Edellen on

Edelleen on voimassa v a l t a k u n n a s y y t t ä j ä n päätös siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintamateriaalin ja havittää esitutkintamateriaalia.


------------------


Päätöstä ei ole purettu tai kumottu.
Päätös velvoittaa (lain mukaan) alempia asteita.
Näin ollen virkamiesten noudattaessa lakia, heidän tulee väärentäöä esitutkintamateriaalia ja tuhota esitutkintamateriaalia määräysten mukaan.


-------------


(Tämän päivän Suomea ja Suomen oikeuslaitosta. Pöytäkirjoihin merkittyä ja diaarinumerolla varustettua.)
22601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kenen tehtäviin kuuluu moisiin julkeuksiin puuttuminen?

Viranomaiset suojelevat toisiaan, kun eivät tee heille kuuluvia tehtäviä.

Vai onko niin, että valtakunnansyyttäjä on lain ulottumattomissa ja hänelle ovat kaikki toimenpiteet sallittuja?

Äänestä

"Edelleen on voimassa v a l t a k u n n a s y y t t ä j ä n päätös siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintamateriaalin ja havittää esitutkintamateriaalia. "

Laittaisiko linkin tietoosi, jotta voisimme varmistaa että asia todella on noin.

Jollet laita linkkiä, niin sinulla ilmeisesti on kuitenkin olemassa asiakirja, jossa tuo käy ilmi. Siinä tapauksessa voisit itse kopioida siitä asiakirjasta sanantarkasti sen kohdan, jossa tuollainen päätös annetaan.

Äänestä
  • Juuri näin. Tämä on perus C a p i t a s p o n s s i n normaalia hätäruikulia, jolla on yritetty ostaa itselle tilaa ja aikaa. Ja uskooko tunkki? TOTTAKAI!! Koska sponssi ei ole koskaan valehdellut ennenkään.

    Äänestä


Mika Lehtonen kertoo SK:lle, että nauhat on hävitetty.

”Tämä on virkamiesten tekemä ratkaisu. Kunkin virkamiehen omien muistiinpanojen hävittäminen on hänen oma ratkaisunsa. Ne eivät ole viranomaisen asiakirjoja”, Lehtonen sanoo.

Virkamies voi toimia kyseisellä tavalla, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta.

Hävittämällä nauhat virkamies ei syyllisty virkarikokseen.

”Mutta hyvää hallintoa tämä ei ole. Nämä asiat ovat nyt niin tulenarkoja, että nauhat olisi pitänyt säilyttää.”

”Tuntuu omaperäiseltä, että kaikki nauhat on hävitetty. Se ei ole ehkä ihan normaalia suomalaista demokratiaa. Tämä juttu saa omaperäisiä piirteitä”, Frände sanoo.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ministerio-tuhosi-huumepoliiseja-koskevat-nauhoitukset

Äänestä
  • Se valtakunnansyyttäjän päätös että poliisi saa väärentää ja hävittää esitutkintamateriaaleja !
    Missä se päätös on !
    Edellä mainitaan vain virkamiesten o m i s t a muistiinpanoista.

    Äänestä

  • Nimimerkin "Typerä suolimuro" kirjoittama vastaus ei näytä vastaavan kysymykseen. Eli linkkiä pyysin siihen valtakunnansyyttäjän päätökseen tai kopiota sen tekstistä. Dan Frände ei liene valtakunnansyyttäjä...

    Äänestä

Aineiston hävittäminen

Neljä poliisirikosasian esitutkinnassa epäiltynä kuultua tekivät heinäkuussa 2008 asiakirjapyynnön
sisäasiainministeriölle. He pyysivät päästä tutustumaan aineistoon, joka sisältyi ministeriössä
tehtyyn edellä mainittuun selvitystyöhön, minkä yhteydessä eri poliisiyksiköissä
suoritetut keskustelut oli nauhoitettu. He tilasivat koko aineiston itselleen.

Päätöksen perustelujen mukaan eri poliisiyksiköissä käydyistä keskusteluista tehtyjä äänityksiä,
joita oli pyydetty, ei ollut olemassa. Päätöksen mukaan keskusteluja oli äänitetty keskusteluista
muistioita laatineiden virkamiesten tueksi, mutta nämä muistiinpanojen luontoiset äänitykset
oli muistioita laatineiden virkamiesten toimesta hävitetty muistioiden laatimisen yhteydessä.

Toisaalta on esitettävissä oikeudellisesti perusteltuja näkemyksiä sen tueksi, että äänityksiä on
pidettävä mainitun lain mukaisina viranomaisen asiakirjoina ja ettei niitä olisi saanut hävittää.

Asiassa ei siis näyttäisi olleen kyse sellaisista tiedoista, jotka olisi voitu pakkokeinolain 5a luvun
13 §:n mukaisesti säilyttää ja tiedot tallettaa pykälässä tarkoitettuihin rekistereihin. Tiedot
oli lähtökohtaisesti tullut hävittää ensimmäisessä tapauksessa sen jälkeen kun hovioikeuden
kesäkuussa 2007 antama tuomio oli tullut lainvoimaiseksi ja toisessa tapauksessa syyttäjän lokakuussa
2007 tekemien syyttämättäjättämispäätösten jälkeen.

Saadun selvityksen mukaan ylimääräistä tietoa sisältänyt aineisto oli sekä keskusrikospoliisista
että poliisilaitokselta luovutettu poliisiosastolle ennen kuin tiedot olisi pakkokeinolain 5a luvun
13 §:n mukaisesti tullut hävittää. Minulla ei ole perusteita epäillä, että ylimääräistä tietoa olisi
vasta hävittämisvelvoitteen alkamisen ajankohdan jälkeen luovutettu poliisiosastolle tai että
ylimääräisen tiedon luovuttamisessa poliisiosastolle olisi sinänsä menetelty muutoinkaan säännösten
tai määräysten vastaisesti.

Asiassa ei ole ilmennyt,
että poliisiosasto olisi menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

Äänestä
  • Ymmärretäänkö oikein että kuulusteluissa olleet kantelijat olisivat halunneet käyttää ääninauhoja oman asemansa vahvistamiseen ja sen toteamiseen että pöytäkirjat oli laadittu kuulustelun mukaisesti? Kantelijoiden mukaan pöytäkirjoja ei ollut laadittu ääninauhojen mukaan vaan pöytäkirjat olivat tarkoitushakuisia väärennöksiä mutta asiaa ei voitu koskaan varmistaa koska alkuperäinen materiaali oli jo tuhottu. Niinkö?

    Jonkan mielestä lainvastaisuutta ei löytynyt vaikka oikeudellisesti olisi ollut perusteltua että äänityksiä olisi
    pidettävä lain mukaisina viranomaisen asiakirjoina. Niitä ei olisi saanut hävittää. Jonkan mielestä ne sai hävittää ja jäi lopulta toteen näyttämättä että pöytäkirjat olisivat olleet väärennettyjä koska alkuperäistä aineistoa ei ollut.

    Äänestä

  • Myös muista juttuja on. Poliisilla on oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja mielensä mukaiseksi. Jo aikaisemmin v. 2005 on ollut tiedossa että poliisin tekemä väärennös "ole väärennös koska se on tehty virkavastuulla". Kyseessä oli Espoon poliisilaitoksen rikoskomisario Timo Seppälän ja rikosylikonstaapeli Jan Sinenkarin tekemä tutkintailmoituksen väärentäminen.

    Helsinkiläisen komisarion tekemä koko esitutkintapöytäkirjan väärentäminen ei myöskään ole rikos koska asian siunasi valtiosyyttäjä Raija Toiviainen valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston esittelystä (253/21/07). Komisario oli poistanut esitutkinta-aineistosta koko rikosilmoituksen mutta sekään ei ole rikollista.

    Tutkinnan johtajalla on harkintavalta päättää mitä aineistoa hän liittää esitutkintaan mukaan.

    Äänestä

  • Juttuja kirjoitti:

    Ymmärretäänkö oikein että kuulusteluissa olleet kantelijat olisivat halunneet käyttää ääninauhoja oman asemansa vahvistamiseen ja sen toteamiseen että pöytäkirjat oli laadittu kuulustelun mukaisesti? Kantelijoiden mukaan pöytäkirjoja ei ollut laadittu ääninauhojen mukaan vaan pöytäkirjat olivat tarkoitushakuisia väärennöksiä mutta asiaa ei voitu koskaan varmistaa koska alkuperäinen materiaali oli jo tuhottu. Niinkö?

    Jonkan mielestä lainvastaisuutta ei löytynyt vaikka oikeudellisesti olisi ollut perusteltua että äänityksiä olisi
    pidettävä lain mukaisina viranomaisen asiakirjoina. Niitä ei olisi saanut hävittää. Jonkan mielestä ne sai hävittää ja jäi lopulta toteen näyttämättä että pöytäkirjat olisivat olleet väärennettyjä koska alkuperäistä aineistoa ei ollut.

    Eli alkuperäisen aineiston sai ja saa hävittää? Se ei tietenkään millään tavalla paranna Suomalaisten asemaa.

    Äänestä

  • FGR-169 kirjoitti:

    Eli alkuperäisen aineiston sai ja saa hävittää? Se ei tietenkään millään tavalla paranna Suomalaisten asemaa.

    Puusilmä. Eivät ne nauhat ole edes olleet mitään esitutkinta-aineistoa. Kuten tuossa edellä olevassa tekstissä selvästi käy ilmi. :DDDDD

    Te olette vuosikausia täällä riehuneet ja retorstelleet tuollakin asialla, joka nyt siis selvisi vain epävirallisten muistiinpanojen tuhoamiseksi. HAHAHA!!!!

    Joudutte keksimään uuden tekosyyn sille miksi esitutkinnassa päädyttiin siihen, että syyteharkintaan on edettävä.

    Äänestä

  • Voi teitä... kirjoitti:

    Puusilmä. Eivät ne nauhat ole edes olleet mitään esitutkinta-aineistoa. Kuten tuossa edellä olevassa tekstissä selvästi käy ilmi. :DDDDD

    Te olette vuosikausia täällä riehuneet ja retorstelleet tuollakin asialla, joka nyt siis selvisi vain epävirallisten muistiinpanojen tuhoamiseksi. HAHAHA!!!!

    Joudutte keksimään uuden tekosyyn sille miksi esitutkinnassa päädyttiin siihen, että syyteharkintaan on edettävä.

    Tuossa tapauksessahan on kyseessä se kuuluisa huume poliisien tutkinta eikä mikään muu sillä muista asioista on muut paperit.

    Kun nauhoitusten pohjalta on tehty esitutkinta pöytäkirja on sitten tutkijan tehtävä kirjata pöytäkirjaan se mitä hän sinne haluaa nähtäville.

    Tällä kertaa kävi sillä tavalla että tutkija kirjaili totuuden haluamakseen eikä kantajat sitä hyväksyneet mutta kantajat eivät väärennöstä voineet osoittaa koska alkuperäinen materiaali oli jo tutkijan toimesta tuhottu.
    Nuo kantajathan oli poliiseita.

    Jos minä olen tutkija niin minä saan tehdä haastattelu nauhan pohjalta kirjallisesta esitutkinnasta millaisen tahansa eikä siinä ole mitään rikollista.
    Tutkija tekee esitutkinnasta oman laisensa eikä siihen kukaan pysty puuttumaan sen jälkeen kun alkuperäinen aineisto on tuhottu.

    Huume poliisit olivat vihoissaan kuin alkuperäinen aineisto oli tuhottu mutta korkeimman siunauksella niin saa tehdä. Se on ihan laillista.

    Äänestä

... samaa hokenut jo iät ja ajat. Laita nyt vihdoin ja viimein faktaakin pöytään väittämiesi tueksi. Kun sulta on kysytty asiasta, niin liukenet, kuin pieru Saharaan ja alat höpöttää asian vierestä. Diary-numerot päätöksineen auttaisi kummasti keskustelun eteenpäin viemisessä. Eikö löydy vai? Jos kerta ei löydy, niin on ymmärrettävä, että puhut paskaa.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä

Vaahtoaa ja kellä on syytä tallaiseen tuurhaan jauhantaan viranomaisia vastaan puhein ei mumminkaan esitetä mitään todellista, onkohan nämä höyrypäät niita entisen virman turhaa puhuvia viekottelioita.

Äänestä
  • Kylä polliisin pitää saaja tutkia asijat niin kui lystääpi

    Jos polliisi haluvaa unohtaa jotahi pois kirjaloista nin kyllä se pittee sallia koska muutenna tulisi liijan paljon sivuloita

    Ihmetelen ettei saapi mitä tahasa tehä

    Äänestä

  • vaahtloita mönjää kirjoitti:

    Kylä polliisin pitää saaja tutkia asijat niin kui lystääpi

    Jos polliisi haluvaa unohtaa jotahi pois kirjaloista nin kyllä se pittee sallia koska muutenna tulisi liijan paljon sivuloita

    Ihmetelen ettei saapi mitä tahasa tehä

    pienistä tilanteista, eihän pollarikaan mikään tiukkapipo ole

    Äänestä

  • vähäsen selvitää kirjoitti:

    pienistä tilanteista, eihän pollarikaan mikään tiukkapipo ole

    Päätöksiä diaarinumeroineen voi kysyä valtakunnansyyttäjän virastosta.

    Nimiähän tuolla oli jo näkyvissä.

    Äänestä

  • virasto .... kirjoitti:

    Päätöksiä diaarinumeroineen voi kysyä valtakunnansyyttäjän virastosta.

    Nimiähän tuolla oli jo näkyvissä.

    Ketjun aloittajallahan ilmeisesti kyseinen päätös on hallussaan. Miksi hän ei kerro diaarinumeroa tai vielä parempaa, kopioi tänne sitä kohtaa päätöksestä jossa perustellaan hänen väitteensä?

    Äänestä

  • väitteitään? kirjoitti:

    Ketjun aloittajallahan ilmeisesti kyseinen päätös on hallussaan. Miksi hän ei kerro diaarinumeroa tai vielä parempaa, kopioi tänne sitä kohtaa päätöksestä jossa perustellaan hänen väitteensä?

    Ainut mitä on on syytteet kusettajia vastaan.

    Kun tuomiot luetaan alkaa kauhea huuto, OIKEUSMURHA !

    Voi sitä itkujen itkua, robluutti oli...

    Äänestä

  • Eikä tule kirjoitti:

    Ainut mitä on on syytteet kusettajia vastaan.

    Kun tuomiot luetaan alkaa kauhea huuto, OIKEUSMURHA !

    Voi sitä itkujen itkua, robluutti oli...

    Että keltä peräisin rahat ???

    Äänestä

Ooikeen jahtaapi jaa ken juokseepi eellää.. ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimassa kirjoitti:

Edelleen on voimassa v a l t a k u n n a s y y t t ä j ä n päätös siitä, että poliisi saa väärentää esitutkintamateriaalin ja havittää esitutkintamateriaalia.


------------------


Päätöstä ei ole purettu tai kumottu.
Päätös velvoittaa (lain mukaan) alempia asteita.
Näin ollen virkamiesten noudattaessa lakia, heidän tulee väärentäöä esitutkintamateriaalia ja tuhota esitutkintamateriaalia määräysten mukaan.


-------------


(Tämän päivän Suomea ja Suomen oikeuslaitosta. Pöytäkirjoihin merkittyä ja diaarinumerolla varustettua.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu