Onko Äänis teidän mielestänne pojalle vai tytölle sopiva nimi?
Äänis
18
1410
Vastaukset
- äänislinna
kummallekaan.
- Anonyymi
Aloittaja on no life, joka hädintuskin tietää elämän perusasioita ja polariteettejä, kun koulussa ei tajuta opettaa sellaisia.
Äänis viittaa kersaan, josta lähtee meteliä, ja nimen perusteella siihen halutaan tottua.
Mutta luonnossa ääni merkitsee aina vaatimusta tai uhkaa.
Äänis viittaa ääneen, joka on yksi Yang-polariteetin teemoista. Jos lapsen luonne ei ole vahvaa yang polariteettia (länsimainen ja kiinalainen luonne), nimi on huono, ja voi aiheuttaa ongelmia.
Esim. tuli- ja ilmaelementin luonteet ovat Yang polariteettia, ja kiinalaisessa parillisena vuonna syntyneet. Vahvin yang on se, että myös nousevat luonteet ovat yangia.
- sibyllavon
muistuttaa sanaa "jänis", siitä jänöjussi eli poika.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä. Sen puoleen voi vain kuvitella mitä joutuu lapsi kestämään, kun hänelle annetaan esim. nimi Yrjö, tai Pi(m)psa.
- Tenttutyttö
Tulee mieleen englanninkielisissä maissa esiintyvä, tosin sielläkin kohtuullisen harvinainen Annys, joka lausutaan "änis". En kuitenkaan harkitsisi tuollaista nimeä kummankaan sukupuolen edustajalle, on sen verran ruma nimi.
- Tianella
jakolei kirjoitti:
Siis merkityksessähän on toki jonkinlaista sulokkuutta, jos ajattelee sen historiallista merkitystä. Voisin kuitenkin veikata, että ainakaan ensimmäisenä etunimenä tuo nimi ei saisi kovinkaan suurta kannatusta, sillä sen historiallista merkitystä moni, varsinkaan alakouluikäiset lapset eivät tunnistaisi, ja nimen kantajaa melko varmasti kiusattaisiin koulussa. Varmasti myös usein kyseltäisiin, että "mutta mikä sun oikea etunimi on", koska -is päätteiset nimet ovat melko usein lempinimiä "Pekkis", "Jukkis", "Sirkkis" "Kirkkis", "Emppis", "Seikkis" jne. ja nämä lempinimett siis ihan omasta tuttavapiiristäni löytyviä.
Itse en ainakaan haluaisi olla nimeltäni Äänis. - Ketjun aloittaja
Tianella kirjoitti:
Siis merkityksessähän on toki jonkinlaista sulokkuutta, jos ajattelee sen historiallista merkitystä. Voisin kuitenkin veikata, että ainakaan ensimmäisenä etunimenä tuo nimi ei saisi kovinkaan suurta kannatusta, sillä sen historiallista merkitystä moni, varsinkaan alakouluikäiset lapset eivät tunnistaisi, ja nimen kantajaa melko varmasti kiusattaisiin koulussa. Varmasti myös usein kyseltäisiin, että "mutta mikä sun oikea etunimi on", koska -is päätteiset nimet ovat melko usein lempinimiä "Pekkis", "Jukkis", "Sirkkis" "Kirkkis", "Emppis", "Seikkis" jne. ja nämä lempinimett siis ihan omasta tuttavapiiristäni löytyviä.
Itse en ainakaan haluaisi olla nimeltäni Äänis.Erikoinenhan tuo nimi on, mutta tuskin sen erikoisempi kuin viime aikoina yleistynyt Sisu. Kannattaa muistaa, että Äänis on ollut kalenterissakin. Huomiota se nimi herättäisi, mutta tuskin tuon takia ketään kiusattaisiin. Ja mitä väliä sillä olisi, että joku ei tietäisi nimen merkitystä? Kuinka moni maallikko tietää esimerkiksi Johannes-nimen merkityksen, joka on "Jahve on armollinen"?
- Äänis on hyvä
Tianella kirjoitti:
Siis merkityksessähän on toki jonkinlaista sulokkuutta, jos ajattelee sen historiallista merkitystä. Voisin kuitenkin veikata, että ainakaan ensimmäisenä etunimenä tuo nimi ei saisi kovinkaan suurta kannatusta, sillä sen historiallista merkitystä moni, varsinkaan alakouluikäiset lapset eivät tunnistaisi, ja nimen kantajaa melko varmasti kiusattaisiin koulussa. Varmasti myös usein kyseltäisiin, että "mutta mikä sun oikea etunimi on", koska -is päätteiset nimet ovat melko usein lempinimiä "Pekkis", "Jukkis", "Sirkkis" "Kirkkis", "Emppis", "Seikkis" jne. ja nämä lempinimett siis ihan omasta tuttavapiiristäni löytyviä.
Itse en ainakaan haluaisi olla nimeltäni Äänis.Joka tapauksessa se, että vaivauduit ajattelemaan asiaa ja vastasit, osoittaa fiksuutesi. laita sähköpostia, Tianella. Osoitteeni on [email protected]
- Primrose
se sopii, samoin kuin Aunus. Suur-Suomen aikaista uhoa kummatkin. Mutta mikäpä siinä.
Ja tyttärelle Viena-Inkeri.- htdudlud
Aunus, juuripa niin. Siinä riemua lapselle koko iäksi.
- Mauriina
maantieteellinen nimi. Sehän on Euroopan toiseksi suurin järvi, Äänisjärvi, joka sijaitsee Venäjän Karjalassa. Kun suomalaiset jatkosodan aikana valloittivat Venäjän Karjalan, niin joillekin 40-luvulla syntyneille pojille annettiin nimeksi Äänis. Tunnetuin Äänis lienee Uuden Suomen (lakkautettu sanomalehti) viimeinen päätoimittaja Jyrki Äänis Vesikansa. Muita naapurimaamme maantieteellisiä nimiä, jotka ovat Suomessa etunimiä, ovat Viena (naisennimi), Aunus (harvinainen miehennimi) ja Inkeri.
Äänis. Siinä on historiallista hohdokkuutta. En kuitenkaan laittaisi sitä lapselle ainakaan ensimmäiseksi etunimeksi. Se voisi tuottaa hankaluuksia. Se on äänneasultaan suomalaiseksi etunimeksi niin poikkeuksellinen, että voisi olla vaikeaa saada jotkut uskomaan, että nimi on Äänis Ja jotkut voisivat luulla, että se on sukunimi.
Lisäksi, kun merkitsisi johonkin nimikirjaimet, joku voisi ilman muuta olettaa, että siinä on virhe- Ei välttämättä jaksaisi uskoa, että ä todella voi olla etunimen alkukirjain.
Jaakko Leinonen
Jyväskylä
Mainittakoon, että minä aloituksen aikanani laitoin. Mutta olen muuttanut mieltäni nimestä
En voi päätöksestä onnitella kysymättä, mikä lapsen nimeksi sitten lopulta tuli. ; )
Aina piää muistaa, että vanhemmat ovat antamassa nimen aikuiselle, ei lapselle.Kollimaattori kirjoitti:
En voi päätöksestä onnitella kysymättä, mikä lapsen nimeksi sitten lopulta tuli. ; )
Aina piää muistaa, että vanhemmat ovat antamassa nimen aikuiselle, ei lapselle.Ei minulla ole lapsia. Ei tarkoituksena ollut selvittää minkä nimen itse panisin lapselle vaan muuten vain mitä nimestä Äänis tuumataan.
- Anonyymi
Edesmenneen Isoisäni toinen etunimi oli Äänis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Isä tuomittiin pahoinpitelystä.
Tulikohan oikeudelle nyt ylilyönti? Eihän tuon isän antama kurinpito niin vakavaa ollut. Tuomio olisi ollut aivan ymmärr1792193Norja ottaa öljyrahastoista 40 mrd. Suomen pitäisi ottaa työeläkevaroista
Irtoraha kiertoon, jotta talous saadaan elpymäään. https://yle.fi/a/74-20116257 "Norjan hallitus kasvattaa öljyrahasto3661767Arja Koriseva paljastaa erikoisesta asumisjärjestelystä Pekka-rakkaan kanssa: "Voin ottaa..."
Arja Koriseva viettää tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaa ja kisaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Lue Arja Koris91212Mun treffi-ilmoitus
Hei, Ajattelin laittaa tänne oman treffi-ilmoituksen, koska tinder ja muut deittiapit ja palstat eivät ole omalta osalt261093- 701026
- 133885
Mä en kestä näin unta
Missä nukuit vieressäni. Käännyit otit lusikkaan ja kuiskasit korvaani. "Minä rakastan sinua kulta". 💔70880Rita Niemi-Manninen kommentoi yllättäen Aki-miehensä suoritusta Selviytyjissä: "Olisi pitänyt..."
Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen herättävät vahvoja mielipiteitä… Nyt Rita Niemi-Manninen kisaa rankassa tosi-tv-kis6820Olet suloisinta mitä tiedän
Kun katsoit minua, en pystynyt katsomaan sinua takaisin koska pelkään että näet mitä sinua kohtaan tunnen. Ihastelen sin21750Nainen, tunnetko sen meidän yhteyden
Tunnetko, kuinka rakkaus sinua koskettaa, kuinka eräs sinua suurella lämmöllä ajattelee? Mitä mietit niinä hetkinä? Onko53745