapsista ja osaa tarpeen vaatiessa laittaa lapsilauman ruotuun, eikä ala piipittämään jotain epämääräistä. Ja onneksi, esikoiseni hoitaja aikoinaan olikin tällainen.
Jos palkka hoitajille maksettaisiin osaamisesta, niin ehkä alallakin olisi enemmän ihmisiä, joilla on erityinen kyky olla lasten kanssa. Joillakin ihmisillä on vaan sellainen erityinen ote lapsiin ja näitä ihmisiä me tarvittaisiin varmasti enemmän kaiken ns. kirjaviisauden keskelle.
"Piväkodit on lasten säilytyslaitoksia, jonotetaan ulos, jonotetaan vessaan, jonotetaan syömään, jonotetaan nukkumaan....Ei saa olla yskilöllinen, pitää sulautua massaan tai rapsahtaa diagnoosi niskaan.
Perhepäivähoito kunniaan ja hoitajille parempi, vastuuta, työtä vastaava palkka! "
Etköhän vähän yleistä tuossa. On myös hyviä päiväkoteja, joissa pyritään yksilöllisyyteen ja tuetaan lasten omatoimisuutta, annetaan syliä ja arvostetaan arjen pieniä mukavia asioita/hetkiä. Eikä myöskään kaikki pph:t ole mallikelpoisia ja työnsä osaavia ihmisiä. Eiköhän molemmista hoitomuodoista löytyy varmasti hyvät ja huonot puolensa, mutta eivät kumoa toisiaan, molemipia tarvitaan.
Moi!
Siis päiväkodissa yksi hoitaja vastaa seitsemästä yli kolme vuotiaasta lapsesta . Itse lastenhoitajana päiväkodissa ja kahden pojan äitinä kunnioitan kumminkin sitä että koulutus vaaditaan. Joudumme työssämme tekemään niin moninaisia asioita ettei sitä edes uskoisi. Hoitotoimenpiteitä esim.diabeetikkolapselle,käyttää tukiviittomia puhehäiriöiselle,ensiaputaidot oltava erinomaiset,tietokoneen käyttötaidot jota nykypäivänä tarvitsemme todella paljon,lasten kehityksen tason tunteminen ,sosiaalinen kanssakäyminen vaikeidenkin vanhempien kanssa,varhaiskasvatussuunnitelman noudattaminen,ym. Kuinka puskasta repäisty työntekijä tähän pystyy, luulen että ei hetikään. Mutta olen myös siitä samaa mieltä että kyllä tässä työssä pitää tykätä lapsista ja olla todellakin erityinen kyky hallita tilanteet ja yleinen lasten kanssa oleminenkin pitää sujua luonnostaan.
Kouluttamattomana työelämään... houkuttelevaa.
Kysymyyksesi on oikeastaan aika naurettava ja helposti yleistettävissä alalle kuin alalle. Siinäpä sinulle vastaus, mutta jatkan kuitenkin:
On jotakuinkin eri kasvattaa taikka vaikkapa "vain" hoitaa ryhmässä eri perheistä, eri lähtökohdista olevia lapsia kuin kotona omia ja vaikkapa paria naapurin mukulaa.
Lapsia ei ole tuotu ryhmiin meitä varten, vaan me olemme siellä heitä varten -
ja on lapsen aliarvioimista ajatella, että heidän tarpeisiinsa voisi vastata kuka tahasta - et kai toivo sitä oman lapsesikaan kohdalle, on hän hoidossa sitten syystä tai toisesta.
Mainitsemasi palaveritkin ovat usein (ainakin meillä) erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoitoon liittyviä, niissä autetaan perhettä selviämään arjesta ja autetaan heitä "kasvattamaan" lapsensa tulevaisuutta. Ja voin kertoa, että aivan "tavallisten perheiden" tarpeisiin vastaaminen on jo omaa tähtitiedettänsä, johon ei vielä koulutusta ole keksittykään :) mutta sitä odotellessa jatka työtäni tämän hetkisen koulutuksen antamalla ammattitaidolla.