Mikrobitin vertailussa sanottiin, että superzoomien kohinattomuus ja kuvanlaatu ja vääristymät ovat parempia kuin pokkareissa johtuen ihan siitä, että superzoomeissa on kookas optiikka.
Lisäksi testissä todettiin superzoomit nopeiksi. Nopein kaikista oli Panasonic (ei liene yllätys).
Myös yhdellä akullisella saatava kuvamäärä oli valtava: Panasonic perätäti 1 100 kuvaa!!
Patterikamerat (mm. Canon) jäivät toiseksi ja kolmanneksi viimeiseksi tässä osiossa. Pokkarikuvaajat voivat vain haaveilla moisista kuvamääristä.
Lisäksi huomautettiin, että superzoom on kaikkea muuta kuin aloittelijan kamera.
Lisäksi testissä todettiin superzoomit nopeiksi. Nopein kaikista oli Panasonic (ei liene yllätys).
Myös yhdellä akullisella saatava kuvamäärä oli valtava: Panasonic perätäti 1 100 kuvaa!!
Patterikamerat (mm. Canon) jäivät toiseksi ja kolmanneksi viimeiseksi tässä osiossa. Pokkarikuvaajat voivat vain haaveilla moisista kuvamääristä.
Lisäksi huomautettiin, että superzoom on kaikkea muuta kuin aloittelijan kamera.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Objektiivin koko ei vaikuta vääristymiin vaan siihen vaikuttaa linssien hionta, ja myös suunnittelu. Halvassa kamerassa ne pitää tehdä vähän sinne päin koska kustannukset täytyy pitää kurissa. Mikä tahansa objektiivi on mahdollista tehdä laadukkaaksi, kunhan ostajalla on pätäkkää lompsassa. Suunnittelussa ja valmistuksessa pitää huomioida kohdeyhmän maksukyky ja vaatimukset, ja tehdä sopiva kompromissi.
Kohina riippuu 110 prosenttisesti kennon laadusta (pikselimäärä suhteessa kokoon) ja kuvan prosesoinnista. Kamera siis kohisee tarkalleen yhtä paljon riippumatta siitä onko siinä edes objektiivi kiinni vai ei.
Mikrobitti on tietokonelehti joten kannattaa suhtautua varauksella niiden esittämiin "faktoihin" kameroista, autoista tai omakotitaloista.
Vääristymiä ei korjata "hionnalla", vaan ne korjataan kuvankäsittelyllä. Superzoomejen vääristymät ovat itse asiassa hyvin voimakkaita laajakulmapäässä. Vääristymien korjaus lisää kuvien suttuisuutta ja pehmeyttä sitä enemmän mitä kauemmaksi keskipisteestä mennään.
Eipä silti, ei ne korjaamattomatkaan kuvat mitään kovin teräviä ole...
Minä käytän vain sellaisia objektiiveja joiden vääristymät on niin mitättömiä, ettei tarvi kuvankäsittelyllä parsia. Jos vääristymät on selkeästi havaittavissa, kuten halvoissa tusinakameroissa tuppaa olemaan, sellainen objektiivi lähtee välittömästi kiertoon. Pokkarit ja superseestäzoomit olen hylännyt jo aikoja sitten.
Miksi ostaa paska objektiivi ja sitten istua photarin ääressä parsimassa? Menee hyvää kuvausaikaa ihan harakoille.
Olen aina kuvitellut "päin vittua" kuvien olevan xxx-sivustoilla enkä optiikoissa tai kennoissa? Tietysti noita kuvia ilmestyy myös kennolle jos sihtailee "päin vittua".
Oliko sulla oikeetakin asiaa tähän ketjuun vai ihan ajan kuluksiko painelet niitä näppäimiä?
vaan ihan kameraan integroidusta ohjelmistosta. Kuvaaja ei yleensä edes pääse näkemään alkuperäistä, "korjaamatonta" kuvaa. Vääristymät saa kyllä esiin malleilla, jotka tallentavat RAW:ina, ja käyttämällä jotain muuta kuin valmistajan suosittelemaa softaa. Totuus superzoomejen objektiiveista on melko karu.
Ei tästä tarvitse pyhää sotaa silti tehdä. Suurimmalle osalle superzoomienkin kuvanlaatu on tarvetta parempi. Eli 15x10cm kuvissa eroja ei enää näe.
missä pokkareissa?
superzoomeja, Panasonicia ja Olympusta pitää täällä jatkuvasti puolustella. Pelkäävätkö omistajat, että …
Jokaisella on omat henkilökohtaiset syynsä. Itselläni oli ensimmäinen "superzoomi" eli bridge Canonin aikaan saama 5M S2 mutta seuraava Panan FZ50 joka minulla vieläkin on. Olen tosin sen jälkeen käyttänyt myös FZ38 bridgeä. Nuo kaikki ovat toimineet moitteetta siinä Nikonin järkkäreiden apuna. Ainoastraan Canonin yksilö on mennyt vialliseksi joskin olen sen jo joskus ehjänä lahjoittanut tuttavapiiriin.
Se mitä olen kerhon puitteissa ja itse kokeillen saanut kuvaa noista bridgeistä niin kaikkien tunnettujen isompien valmistajien kamerat toimivat ja lienee vaikeaa noin yksityisen käyttäjän kannalta sanoa mikä on paras. Paras on aina se joka kuvaushetkellä on käden ulottuvilla.
”Jokaisella on omat henkilökohtaiset syynsä”
—olisikohan niin, että tuo oma henkilökohtainen syys on kaikilla alemmuuskompleksi.
Jospa omistajat kuvittelevat, että kameransa on osa persoonallisuutta tau sen jatke?
Freudilla olisi varmaankin oma arvelunsa siitä minkä jatke mikä hyvänsä pitkähkö objektiivi on.
syistä on muiden varsin vaikeaa arvailla, muutoinhan ne eivät henkilökohtaisia olisikaan.
Alemmuuskompleksiin en kuitenkaan usko, pikemminkin kyseessä on tietämättömyys siitä miten muut kamerat toimivat, siis millaisia niiden tulokset ovat.
Lohdutan kuitenkin bridgejen omistajia, kaikilla niillä saa hyviä kuvia jos osaa ottaa. Suurimmat esteet hyville kuville löytyvät muualta kuin kamerasta, ne ovat välittömästi sen takana. Minä suosittelen koikeilemaan eri asetuksilla, erilaisista kohteista, ihan opin vuoksi, onhan se melkein ilmaista, noista tuloksista voi sitten oppia tai ei henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuen. Tietokoneen putkelta (tai litulta) näkee hyvin mikä on mennyt kuvassa pieleen, yli ja alivalotukset, epätarkkuudet, kummat rajaukset jne.
Kun kirjoittaja joka ei tunne jotain laitetta ja kirjoittaa paskaa asiasta niin kyllä silloin on syytä oikaista. Siitä voi olla hyötyä muillekin.
Esimerkiksi voidaan rinta rottingilla kirjoittaa 400-500 € euroa maksavien halpis kakkuloiden hyvästä laadusta kun kunnon putki maksaa 7500€.
Optiikan koolla ei ole mitään vaikutusta kameran kennon lämpökohinaan.
Kookas optiikka sinänsä voisi olla parempilaatuinen kuin pienikokoinen optiikka, mutta kun siinä on erikoisen suuri zoom-kerroin niin se vaikeuttaa tilannetta. Hyvää zoom-optiikkaa on vaikea rakentaa, se ei voi tulla halvaksi. Erikoisen suurta zoom-kerrointa ei pitäisi tavoitella vähäpätöisestä syystä.
Jos välttämättä tarvitsee erikoisen suuren zoom-kertoimen melko pienessä paketissa eikä halua vaihtaa objektiiveja niin superzoom voi olla ratkaisu sellaiseen erikoiseen tarpeeseen.
Useimmat kuvaajat saavuttavat kuitenkin onnellisuustasonsa maksimin keskihintaisen pokkarin avulla. Ja toiseksi eniten kuvaajia kokee Eedenin autuuden järkkärinsä kanssa. Superzuumarit tulee vasta kolmantena ryhmänä.
Objektiivien ominaisuus on se että se voi olla parhaimmillaan vain yhdellä tietyllä polttovälillä ja kuvausetäisyydellä. Zoomi ei voi olla suorituskyvyltään parhaimmillaan useammalla polttovälillä vaan yleensä tehdään kompromissi jossa se ei ole millään polttovälillä hyvä muttei ihan käyttökelvotonkaan.
Primeissä piirto voidaan optimoida parhaaksi juuri sille yhdelle polttovälille kun siinä ei muita ole, mutta siinäkin on vielä yksi muuttuja mukana. Tarkennusetäisyys vaikuttaa myös piirron laatuun kaikissa objektiiveissa. Zoomeissa tätä ei niin huomaa koska se optimi piirtotarkkuus on jo muuttuvan polttovälin takia jouduttu tekemään primeä heikommaksi.
Makrot optimoidaan piirtämään parhaimmilleen juuri lyhyillä kuvausetäisyyksillä, samoin kuin suurennoskoneiden optiikka. Muut primet vähän pidemmille kuvausetäisyyksille.
Laadukkaan obekjtiivin suunnittelu ja valmistaminen on huomattavasti monimutkaisempi prosessi kuin superzoomin asiakaskunta voi käsittää. Siksi on turha suu vaahdossa saarnata superzoomien ylivoimaisesta piirrosta kun jokainen optiikkaan vähänkään perehtynyt tietää miten se asia oikeasti on. Se, että halpa superzoomit täyttää jonkun aloittelevan sunnuntaiharrastelijan vaatimukset enemmän kuin hyvin, ei tarkoita sitä että sen objektiivin piirto pesee mennen tullen muutaman satasen hintaisen primen. Fysiikan lait on tunnetusti helvetin hankala kumota.
”Objektiivien ominaisuus on se että se voi olla parhaimmillaan vain yhdellä tietyllä polttovälillä ja kuvausetäisyydellä. Zoomi ei voi olla suorituskyvyltään parhaimmillaan useammalla polttovälillä”
—eikös tilanne ole ihan sama kiinteäpolttovälisilläkin, ei kai sekään voi olla ”parhaimmillaan useammalla polttovälillä”
Lainaan omaa kirjoitustani:
Primeissä piirto voidaan optimoida parhaaksi juuri sille yhdelle polttovälille kun siinä ei muita ole.
Jos asiassa on vielä jotain epäselvää, kysy rohkeasti. Jätä kuitenkin se turha pilkunnussiminen moponvirittäjille. Yritin kirjoittaa niin yksinkertaisesti kuin mahdollista. Mikäli tuntuu silti olevan liian korkealentoista, palaa asiaan muutaman vuoden kuluttua kun olet peruskoulusi lusinut. Jookos?
Minusta tuo menee jo ihan pilkun nusasimeksi.
Ainakin mitä itse olen vertaillut ja kuvia tutkiskellut,eroja näissä ei-järkkäreissä on todella vähän.
Yleensä pokkareissa ja taskukameroissa on yleensä epätarkin,superzoomeissa parempi ja järkkäreissä sitten paras,mutta erot ovat yleensä niin mitättömiä,että ne huomaa vasta suunnnilleen suurennuslasin kanssa ja mitä järkeä siinä sitten on - ei mitään ainakaan tavalliselle pulliaiselle,jolle riittää vain selvä ja kirkas kuva.
Pokkarit ja superzoomit ovat joka tapauksessa aina jonkinlainen valokuvan/videon/zoomin yhteinen kompromissi.
Ainakin vielä.
eikö zoom olekaan parhaimmillaan jollakin tietyllä ”yhdellä polttovälillä” niinkuin primekin?
Eihän sitä kai tällainen eläkevaari enää peruslusimaan?
Zoomeja ei kannata optimoida pelkälle yhdelle polttovälille vaikka se teknisesti olisikin mahdollista koska yhdelle polttovälille optimointi syö piirtotarkkuutta muilta polttoväleiltä. Primessä tätä ongelmaa ei ole koska siinä ei piirto voi kärsiä muilla polttoväleillä niiden puuttumisen ansiosta.
Zoomeissa pyritään tasaiseen suorituskykyyn kaikilla polttoväleillä. Se tapahtuu yksinkertaisesti tinkimällä hieman parhaasta mahdollisesta piirtotarkkuudesta kaikilla polttoväleillä. Tietysti zoomeissa voi olla tietty polttoväli joka piirtää paremmin kuin muut sen objektiivin polttovälit. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että se on täydellisesti optimoitu sille polttovälille. Varmasti parempaakin piirtoa olisi saanut sillä parhaimmalla polttovälillä, mutta se olisi syönyt muiden polttovälien piirtoa.
Kuten jo aiemmin mainittu, se on optiikan ja fysiikan laki että kaikkea ei voi saada kerralla.
ihmisryhmä jonka unohdit. Minä liikun maastossa yleensä kuvauspaikkojen välillä järkkäri värkkeineen repussa ja superzoomi kaulassa kevyempänä mutta kuitenkin antaen varsin nopeitakin tilanteita varten toimintavalmiuden. Yhdistän siis ryhmän 2 eli järkkärin kjäyttäjät ja ryhmän 3 eli superzoomarit.
”Zoomeja ei kannata optimoida pelkälle yhdelle polttovälille … Zoomeissa pyritään tasaiseen suorituskykyyn kaikilla polttoväleillä.”
Et varmaan usko itsekään mitä ulostat vaan kiertelet ja kaartelet kysymystäni:
eikö zoom olekaan parhaimmillaan jollakin tietyllä ”yhdellä polttovälillä”?
—miksi imeessä et voi tuota myöntää
”… optimointi syö piirtotarkkuutta muilta polttoväleiltä. Primessä tätä ongelmaa ei ole koska siinä ei piirto voi kärsiä muilla polttoväleillä niiden puuttumisen ansiosta.”
—ahaa tarkoitit siis primellä ns. fixfocus-objektiiveja joissa on kiinteä tarkennus tai et ymmärrä, että ”primenkin” polttoväli muuttuu tarkennettaessa.
On ymmärtämättömien harhaluulo, että primessä olisi kiinteä polttoväli (paitsi nimessä)
Aikuisten oikeasti primellä ei koskaan kuvata sen nimellispolttovälillä sillä se edellyttäisi tarkentamist äärettömään!
käytetään kiinteänpituisesta optiikasta joka täydellä kennolla on luokkaa 50mm eli noin katselukulma ja 1,5x kropilla noin 35 mm. Tarkennus ei muuta putkenpituutta. Prime ei ole fixfokus optiikka vaan sitä nimitystä olen nähnyt käytettävän ainoastaan "kiinteänpituisesta normaalilinssistä". Lyhyemmät ovat laajakulmia ja pidemmät jonkin luokan telejä.
Mitä tässä yhteydessä tarkoitat tuolla fixfokus optiikalla ei hetkessä ratkea ainakaan minun nupissani. Fixfokuksesta tulee mieleen lähinnä neulanreikäkamera. En myöskään ole kovin usein kuullut puhuttavan polttovälistä optiikoista puhuttaessa. Puhuttaessa jonkun optiikan pituudesta tarkoitettaneen sen optista pituutta joka ei välttämättä täysin yhdy sen mekaaniseen pituuteen, pituus määrittää kuvauskulman joka piirtyy joko kennolle tai filmille.
osaatko googlettaa?
http://en.wikipedia.org/wiki/Fixed_focus_lens
Fixfocus-objektiivilla tarkoitetaan siis sellaista objektiivia jonka etöisyyttä kuvatasosta ei voi säätää.
Näinollen sen vetämä eli tarkennus ja polttovöli ovat kiinteitä.
”polttovälistä optiikoista puhuttaessa … pituus määrittää kuvauskulman”
—optiikoista en tiedä tässä yhteydessä, luulen sinun tarkoittavan kameran objektiivia.
Objektiivillä tarkoitetani linssijärjestelmää, joka muodostaa optisen kuvan kohteesta. Digikamerassa sen tehtävänä on keskittää valonsäteet kuvakennolle. Yksinkertaisessa linssissä polttoväli on etäisyys linssistä kuvatasoon, johon syntyy terävä kuva äärettömän! kaukana olevasta kohteesta. Aina kun objektiivi on tarkennettu lähemmäksi kuin ääretön, muodostuu lisävetämää. Eli muita kuin fixfocus objektiiveja käytettäessä polttoväli muuttuu tarkennettaessa eikä ”primen” polttoväli ole kiinteä vaan teoreettinen arvo jota ei käytetä kuvattaessa. Kun objektiivi on tarkennettu äärettömään, muodostuu kuva sen polttopisteeseen eli v = F. Kun kohde on lähempänä, tarkennus siirtää objektiivia kauemmaksi kennon pinnalta eli syntyy ns. lisävetämää
”kiinteänpituisesta normaalilinssistä”
—Minusta linssin mittoja ovat vain halkaisija ja paksuus. Polttoväli ei kerro objektiivin pituutta eli linssin (optiikan) pituus ei suoraan vaikuta objektiivin polttoväliin, en edes tiedä mitä tarkoitat linssin (kiinteä)pituudella.
”Tarkennus ei muuta putkenpituutta”
—joo esim. monissa zoomeissa objektiivin pituus ei muutu vaikka polttoväliä muutetaan, vain linssit siirtyvät objektiivin sisällä.
Objektiivillä on kokonaispolttoväli, mutta taso, josta tämä mitataan ei ole välttämättä minkään linssin kohdalla ja se voi olla jopa objektiivin edessä tai takana eli objektiivi voi olla pitempi tai lyhyempi kuin sen polttoväli.
Esimerkiksi peilietsinkameraan tarkoitettujen laajakulmien polttoväli on niin lyhyt, ettei peili pystyisi enää kääntymään objektiivin takalinssin ja tarkennustason välissä, jollei objektiivia rakennettaisi ns. retrofocus -menetelmällä.
Teleobjektiiveista taas tulisi huomattavan pitkiä ja raskaita, jollei niissä käytettäisi retrofocusta käänteisesti. Näin objektiivin todellinen koko voi olla jopa puolet polttovälistä. Objektiiveilla on yleensä kaksi optista tasoa. Symmetrisissä objektiiveissa ne sijaitsevat jossakin objektiivin etulinssin ja takalinssin välissä. Retrofokusobjektiiveissa takimmainen taso on objektiivin takana ja esim. peiliteleissä kaukana objektiivin edessä.
No voihan optiikan linssin putkenpituus puhuttaessa ;—)
”En myöskään ole kovin usein kuullut puhuttavan polttovälistä optiikoista puhuttaessa.”
—ihanko aikuisten oikeasti totta???
Pitääkö tuo käsittää niin, että et ymärrä mitä tarkoittaa objektiivin polttoväli?
olisiko tästä apua
http://digifaq.info/digi_omat/zoom/
vastaus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Optiikka