Donna Leon: Unelmien tyttö

alvari.raappavaara

Amerikkalainen Venetsiassa, Donna Leon, on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen. Jo 2008 kirjoitettu Unelmien tyttö liikkuu romaniyhteisön ympärillä ja hänen ratkaisunsa on sama jota Italian valtio nyt käyttää. Ei muuta kun autoon ja tien päälle. Parempi tai tarkempi käännös nimelle olisi ehkä Tyttö unissa. Nimenomaan niissä (Brunetttin) vainaja esiintyy toistuvasti.
Leonin perusvire on tuttua. Rikos on ehkä tapahtunut, selviääkin aikanaan. Ei niinkään komisario Guido Brunettin tarmon tai päällikkö Pattan kieroilun ansiosta vaan ikäänkuin siinä sivussa, liki sattumalta ja suhteilla. Juuri suhteet on yleisesti Italian ja erityisesti Venetsian suurin yhteiskunnallinen ongelma. Jos uskomme Donnaa. Kun on oikeat suhteet mitä tahansa saa selville. Joko sihteeri signorna Elettran epämääräisen kontaktiverkon kautta tai turvautumalla teräväkielisen anopin yläluokan tuttavuuksiin.
Ja entäs sitten? Syyllinen tiedetään, mutta oikeassa suhdeverkossa elävä rikolinen on maallisen oikeuden ylä- ja ulkopuolella. Ihan parhaaseen Berlusconimaiseen tapaan.
Sangen tylyksi kuvaa Leon kommunikaatiomuuria viranomaisten ja romanileirin välillä. Suorastaan hyisiä ovat Brunettin käynnit leirissä. Vaikka Guido on asenteiltaan lähinnä eteläinen versio meidän Harjunpäästä.
Brunettien kotona syödään jopa useimmin ja paremmin kuin Lehtolaisen Kallioilla, ei se silti tässä tunnu niin päälleliimatulta söpöstelyltä vaan tiukalta asialta. En tarkkaan tiedä miksi. Enkä tiedä sitäkään, miksi olennaisia termejä jätetään kääntämättä. Onko se kirjailijan tahto vai kääntäjä Rikmanin vinoilua kielitaidottomille lukijoille?? Toki me Leonimme lukeneet olemme oppineet mikä kännykkä on venetsiaksi, mutta uusia termejä hyppii esiin eikä aina ole mukava lukea dekkaria sanakirjan kanssa.
Rouva Brunettin opetusalaan kuuluvat lainaukset Dickensin teoksista 1800-luvulta sopivat hyvin kuvaamaan nykypäivän romanielämää. Valitettavasti.
Rohkenen suositella, jos et etsi humoristista matkailuajanvietettä.

3

629

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • guido is best

      Ei oikeastaan dekkari olleskaan....eka sata sivua menee eikä mitään tapahdu....kuvausta Brunetin perheestä,Venetsiasta...leppoisaa tarinaa...upeata tekstiä....rikos mitätön,seuraukset suuremmat...loistava kuvaus yhteiskunnan ulkopuolella elävistä mustalaisista,asenteista....loppuratkaisu tyypillinen italialainen...)

    • pikkulintu lauloi...

      Kirjailija kritisoi osuvasti korruptiota Italiassa, mutta kertaakaanen ole huomannut kritiikkiä yliopistosta tai muista kouluista, vaikka hiljattain tuli tietoon , että tenteistä pääsee läpi kepulikonsteilla ja suhteilla ja jo Anne Hawesin kirjassa kerrottiin, miten kirjakaupoista saa ostaa valmiiksi painettuja lunttilappuja yliopiston tentteihin. Niitä piilotetaan sitten esim. naisten sukkien yläosaan. Piilotuskonsteja jaellaan ystävysten kesken. Kirjailija on muistaakseni jossain opettajana ainakin joskus ollut.

      • venetsialainen3

        Otavan sivuilta suoraan lainattua.....

        Hän on toiminut opettajana amerikkalaisissa kouluissa Sveitsissä, Iranissa, Kiinassa ja Saudi-Arabiassa. Vuodesta 1981 hän on asunut Venetsiassa, missä hän kirjailijantyönsä lisäksi opettaa yliopistossa englantilaista kirjallisuutta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1763
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      273
      921
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      110
      681
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      549
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe