En tiedä, että minkä takia kirjoitan tälle palstalle, mutta nyt se tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta. Haluisin saada edes purettua tänne sydämeni. Tiedän, että teen väärin ja olen huono ihminen, mutta en enää jaksa. Tuntuu itsestä vaan niin pahalta ihan kaikkien puolesta…
Noh tutustuin tähän tyttöön kesällä. Huomasimme kumpikin heti, että kuinka samanhenkisiä ja samanlaisia me olimme. Tuntui jopa välillä, että hän ajattelee jopa samalla tavalla kuin minä. Aloimme viettää aikaa yhdessä todella paljon ja muutuimme kokoajan vain läheisimmiksi. Aloimme halailla ja puhutella toisiamme hellillä nimillä. Suhteestamme tuli erittäin tiivis ja olimme todellakin kuin paita ja peppu. Aloimme halailla ja pussailla myös toisiamme ja monia öitä olimme toistemme vieressä nukkuneet. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin, että olen ihastunut tähän tyttöön ja pienikin hänestä erossa oleminen sattui minuun todella paljon ja ajattelin häntä kokoajan. Olin aina hyvin surullinen, kun hän lähti ja odotin seuraavaa päivä, että näkisin hänet taas. Ihastuin ja ihastuin häneen kokoajan enemmän ja enemmän. Kuitenkin hän sanoi minulle monesti olevansa vain hetero, mutta sanoi olevansa kiinnostunut kokeilemaan jotain myös tytön kanssa.
Kuitenkin tämä tyttö on ollut jo kauemmin kihloissa pojan kanssa ja yhteistä tulevaisuuttakin on jo suunniteltu. Kuitenkin poika sai jotain kautta tietää minun ja tytön pussailusta ja siitä syntyi heidän välilleen kauheasti riitoja ja heidän suhteensa meinasi useampaan kertaan mennä jo poikki minun takia. Kuitenkin tyttö on vielä tällä hetkelläkin pojan kanssa. Tyttö vietti melkein kaiken aikansa minun kanssa ja poika oli erittäin mustasukkainen ja vihainen siitä. Teimme paljon asioita yhdessä ja kokoajan kaikki meni pidemmälle. Lopulta harrastimme seksiä. Ja se ei jäänyt yhteen kertaan. Se viimeistään sai minun heräämään. Minusta on todella väärin, että tyttö pettää minun kanssa poikaystäväänsä ja samalla sekoittaa minunkin elämän. Tyttö on useampaan kertaan minulle sanonut, että miten paljon tykkää minusta, mutta ei voi jättää poikaystäväänsä. Lopulta hän alkoi leikkimielisesti kutsumaan minua salarakkaaksi ja sitä minä todellisuudessa hänelle olen ! En halua olla hänelle mikään salarakas, vaan haluan hänet kokonaan itselleni, mutta en pelkkänä ’’salarakkaana’’.
Olen nyt rakastunut tyttöön ja elämäni pyörii vain hänen ympärillään. Olen masentunut ja palavasti rakastunut häneen. Pojan nimen mainitseminen saa minut säpsähtämään ja fiilikseni laskemaan. Olen todella mustasukkainen hänestä ja hän sanoo olevansa samaa minusta. Joskus hän jopa sanoo, ettei enää tiedä että onko hänkin lesbo ja kysyy mielipidettäni jos hän jättäisi pojan ja sanoo haluavansa alkaa seurustelemaan kanssani, mutta sen jälkeen heti korjaa asian sanomalla kuinka paljon rakastaa poikaa. Monelle ystävälleen hän sanoo meidän olevan yhdessä ja sitä kaikki lähipiirimme ovat alkaneetkin epäilemään juuri sitä. Nyt en ole nähnyt tyttöä taas vähään aikaan ja oloni on eräällä tavalla kuitenkin helpottunut, mutta minulla on silti samaan aikaan todella kova ikävä häntä. Unettomat yöt ja päivät vain häntä miettien alkaa riittää minulle. Haluaisin jonkun pisteen tälle ’’jutullemme’’ ja hänen päätöksensä siitä kumman hän oikeasti haluaa sillä kumpaakaan hän ei voi saada.
Nyt sai edes pinene kiven työnnettyä pois sydämmen päältä...toivottavasti sitä saisi edes seuraavana yönä edes nukuttua tai unettomaan yöhön muuta ajateltavaa..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tyypillistä bi-naisen leikittelyä, sua viedään niinkuin pässiä narussa,tää heitukka lupailee sulle ummet ja lammet koska ei halua menettää "leikkikaveriaan", mitä ilmeisemmin olet hänelle vain hupia ja ajankulua siitähän tuo "salarakkaaksi" nimittely jo kertookin, ei hän mihinkään ole lähdössä kundikaverinsa luota, turha sellaisesta edes haaveilla. Vinkki sinulle sureva tyttö, yritä katsoa asiaa objektiivisesti, lähde mahdollisimman nopeasti tuollaisesta "suhteesta" sillä pahempaa voi olla tulossa ja hukkaat itsesi kokonaan.
Tyypillistä bi-naisen leikittelyä... Binä rakastuin umpilesboon, jolle olin hänen elämänsä nainen, joka lupaili ummet ja lammet ja sanoi odottavansa minua vaikka maailman ääriin. No, siinä vaiheessa kun olin jo laukut pakattuna ja kovaa vauhtia muuttamassa tämän naisen luo, niin hänellä olikin jo uusi elämänsä nainen. Ja tietenkään suhdetta ei päätetty ja asioita selvitetty kasvokkain vaan tekstiviestitse. Onnistuu se leikittely siis myös umpilesboilta.
Tää on niin totta:)
ihan samoja kieroutuneita p. askahousuja ihmiset voi olla, tykkäs ne p. illusta tai p. ippelistä tai molemmista.
viestiketjun aloittajaa neuvoisin keräämään sydämensä palaset, liimailemaan niitä vähän yhteen ja sitten kohti uusia tuulia. tästä tytöstä ja sinusta olisi jo jotain tullut, jos olisi tullakseen. jätä se.
ei taida olla paljoakaan tämän asian kanssa tekemistä vaan kumpikin on suhteessa erisyistä. Hänelle sinä olet seikkailu, kokeilu, pieni piriste ennen kuin hän menee ja hommaa perheen tämän poikaystävänsä kanssa. Hän haluaa sinun palvontaa ja ostaa sen huomiollaan ja saa siitä myös nautintoa kun olet mustasukkainen, hän tuntee olonsa nyt tuplasti halutuksi, ja eihän se ole huono koukku jäädä kiinni, hänelle.
Sinä olet häneen "rakastunut" koska hän herättää sinussa koko tunneskaalan, hän saa sinut tuntemaan kaipausta niin kuin et koskaan ennen, ja halua ja iloa ja kaipuuta jne. Hän tuntuu täydelliseltä sinulle koska et ole tuntenut kaikkea tuota ennen. Mutta jos hän jättäisi poikaystävänsä ja alkaisitte virallisesti seukkaamaan hän kyllästyisi sinuun, ja sinä häneen, teidän elämään tulisi arki ja se tuli joka nyt polttaa teitä molempia sammuisi.
Se mitä sinun tulee ymmärtää että teidän suhde perustuu kaikelle muulle paitsi rakkaudelle. Se miten sinä pääset hänestä eroon on että kohtelet häntä kuin hän sinua. Kun hän soittaa että tänään nähdään, sano ettet nyt ehdi, sinulla on treffit ja miksi et sellaisia hommaisikin. Katselet vaihteeksi vähän vapaita naisia jotka voivat tarjota sinulle samaa mitä sinä heille. Anna hänen nyt maistaa omaa lääkettään, anna hänen odottaa sinulle sopivaa aikaa nähdä ja jne. Kun kumpikin pelaatte samoilla vallantunteillla ne kuoleentuu pian pois. Tai sitten vain kylmästi et vastaa et näe häntä. Mutta älä montaa vuotta tuohon tuhlaa.
Et nyt tällä hetkellä varmaan usko mutta ymmärrät tämän joka tapauksessa myöhemmin.. Kun saat tilanteeseen etäisyyttä ja ajatukset järjestäytyvät uudestaan, ymmärrät ettei ole mahdollista rakastua toiseen jos ei saa vastakaikua. Luulen että olet suurilta osin rakastunut rakastumisen tunteeseen. En väitä, ettei ihminen ole voinut merkitä sinulle mitään. Ihan varmasti on merkinnyt. Mutta kun tapaat sen oikeasti oikean ja kemiat kohtaa,( ei vaan se 'yksi kemia harhailemassa' =) ) ymmärrät sanan 'rakastuminen' merkityksen perinpohjin. Kyllä luonto hoitaa nää tällaset jutut =)
Kaikkee hyvää ja tsemppiä tuntemattomalle :)
Taas huomataan että miten helposti meet ja retkahdat ihmiseen
mä suosittelen että oot välinpitämätön tätä naista kohtaa se ei rakasta sua
jos ei jätä sitä miestä niin se rakastaa sitä eikä sua
monesti oon miettinyt miksi ihmiset antaa heti seksii
tolla tyylillä ei saa syvälistä aitoa rakkautta kun antautuu
toiselle ....
ensi kerralla älä anna sille seksii ;D äläkä päästä ihmistä lähelle joka loukaa sua