Lisää tietoa

Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä?
Veijo Saano, Markku Javanainen

Copyright Suomen Lääkärilehti ja kirjoittajat.
Kirjoitus vapaasti siteerattavissa ja levitettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin, lähteeksi mainittava kirjoittajien lisäksi Suomen Lääkärilehti vsk 51, 3/1996, sivut 197-202

Homeopaattisen hoidon luvataan antavan paranemismahdollisuuden mistä tahansa sairaudesta. Vaikka homeopaattiset valmisteet rekisteröidäänkin vaatimatta näyttöä terapeuttisesta tarkoituksenmukaisuudesta, vedotaan julkisuudessa jopa johtavissa lääketieteellisissä lehdissä julkaistuihin tutkimustuloksiin vakuuteltaessa homeopatian tehoa. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan homeopaattisista hoidoista julkaistuja tutkimuksia ja homeopatian olemusta lääketieteelliseltä kannalta.

Homeopatia perustuu saksalaisen lääkäri Samuel Hahnemannin 200 vuotta vanhaan oppiin (1), jonka mukaan sairauksia on hoidettava antamalla potilaalle ainetta, joka suurina annoksina aiheuttaa hänen oireitaan muistuttavia vasteita (samankaltaisuuden periaate eli similia-periaate). Aine valitaan terveiden tutkimushenkilöiden siitä saamien subjektiivisten tuntemusten perusteella (2).

Homeopatiassa katsotaan lisäksi, että erityisellä tavoin ravistellen laimentamalla lääkeaineen vaikutus voimistuu riippumatta siitä, onko käytettävässä valmisteessa enää alkuaan valittua lääkeainetta lainkaan (potensoinnin eli dynamisoinnin periaate).

PITKÄLLE LAIMENNETUN LÄÄKKEEN VÄITETTY VAIKUTUSMEKANISMI
Homeopatiassa lääkkeellinen vaikutus selitetään perustaltaan aineesta riippumattomaksi, "elämänvoimaopin" eli vitalismin mukaiseksi ilmiöksi, tai vaikutuksen väitetään välittyvän materiaalisesti (fysikaalis-kemiallisesti) laimennusprosessissa käytettävän veden kautta. Viimeksi mainitussa tapauksessa lähtöaineen parantavan voiman oletetaan siirtyvän ravisteltaessa laimennusaineen fysikaaliseen rakenteeseen ja vahvistuvan aineen laimentuessa. Käsitys kaikkien aineiden vaikutuksen voimistumisesta laimennettaessa eli homeopatian dynamisointiperiaate oli Hahnemannin aikaisen fysikaalisen ja kemiallisen tiedon vastainen ja on yhä nykyäänkin ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa.

Hahnemann itse ei esitä teoksissaan juuri ollenkaan käsityksiä mekanismista, joka selittäisi väitetyn vaikutuksen voimistumisen laimennettaessa. Organonin viimeiseen itse valmistelemaansa 6. laitokseen hän on lisännyt moniselitteisen alaviitteen (1), jonka mukaan kyseessä olisi jonkinlainen magnetismiin liittyvä ilmiö.

Nykyään homeopaatit esittävät lukuisia erilaisia selitysyrityksiä vaikutusmekanismista, mm. väitetään, että veteen jää "muistijälki" lähtöaineesta tai siihen siirtyy jokinlainen "energiakenttä" (3,4,5,6). Tämä ilmiö tapahtuu vain oikeaoppisesti ravisteltaessa, mutta ei aineen satunnaisesti laimentuessa suureen vesimäärään (esim. järveen tai mereen), vaikka laimennussuhde olisikin sama.

Vuonna 1988 tiedelehti Naturessa julkaistiin ranskalaisen Jacques Benvenisten ryhmän (7) kuuluisat "remembering water" -kokeet, joiden mukaan vedellä olisi muistiominaisuus. Nykykäsityksen mukaan tulokset kuitenkin perustuivat tietoiseen väärennökseen (8). Joulukuussa 1993 Naturessa (9) julkaistiin tulokset uudesta kokeesta, jossa pyrittiin jäljittelemään Benvenisten raportoimaa tutkimustapaa mahdollisimman tarkkaan. Siinä ei saatu vastaavia positiivisia tuloksia kuin Benvenisten kokeessa eikä veden muistiominaisuutta ilmennyt.

POSITIIVISIA TULOKSIA KLIINISISTÄ TUTKIMUKSISTA
Homeopatian, kuten minkä tahansa hoitotavan, terapeuttisen arvon tärkein arviointiperuste on yhtäältä sen hoidollinen teho, toisaalta turvallisuus. Viimeksi mainittu on homeopatian suorien haittavaikutusten osalta jo oletettavasti hyvä, eivätkä kliiniset tutkimuksetkaan ole merkittäviä turvallisuushaittoja osoittaneet.

Vaihtoehtolääkinnän menetelmistä väitetään usein, ettei niiden tehoa voi tutkia lääketieteellisesti hyväksyttävillä menetelmillä. Nykyisen kliinisen tutkimuksen osa-alueet, mm. elämän laatuun kohdistuvien hoitovaikutusten selvittäminen ja hoidon vaikutus elossaoloaikaan, kattavat kuitenkin myös ne ilmiöt, joihin vaihtoehtolääkinnällä väitetään voitavan vaikuttaa. Homeopatiastakin on tehty melko paljon kliinisiä tutkimuksia.

George Lewithin, Complementary Therapies in Medicine -lehden päätoimittajan ja kokeneen homeopaatin mielestä vakuuttavin näyttö homeopatian tehosta on heinänuhan, migreenin ja fibromyalgian hoidossa (10).

Runsaasti julkisuutta saaneita tutkimuksia homeopatiasta on tehnyt Royal Glasgow Homeopathic Hospital'issa vaikuttava lääkäri David Taylor Reilly. Hänen tutkimuksensa 144:lle kausiluonteista allergista heinänuhaa sairastavalle potilaalle oli teknisesti moitteeton: satunnaistettu, kaksoisnaamioitu, plasebokontrolloitu tutkimus rinnakkaisryhmille (11). Potilaat saivat heinien (12 lajia) siitepölysekoitteesta tehtyä homeopaattista valmistetta. 30C-merkityssä liuoksessa, jota hoitoryhmän potilaille annettuihin tabletteihin imeytettiin, ei ollut jäljellä lainkaan siitepölyä; laimennos vastaa 1:1060. Lumeryhmän potilaat saivat vastaavia tabletteja, joihin imeytettiin pelkästään 90% etanolia. Kahden viikon lääkitysjakson jälkeen potilaita seurattiin kaksi viikkoa.

Hoidon vaste arvioitiin oireiden perusteella: potilaat merkitsivät visual analogue scale eli VAS-tekniikalla oireidensa voimakkuuden muistikirjaan. Oireet vähenivät homeopaattista valmistetta saaneilla tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin lumeryhmän potilailla. Vaste ilmeni lääkityksen loppumisen jälkeen. Antihistamiineja homeopaattista hoitoa saaneet käyttivät vähemmän kuin lumevalmistetta saaneet.

Reilly julkaisi myös allergista astmaa poteville tehdyn tutkimuksen tulokset (12). Tutkittuja potilaita oli vähän, 13 homeopaattista hoitoa ja 15 lumevalmistetta saanutta. Myös tässä tutkimuksessa homeopaattinen valmiste vähensi VAS-tekniikalla arvioituja subjektiivisia oireita tilastollisesti merkitsevästi; mitatuissa arvoissa (FVC, FEV1) ei ollut merkitseviä eroja hoitoryhmien välillä.

Reillyn tutkimuksessa kyseessä ei ole klassinen homeopatia, jossa yksilöllisesti valittaisiin kullekin potilaalle oma hoito. Homeopatiassa ei yleensä käytetä potilaan oireiden aiheuttajaa, esim. alkoholismiin pitkälle laimennettua alkoholia, tai kuten tässä, siitepölyä heinäallergikoille. Reillyn tutkimus edustaa klassisesta homeopatiasta poikkeavaa isopatiaa, joka on lähellä rokotusten tai hyposensibilisaation perusajatuksia. Epäilyjä aiheuttaakin se, että homeopaattisen valmisteen sisältöä ei tiettävästi analysoitu - oliko siinä sittenkin siitepölyn aineksia jäljellä?

Reillyn tutkimus on joka tapauksessa raportointinsa perusteella arvioiden yksi parhaimmin tehtyjä kliinisiä homeopatiatutkimuksia. Näin pieni tutkimus- ja potilasmäärä ei kuitenkaan riitä osoittamaan hoidon kelpoisuutta; vastaavia tutkimustuloksia pitäisi saada suuremmista potilasmääristä ja useasta, toisistaan riippumattomasta tutkimuksesta. Muut tutkijaryhmät eivät ole tulosta kuitenkaan toistaneet.

Huolimatta hyvästä koejärjestelystä, tiedeyhteisö pitäisi tulosta varmaan vakuuttavampana, jos tutkimuksen tekijä ei olisi hoitonsa tehosta ennalta vakuuttunut homeopaatti. Tämä vaatimus pätee myös tavanomaiseen kliinisfarmakologiseen tutkimukseen. Lääketieteellistä tutkimusta tekevillä ei kuitenkaan ole tarvetta osoittaa koko oppia oikeaksi, vaan enintään toive saada tutkittavana olevasta uudesta lääkkeestä tai lääkeaineesta myönteisiä tuloksia. Sekä lääketieteen että homeopatian tapauksissa kaksoisnaamioinnin ja muiden ennakko-odotusten vaikutusta estävien järjestelyjen tarve on välttämätön.

MIGREENIN JA FIBROMYALGIAN HOITO
Näyttö homeopatian tehosta migreeniin perustuu Brigon (13) tutkimukseen, jossa 30 potilasta sai kahdeksasta homeopaattisesta valmisteesta (kunkin vahvuus C30, eli 1:1060) yksilöllisesti valittua lääkettä, ja 30 verrokkiryhmän potilasta sai lumevalmistetta. Tässäkin tutkimuksessa vaste perustui subjektiivisiin oireisiin: VAS-skaalalla oireisto väheni homeopaattista valmistetta saaneilta 6,2 cm, lumevalmistetta saaneilta 0,6 cm. Muita maininnan arvoisia tutkimuksia homeopatian tehosta migreeniin ei tiedossamme ole, eivätkä niitä löytäneet myöskään Klejnen ja kumppanit (14).

Myös fibromyalgian osalta väite tehosta perustuu yhteen tutkimukseen. Tunnettu homeopaatti, reumatologi Peter Fisher (15) järjesti kaksoisnaamioidun, plasebokontrolloidun vaihtovuoroistutkimuksen 30:lle potilaalle, joille oli homeopaattisen oirekuvahaastattelun (ks. 2) mukaan todettu sopivaksi lääkkeeksi R toxicodendron. Kaikki potilaat saivat sekä ko. kasviuutteen laimennosta 6C (so. vahvuus 10-12 kantaliuoksesta) sisältävää tablettivalmistetta että lumevalmistetta kuukauden jaksoina, satunnaistetussa järjestyksessä. Vasteen arviointi perustui kliiniseen tutkimukseen, arkojen kohtien lukumäärään, koettujen oireiden paljouteen ja voimakkuuteen sekä unen laadun subjektiiviseen arviointiin (VAS-skaala oireista ja unesta). Jaksolla, jolloin potilaat saivat homeopaattista valmistetta, aristavien kohtien määrä oli keskimäärin 10,6 (lumejaksolla 14,1; p
0296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Uskonnoton kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu