perinnönjako

kaksi lasta ja perintö

mitä mieltä, onko sillä mitään merkitystä, kun toinen lapsi on koulutettu ja jäänyt vähemmälle perinnönjaossa ja toista ei ole koulutettu (kuin pakolliset), ja tämä saa isomman perinnön kotootaan
Meneekö oikein, mielestänne?
Mikä on koulutuksen arvo?
34574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

paljonko kouluun on uhrattu,

jos lapsi on ollut töissä kotonaan maatalossa ilmaiseksi kaikki kesät,
ja vain talvet (jolloin ei paljoa työtä kotonaan ole ollutkaan)
on aivan nälkärajoilla koulua käynyt vieraalla paikkakunnalla, ja kesto vain 6 tällaista talvea,
niin jos se toinen on ollut vaikkapa vain yhden vuoden täyshoito-opistossa, niin silloin menot ovat jo tasottuneet.
Ettei oikein siis, jos toinen sillä perusteella jää aivan puille paljaille.

Äänestä
  • on korvattava hänelle joka on kotona töitä paiskinut koko ikänsä.
    Olisihan epäoikeudenmukaista,että toinen lapsista saa hyväpalkkaisen ammatin opiskella ja
    lopuksi olisivat samalla viivalla perinnön jaossa.

    Äänestä

  • ansku ¤ kirjoitti:

    on korvattava hänelle joka on kotona töitä paiskinut koko ikänsä.
    Olisihan epäoikeudenmukaista,että toinen lapsista saa hyväpalkkaisen ammatin opiskella ja
    lopuksi olisivat samalla viivalla perinnön jaossa.

    kuluerää? Eikö sitä noissa ajatella, et millaisen henkisen pääoman toinen on saanut koulussa ja toinen jäänyt siitä paitsi. siis vaikka nyt ei sitä rahallista panostusta ajateltaisi ollenkaan.

    Äänestä

  • steenius/Miniato kirjoitti:

    kuluerää? Eikö sitä noissa ajatella, et millaisen henkisen pääoman toinen on saanut koulussa ja toinen jäänyt siitä paitsi. siis vaikka nyt ei sitä rahallista panostusta ajateltaisi ollenkaan.

    koska opettajat häntä kouluun pari vuotta suosittelivat ja suostuttelivat menemään. Ottivat aikamoisen riskin siinä lapsen puolesta, kun paikkakunnalla ei oppikoulua edes ollut. Paljon parempi olisi ollut olla kotona ja mennä töihin vaikka kauppaan lähikauppalaan, siellä hänen kyvyillään olisi edennyt paljon paremmille palkoille, kuin kiduttuaan nälässä 6 vuotta vieraalla paikkakunnalla ja sitten työn ohessa opiskeltuaan, perinöllään 168 € ei pitkään vuokria maksettu, työpaikassa palkat aivan minimaaliset, asuntojen hinnat pilvissä, sellaisen säästäminen on ollut kivireen vetämistä vuosikymmenten ajan. Olen lähdössä en palaa tähän ketjuun.

    Äänestä

  • Nälänhädän kokenut kirjoitti:

    että Taivaan Isä oli turvanani, kun etsin yksinäni asuntoa vieraassa kaupungissa.
    Hänen apuunsa olen aina turvautunut.

    Äänestä

Alahan nyt perintöjä kinuamaan, luuseri.

Äänestä

...mieltä asiasta, josta ei laki sano mitään. Itse olen antanut kummallekin lapselleni mahdollisuuden koulunkäyntiin. Toinen käytti mahdollisuutta hyväkseen, toinen ei. Perheellemme ei ole koskaan juolahtanut mieleen, että toiselle tulisi jotenkin korvata se, ettei koulunkäynti sattunut huvittamaan.

Äänestä
  • se luonne mikä hänellä nyt on. Kärsiköön nahoissaan!

    Äänestä

  • Toinen kersoista on saanut luku-ja lasku halugeenit ja toinen on kiinnostunut mäenlaskusta.piä hyvänäsi sinä joka sait isäs mäenlasku ja huithapeligeenit.

    Äänestä

Nyt iski huonommuuden ja kurjuudentunne sytämmeen, kun tuntuu siltä, että kaikilla muilla on maallista mammonaa lapsilleen jätettäväks. Ei vaineskaan iskeny, mutta ihmettely, miten on pystytty keräämään omaisuutta, jos vain ihan tavallinen ansio työstä on aikoinaan hankittu. Onko osattu sijoitella johonkin ...siitäkään kun en ole koskaan ymmärtänyt mittään vai pantu ihan sukanvarteen. Sen ymmärrän, jos nykyiset "vanhukset" täällä ovat itse perineet omilta vanhemmiltaan, siis sellasta sukuperintöä.
On se oikeestaan luojan onni, ettei ole tuollaisia ongelmia.
Aivan vieras käsite on, että olisin jotain joskus saanut jotain "ihan ilmatteeks." Ilonen mieli on kyllä, kun joku kyläilijä luonnon anteja tuliaisiks on tuonut nyttemmin, kun ei ite oikein enää mettään pääse. Ja jos ei jottai oo, niin ei sitä ossaa kaivatakkaan. Äärettömän suuren arvon annan kalastajaystävällenikin, joka viitsii talvella viikoittain mutkan tehä kortteerini kohalle ja tuua kalaa ja nytkin sankollisen puolukkaa. Toisaalta ihan aluksi oudolta tuntui ottaa vastaan tällaisia ystäväntekoja, mutta kun ymmärtää, että omaa hyväsydämisyyttään joku näin tekkee, tulee molemmille hyvä mieli.
Neljä lastain ovat saaneet itte tehä valintansa, suorittavatko mitä opintoja ja millasii, yhtä arvokkaita ovat.
Monet opinnot on joku jättäny kesken ja kokeillut jotain toista. Se on ihan oikein...jos sitten tärppää se sopivin jossain vaiheessa.
Heh...ihan hymyilyttää tässä aatellessain, kun yhen tyttärein nyt kuusvuotias Alexandra on mahottoman ilonen, kun aina käydessään saa mukaansa mummin villalankakerien loppuja, on nääs oppinu virkkaamaan.
Kohta on tiiossa se ensimmäinen loppua kohti kutistuva patalappu varmaan.
Sen olen perinnöks muunmuassa jättäny, että omin käsin tehty on aina arvokkainta. Ja sitä kyllä ankarasti mietin, kelle jätän sen venäläisen vangin tekemän puisen rasian ja tuon ison pärekorini.
Henkilökohtaset kirjeet olen kyllä lapsenlapsillein, kahdeksan heitä, jo kyllä kirjotellut.

Elekää nyt ahistuko, mutta kirjotan sen oman runoin taas tähän, kun se on niin lempee. Sen olen myös jokaiselle perinnöks omakätisesti kirjoittanut, ja yksi lapsenlapsistain tekikin siitä upean taulun heidän seinälleen, itse kun on hän taiteellisesti monella tavalla lahjakas.

Sitten kun minua ei enää ole,
olen silti.
Itämeren hiekalla istuessasi
olen seuraava aalto,
joka hellästi varpaitasi suutelee.
Meren luodon mäntynä,
jonka ympärille
voit kätesi kietoa,
minä sinua lohdutan.
Kun metsässä kuljet,
siinäkin minä pehmeänä sammaleena,
jonka syliin
voit turvallisin mielin
heittäytyä lepäämään.
Viljapellossa olen.
Ota tähkä ja paina se
hellästi sydäntäsi vasten,
siinäkin minä olen.
Mutta nyt olen vielä tässä
lämpimänä ja vahvana...
minä annan sinulle lapseni
uskoa elämään.

Äänestä
  • päinvastoin! On kuin ikiaikainen äiti ja rakkaus ympäröisi, kun tuon lukee. Hyvin olet evästänyt lapsesi, ja jaat sitä tänne meillekin.

    Nuo henkiset eväät. usko elämään, onkin se tärkein anti ja perintö, minkä voi antaa eväiksi tuleville sukupolville. Siihen olen itsekin pyrkinyt omieni kanssa keskustellessani.

    Nyt kun aamulla heräsin, olikin mielessäni näin senioriviikolla, kuinka moni yksinäinen vanha ihminen kaipaa hyväksyntää ja hellyyttäkin. Moni tekee vaikeaksi sen kokemisen, kiukuttelemalla ja olemalla pahantuulinen, mutta sekin
    on vain pahanolon purkamista. Taustalla on aina kuitenkin kärsivä ihminen, joko särkyjen tai uupumisen, elämän kovuuden vaivaama.

    Aikanaan tehdessäni vanhustyötä ammatikseni, opin näkemäään tuon läpi, ja tuntui hyvältä voida sanoa:

    "minä pidän sinusta :)"

    Hyväksytyksi tuleminen parantaa ja eheyttää. Sitä tarvitsemme jokainen!

    Äänestä

Perheetön mies kuolee, perintö menee vanhemmille, koska sisaruksia ei ole. Vanhemmista vain isä elossa, äitivainaalla on veli.
Periikö siis eno sisarenpojan perinnöstä äidin osan, jos testamenttia ei ole?

Äänestä
  • erittäin oikeudenmukaista katsoa myös sitä, että toinen on saanut melkoisen jatkuvuusperinnön kotoaan jo alkuaan, kun on saanut koulutuksen ja sen nojalla varmemman tulevaisuuden.
    Ovathan ne opiskelurahat olleet pesästä lähteviä lisärahoja ja jopa tulevaisuudenkin päälle.
    Ilman muuta huomioitavaa lisäperintöä, joka oikeuden mukaisesti on ilman jääneelle korvattava.2

    Äänestä

  • ykskakskolme kirjoitti:

    erittäin oikeudenmukaista katsoa myös sitä, että toinen on saanut melkoisen jatkuvuusperinnön kotoaan jo alkuaan, kun on saanut koulutuksen ja sen nojalla varmemman tulevaisuuden.
    Ovathan ne opiskelurahat olleet pesästä lähteviä lisärahoja ja jopa tulevaisuudenkin päälle.
    Ilman muuta huomioitavaa lisäperintöä, joka oikeuden mukaisesti on ilman jääneelle korvattava.2

    päätti kyllä itse isomman sisarensa yllyttäessä, ettei mihinkään kotoa lähde, kun siellä ei saa edes tansseissakaan kulkea. Joka ainoa olisi voinut niillä tavoin kuin minä lähteä oppikouluun vanhimmasta nuorimpaan. Rahaa ei juuri ollenkaan ollut, ja nykysairaudet todistavat sitä puutetta. Työ kotona joka kesä lapsesta alkaen oli maksuna niistä vähäisistä pennosista, mitkä vuokraan, kuorittuun maitoon ja leipään kuluivat. Toinen kulki tansseissa taksilla. Minä en ensimmäistäkään kertaa. Ison siskon jutut toiselle muistan, että hän vihaa ja kadehtii niin paljon veljeä, että sinä otat tämän talon ja jäät tähän. Muistan elävästi tuon kaiken.Ei siellä talven aikana töitä juuri ollutkaan. Älä muuta histpriaa jälkikäteen. Olit täysihoitokoulussa kokonaisen vuoden. Meillä ei ollut edes kouluruokaa. Miksi nyt nämä asiat revit esiin, Annetaan jo olla. Ei kummankaan syytä.

    Äänestä

  • Alma+Lempi kirjoitti:

    jako jakaa kaikile lain mukaisesti, mutta se ei ikävä kyllä ota huomioon ennakkoon saatuja etuisuuksia,
    jotka olisivat ilman muuta kaikille lapsille kuuluvia oli sitten mistä vain käyttäytymisestä puhe tai elämän tilanteesta. Lapsia voivat vanhemmatkin lohdella epäoikeudenmukaisesti ihan kiukustakin, mutta ei se saisi asiaan vaikuttaa, vaan lain mukaan lapset ovat saman arvoisia.
    Erilaisuutta voidaan hankkia sitten testamenteilla, mutta lakiosan saavat kaikki perilliset.

    Äänestä

  • Normaali perinnön kirjoitti:

    jos vanhemmilta talo ostettiin 15 000 mk:lla, eli 2500 €urolla,
    talo jossa oli 100 ha ja isot metsät, kaikki myymättömiä,
    tukkipuista tiheinä. Ei siinä silloin tullut kuin 168 € ainakin joillekin
    osattomille tai vähäosaisille.

    Äänestä

  • Normaali perinnön kirjoitti:

    jako jakaa kaikile lain mukaisesti, mutta se ei ikävä kyllä ota huomioon ennakkoon saatuja etuisuuksia,
    jotka olisivat ilman muuta kaikille lapsille kuuluvia oli sitten mistä vain käyttäytymisestä puhe tai elämän tilanteesta. Lapsia voivat vanhemmatkin lohdella epäoikeudenmukaisesti ihan kiukustakin, mutta ei se saisi asiaan vaikuttaa, vaan lain mukaan lapset ovat saman arvoisia.
    Erilaisuutta voidaan hankkia sitten testamenteilla, mutta lakiosan saavat kaikki perilliset.

    Vanhemmat voivat antaa eläissään tahtonsa mukaan lapsilleen lahjoja. Lahja ei pienennä lahjansaajan perintöosaa, ellei se ole merkitty ennakkoperinnöksi. Hän maksaa siitä lahjaveron, joka on perintöveron suuruinen.
    Jos vanhemmat kuolevat ennen kuin lahjan antamisesta on kulunut kolme vuotta, ynnätään lahjan ja perinnön arvo ja siitä määrätään perintövero. Perintöverosta vähennetään maksettu lahjavero.

    Jos testamentti määrää lasten osuudet erilaisiksi, niin saadakseen lakiosan "loukatun" rintaperillisen tulee määräajassa moittia testamenttia, sillä lakiosa ei tule automaattisesti.

    Äänestä

  • katleija neljä kirjoitti:

    ja laki on sellainen kuin sitä luetaan, ja paljon on vääriä päätöksiä monissakin perintölakiasioissa ja
    tietämättömiä moitteiden tekoasioista, sekä arkoja aloittamaan uutta ja taas uutta ruljanssia, koska
    lakiasiat ovat aika vieraita ja kalliita asioita tavalliselle maankamaran tallaajalle ja tämän vuoksi monet väärät lakihoidot jäävät retuperälle

    Äänestä

  • >>>>>/// kirjoitti:

    joku aikuisista lapsista ostaa talon maineen metsineen vanhemmiltaan
    muiden lasten tietämättä, pilkkahintaan, vaikka 2500 €:lla,
    niin että nuorimmat saivat asiasta tietää vasta myöhemmin,
    silloin ei edes 'lakiosaa' saanut sitten, kun asia oli salattu,
    ja vanhemmat voitiin pakottaa kaupat tekemään,
    hehän olivat sitten syytinkiläisiä.
    Pelkkä kansaneläke turvanaan, kun syytinkiäkään ei hoidettu.

    HUONOIMMIN PÄRJÄÄVÄ VIELÄ SYSÄTTIIN NUOREMMAN HOIDETTAVAKSI JA PELÄTTÄVÄKsi,
    vaikka tällä oli omia pieniä lapsia ja työpaikka yritettävä kaikki saada pidettyä hengissä, ja mies opiskeli ammattia. - Silloin ei kyllä säälitty liiemmin.
    Ihme että hengissä joten kuten selvittiin.
    Meidän pientä autoa aina pilkkasivat nähdessään,
    kun käytiin vanhempia katsomassa.
    Jotain lahjaa heille aina ostettiin, vaikkei rahaa velkaisella perheellääme ollutkaan.

    Äänestä

  • (salassapito) kirjoitti:

    Pilkkahintaan voidaan myydä, mutta verottaja verottaa käyvän hinnan mukaan, jos se vähän sinua lohduttaa. Eläissään vanhemmat voi tehdä omaisuudelleen mitä tahtovat, ei siinä ole perillisillä nokan kopauttamista.

    Äänestä

  • katl.. kirjoitti:

    Se minua vähän lohduttaa, että niillä,
    jotka kaupat tekivät omaksi hyväkseen,
    on kaikilla miljoonahuvilat
    asunnoista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • ,;,;, kirjoitti:

    Se minua vähän lohduttaa, että niillä,
    jotka kaupat tekivät omaksi hyväkseen,
    on kaikilla miljoonahuvilat
    asunnoista nyt puhumattakaan.

    ........

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    ........

    jatkeena, siitä näkee, että sivuilla on mukavasti muitakin seuraajia ja ehkä tärkeitä kirjoituksia huomioivia, jotka antavat asiaan kuuluvia mainosvinkkejä

    Äänestä

  • tuossa kirjoitti:

    jatkeena, siitä näkee, että sivuilla on mukavasti muitakin seuraajia ja ehkä tärkeitä kirjoituksia huomioivia, jotka antavat asiaan kuuluvia mainosvinkkejä

    en avaisi koko koneyta jos olisi mainoksia. En katso niitä TV:ssäkään, osaan sulkea ""kanavani""eli silmät ja korvat.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    ........

    on ollut elämänpituinen *SALASSAPITOvelvollisuus* , jottei "kaupantekijöiden" lapset eikä lapsenlapset saa tietää t o t u u t t a, heille on syötetty valhetta silmät, korvat täyteen kaikkien vuosikymmenten ajat.

    Sekin on vielä vääryys, että valehdellaan omille lapsille.

    Heitä, siis "lapsia on suojeltu" totuudelta!

    Siksi osattomat on eristetty ja jätetty yksin.

    Äänestä

  • -outsider- kirjoitti:

    Suomen perustus lakiin on kirjoitettu tuo ihmisoikeus,

    että sananvapaus on kaikilla!

    Äänestä

  • ____________________ kirjoitti:

    Vapaassa maassa olemme vapaita elämään tapoinemme ja ilmaisemaan itseämme vappaasti. Silti meille on asetettu lait, joita meidän on noudatettaman. Lain rikkomisesta on säädetyt rangaistukset. Näitä rangaistuksia tosin on joiltain osin moitittu liian lieviksi.
    Kun tekemisillemme on asetettu lainmukaisuuden rajat, ei minun mielestäni ole kummallista että näin on sananvapaudellakin rajansa laissa. Kun lakia rikotaan kyse on silloin sananvapausrikoksesta.
    Sananvapauden kieltäminen nuoremmilta, kysymyksesi on kuitenkin naivi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus#Sananvapauden_rajoitukset

    Äänestä

  • katleija4 kirjoitti:

    Nuoremmat rakastavat niitä vanhempia, ja siksi vaikenevat elämänikänsä.
    Se ei kuitenkaan ole terveellistä, joten puhuminen (vaikkapa täällä) lisää terveyttä.

    Äänestä

  • Naivi tai sitten ei. kirjoitti:

    Nuoremmat rakastavat niitä vanhempia, ja siksi vaikenevat elämänikänsä.
    Se ei kuitenkaan ole terveellistä, joten puhuminen (vaikkapa täällä) lisää terveyttä.

    Kyllä minunkin mielestäni tuollaisista asioista on saatava puhua,
    se on parempi kuin vaikeneminen mielenterveytensä kustannuksella.

    Ennalta estäminen on sensuuria, ja se on kielletty laissa.
    Oikeus mielipiteeseensä omassa asiassan varsinkin on lain henki ja kirjainkin.

    Äänestä

  • katleija4 kirjoitti:

    Vapaassa maassa olemme vapaita elämään tapoinemme ja ilmaisemaan itseämme vappaasti. Silti meille on asetettu lait, joita meidän on noudatettaman. Lain rikkomisesta on säädetyt rangaistukset. Näitä rangaistuksia tosin on joiltain osin moitittu liian lieviksi.
    Kun tekemisillemme on asetettu lainmukaisuuden rajat, ei minun mielestäni ole kummallista että näin on sananvapaudellakin rajansa laissa. Kun lakia rikotaan kyse on silloin sananvapausrikoksesta.
    Sananvapauden kieltäminen nuoremmilta, kysymyksesi on kuitenkin naivi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus#Sananvapauden_rajoitukset

    Kirjoitukseni oli sopimaton, anteeksi. Vastasin hättäisesti vaan tuohon nimimerkki ___________:n otsikkokysymykseen, lukematta -outsiderin- kirjoitusta. Olkoon juttuni nyt tuossa, vaikka tekis mieli poistaakin.

    Äänestä

  • Katleija neljä kirjoitti:

    Kirjoitukseni oli sopimaton, anteeksi. Vastasin hättäisesti vaan tuohon nimimerkki ___________:n otsikkokysymykseen, lukematta -outsiderin- kirjoitusta. Olkoon juttuni nyt tuossa, vaikka tekis mieli poistaakin.

    kaihersi. Hyvä oli viestisi ja linkkisi, kiitän.

    Äänestä

  • ____________________ kirjoitti:

    Suomen perustus lakiin on kirjoitettu tuo ihmisoikeus,

    että sananvapaus on kaikilla!

    Aikuisten rikoksista piti vaieta. Joka jotain sanoi, sitä syyllistettiin.

    Äänestä

  • 208 kirjoitti:

    en avaisi koko koneyta jos olisi mainoksia. En katso niitä TV:ssäkään, osaan sulkea ""kanavani""eli silmät ja korvat.

    mielellään katso, ärsyttävät turhanpäiten. Tuo Firefoxin estämisohjelma voi auttaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miniato. kirjoitti:

kaksi lasta ja perintö

mitä mieltä, onko sillä mitään merkitystä, kun toinen lapsi on koulutettu ja jäänyt vähemmälle perinnönjaossa ja toista ei ole koulutettu (kuin pakolliset), ja tämä saa isomman perinnön kotootaan
Meneekö oikein, mielestänne?
Mikä on koulutuksen arvo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu