Ei voi muuta kuin hämmästellä miten on saatu noin pieneen pakettiin " kaikki " tarpeellinen. Latasin kyseisen distron ihan mielenkiinnosta tossa reilu 3 viikkoa sitten ja asentelin sen usb-tikulle. kaikki pelaa vallan mainiosti ja suuri hämmästykseni oli se että esim. Mtv3 katsomo, Areena, Sub, Nelonen yms näkyi ilman mitään kommenverkkejä.
Olen kyseistä tikkua käyttänyt myös työpaikalla ja jopa pomo on tullut kyseistä "ihmetystä" katselemaan, kun ei koskaa ennen ole koko Linux systeemiä nähnyt saatika sitten käyttänyt ja niihän siinä sitten kävi että seuraavana päivänä oli meikäläisen työpöydällä tyhjä tikku ja lappu jossa luki että voisitko asentaa kyseisen jakelun siihen tikkuun että pomokin saa sitä " opetella ja leikkiä ".
Olen kyseistä tikkua käyttänyt myös työpaikalla ja jopa pomo on tullut kyseistä "ihmetystä" katselemaan, kun ei koskaa ennen ole koko Linux systeemiä nähnyt saatika sitten käyttänyt ja niihän siinä sitten kävi että seuraavana päivänä oli meikäläisen työpöydällä tyhjä tikku ja lappu jossa luki että voisitko asentaa kyseisen jakelun siihen tikkuun että pomokin saa sitä " opetella ja leikkiä ".
Vastaukset 7
Vanhimmat
voitko neuvoa miten se laitetaan tikulle.ja miten saa verkkon langattomasti toimimaan latasin sen muutama päivä sitten cd:lle olin yllätynyt toimivuudesta posiitivisesti.yksi huono asia ei ole suomen kielellä kun englistä en osaa kiitos neuvoista
tikulle asentaminen
liitä tikku koneeseen, lataa unetbootin-ohjelma koneelle, löytyy paketeista, avaat sen ja valitset käytettäväksi sitä sun lupu-511.iso-tiedostoa, joka sulla on koneella ladattuna ja klikkaat ok.
siinäpä se oli.
wlan
työpöydältä connect - connect to - internet by wired or wireless LAN - network wizard - avautuvasta valintaikkunasta wlan
ellet saa suoralla valinnalla toimimaan, niin (muistaakseni) saman ruudun oikeassa reunassa on load-nappi, jolloin pääset listasta valitsemaan wlanillesi ajureita.
...tuolta se asennus lähtee purkaantumaan.
tässä pöytäkoneessa ei ole wlania, niin en pääse nyt leikkimään wlanin asennusta.
ja koska et englantia ymmärrä, kuten toisella palstalla kerroit, niin lataa vaikka selaimeesi lisäosa jolla suomentelet niitä herjoja, joita aivan varmasti tulee useampi ennen kuin tuo yhteys on luotu. usko huvikses.
vieraan ja englanninkielisen järjestelmän asennus ei vaan onnistu ilman englantia, mutta esimerkiksi kääntämällä Puppyn ilmottamat herjat selviät siitä aivan varmasti. ei se mitään rakettitiedettä kuitenkaan ole.
https://addons.mozilla.org/en-US/firefox/addon/7004/
tuo on esimerkiksi kattava kääntäjä kielien puolesta.
maalaat käännettävän tekstin ja hiiren kakkosesta löytyy translate
tai suoraan hiiren kakkosesta translate all ja kääntää koko sivun. tais toimia tuplaklikillä myös suoraan.
Se näyttää pohjautuvan ubuntu lucidiin? Minä kun luulin että johonkin muuhun, tai siinä kyllä näyttää olevan joku "woof" juttu että voi käyttää minkä jakelun binäärejä. Silti olen kuvitellut että se pohjautuu enemmän johonkin slackwareen tms.
Se ei taida pohjautua suoraan mihinkään. En-wikin artikkeli http://en.wikipedia.org/wiki/Puppy_linux#Release_history
sanoo noin:
"Puppy 5 is based on a project called Woof[22] which is designed to assemble a Puppy Linux distribution from the packages of other Linux distributions. Woof includes some binaries and software derived from Ubuntu, Debian, Slackware, T2 SDE, or Arch repositories."
http://www.dedoimedo.com/computers/puppy-5.html
"Puppy Linux has reached its fifth incarnation, with Ubuntu Linux Lucid LTS release as its core. This is an important and smart change. On one hand, you get Puppy's lean, mean ingenuity, tightly packed with awesomeness. On the other, you get Ubuntu's heavyweight simplicity and usability, which has made it the easily most popular Linux distribution over the years. Do you know what this means? The best live CD distribution."
Jos haluaa testailla, niin voihan koittaa vaikka tätäkin:
http://murga-linux.com/puppy/viewtopic.php?t=60155
Tosin OLPC XO-1 on jokin "lasten kannettava", en tiedä onko kellään täällä käyttöä ja soveltuu joihinkin pikku kannettaviin ym.