Seniorien viikko

aputoimittaja

Tänään alkoi vanhusten eli seniorien viikko.
Mutta tänään alkoi myös eläinten viikko ja pari muutakin teemaviikkoa?!

On se kumma juttu, että vanhuksille ei löydy vuoden viidestäkymmenestäkahdesta viikosta omaa viikkoa, jolloin kaikki huomio ja julkisuus kohdistuisi vain ja yksinomaan vanhuksiin ja heidän asioihinsa.

Eläinten viikon keskipisteessä on SIKOJEN HYVINVOINTI.
Vanhusten viikolla ei ole mitään keskipistettä.

Jääkin se vaikutelma, että kun vanhuksille on varattava vuodesta yksi viikko, pannaan se samalle viikolle, kuin eläimille. Samalla lailla hoidetaan eläimiä ja vanhuksia. Joitakin ryhmiä hyvin, joitakin huonosti ja sitten on vielä niitäkin, joita hoidetaan erittäin huonosti.
Yhteistä eläimille ja vanhuksille on myös se, että lopun lähestyessä, heitä kuljetetaan paikasta toiseen kiihtyvällä tahdilla.

Viikon päättyessä sitten tiedämme, kumpi on saanut eniten huomiota, sikojen hyvinvointi vai vanhusten pahoinvointi?

27

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *Kukkahame*

      Hymyilin kirjoituksellesi, oletpa sinä löytänyt hyvän syyn harmitella.
      Eihän koko viikkoa monikaan edes tiedä, ja kaikki eivät ole mukana vaikka kuinka se olisikin v a i n vanhusten viikko.
      Omalta kohdaltani voin tunnustaa etten olisi edes tiennyt että sellainen viikko on nyt sikojen ja eläinten kanssa yhteinen.
      Onneksi huomasin päivänäytöksen leffassa ja sinnehän minä muiden mukana, joten oma vanhusten viikko alkoi oikein mukavasti.
      Meillä kuitenkin asiat ovat hyvin, toisilla ei ole edes puhdasta juomavettä, siitä on jo huumori kaukana.

    • Katleija neljä

      Johan kulkee kummallisia latuja aputoimittajan ajatukset. Tarkalla silmällä syynättyä, jotta moitittavaa löytyisi ja ainahan sitä löytyy sarkasmilla höystettynä. Taitoa sekin vaatii säilyttää tuo tyylikeinonsa, mutta enemmän pidän niistä selkiästi positiivisista aputoimittajan kirjoituksista. Makuasioistahan emme kiistele. Hyvää syksyä vain sinne tarinan iskijälle.

    • Ramoona*

      Lokakuun neljäs on Fransiscus Assisilaisen muistopäivä, ja sehän sopii kansainvälisen eläintenviikon alkupäiväksi. Sen teemalause on tänä vuonna : Sikahyvä elämä. Ihmismaailmassa puhutaan sikailusta, porsastelusta ja sovinistisiasta, molemmille lajeille on myös kärsiminen luonteenomaista. Pikkupossu on suloinen, emakko leppoisuuden perikuva, vanha karju tarpeellinen lajissaan. Sika on sosiaalinen laumaeläin ja jotain yhteistä on fysiologiassakin, molemmat syövät mitä saavat. Ei siis vallan keinotekoinen yhdistelmä ihminen ja sika.

      Vanhustenviikon teemalause on : Meitä on moneksi - Olika men lika. Niinhän meitä onkin, ja samasta ihmisestä on myös moneksi. Toivotan Aputoimittajalle ja muillekin palstaystäville sikamakeeta viikkoa. Jos suolaisen nälkä tulee, Kauppatorille Hesaan vaan silakkamarkkinoille , kuun lopullahan ne ovat Aurajoen rannassa. Silakat eivät ole liian pieniä joulukaloiksikaan.

      • kyselijä.

        Eikös yhteen aikaan puhuttu, että sian elimiä voitaisi siirtää ihmisille. Ne kun ovat saman kokoisia ja mallisia, simpanssilla enemmän poikkeavat. Onkohan sitä yritetty, kai niistä siirrännäisistä on pula ? Sian värikin on aika sama kuin ihmisellä.

      • 1110
        kyselijä. kirjoitti:

        Eikös yhteen aikaan puhuttu, että sian elimiä voitaisi siirtää ihmisille. Ne kun ovat saman kokoisia ja mallisia, simpanssilla enemmän poikkeavat. Onkohan sitä yritetty, kai niistä siirrännäisistä on pula ? Sian värikin on aika sama kuin ihmisellä.

        Siksi se yhteisviikko on nyt sitten järjestetty.

      • ihan vain
        1110 kirjoitti:

        Siksi se yhteisviikko on nyt sitten järjestetty.

        pelkästään. Seni-tamma ei ole viikkoa saanut.

        :)

      • (o.-)
        ihan vain kirjoitti:

        pelkästään. Seni-tamma ei ole viikkoa saanut.

        :)

        Sen-joriitta porfavor!

        Paljon miellyttävämpi nimike

      • *Tammy
        (o.-) kirjoitti:

        Sen-joriitta porfavor!

        Paljon miellyttävämpi nimike

        mutta entäs me seni-tammat?

      • (-.o)
        *Tammy kirjoitti:

        mutta entäs me seni-tammat?

        Señora rouvasväelle!

    • Satu*

      Nythän aputoimittaja on sanaparit löytänyt, naurulta tuskin kukaan lienee välttynyt.
      :)
      Minulla senioriviikon suunnittelu alkoi jo eilisiltana, kun ystäväni soitti ja yllytti golf-kentälle,
      tilasi meille peliajan ja ilmoitti, että mennään taas yhteisellä autolla,
      jolloin toiselta bensat säästyivät.
      Kauniit ovat syksyiset väylät tumman vihreine, punaisine
      tai keltaisine kenttää reunustavine puineen.
      Sää oli mitä parhain, samoin pelikin paikoitellen, - ja nauru säesti sitä kaikkea.

      Kyllähän lämpimästi suosittelen kaikille, älkää päästäkö elimistöänne liian helpolla!
      Siitä ei mikään parane.

      Senioriviikosta ole koskaan kuullutkaan, mutta kuten Ramoona sanoi, ruokavaliohan on sama.
      Siksiköhän yhteinen viikko?
      Kuka tietää?

      • Katleija neljä

        Vielä enemmän naurattaa kun Vanhusten viikon jälkeen, siis ensiviikolla on vuorossa Kestovaippaviikko. §;-)

      • naurattaa ??
        Katleija neljä kirjoitti:

        Vielä enemmän naurattaa kun Vanhusten viikon jälkeen, siis ensiviikolla on vuorossa Kestovaippaviikko. §;-)

        Kyllä siihen varmaan mennäänkin, liian kalliita yhteiskunnalle nämä kertakäyttöiset. Kukahan ne kestovaipat pesee ?

      • aputoimittaja
        naurattaa ?? kirjoitti:

        Kyllä siihen varmaan mennäänkin, liian kalliita yhteiskunnalle nämä kertakäyttöiset. Kukahan ne kestovaipat pesee ?

        Seniorien ja sikojen viikon ensimmäisen päivän iltana olen tehnyt joitakin hajahuomioita kommenteista.
        Ensinnäkin Assisilaisen Fransiscus oli paremminkin lintubongari, kuin sikabongari.
        Silakka on tosi makeeta suolaiseksi palaksi kaikissa muodoissaan. Eniten pidän voissa paistetuista silakoista.
        Terkkuja Ramoonalle.

        Terkkuja myös Satulle vai pitäisikö sanoa Sadulle. Hieman sadulta se vaikutti se, että peli oli paikotellen parhainta.
        Minä kun pelasin ja kaverit kysyivät, että miten peli meni, vastasin että, tänään meni vähän huonommin, kuin eilen, mutta paremmin, kuin huomenna.
        Kun Satu niin tarkoin kuvasi kentän reunuksia, niin se pani epäilemään, että kentän reunoillako hän pelasi. Kas kun väylät ovat sitä oikeata peliareenaa.

        Tähän sopinee loppukevennykseksi tarina kenraalista, joka golfasi. Hänellä oli taas kerran caddienä eli mailapoikana adjutanttinsa. Seitsemännellä reiällä kenraali sanoi hieman tuskastuneena, että "tämä kenttä on aika huonossa kunnossa". Siihen adjutantti vastasi, että herra kenraali, "te ette ole ollut kentällä vielä lainkaan ensimmäisten seitsemän reiän aikana".

        Muuten Eurooppa voitti jenkit Ryder-cupissa.

      • aputoimittaja kirjoitti:

        Näin eläinten viikon kunniaksi annan Aputoimittajalle avauksesta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!

      • aputoimittaja
        Venlastiina kirjoitti:

        Näin eläinten viikon kunniaksi annan Aputoimittajalle avauksesta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin!

        Nyt on tiistai ja vanhusten viikon toinen päivä on aluillaan.
        Ammun uutisissa ei puhuttu sanaakaan vanhusten asioista.

        Sitä en ole "tutkinut" onko sioista puhuttu mitään.

        Sitä vastoin sikailusta kyllä puhutaan joka päivä. Esim. poliitikkojen sikailu on jatkuvasti ja näyttävästi esillä mediassa.

        Nyt vain sopinee toivoa, että vanhusten asiat nousisivat otsikoihin, kuten esim. leikattu indeksi.
        Me eläkeläiset emme saaneet työeläkkeisiin mitään korotusta tälle vuodelle. Yhtä huonolta näyttää ensi vuosikin.
        Ainoat eläkeläiset, jotka saavat tuntuvan korotuksen tuloihinsa ovat ne kansanedustajat, jotka ovat eläkkeellä.
        Näin edustuksellisuus toimii.

      • Satu*
        aputoimittaja kirjoitti:

        Seniorien ja sikojen viikon ensimmäisen päivän iltana olen tehnyt joitakin hajahuomioita kommenteista.
        Ensinnäkin Assisilaisen Fransiscus oli paremminkin lintubongari, kuin sikabongari.
        Silakka on tosi makeeta suolaiseksi palaksi kaikissa muodoissaan. Eniten pidän voissa paistetuista silakoista.
        Terkkuja Ramoonalle.

        Terkkuja myös Satulle vai pitäisikö sanoa Sadulle. Hieman sadulta se vaikutti se, että peli oli paikotellen parhainta.
        Minä kun pelasin ja kaverit kysyivät, että miten peli meni, vastasin että, tänään meni vähän huonommin, kuin eilen, mutta paremmin, kuin huomenna.
        Kun Satu niin tarkoin kuvasi kentän reunuksia, niin se pani epäilemään, että kentän reunoillako hän pelasi. Kas kun väylät ovat sitä oikeata peliareenaa.

        Tähän sopinee loppukevennykseksi tarina kenraalista, joka golfasi. Hänellä oli taas kerran caddienä eli mailapoikana adjutanttinsa. Seitsemännellä reiällä kenraali sanoi hieman tuskastuneena, että "tämä kenttä on aika huonossa kunnossa". Siihen adjutantti vastasi, että herra kenraali, "te ette ole ollut kentällä vielä lainkaan ensimmäisten seitsemän reiän aikana".

        Muuten Eurooppa voitti jenkit Ryder-cupissa.

        tuolle allatiivi-taivutukselle.

        Kyllä tällä kerralla välillä ojan pohjaakin menin yhden väylän laidalla, - ehdin silti ihailla kaunista tummanvihreää ikikuusikkoa ja sitä vasten tuulessa loistavina lentäviä lehtiä, joita tuuli puista riipi.

        Tuulta oli oikeastaan vain parin väylän ajan, sitten taas aurinko tuli näkyviin ja lämmitti kuin kesällä,
        ihmettelimme, että sentään lokakuun 4. päivä!

        Kunpa jatkuisi nää nätit säät vain pidempään, niin synkkä aika jäisi lyhyemmäksi.

        Mutta useimmat avauslyöntini nousivat kyllä kauniisti ylös ja tekivät huikean pitkän kaaren siniselle taivaalle pudoten vasta 180 metrin tuntumaan keskelle väylää! Sellainen pitää ilon pinnassa!
        Voimaa ei tarvita, vaan notkeutta, vartalon kiertoliike on se, mikä pallon kauaksi lähettää.

        Suosittelen lämpimästi, samoin näitä kimppakyytejä, niitä harrastan mielihalusta, saamme jutella ja nauraa koko matkan, aikaa jälkipelillekin sopivasti.

        Iloista ja aurinkoista päivää aputoimittajalle & kaikille muillekin!

      • huolestuin
        aputoimittaja kirjoitti:

        Nyt on tiistai ja vanhusten viikon toinen päivä on aluillaan.
        Ammun uutisissa ei puhuttu sanaakaan vanhusten asioista.

        Sitä en ole "tutkinut" onko sioista puhuttu mitään.

        Sitä vastoin sikailusta kyllä puhutaan joka päivä. Esim. poliitikkojen sikailu on jatkuvasti ja näyttävästi esillä mediassa.

        Nyt vain sopinee toivoa, että vanhusten asiat nousisivat otsikoihin, kuten esim. leikattu indeksi.
        Me eläkeläiset emme saaneet työeläkkeisiin mitään korotusta tälle vuodelle. Yhtä huonolta näyttää ensi vuosikin.
        Ainoat eläkeläiset, jotka saavat tuntuvan korotuksen tuloihinsa ovat ne kansanedustajat, jotka ovat eläkkeellä.
        Näin edustuksellisuus toimii.

        Joko nyt tähän sarpipäät ja nutipäätkin vedetään?

      • ...
        huolestuin kirjoitti:

        Joko nyt tähän sarpipäät ja nutipäätkin vedetään?

        ...

      • edellinen
        Satu* kirjoitti:

        tuolle allatiivi-taivutukselle.

        Kyllä tällä kerralla välillä ojan pohjaakin menin yhden väylän laidalla, - ehdin silti ihailla kaunista tummanvihreää ikikuusikkoa ja sitä vasten tuulessa loistavina lentäviä lehtiä, joita tuuli puista riipi.

        Tuulta oli oikeastaan vain parin väylän ajan, sitten taas aurinko tuli näkyviin ja lämmitti kuin kesällä,
        ihmettelimme, että sentään lokakuun 4. päivä!

        Kunpa jatkuisi nää nätit säät vain pidempään, niin synkkä aika jäisi lyhyemmäksi.

        Mutta useimmat avauslyöntini nousivat kyllä kauniisti ylös ja tekivät huikean pitkän kaaren siniselle taivaalle pudoten vasta 180 metrin tuntumaan keskelle väylää! Sellainen pitää ilon pinnassa!
        Voimaa ei tarvita, vaan notkeutta, vartalon kiertoliike on se, mikä pallon kauaksi lähettää.

        Suosittelen lämpimästi, samoin näitä kimppakyytejä, niitä harrastan mielihalusta, saamme jutella ja nauraa koko matkan, aikaa jälkipelillekin sopivasti.

        Iloista ja aurinkoista päivää aputoimittajalle & kaikille muillekin!

        oliisi siis tuon sointuvan pehmeän taivutuksen kannalla, niin kuin suomen kielen kuuluukin taipua, siitä erisnimien taivutussuosituksesta ei tarvitse mielestäni piitata, jos se ei tunnu oikealta. Minusta ei tunnu.

      • Ramoona*
        Satu* kirjoitti:

        tuolle allatiivi-taivutukselle.

        Kyllä tällä kerralla välillä ojan pohjaakin menin yhden väylän laidalla, - ehdin silti ihailla kaunista tummanvihreää ikikuusikkoa ja sitä vasten tuulessa loistavina lentäviä lehtiä, joita tuuli puista riipi.

        Tuulta oli oikeastaan vain parin väylän ajan, sitten taas aurinko tuli näkyviin ja lämmitti kuin kesällä,
        ihmettelimme, että sentään lokakuun 4. päivä!

        Kunpa jatkuisi nää nätit säät vain pidempään, niin synkkä aika jäisi lyhyemmäksi.

        Mutta useimmat avauslyöntini nousivat kyllä kauniisti ylös ja tekivät huikean pitkän kaaren siniselle taivaalle pudoten vasta 180 metrin tuntumaan keskelle väylää! Sellainen pitää ilon pinnassa!
        Voimaa ei tarvita, vaan notkeutta, vartalon kiertoliike on se, mikä pallon kauaksi lähettää.

        Suosittelen lämpimästi, samoin näitä kimppakyytejä, niitä harrastan mielihalusta, saamme jutella ja nauraa koko matkan, aikaa jälkipelillekin sopivasti.

        Iloista ja aurinkoista päivää aputoimittajalle & kaikille muillekin!

        Ensin tuohon nimien taivutusasiaan. Etu- ja sukunimet eivät ole vaälttämättä astevaihtelun piirissä, joten nimenhaltija saa itse päättää, taivuttaako Satu : Satun vai Sadun, Outi : Oudin vai Outin. Oudin kuulostaa vähän oudolta, Sadun kauniilta. Yleensä ei taivuteta sellaisia, joilla on joku merkitys - Urpo: Urpolla, Lempi : Lempillä, Impi: Impillä. Ei myskään taivuteta Onni: Onnella , vaan Onnilla. Meidän kolmivuotias puhuu kyllä hienosta audoista - se sana on jäänyt jostain syystä astevaihtelun ulkopuolelle.

        Vanhusten asioista en Hesarin ylikanteensa selatessani huomannut muuta kuin jo tunnetun asian : ensi vuonna saa laitosvanhuskin muuttaa toiseen kuntaan, esim. lähemmäs lapsiaan. Ajatella, että jo vuonna 2011 tämä kaikille maahanmuuttajillekin suotu perusoikeus toteutuu Suomessa vanhuksille.. Pitäisikö lippu nostaa salkoon ! Toivottavasti Srkka-Liisa Anttila entisenä sikatilan emäntänä tulee esiin sika-asiassa.

        Hesarissa oli suuri juttu päihdeäitien hoitopaikkojen vähentämisestä. Eläinten nukkumisesta oli iso artikkeli, opossumi nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin ihminen, sian kuva makuullaan näkyi myös. Vieläköhän siat saavat nukkua puhtaissa pehmeissä pahnoissa. Laitosvanhuksillehan suodaan pitkät unet pillerien voimalla, laitetaan petiin seitsemän uutisten jälkeen, ellei iltapalaa tarjota jo viideltä. Päivälläkin lääketokkurassa torkkuillaan tuoliin sidottuna. "Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme", mutta haudassa on vanhoilla kokovuorokautisesti aikaa nukkua, täällä ajassa pitäisi vireyttä ja valveutuneisuutta vaalia kaikenikäisillä. Nuoriso ja jopa lapset saavat kyllä kukkua iltämyöhään tietokonepeliensä äärellä, sitten nukkuvat koulutunneilla. On vanhempien asia patistaa jälkeläisensä ajoissa painumaan pahnoilleen tai pehkuihinsa.

        Eläkeläisellä on se hyvä etu, ettei tarvitse aamulla kiirehtiä työhön eikä yönissakin stressata työasioilla aivojaan. "Jos on leipää niukemmalti, onpa unta viljemmalti." Pienet nautinnolliset päivätorkut , sitten taas jaksaa iltaan asti.

      • olkipatjalla
        Ramoona* kirjoitti:

        Muistan vielä miten halvautunut naapurin mummo makasi kamarin sängyssä olkipatjalla, sängyn pohjaan oli tehty reikä ja sen kohdalla lattialla oli ämpäri. Oljet vaihettiin usein, päästivät virtsan hyvin läpi. Kyllä siitä jo sian pahnat tuli mieleen.

        Sori jos on liian raakaa tekstiä, mutta ei niitä vaippojakaan tarpeeksi usein joka paikassa vaihdeta.

      • ajattele aivoillasi
        olkipatjalla kirjoitti:

        Muistan vielä miten halvautunut naapurin mummo makasi kamarin sängyssä olkipatjalla, sängyn pohjaan oli tehty reikä ja sen kohdalla lattialla oli ämpäri. Oljet vaihettiin usein, päästivät virtsan hyvin läpi. Kyllä siitä jo sian pahnat tuli mieleen.

        Sori jos on liian raakaa tekstiä, mutta ei niitä vaippojakaan tarpeeksi usein joka paikassa vaihdeta.

        virtsanpidätyskykykin vanhuksella ongelma joillekin piireille.
        Kun samaan muottiin on kaikki mahdutettava. Yhdenvertaisuusvaatimus.
        Kaikki vaan yhteiskunnan sikopahnoille saattohoitoon...

      • ajattele sinäkin
        ajattele aivoillasi kirjoitti:

        virtsanpidätyskykykin vanhuksella ongelma joillekin piireille.
        Kun samaan muottiin on kaikki mahdutettava. Yhdenvertaisuusvaatimus.
        Kaikki vaan yhteiskunnan sikopahnoille saattohoitoon...

        ei se halvautuminen piirejä katso. Ehkä varakkaissa seurapiireissä saa yksityisessä hoidossa luxus-vaipat. Vaippaviikko onkin seuraavaksi, Katleija muistutti.

      • ajattelen minäkin
        ajattele sinäkin kirjoitti:

        ei se halvautuminen piirejä katso. Ehkä varakkaissa seurapiireissä saa yksityisessä hoidossa luxus-vaipat. Vaippaviikko onkin seuraavaksi, Katleija muistutti.

        yhteydessä minullekin on joskus laitettu vaippa. Kun heräsin nukutuksesta, kiitin ystävällistä ja huolehtivaa hoitajaa. En kokenut sitä häpeällisenä.

      • ajatelkaa tätäkin
        ajattelen minäkin kirjoitti:

        yhteydessä minullekin on joskus laitettu vaippa. Kun heräsin nukutuksesta, kiitin ystävällistä ja huolehtivaa hoitajaa. En kokenut sitä häpeällisenä.

        liian aikaisin laitetaan vanhus vaippoihin, kun ei ole henkilökuntaa saattamaan vessaan. Se on nöyryyttävää.

      • karhunainen 2
        ajatelkaa tätäkin kirjoitti:

        liian aikaisin laitetaan vanhus vaippoihin, kun ei ole henkilökuntaa saattamaan vessaan. Se on nöyryyttävää.

        päässeet miettimisen kohteeksi senioreitten ohella. Mites villieläimet, löytyykö `luonnostamme `heitä?
        Joissakin testeissä ihmisillä on jokaisella voimaeläin persoonassaan. Mikä olisi Sinun voimaeläimesi?
        Vapaana juostessa luonnossa ( unelmissa) saa ainakin kusaista puskaan eikä oo poliisi sakottamassa eikä tartte vaipoista haaveilla vaikka olisi sänkyyn sidottu.

      • mikä voimaeläi
        karhunainen 2 kirjoitti:

        päässeet miettimisen kohteeksi senioreitten ohella. Mites villieläimet, löytyykö `luonnostamme `heitä?
        Joissakin testeissä ihmisillä on jokaisella voimaeläin persoonassaan. Mikä olisi Sinun voimaeläimesi?
        Vapaana juostessa luonnossa ( unelmissa) saa ainakin kusaista puskaan eikä oo poliisi sakottamassa eikä tartte vaipoista haaveilla vaikka olisi sänkyyn sidottu.

        onko joku testi vai saako vaan itse päättää. Minä olisin varmaan orava, olen säästäväinen ja pieni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      227
      6686
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1745
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1537
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1104
    5. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      57
      1050
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1010
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      977
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      127
      903
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      873
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      836
    Aihe