tätiin, joka pitää meitä serkkuja eriarvoisina? Myöskin siis sukulaisista toisia hän arvostaa ja kunnioittaa, mutta sitten olemme me, joille hän ei anna niinsanotusti ihmisarvoa juuri lainkaan? Serkuistani osa on sellaisia, joilla on ykköspaikka tätini kämmenellä ja heitä on kolme kappaletta. Sitten on muutama hopealla ja sitten olen minä ja kaksi muuta serkkua, joilla meillä ei ole hänen silmissään mitään arvoa ihmisinä, vaikka nyt sukulaisia olemmekin. Jos vaikkapa satumme samaan kyläpaikkaan, niin tuon asian huomaa kyllä oikein hyvin, sillä tätini ei puhu esimerkiksi minulle ja kääntää päänsä pois minun lähellä ollessaan. Sen sijaan on niitä serkkuja kaksi kappaletta, joita hän palvoo yli kaiken ja joille hän on kuin enkeli. On todella sellainen olo ettei hänen kanssaan voi mennä samaan paikkaan, koska kohtelu on sitä mitä on.
Miltä teistä tuntuisi olla ihmisinä sukulaisenne silmissä ilman ihmisarvoa? Kertokaahan kokemuksistanne. Tiedän kyllä suvuissa tällaisia samanlaisia tapauksia, jolloin jotkut sukulaiset saavat nolla- arvon joidenkin sukulaisten ja nim. omaan lähisukulaistensa mielestä.
Miltä teistä tuntuisi olla ihmisinä sukulaisenne silmissä ilman ihmisarvoa? Kertokaahan kokemuksistanne. Tiedän kyllä suvuissa tällaisia samanlaisia tapauksia, jolloin jotkut sukulaiset saavat nolla- arvon joidenkin sukulaisten ja nim. omaan lähisukulaistensa mielestä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
joka kyttää rahaa joka mutkassa. Kertoi, että telkkari meni rikki, mutta että on katsellut telkkareita jo kaupassa. Kysyin, mitä se sitten maksoi. 500 €, sanoi. Katsoin oman telkkarin hinnan kuitista, se oli 290 €.
Sitten samainen serkku meni äitini kanssa raha-asioita hoitamaan. Kysyin samana päivänä, mitä äitini haluaa ostaa joululahjaksi serkkuni lapsille. Äiti sanoi, että antaa 100 € jokaiselle. - Jälkeenpäin selvisi, että tämä raha-asioitten hoitaja-serkku oli puhdistanut äidin tililtä kaikki rahat, ei olisi ollut enää rahaa saatikka lahjoihin tai jouluruokaan.
Juupa juu, ei serkkuja voi arvostaa samalla lailla siksi, että ovat serkkuja. Vaan mitä ovat ihmisenä.
toisten tilejä noin vain tyhjennellä. Ilmoitappa poliisille tee siis rikosilmoitus.
laittaa omat virheensä ( tätimme ) niiden piikkiin, joita serkkuja hän tavallaan inhoaa. Meillä sattui olemaan joitakin vuosia takaperin tämän tätimme edesmenneen sisaren tavaroiden jako. Vainajan tavarat oli käyty läpi ja joka kaappi ja laatikko koluttu perin pohjin ja parhaat tavarat, siis hopeat ja kullat oli päältä viety ennenkuin muut osalliset pääsivät edesmenneen tätimme asuntoon. Pesänjakajana olivat tämä tätimme, josta jo aloituksessa on kirjoitettu sekä eräs lähin perillinen. Kumma kyllä niin tuohon vainajan asuntoon ei päästetty ennen ketään ennenkuin kaikki oli kaivettu ja tutkittu kaapeista ja siis osa päältä puhdistettu.
Mutta ihmettelen suuresti sitä tapaa, jolla tätimme kuittasi oman epärehellisyytensä. Hän nimittäin laittoi tavaraoiden jaon minun ja erään vihaamansa / inhoamansa serkkuni niskoille. Olemme nyt syyllisiä ja mustamaalattuja hänen tekonsa takia. Kuinka joku voi syyttää toisia omista rikkeistään, ihmettelen. ??????
Olemme jo toisen serkkumme kanssa päättäneet ettemme avaa tämän tätösen asunnonovea hänen heittäessään veivinsä. Niin se vain on. Emme astu areenalle syytettäväksi. Miksi ihmeessä lähisuvun kesken voi olla tällaista ja ei ole meidän suku ainoa. Yksi hankala tyyppi, niin kaikki on pielessä.
Ihmiset on erilaisia, sukuriidat nykypäivää, täti on jo vieraantunu osasta sukulaisia, nykyään ei ole yhteisöllisyyttä samoin kuin esm 60v sitten, sodan jälkeen.
Luonnevikaisuutta on monessa ihmisesä, ihminen ei voi muuttaa toista, ihminen voi muuttaa vain itseään, joten kanattaa kehittää , sivistää, ja kouluttaa itseään, että ymmärtää paremminin muita .
sivistämisestä puhutaan, kouluttautumisesta ym. sellaisesta niin eipä tuo täti ollut kovinkaan sivistynyt kaivaessaan muilta perillisiltä päältä parhaat pois. Ja eikö sitä kuolinpesiin mene kaikki perijät, eikä vaan kaksi tai kolme. Olisi vaan ollut mukava nähdä vielä viimeisen kerran vainajan hopealusikat ja kultakoruista kauneimmat. Joten siis täti itse puhuu nyt ja on aina puhunut sivistyksestä, mutta onko hän itse sivistynyt???Kysyn.
Asia ei ole pöydällä sen takia, että nyt olisi haluttu tai haluttaisiin kamaa ja tavaraa, vaan kyse on periaatteesta ja siitä, että kaikkia kohtaan tulee olla tasavertainen. Ja kuten jo mainitsinkin nin eräs serkuistamme on jo sanonut ettei hän tulevaisuudessa aio edes astua tuon tädin ovesta hänen ollessaan vainaa. Eli kamat ja tavarat ei todellakaan kiinnosta, kiinnostaa ainoastaan se, miten meitä serkkuja, serkun lapsia ja heidän lapsiaan kohdellaan.
Mutta niinkin on ettemme me pysty millään toimillamme ja hyvällä saamaan pisteitä tädiltämme, koska hän on sen luonteinen kuin on. Vaikka kuun taivaalta kannat hänelle, niin silti saat kiukun niskaasi. Mutta ainahan on niitä lellikeitä, joiden ei tarvitse kantaa tädille mitään. Sitten on niitä, jotka niinsanotusti ostavat avoimesti omilla kukkapuskillaan sukulaisia. Nimittäin tätimme ei ole kovinkaan helppoluonteinen, ei ole sitä ollut milloinkaan.
ynnä muista vastaavista tuo täti kyllä puhelee meille, mutta hän ei ole varmasti milloinkaan katsonut peiliin. On vain huomattu asia, että ne joilla on rahaa, isot talot ja omaisuutta ovat tätimme lellikkejä, muista viis kaks. Joten näin se todellisuudessa menee ja kuten kirjoitinkin, niin vaikka köyhempi serkku kuun taivaalta hänelle kauniisti ojentaisi, niin ei pisteitä tule. Täti on kovaluontoinen ihminen.
Juu on totta, monessa on luonnevikaisuutta, varsinkin vanhemmuuten luonnevikaisuus korostuu, olen kokenu myös vastaavaa, muutama yksiö suvussa syyttää toisia, ittessä ei ole mitään vikaa, heh, nämä ihmiset on ahneita omanedun tavoittelijoita, yleensä hyvin hankalia ihmisiä. En alistu tämän kaltaisen ihmisen terrorismiin, sanon aina suorat sanat ja pidän viattomien puolia, käsken katsoa peiliin , siellä on syyllinen, muu ei auta näitten kanssa.
Vanha sanonta on " suku on pahin " pitää usein paikkansa.
ihan tasankaan toi juttu. Meidän suvussa sattuu olleen taasen ne hiljasimmat ja syrjässäolevat niitä, jotka kyllä tarpeen tullen ossaavat saada enemmän kun muut. Ossaavat olla hiirulaisia ja lahjovat niillä kukkapusukilla sitten niitä toisia puolelleen ja niin ettei sitten kukkaan niinku huomaa, mutta läpinäkyvvyys noissa asioissa on selevää. Kaikki sen huommaapi suurista kukkapusukista ja muusta sellasesta mite ne asiat oikeesti on. Kaipa ne ossaavat jokanen olla kieroja ku kärmehet ojissa ja nurukissa. Sen oon minä huomanna.
nähä serkkujen kanssa kuin hautajaisissa, ja nyt ei kai enää niissäkään kun setä ja vaimonsa ovat kuolleet, samoin isäni eli ei rasiteta toisiamme..niin kummallinen suku meillä..anikka isän setien perheet on aivan tuntemattomia suuruuksia.., mutta olkoot.
P.s. nyt tässä oottelen miehen puolen sukua kylään, ruoka tuossa valmiina syöjiä vaille..enempi ollaan mieheni suvun kanssa kanssakäymisissä..
suvuissa oo hyvii ja huonoi ihmisii. Toiset tykkää toisist ja toiset inhoo toisii. Mut et eiks kaikkien sukulaisten kans sit voi olla kaverii kuitenki vai?
Esim, minä elän ilman sukulaisia .Olisi alentavaa etsiä hyväksyntää .
---- mutta äitis voi sua kaivata ....... pirumiehex ...........
kirjoitusketjun aloitaja ole tarkoittanut kuitenkin aivan toista asiaa kuin hyväksynnän hakemista. Kysymys taitaa olla tädin hankalassa luonteessa ja tuon tädin aiheuttamat asioihin puuttumiset ovat saaneet tukalia tuntemuksia. Niinhän yleensä vanhemmat ihmiset puuttuvat ja määräilevät nuorempiaan. Toivottavasti tuo täti ei ole kiukkuinen, määräilevä ja tunkeilija narsisti, joka pyrkisi saamaan oman etunsa ja valheensa kautta sädekehää päänsä päälle hehkuttamalla tiettyjä lellikkejään muista välittämättä.
tuollaisesta narsistiämmästä välität. Tädilläsi taitaa olla itsellään paljonkin ongelmia. Anna hänen olla ongelmineen. Ihminen ei normaalisti muutu noin vain toisille ihanaksi ja toisille ilkeäksi. Onko hän skitsofreenikko? Sairas hän jokatapauksessa kirjoituksesi perusteella on, mutta tuskin itse sitä myöntää. Onhan kaikissa suvuissa skitsofreniaa ja paranoidista sairautta, jolloin toisille ollaan kuin ihania enkeleitä ja toiset nähdään pirunpoikasina.
Sitä tietää suvun hankalat tapaukset ja välttelee kaikenlaisia riitajuttuja. Äidiltä ja isältä on peritty ne 'arvokkaat hopealusikat' ja muu omaisuuteni on itse säästetty ja maksettu. Enemmästä romusta en enää välitä ja suuria perinnöt on mennyt ihan asianmukaisesti lähiomaisille. Oma perheeni ja heidän jälkikasvunsa on tärkein ja muita sukulaisia on mukava tavata aina jossain sukujuhlissa. Mutta juhlissa emme me rahasta tai titteleistä puhu ja kaikki suvun ihmiset ovat mukavia ja piristäviä omilla erikoispiirteillään. Joskus on kiva tavata suvun vanhimpia jäseniä ja keskustella heidän kanssaan entisistä ajoista ja suvun perinteistä, mutta siihen se sitten jääkin. Kyllä niitä meidänkin suvussa on näitä 'omituisia' henkilöitä, mutta suhtaudumme heihin aikuisen hyväntahtoisesti, emmekä puutu kenenkään raha- tai hoitoasioihin.
on ihannetilanne.
ja hyvyys olis niit tärkeit asioi suvun keskuures.
käytöstavoillakin pärjäilee yleensä aika pitkälle, vaikka tuo hyvyyden harjoittaminen puolin ja toisin olisikin joskus liian työlästä.
olla mukulainen. Kaikki ihmiset eivät tule toimeen toistensa kanssa ja sukulaisia emme voi valita kuten ystäviä. Suhtautuisin neutraalisti ja pysyttelisin mahdollisimman kaukana kyseisestä henkilöstä, jos oltaisiin samassa tilassa samaan aikaan. Jos kyseisellä henkilöllä ei ole rintaperillisiä, niin usein suku kärkkyy perintöä ja testamenttia. Tällaisia tapauksia tunnen. Mutta sukulaisten kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, jos siltä tuntuu.
ni ei oo pakko men minnekkä sukupippaloihi eikä kyläilemä, jos huonovointiseks tulee.
siitä, etten olisi saanut arvostusta suvultani. Vain kerran olen joutunut rankatuksi sukulaispojan häistä. Siitä olin kyllä ymmälläni ja pahoillani, koska olin hoitanut poikaa pienenä ja pitänyt yhteyttä pitkään.
Päättelin, etten ollut oikein salonkikelpoinen tuolloin - liian epäsovinnainen ja radikaali mielipiteissäni - ja suku halusi perinteiset, hienot häät. Muualle olen kyllä kelvannut.
Tapasin juuri maalla lapsuudenperhettäni ja sisareni kysyi minulta olisimmeko me läheisempiä, jos emme asuisi niin kaukana toisistamme. Emme olisi, vastasin oikopäätä. Emme olleet lapsena läheisiä, emmekä ole vieläkään, jos sillä tarkoitetaan yhteensopivuutta jatkuvassa kanssakäymisessä. Vain yksi veljistäni on minulle sielunveli. Hänen kanssaan kirjoittelemme, koska hän asuu naapurimaassa ja tapaamme vähintäin kerran vuodessa, jolloin vietämme kyllä paljonkin aikaa yhdessä lapsuudenkodissamme ja hänen kesäpaikassaan.
Muiden elämää tahdon kyllä seurata sopivalta etäisyydeltä ja täytyy sanoa, että että kun tapaamme joukolla meillä on ihan "hauskaa". Samoin sairauksien tai muiden vastoinkäymisten kohdalla meistä löytyy myötäelämisen halua. Tosin itse en ole sitä saanut osakseni, mutta en ole sitä odottanutkaan. Avioero on ollut meidän suvussa vähän tabu, eikä siihen osattu suhtautua.
Ehkä siitä syystä, että olen kokenut olevani hyväksytty, minun on ollut helppo pitää yhteyksiä sekä isän että äidin puolen sukuun.
hyvät välit lähisukuun. Veljieni kanssa puhalsimme yhteen hiileen, kun jo melkein lapsina jouduimme paljon tekemään tiiminä töitä vanhempien sairastellessa. Serkkujen kanssa en enää niin paljon ole tekemisissä, kymmenkunta oli 50-vuotisjuhlissani. Jos 70-vuotisjuhlat järjestän, niin pari saanee kutsun. Mieheni sukulaisten kanssa olen paljon tekemisissä ja nyt uutena sukuna minulla on miesystävän lähiomaiset. Juhlia riittää. Tänä vuonna mieheni sukulaisilla on ollut neljät isot juhlat, omilla sukulaisillani yhdet. Viime vuonna miesystävän suvulla kolmet, samoin mieheni. Anoppi sanoikin, että suku merkitsee "kestii, kestii".
jokin pakkoneuroosi tuon tasapuolisuuden suhteen. Jos kutsun vieraaksi (syntymäpäiville) yhden, pitää kutsua kaikki ja silloin sitä "kestii" tosiaan riittää, kun on suuri suku ja lisäksi tulevat kahden puolison suvut. Toisaalta pitäisin tärkeänä, että nuoretkin löytäisivät suvun voiman ja oppisivat näkemään itsensä osana suurempaa kokonaisuutta, elämän jatkumolla. Minä-kulttuuri ei välttämättä sellaista näköalaa tarjoa.
on ollut kolmisenkymmentä. Kaikki olen joskus tavannut, jotkut vuosikymmeniä stten. Jo tilat vaikuttavat, ettei kaikkia pysty kutsumaan. Luultavasti en itselleni suurempia kekkereitä järjestä. Lapseni huolehtivat 60-vuotisjuhlistani ja kutsuivat sinne vain minun sisarukseni puolisoineen ja lapsineen ynnä muutaman hyvän ystäväni. Tekivät tämän minulta salassa.
yllättää, olen huomannut. Pojat eivät kemuja järjestä, se on saletti, vaikka muuten ovat huolehtivaisia - kyselevät vointiakin jo. Tilakysymys on tietenkin aina ongelmallinen ja jos joutuu vuokraamaan tilat, se onkin jo sitten kustannuskysymys. Toistaiseksi olemme jaksaneet yhdessä puolison kanssa hoitaa järjestelyt ja tarjoilun ja juhlia lapsuudenkodissamme kesällä, kun ulkotiloista on apua. Mitenkään isosti emme juhli, mutta yhdessäolo käy jo juhlasta kun harvoin nähdään.
välit säilyvät mitä harvemmin tapaamme.
Joskus voi olla niin vaikeista asioista perhepiirissä, suvussa ja elinyhteisössäkin kyse.
Ei oo aina elämä ruusuilla tanssimista.
Todeksi koettu.
läheisyys on aika mielenkiintoisia juttuja ihmissuhteissa.
Voi olla että sillä on merkitystä moneen asiaan.
Kirsi Kunnaksen runo kahdesta siilistä: kun ne tulivat toistensa lähelle, ne piikit pistivät ja kun menivät kauas, niiden tuli vilu...
Piti aivan tarkistaa olenko oikealla vuosikymmenellä, niin omituinen oli juttu. Minulle on aivan sama minen tädit tai sedät ovat minut luokitelleet, en kenekään kanssa ole ollut mitenkään läheinen. Mitä serkkuihin tulee, niin olen käsipäivää sanonut joissain hautajaisissa ja siinä se.
En ole sukurakas ja sekin vähä mitä olen ollut suvun kanssa tekmisissä on enämpi tai vähempi hankalaa ollut, joten olen todennut ettei kannata rasittaa itseään vain sen takia, että ollaan samaa sukua.
Näissä perintöjutuissa minun puolesta ovat saaneet viedä vaikka tuhkat pesästä, sillä rihkamaa on aivan omastakaa, en kaipaa kenekään vanhoja tavaroita. Kateus on vakava kalvava tauti ja viimeisessä puvussa ei ole taskuja, muistakaa se.
Mulla on serkkuja yhteensä 9, siis isän ja äidin puolelta, että aika pieniä sukuja molemmat. Emme ole tavanneet sitten lapsuusaikojen, eikä pidetty yhteyksiä muutenkaan. Asutaan etäisyyksien päässä, vieraannuttu täysin. Tuskin tuntisin ulkonäöltäkään ja tuskin välittäisin tutustuakkaan. Nehän on ihan outoja ihmisiä mulle.
Hyvä puoli tässä on just se, ettei tarvi miettiä niiden "kippojen ja kuppien" sun muun jakoja, kun sitä on jo itsellä hankittuna omiksi tarpeiksi. Oli yksi ikäneito-täti ja hänen jälkeensä sain osuuteni rahana (huom. pieni summa). Sekin tuli pesänjakajan kautta.
oo ihan tavallinen sukujuttu. Kaikissa suvuissa sitä on just tällasii tarinoita kerrottavana. On epärehellisyyttä, kateutta, vihaa, katkeruutta ja sitten niitä hyviäkin asioita löytyy kyllä. On ihanii ihmisiä ja on kamalii ihmisiä, joka suvussa niitä on. Mutta,....aika erikoinen täti teidän suvussa on.
suhtautua suvussa muutamaan henkilöön, jotka keräävät mahdottomasti kaikenlaista tavaraa? Suorastaan melkein kaikki heille kelpaa ja asunnot ovat täynnä katosta lattiaan. Itse en hevin harrasta tavarankeräystä, koska en näe siinä mitään järkeä. Mutta kysyn myöskin, että miksi toisilla on himo haalia tavaraa? On kipot, kupit, lasit, mukit, lautaset, kannut, kynttilänjalat, pikkuesineet, kivet, heinät, kuivakukat, kirjat, lehdet, nuket, pallot ym.ym. aivan loputtomiin.
eräällä keräilijä-sukulaisnaisella on vanhat puusukset sauvoineen olohuoneen seinällä kaiken muun tavaran ja esineistön ohessa.
mitä kelläkin on ja kelle niitä jakaa. Minä en tarvitse enkä halua niitä. Ja niinkauan kuin ihminen elää,
saa hän päättää asioistansa itse, eikä sukulaisilla ole siihen mitään sanomista. Hän voi myös antaa tai hävittää omaisuutensa juuri niinkuin itse haluaa, siihen on jokaisella oikeus, eikä sukulaisten tarvitse sitä vahtia. Minä olen antanut jo etukäteen pois melkein kaikki rahani, ja tavaratkin vähenee koko ajan, koska ne eivät ole tärkeitä.
tavara ei ole tärkeää. Minulla on lähisukulainen, oikeastaan parikin, jotka ovat tällaisia keräilijöitä. Kun käyn vierailulla, en kiinnitä huomiota enkä paasaa, vaikka pahalta näyttääkin. Periaatteessa oen perijä, mutta kuka sen tietää, milloin täältä lähdetään. Tuo peritöjen kärkkyminen on vastenmielistä. Varsinkin henkilöitä, joilla ei ole rintaperillisiä, yritetään miellyttää testamentin toivossa. Nythän on melko yleistä, että merkkipäivän viettäjä mainitsee, ettei halua tavaralahjoja, vaan esim. ohjelmanumeron juhliinsa tms.
Tavaroita on maailma täys ja lisee tullee. En kerää mitään muuta kuin pongaan hyviä konsertteja, oopperailtoja sekä taidenäyttelyitä. Kirjoja rakastan ja uuden oppimista. Jos löydän mieleiseni taulun, niin toki ostan, koska kultuuri ja taide ovat lähinnä sydäntäni. Se onko taiteilijalla minkäverran nimeä ei merkkaa, jos ihastun tauluun niin ostan. Meillä onkin melkoisesti viiden huoneen asunnossa erinimisten taiteilijoiden maalauksia, grafiikkaa ja joitakin veistotaidetta. Sinänsä emme niitä himoksemme kerää, mutta kaunistamme mielummin taiteella asuntoamme kuin vanhoilla krääsillä kuolinpesistä. Tauluja hankimme taiteilijoiden uusinta tuotantoa, emme vanhaa. Huonekelujakaan asunnossamme eikä mattoja olen kuin tarpeen verran. Yksi matto per huone ja muutama tuoli huoneesssa ja kaappi sekä pöytä. Melko askeettista ja tavaroista tyhjä kotimme on. Emme halua roinaa, emme kippoja, maljakoita, emme esineitä sen koomin.
Kulttuuri on henkistä pääomaa samoin kuin taide ja nämä asiat ovat meidän juttu.
Minä säilytän esinetä joilla on minulle itselleni arvoa muistoina. Hinnalla ei ole väliä. En ole keräilijä.
Samaa krääsää taulutkin ovat mikä on kenellekin tärkeää.
taiteella on omanlaisensa arvo verrattuna tavalliseen tavaraan ja erilaisiin esineisiin, joita näkyy olevan kellarit, komerot ja huoneistot täynnänsä. On otettava huomioon myöskin seikka ettei nyt ihan jokainen niitä tauluja edes pysty maalaamaan. Tarvitaan lahjakkuutta ja taituruutta. Samoin on musiikin sekä tanssi- ym. taiteen kanssa. Mitä korkeampi älykkyystaso sen lahjakkaampi ihminen on kyseessä. Taiteilijat kuuluvat älykkäisiin ihmisiin ja heillä on myöskin kyky tuotteliaaseen toimintaan samoin kuin luoda ihan jotain uutta. Se onko taideteos jonkun mielestä hyvä vaiko huono tai siltä väliltä riippuu katsojasta samoin kuin katsojan mieltymyksestä. Samoin on musiikin laita. Jokaisella on musiikkimakunsa. Abstrakti musiikkitaide on hienoa, koska se ei tuo juurikaan mitään tilaavievää asuntoihin, ei siis keräänny turhaa kamaa.