Onko perää huhussa, että matkatoimisto Apollo rantautuu Ruotsista Suomeen tänä syksynä?
APOLLO
apolloko?
91476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onhan siitä ollut lehdessä eli tulossa on Kuoni nimisenä. Hakeneet työntekijöitäkin. Aloittaa syksyllä matkojen myynnin, matkat alkaa huhtikuussa 2011.
Yhtiö on Kuoni. Toimii Suomessa Apollo nimikkeellä. Erittäin iso yhtiörypäs, toimii nonessa maassa.
Kreikkalainen omistaja,mutta kotipaikka on Sveitsi. Niillä on oma lentolaivue, mutta suomessa ehkä
Finnair ja SAS hoitaa lennot alkuun.On ilmoittanut tavoitteeksi että 4 joukkoon tähdätään
eli Finn, AM, Järre,Apollo.
Matkat menee tuttuihin maihin,mutta jotain persoonallista on kuulemma luvassa. Yhtiö muuten
omistaa joitakin hotelleja kaiken muun lisäksi, että tarvittaisa rahkeet riittää sellaiseen hintakilpailuun,
että täällä ei kukaa vastaa.
Kiitoksia tiedosta! Jäämme siis innolla odottelemaan :)
Tänä aamuna oli mainos AL:n välissä. Ei ainakaan näillä näkymillä kiinnosta. Ihme kun ei ole enemmän antanut itsestään kuulua.
Viime talvena Khao Lakin matkalla oli pariskunta samassa hotellissa Ruotsista Apollon matkalla. Vertasimme matkojemme kokonaishintoja ja Aurinkomatkat oli halvempi vaihtoehto ainakin siihen hotelliin. Eli ei taida ehkä kovin edullinen firma olla. Näkeepä sitten kun alkaa matkoja myydä??
Mainos oli suurimpien päivälehtien välissä. Siinä kerrottiin, että varsinainen esite ilmestyy myöhemmin, se on noudettavissa Ärrältä. Netissähän Apollo onkin jo. Hyvä, että Apollo tulee Suomeen!
Hyvä toki, että tulee kilpailua alalle, mutta hinnoilla se ei ainakaan pärjää.
Normaali reaktio markkinoilla kun tulee vakava kilpailija, että muut toimijat laskee hintoja.
Esimerkiksi kaupan puolella S ja K ketjut lisäsivät omia halpasarjoja kun Lidli rupesi ilmestymään.
Nyt vaikuttaa että Apollon hinnat on pelattu tarkoituksella yläreunaan. On näet houkuttelevaa
heittää 30 % alennuksia ihmisten näkökenttään. Aivan varma on että yhtiö ei jää jalkoihin,
vaan asiakkaat hommataan tarvittaissa kovalla pelillä. Eli kilpailulla.
Kiva. On mukava päästä edullisesti lomalle.
Apollon nettisivuilla ei ollut merkittävästi enemmän valikoimaa kuin esim. Aamulehden välissä olleessa esitteessä. Odotellaan