Rajatieto

Lyhennelmä aiheesta rajatieto. Liittyy vahvasti vaihtoehtohoitoihin:
"Rajatiedon kysymykset humanoideista henkiparannukseen, telepatiaan ja ruumiista irtautumiseen antavat yleensä lupauksen sellaisista voimista, joiden avulla elämä tulee helpommin hallittavaksi, sanoo dosentti Marjaana Lindeman Helsingin yliopiston psykologian laitokselta. – Ne ovat tunne-elämän kannalta miellyttäviä selityksiä.
– Kaikki ristiriidat ja epävarmuudet voidaan pyyhkiä pois elämästä, jos ajatellaan, että on yliluonnollinen voima, joka hoitaa asiat. Ennustamaton tulevaisuus ei aiheuta niin paljoa ahdistusta epävarmuutta.
Niissä on paljon samanlaisia elementtejä kuin uskonnossa ja ne toimivat uskontona ainakin joillekin ihmisille.
Usein rajatiedon uskomukset kulkevat käsi kädessä siten, että usein samat ihmiset uskovat moniin erilaisiin tieteellisesti todistamattomiin rajatiedon asioihin aina humanoideista homeopatiaan. – Jotkut ihmiset vain ovat herkkäuskoisempia, myöntää Lindeman.
Useimmat vaihtoehto-opit antavat hyvin ristiriidattoman ja loogisen kuvan koko elämästä ja ne ovat sillä tavoin elämyksellisesti helppoja, miellyttäviä ja optimistisia.

Pete Pakarinen
(Artikkeli on julkaistu Nykypäivässä maaliskuussa 1995)"

Siis hekkäuskoisuudesta ja turvan hakemisesta on asiantuntijan mukaan kysymys.
14251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Rajatieto-sanaa on käytetty jo yli 20 vuotta kuvaamaan ilmiöitä, aatteita, ideologioita sekä muita sen suuntaisia asioita, joita ei voi lukea kuuluviksi perinteisten uskontojen ja filosofioiden tai tieteiden piiriin. Rajatieto käsitetään usein paranormaaleita ilmiöitä koskevaksi informaatioksi, mutta rajatietoon kuuluvat myös henkinen, filosofinen ja hengellinen toiminta.

Viime vuosikymmenten aikana rajatiedon alueella on ollut Suomessa vilkasta. Maailmalta on tullut monenlaisia suuntauksia, samoin niitä on kehittynyt useita myös Suomessa. Toiset suuntauksista ovat tulleet jäädäkseen, toiset pysyneet jonkin aikaa ja jotkut ovat jo unohtuneet.


Usein rajatietoon liittyviin asioihin ja ajatuksiin tutustuminen aloitetaan lehtien ja kirjallisuuden, tv- ja elokuvatarjonnan, itämaisten liikuntamuotojen ja erilaisten vaihtoehtohoitojen kautta. Joillekin kiinnostus rajatietoon herää myös omakohtaisten erikoisten kokemusten, joillekin sisäisen henkisyyden kaipuun myötä. Kiinnostuksella rajatiedon eri alueisiin on taipumus tarttua verkostomaisesti tuttavasta toiseen."

http://www.rajatieto.fi/lyhyesti_rajatiedosta

Äänestä

olla parempi, jos "SianAtuntija" pysyisi vain siellä sikafarmilla.

Äänestä
  • Eikö lainaus miellyttänyt? Onneksi sensuurin valtikka ei ole siinun käsissäsi.

    Äänestä

Wiki:
"Rajatieto tarkoittaa mm. seuraavia:
* paranormaali ilmiö, epätavallinen ja selittämättömältä vaikuttava ilmiö[1]
* parapsykologia, ihmisten ja eläinten paranormaaleja kykyjä sekä tällaisiin kykyihin viittaavia kokemuksia tutkiva ala[2]
* okkultismi, salatiede, salaoppien harjoittaminen[1]
* yliluonnollinen, luonnonlakeja noudattamaton, luonnontieteellistä selitystä vailla oleva, normaalin tai luonnollisen rajat ylittävä ilmiö."

Tätä on rajatieto erään määritelmän mukaan. Lähteenä oli esim. kielitoimisto jonka pitäisi olla melko puolueeton.

Äänestä

RMVK. Sieltä vankkaa rajatietoa.

WIKI:
"Raja- ja merivartiokoulu (RMVK) on Suomen rajavartiolaitoksen alainen rajaturvallisuuden ja meripelastusalan opetus- ja tutkimuslaitos, jolla on koulutuskeskukset Imatran Immolassa ja Espoossa.
Raja- ja merivartiokoulu antaa koulutusta rajavartiolaitoksen upseereille, opistoupseereille, raja- ja merivartijoille, varusmiehille ja rajavartiolaitoksen palveluksessa oleville siviileille sekä täydennyskoulutusta muille viranomaisille kuten poliisille, tullille ja puolustusvoimille.[1] Koululla on myös päävastuu rajavartiolaitoksen toiminnan kehittämisestä. Henkilökuntaa koululla on yhteensä noin 80.[2]"

Äänestä

Laiskoille ja tyhmille ihmisille. M.O.T.

Äänestä
  • sinulle:
    M.O.T. = MINÄ OLEN TYHMÄ

    Aikamoista itseironiaa.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    sinulle:
    M.O.T. = MINÄ OLEN TYHMÄ

    Aikamoista itseironiaa.

    Ai oletko?

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    sinulle:
    M.O.T. = MINÄ OLEN TYHMÄ

    Aikamoista itseironiaa.

    Skeposen tieto elämästä, elävästä ihmisestä on, että se on vain kemiaa. jota hoidetaan kemiallisilla pillereillä?
    Sekö on skeposen totuus luomakunnaan ihmeellisimmäksikin koneeksi mainitusta koneesta, ihmisestä ja sen hoidosta?

    Äänestä

  • ja ihmisestä? kirjoitti:

    Skeposen tieto elämästä, elävästä ihmisestä on, että se on vain kemiaa. jota hoidetaan kemiallisilla pillereillä?
    Sekö on skeposen totuus luomakunnaan ihmeellisimmäksikin koneeksi mainitusta koneesta, ihmisestä ja sen hoidosta?

    Kerrotko millä tavalla uskonnollisiet pohdintais maailmankaikkeuden alkuperästä liittyvät vaihtoehtohoitoihin?

    Äänestä

  • ihmettä kirjoitti:

    Kerrotko millä tavalla uskonnollisiet pohdintais maailmankaikkeuden alkuperästä liittyvät vaihtoehtohoitoihin?

    Vaihtoehtohoidot ovat luonteeltaan uskonnollisia. Suomi-24 palstallakin tähän osioon pääsee myös reittiä : Uskonnot/uskomukset -> Rajatieto -> Vaihtoehtoiset hoidot.
    Äsken tänne linkitetyllä energiaparantajan sivustolla parantaja painotti uskonnollisen uskon merkitystä parantamisessa ja piti epäuskoa jopa jonkinlaisena esteenä.

    Vaihtoehtohoidot sisältävät usein vanhoja muuttumattomia periaatteita, joille ei ole sen oparemmin teoreettista perustaa kuin konkreettista näyttöäkään. Yhtymäkohta uskonnolliseen aatteeseen on selkeä.

    Vaihtoehtoisten hoitojen mekanismiksi esitetään usein tieteelle tuntemattomia, energioita, voimia ja henkiolentoja aivan kuin uskonnoissakin.

    Vastakkaiset tieteelliset näytöt eivät muuta uskomushoitoon maailmankuvaansa perustavan ihmisen miellipidettä. Hyvin vahva yhtymäkohta uskontoihin.

    Äänestä

  • Kumma juttu, mutta nuo kaikki olivat toisen käden lähteitä. Lehdet olivat täynnä puffeja erilaisista keskenään ristiriitaisista uskomusjärjestelmistä. Myydäänkö näitä joillekin mielenterveysongelmaisille, jotka ottavat kaiken todesta, vai keski-ikäisille elämänkriisejä poteville naisille, jotka haluavat ostaa hömppää?

    Äänestä

  • mikä idea näissä on? kirjoitti:

    Kumma juttu, mutta nuo kaikki olivat toisen käden lähteitä. Lehdet olivat täynnä puffeja erilaisista keskenään ristiriitaisista uskomusjärjestelmistä. Myydäänkö näitä joillekin mielenterveysongelmaisille, jotka ottavat kaiken todesta, vai keski-ikäisille elämänkriisejä poteville naisille, jotka haluavat ostaa hömppää?

    "Lehdet olivat täynnä puffeja erilaisista keskenään ristiriitaisista uskomusjärjestelmistä."

    Siinä oli lausahdus jossa ei ole paljoa järkeä käytetty. Rajatieto on laaja alue ja siihen mahtuu erilaisia teorioita ja näkemyksiä, aivan kuten muussakin tieteessä.
    Otetaan vaikka tekninen aikakausilehti, siinä voi olla keskenään ristiriitaisia artikkeleja. Joku voi pitää nastarengasta parhaana ja toinen kirjoittaja kitkarengasta. Yleisönosastot pursuavat keskenään ristiriitaisia artikkeleita. Jatkuvasti vaihtuvat ravintosuositukset voivat olla keskenään ristiriidassa. Lääkäreillä on täysin ristiriitaisia näkemyksiä saman sairauden hoidosta jne.
    Eli yhteenvetona voisi kysyä että mikä oli skepon pointti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SianAtuntija kirjoitti:

Lyhennelmä aiheesta rajatieto. Liittyy vahvasti vaihtoehtohoitoihin:
"Rajatiedon kysymykset humanoideista henkiparannukseen, telepatiaan ja ruumiista irtautumiseen antavat yleensä lupauksen sellaisista voimista, joiden avulla elämä tulee helpommin hallittavaksi, sanoo dosentti Marjaana Lindeman Helsingin yliopiston psykologian laitokselta. – Ne ovat tunne-elämän kannalta miellyttäviä selityksiä.
– Kaikki ristiriidat ja epävarmuudet voidaan pyyhkiä pois elämästä, jos ajatellaan, että on yliluonnollinen voima, joka hoitaa asiat. Ennustamaton tulevaisuus ei aiheuta niin paljoa ahdistusta epävarmuutta.
Niissä on paljon samanlaisia elementtejä kuin uskonnossa ja ne toimivat uskontona ainakin joillekin ihmisille.
Usein rajatiedon uskomukset kulkevat käsi kädessä siten, että usein samat ihmiset uskovat moniin erilaisiin tieteellisesti todistamattomiin rajatiedon asioihin aina humanoideista homeopatiaan. – Jotkut ihmiset vain ovat herkkäuskoisempia, myöntää Lindeman.
Useimmat vaihtoehto-opit antavat hyvin ristiriidattoman ja loogisen kuvan koko elämästä ja ne ovat sillä tavoin elämyksellisesti helppoja, miellyttäviä ja optimistisia.

Pete Pakarinen
(Artikkeli on julkaistu Nykypäivässä maaliskuussa 1995)"

Siis hekkäuskoisuudesta ja turvan hakemisesta on asiantuntijan mukaan kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu