ulkoiluttaminen

Nykyään tuntuu että monella on ns.vahvoja rotuja käsissäään ja aina ei tunnu olevan tarpeeksi tietoa omasta rodusta että yksilöstä eri tilanteissa ja silti näitä pidetään vapaana kun tuntuu omistajasta niin "nallelta" joka ei tee pahaa kenellekään.

ja kuitenkin saamme kuulla milloin rotikka tappoi papillonin milloin laumanvartija tappoi suomenpystykorvan etc..

minua on suoraan sanottuna alkanut hirvittää lähteä lenkille koirani kanssa kun irtokoiria isoja sellaisia on paljon alueellani..ja juuri näitä vahvoja rotuja. Miksi laumanvartijoitakin otetaan kaupunkioloihin?
Uskalla tässä sitten lähteä ulos kun saa pelätä että koirat hyökkää omani kimppuun.. :(
Itse nautin syrjemmällä metsässä samoilusta mutta siellä pidetään aina koiria vapaana. Itse pidän vapaana vain koirapuistossa valvonnan alla turvallisten sosiaalisten koirien kanssa.
17534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Meilläpäin myös sama ongelma, että jotkut harvat ns. mustaavat muidenkin koiranomistajien maineen pitämällä koiriaan irti tiheään asutulla taajama-alueella. He tällä käytöksellään aiheuttavat monia vaaratilanteita.

Oma koirani on meinannut saada useamman kerran naapurin leonbergin päällensä ja siitä huolimatta omistaja edelleen lenkittää koiraa irrallaan. Omakaan koirani ei mikään pieni ole (ajokoiran ja karjalankarhukoiran risteytys uros), mutta en kuitenkaan usko, että siinä hyvin kävisi jos leonbergin koira hyökkäisi täydellä rähinällä päälle.

Itse pidän koiraani irti ainoastaan tutussa metsässä, jossa minulla on maanomistajan lupa pitää koiraa irrallaan.

Äänestä
  • Minun koirani päälle on pihasta juossut jo kolme kertaa kleinpiz(pikku räksyttäjä),
    koska opitte ettei koiran pieni koko oikeuta pitämään koiraa irti,
    tai oikeuta sitä aiheuttamaan vaara tilanteita koiralle itselle(sen juostessa auto tielle),
    tai ympäristölle lapsille,ja ihmisille.
    Autoilijalle joka saattaa yrittää väistää tielle juoksevaa koiraa,
    ja aiheuttaa onnettomuuden.

    Järki käteen koiria voi pitää irti paikoissa jossa se on turvallista/sallittua!

    Tästä samasta aiheesta on jo niin monta keskustelua,
    että eiköhän se ala pikku-hiljaa pureutua jokaisen selkä ytimeen asiasta sen enempää jauhamatta.

    Kyllästynyt kun täällä provoillaan,ja jauhetaan samoista asiosta.

    Äänestä

  • m. kirjoitti:

    Minun koirani päälle on pihasta juossut jo kolme kertaa kleinpiz(pikku räksyttäjä),
    koska opitte ettei koiran pieni koko oikeuta pitämään koiraa irti,
    tai oikeuta sitä aiheuttamaan vaara tilanteita koiralle itselle(sen juostessa auto tielle),
    tai ympäristölle lapsille,ja ihmisille.
    Autoilijalle joka saattaa yrittää väistää tielle juoksevaa koiraa,
    ja aiheuttaa onnettomuuden.

    Järki käteen koiria voi pitää irti paikoissa jossa se on turvallista/sallittua!

    Tästä samasta aiheesta on jo niin monta keskustelua,
    että eiköhän se ala pikku-hiljaa pureutua jokaisen selkä ytimeen asiasta sen enempää jauhamatta.

    Kyllästynyt kun täällä provoillaan,ja jauhetaan samoista asiosta.

    En provoile mutta on ikävää kun ei enään uskalla mennä ilman pelkoa metsälenkille. :(

    Omaan kahdeksankiloisen koiran ja se ei pysty pitämään puolensa jos laumanvartija hyökkää tai rotikka tms.
    Kokonsa puolesta koirani on altavastaaja.Kleinit ei onneksi kykene omaani tappamaan joten en niitä pelkää. Ne saa aina onneksi hätisteltyä pois.
    sinulle pikkukoirat ei liene minkään arvoisia mutta minulle ja muille pikkukoirien omistajille ne on meidän maailman rakkaita joiden ei halua tulla hyökkäyksen kohteeksi.

    Itse haluan määritellä ketkä voi leikkiä omani kanssa turvallisesti ilman pelkoa ..ei niin että joku vain hyökyy päälle metsiköissä arvaamattomasti.

    Haluan tekstilläni saada aikaan sen ettei pidettäisi koiria vapaina ellei todella ole sosiaalinen tapaus ja mieluiten vain koirapuistoissa tai sitten aivan vierellä käskyn alla...mutta toki vain sosiaalisia jotka tulee kaikkien kanssa toimeen. Turvallisuus on aina ensisijainen asia. Liian moni on menettänyt pikkukoiransa isojen hyökätessä.

    Äänestä

  • bnbmmbm kirjoitti:

    "sinulle pikkukoirat ei liene minkään arvoisia mutta minulle ja muille pikkukoirien omistajille ne on meidän maailman rakkaita joiden ei halua tulla hyökkäyksen kohteeksi."

    Valitettavan usein isojen koirien omistajat on juurikin tuollaisia "pienet ei ole koiria" tai "koiran täytyy olla koiran kokoinen" tyyppejä. Itse kylläkin omistan valkkarin mutta rakastan pieniä koiria ihan yhtä paljon kuin suuriakin. :) Haaveissa bostoninterrieri tai parsonrusseli, myös tibbe on käynyt mielessä, valloittavia karvakasoja. Kaverillani on aivan ihana cavalieri.

    Äänestä

  • Valkkarinen kirjoitti:

    Siis brasilianterrieri, ei pitäisi juuri töistä tulleena (lue: väsyneenä, silmät seisoo päässä) alkaa kirjottelemaan yhtään mitään ;)

    Äänestä

  • Valkkarinen kirjoitti:

    "sinulle pikkukoirat ei liene minkään arvoisia mutta minulle ja muille pikkukoirien omistajille ne on meidän maailman rakkaita joiden ei halua tulla hyökkäyksen kohteeksi."

    Valitettavan usein isojen koirien omistajat on juurikin tuollaisia "pienet ei ole koiria" tai "koiran täytyy olla koiran kokoinen" tyyppejä. Itse kylläkin omistan valkkarin mutta rakastan pieniä koiria ihan yhtä paljon kuin suuriakin. :) Haaveissa bostoninterrieri tai parsonrusseli, myös tibbe on käynyt mielessä, valloittavia karvakasoja. Kaverillani on aivan ihana cavalieri.

    niinhän se on liikaa luokitellaan koiria "kunnon" koiriksi ja toisia fifeiksi..itsekin pidän isoista myös ja tuo omistamasi valkkari on kyllä mielestäni yksi edustavimpia rotuja isoissa ja olen itsekin omannut aikoinani ison koiran nykyisin vain auton puutteessa olen päätynyt tällä hetkellä pieniin helppokuljetteisiin käyttökoiratyyppisiin vilkkaisiin terreihin, jotka sopii luonteen puolesta minulle mutta pidän tosiaan myös isoista :)..

    ..toivoisin vain että tosiaan arvostettaisiin myös pieniä ja huomioitaisiin se seikka että jos 40kg hyökkää pikkukoiran päälle on tulos pikkukoiran hengen meno. Usein keskustelut menee ettei aatella sitä surua mitä koiransa menettäminen on. Pelätään enemmän rodun mainetta tai sitten puolustellaan että koirassa ei vikaa vaan omistajassa. Niinhän se on omistaja on tuolloin ollut vastuuntunnoton ja koirien eleille sokea. Asiat ei tule pystymetsästä koskaan ja koira on varmasti jo eleillään osoittanut dominanssia ja silti omistaja ottaa riskin muiden koirien hengellä.

    Joskus tekisi julmasti mieli että jos koira tappaa toisen koiran niin henki pois siltä koiralta ellei ole lieventäviä asianhaaroja..tietäisi silloin hänkin miltä tuntuu menettää koiransa noin. Pikkukoiran ei tarvitsisi olla maksumies ja vastuullisuus suurenisi kun silloin menettäisi myös vastuuton koiranomistaja koiransa tuossa tilanteessa..ei se tietenkään näin voi mennä muuta kuin ajatuksena. En minä voisi sitä isoakaan koiraa laittaa oikeasti maksumieheksi omistajansa tyhmyydelle..mutta suututtaa ja pelottaa tuollainen edesvastuuttomuus. :(

    Laumakäyttäytyminen on myös erilainen tilanne eli ei saman lauman koiria vapaaksi..silloin voi lähteä ajovietti päälle. Koira käyttäytyy oman lauman sisällä eri lailla kuin sekalaumassa.

    Minä en ole roturasisti,
    ja eiköhän sen todista että minulla on ollut kaksi tiibetinspanielia.
    Tällähetkellä keskikokoinen koira,
    mutta harkinnassa sille kaveriksi pienempi koira.
    Minä pidän koirista kokoon,ja näköön katsomatta.

    Se mistä minä en pidä on vastuuttomat koiran omistajat!

    Omistivat sitten ison,tai pienen koiran.
    Jokainen on velvoitettu toimimaan samojen peli-sääntöjen mukaan,
    ja vastuussa koiransa peruskoulutuksesta.
    Tottakai ymmärrän huolenne,
    sillä koiranne ovat alta vastaajia.
    Eikä sen tarvitse olla laumanvartija riittää,
    että se on labradori,tai yms.isompi koira.

    Minun tapauksessa minun ei tarvinnut pelätä kleiniä,
    sillä koirani on sitä huomattavasti kookkaampi.
    Toivon kuitenkin ettei kenenkään tarvitsisi pelätä,
    vaan että ne koirat opeteltaisiin pitämään kiinni aluella,
    joissa niiden irti pito ei ole sallittua.
    Jos taas liikut pienemmän koirasi kanssa alueella missä koirien irtipito on luvallista,
    silloin sinulla on tiedossa itselläsi että vastaan voi tulla toinen koira.
    Kannattaako ottaa riskiä?
    Sama taas isojen koirien kanssa,jos koira ei ole hallinnassa,tai epä-sosiaalinen.
    Kannattaako sinun ottaa riskiä että se käy toisen ihmisen lemmikin päälle?

    Tämä on kaks piippunen juttu :)
    on niin monta muttaa jne. Onneksi on myös faktaa :D

    kaikille koirille kuonokoppa. Näin ei sitten pääse tapahtumaan sitäkään, että jos joku pienempi 1-40 kiloinen koira tulee oman yli 41kg kimppuun niin kumpikaan koira ei pääse puremaan.

    Nythän on semmonenkin paradoksi, että kun joltain lähtee koira käsistä niin sen hihnassa olevan koiran pitäisi purematta sietää kaikenlainen härkkiminen/pureminen/räyhääminen/astuminen muuten sille hihnassa olevalle suuremmalle koiralle tulee raatelijan maine. Vapaana oleva pikkukoira muka saisi pureskella. Ison koiran pitäisi patsaana olla vaikka sitä purraan kipeästi?
    Jos koirilla on suuri kokoero niin ei siinä hampaitakaan tarvita kun toinen voi vahingoittua. Tassulla läts. Tai istuu päälle. Jos koira istuu pienmpänsä päälle niin onko se agressiota? En itse haluaisi jäädä sumopainijan alle.

    Vältetään moiset epäoikeudenmukaisuudet laittamalla kaikille koirille kuonokoppa. Joku koiranvihaajakin tai pelkääjäkin voisi tästä riemastua. Mulle sopii kyllä, vaikkei oma ole agressiota näyttänyt, vielä.

    Semmonen nallukka kuin vehnäterrieri tappoi aikanaan bichonin. Kyllä pikkukoiraväki minä mukaanlukien oltiin suunniltaan.

    Meilläpäin poliisi puuttuu asiaan jos näkee koiran irrallaan. Kajareista ilmottelee "koira kiinni välittömästi". Se on ihan hyvä juttu ja näkyy toimivan. Muutoin eivät varmastikaan ehdi näitä jokapäiväisiä koirariitoja selvittelemään.
    Itse pidän huolen, etten pelottele muita ihmisiä turhan päiten koirillani. Siksi on hiukan turhauttavaa joutua "kohteeksi" ne suuret hallitsemattomat koirat.

    Äänestä

  • hellät tunteet kirjoitti:

    eiköhän aina hyökkäävän koira ole se syyllinen ja kyse on nyt niistä jotka hyökkää toisen kimppuun sumeilematta.

    Ja nyt on kyse näistä tapauksista kuten vaikka hihnassa olevasta beaglesta jonka kimppuun kävi irrallaan oleva laumanvartija..muistaakseni se oli sellainen..tai hihnassa kävelemässä olleesta papillonista jonka kimppuun kävi irtipäästetty rotikka takaapäin päähän. Eli miten näissä on syyllinen hyökkäykseen ollut pikkukoira?

    ollut vain sellainen yleinen aloitus, eikä mitään erityistä ollut mainittu. Itse en ainakaan nyt viimeisimpiä hyökkäyksiä ole nettiä selatessa huomannut.

    Ei näitä tapauksia tulisi jos pidettäisiin kiinni ne koirat, jotka eivät tule luokse kutsusta HETI ja välittömästi. Nyt tuolla pidetään koiria irti ja ei tiedä totteleeko vai eikö tottele.
    Toisekseen pidetään kiinni ne koirat siellä missä muita ihmisiä ja koiria liikkuu usein. Jos et saa koiraasi koulutettua niin käytä siellä metsässä pitkää liinaa. Paniikkitilanteessa voi koira muutenkin lähteä karkuun ja jäädä auton alle.

    Omat koirani eivät ole hyökänneet kenenkään kimppuun, eivät myöskään räyhää kellekkään. Sen sijaan ole joutunut pienempiä häätämään kimpusta ja näin estämään tilanteet, joissa oma koirani voisi menettää hermonsa. En tosin ole varma oliko se eräs metsästyskoira omaa koiraani pienempi vai ehkä jopa suurempi, kauhialla huudolla se lähti kuitenkin pois. Räyhään ja hyökkään koiraa kohti ja tähän asti on toiminut.

    Näyttäs vaan siltä, että niin kauan kun sakkoja tai muita sanktioita ei tule niin porukka tekee just niinkuin itse haluaa. minäminäminäminä, minkäs teet!

    Äänestä

  • koirat kiinni kirjoitti:

    Olen jo keski-iän ylittänyt, koko ikäni koirien, pienten ja isojen, kanssa toiminut eikä IKINÄ ole minkäänlainen koira hyökännyt koirani tai minunkaan kimppuun. Asun yhdessä Suomen isoimmista kaupungeista, täällä on paljon koiria, luulisi siis että jotain olisi tapahtunut, jos se muka on niin yleistä.
    Aloittaja on varmasti sama tyyppi, joka täällä väenvängällä keksii outoja topikkeja ja yrittää herättää närää ja rotuvihaa haukkumalla tiettyjä rotuja tai vain yleisesti isoja koiria. Koitapa nyt keksiä itsellesi joku muu harrastus ja lopeta täällä häiriköinti.

    Äänestä

  • ooooooooooooo20 kirjoitti:

    Omallekin kahdesti pahempi hyökkäys, ilman mitään isompaa kiihoketta. Kaksi eri koiraa, kolmaskin kerta oli lähellä, mutta sain omalla karjaisullani ja muulla toiminnalla estettyä kiinnikäymisen. Omani siis kiinni, ja hyökkäävät irti, kahdesti tuli omasta pihastaan, ja yhdellä kerralla Ohi mennyt koira hyökkäsi meidän pihaamme.

    Kyllä, olemme yrittäneet tehdä kaikkemme estääksemme nämä tapahtumat jatkossa, joudumme valitettavasti liikkumaan paikoissa, mihin ei kukaan muu koiriensa kanssa tule, ja olemme jakaneet tietoa sekä varoitelleet muiden narttujen omistajia asiasta. Vastaanotto on ollut aika sekalaista, osa on pitänyt meitä ylihysteerisinä, mitä emme ole. Olemme käyneet kaukana parhaalla eläinlääkärillä, jota meille suositeltiin, ja joka on koirien käyttäytymisongelmien jonkinlainen asiantuntija. Saimme vakavan varoituksen, kuulemma on erittäin todennäköistä, että meidän ongelmamme jatkuu. Eli vaihtoehtomme ovat hyvin vähissä. Juuri siksi tämänlaiset kommentit tuntuvat loukkaavilta ja ne suututtavat. Tuntuu, että murhettamme ja pelkoamme vähätellään. Itse emme voi tehdä mitään muiden asenteille. Ja koska ihmisillä on taipumusta olla uskomatta, niin ei hyvältä jatkokaan näytä. Nyt on ollut rauhallisempaa, kun liikkumismahdollisuudet ovat kesällä paremmat. Talvella kun ne kaventuvat, lisääntyvät riskitkin, koska koiria kohtaa enemmän. Tuntuu pahalta, että me joudumme esimerkiksi jättämään jäällä kulkemiset väliin, koska muut eivät koe tarpeelliseksi pitää koiriaan siellä kiinni jne... Suurin kärsijä tilanteesta on meidän tilanteeseen täysin syytön koiramme, joka ehti yhdeksän vuotta elää huoletonta ja sosiaalista elämää ilman mitään tällaista ongelmaa. Ihan tiiviissä koirarikkaassa ympäristössä. Juuri sinunkinlaistesi omistajien vuoksi joudumme elämään jatkuvastui varovaisuudessa. Koiramme vaan sattuu olemaan niin pieni kokoinen, että saa pahat vammat helposti, vaikka ei kyseessä varsinaisnen "minikääpiö" olekaan.

    Eli sinulle kirjoittaja sanoisin, että ole tyytyväinen tilanteeseenne, mutta muistathan, että poikkeustapauksiakin on. Meidän ongelmaamme kun ei voi hoitaa esimerkiksi koulutuksella pois, kun muut laistavat omat velvollisuutensa. Ja se yleensä niin tottelevainenkin koira voi yllättää, niin kuin olen itse joutunut toteamaan. Kyllä kulumme on korvattu, ja koirien omistajat ovat olleet oikeasti ja aidosti pahoillaan. Asioiden selvittelyyn ei ole poliisia tarvittu. Mutta onko nyt jokaisen vuorollaan sitten kokeiltava sama juttu, vaikka asiasta kun on varoitettu laajasti kaikkien lähistön narttujen omistajia, ja todella moni täälläkin tietää asiasta. Toivottavasti emme asu samassa kaupungissa :) Näistä tapauksista kuin ei päädy mihinkään lööppeihin, edes poliisin tietoon läheskään kaikki. Ei meidänkään, vaikka hengenlähtöki n on ollut lähellä.

    Äänestä

  • m. kirjoitti:

    Minä en ole roturasisti,
    ja eiköhän sen todista että minulla on ollut kaksi tiibetinspanielia.
    Tällähetkellä keskikokoinen koira,
    mutta harkinnassa sille kaveriksi pienempi koira.
    Minä pidän koirista kokoon,ja näköön katsomatta.

    Se mistä minä en pidä on vastuuttomat koiran omistajat!

    Omistivat sitten ison,tai pienen koiran.
    Jokainen on velvoitettu toimimaan samojen peli-sääntöjen mukaan,
    ja vastuussa koiransa peruskoulutuksesta.
    Tottakai ymmärrän huolenne,
    sillä koiranne ovat alta vastaajia.
    Eikä sen tarvitse olla laumanvartija riittää,
    että se on labradori,tai yms.isompi koira.

    Minun tapauksessa minun ei tarvinnut pelätä kleiniä,
    sillä koirani on sitä huomattavasti kookkaampi.
    Toivon kuitenkin ettei kenenkään tarvitsisi pelätä,
    vaan että ne koirat opeteltaisiin pitämään kiinni aluella,
    joissa niiden irti pito ei ole sallittua.
    Jos taas liikut pienemmän koirasi kanssa alueella missä koirien irtipito on luvallista,
    silloin sinulla on tiedossa itselläsi että vastaan voi tulla toinen koira.
    Kannattaako ottaa riskiä?
    Sama taas isojen koirien kanssa,jos koira ei ole hallinnassa,tai epä-sosiaalinen.
    Kannattaako sinun ottaa riskiä että se käy toisen ihmisen lemmikin päälle?

    Tämä on kaks piippunen juttu :)
    on niin monta muttaa jne. Onneksi on myös faktaa :D

    "Jos taas liikut pienemmän koirasi kanssa alueella missä koirien irtipito on luvallista,
    silloin sinulla on tiedossa itselläsi että vastaan voi tulla toinen koira.
    Kannattaako ottaa riskiä? "

    Voisitko luetella ne paikat, missä se irtipito on luvallista. Eipä ole kovin pitkä lista. Teoriassa siis noiden paikkojen välttely on helppoa. Käytännössä kuitenkin useimpien koiran omistajien mielestä on luvallista joka paikassa, missä heidän oma koiransa ei joudu vaaraan. Luullaan, että se koira on joka tilanteessa välittömästi kytkettävissä jne... Meillä ei ainakaan ole parinkymmenen kilometrin säteellä varmasti mitään paikkaa, missä ei ole riskiä muiden koirien kohtaamisesta. Kaikki, mikä ei ole rakennettua, on ihan vapaata ulkoilutusmaastoa, joissa koirat ovat irti. Valitettavin seurauksin myöskin välillä. Oppiiko noista sitten moni. No ei, maksja kyllä, mutta muut jatkavat hymistelyä, että tämähän on niin kiltti ja koulutettu, että ei se ikinä mitään pahaa tekisi... Ja sitten vahingon tapahduttua ollaan niin kauhean yllättyneitä siitä.

    Ja kyllä, puhun omasta kokemuksestani, omani ovat yllättäneet itseni myös käytöksellään. Luojan kiitos ihan ilman kärsiviä osapuolia suhteellisen pienillä tavoilla. Ne vaan kun saattavat saada erilaisia ärsykkeitä, ja luotettavaa koiraa ei ole. Onneksi valtaosa sentään on omistajiensa hanskassa edes jollakin lailla.

    Äänestä

Kerrankin fiksu koiranomistaja. Ne isot koirat on tosiaan pidettävä kytkettyinä. Joitain kusipäitä ei vaan lain noudattaminen tunnu kiinnostavan. Se miksi niitä isoja koiria pitää nykyään niin hankkia, johtuu ajastamme. Sellainen isojen koirien hankkiminen on TÄYSIN sama asia kun pullistelu jollain isolla aseella tai autolla. Pitää vaan olla niin kovaa tyyppiä, että on suurikin voima hallinnassa ja alaisuudessa. Siitä sit saa sen viban että "Mää oon niin kova ja mulle on turha kenenkään tulla ryppyileen". Samaa kovanaamaisuuden ihannointia on nykyään havaittavissa mm. teinitytöissä enemmän kuin ennen. Nykyään saa lukea kuinka teinityttöjengit pahoinpitelee ja käyttää väkivaltaa, kuin typerät miehet konsanaan. Ei tietääkseni ennen sellaista ollut??? Siis ainakaan näin paljoa....

Äänestä
  • suurten ja keskisuurten koirien omistajista on kyllä kunnollisia ja tunnollisia koiranomistajia. Ikävä kyllä vain ne huonot omistajat huomataan. Vahva ja suuri koira on pakkokin pitää aisoissa ja kouluttaa. Kyllä se on niin päin, että pienten koirien omistajat enemmän laistavat koiran koulutuksessa, koska se pieni ei saa pahaa jälkeä aikaan. Siitä lienee se asenne, että pienet ovat räksyttäviä fifejä, vaikka syyttömiä ne koirat siihen ovat. Ja ne isotkin koirat ovat syyttömiä siihen, jos niillä on laiska ja huono omistaja.

    Äänestä

  • Sakemaanikko kirjoitti:

    suurten ja keskisuurten koirien omistajista on kyllä kunnollisia ja tunnollisia koiranomistajia. Ikävä kyllä vain ne huonot omistajat huomataan. Vahva ja suuri koira on pakkokin pitää aisoissa ja kouluttaa. Kyllä se on niin päin, että pienten koirien omistajat enemmän laistavat koiran koulutuksessa, koska se pieni ei saa pahaa jälkeä aikaan. Siitä lienee se asenne, että pienet ovat räksyttäviä fifejä, vaikka syyttömiä ne koirat siihen ovat. Ja ne isotkin koirat ovat syyttömiä siihen, jos niillä on laiska ja huono omistaja.

    Olen siis aloittaja..ja vastaan nyt vielä kerran. Turvallisuus on mielestäni se a ja o ja kaikilla olisi oikeus tehdä se koiralenkkinsä turvallisesti ilman pelkoa.

    En puhu nyt pienet vastaan isot vaan ihan reilusti isoista vahvoista roduista joita pidetään irrallaan.
    Jos pidätte laumanvartijaa, akitaa, rotikkaa vapaana on todella oltava 110% varma ettei se hyökkää muiden kimppuun.

    Tässäkin listassa huomaa ettei kaikki isojen koirien omistajat piittaa muiden pienistä koirista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vaikka ne tulee tapetuksi. Mistä moinen välinpitämättömyys..itse katson eläinsuojeluohjelmia ja järkytyn jos joku koira loukkaantuu tai peräti kuolee onnettomuudessa tai koiratappelussa tai väkivallan uhrina etc.. Ehkä se on kaukainen asia teille mutta jollekin se on oikeasti totta ..näitä tapauksia on ihan liikaa. Tuskin sinäkään haluaisit menettää koiraasi noin. :(

    Äänestä

Onhan se kumma, että koiria ulkoilutetaan tässäkin lähimetsässä asutuksen keskellä vapaana!
Mikä siinä voi olla, että laki ei koske kaikkia ulkoiluttajia?

Tänäänkin ulkoiluttaessani omaa koiraani (hihnassa luonnollisesti) tuli metsäpolulla vastaan vapaana koira isäntä perässään. Kun pyysin ottamaan koiran kiinni, niin isäntä ilmoitti, ettei OLE OLLENKAAN HIHNAA tai PANTAA MUKANAKAAN (?), eikä hän pysty ottamaan koiraa kiinni !!! Pyysin sitten häntä pidättämään koiraa, että voin siirtyä sivuun, vaan KOIRAPA EI TOTELLUT, tuli vain meitä kohti, isäntä perässään (hänellä ei ole koskaan kuulemma koira kiinni).

Sen jälkeen sain ko. isännältä läksytystä siitä, että pidän omaa koiraani hihnassa, se ei hänen mukaansa saa nauttia elämästään, ei juosta vapaana, ei tutustua muihin koiriin... jne. Kuin myös omasta älykkyydestäni (minulla on hyvä tutkinto ja työpaikka pidettynä asiantuntijana), vauhkoamisestani (kysymys: onko koira kiinni?), muuta herjausta, jne... Ihmettelen vain, mistä tämä herra tuon kaiken voikin tietää, kun näki minut kuulemma toisen kerran!

Harrastan koirani kanssa kävelyn, pyöräilyn ja hiihtämisen lisäksi mm. jälkietsintää, esine-etsintää, rauniohakua, tottelevaisuutta,...

En vain halua kontrolloimattomia kohtaamisia. MINÄ annan luvan koiralleni kohdata muita koiria ja haluan varmistua, että toinen koira on sen kohtaamisen arvoinen. Koirallani on kaverikoiria, joiden kanssa leikkiä, ulkoilla ja harrastaa.

Ongelma ei ole tämä yksittäinen koira, vaan kyseisessä metsässä tässä Olarin liepeillä kuin myös Keskuspuistossa ulkoilutetaan hyvin paljon koiria irrallaan! MIKSI ???

MIKSI ??? Kertokaa te, jotka annatte koiranne ulkoilla vapaana.
Mistä epäilette koiranne jäävän paitsi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bnbmmbm kirjoitti:

Nykyään tuntuu että monella on ns.vahvoja rotuja käsissäään ja aina ei tunnu olevan tarpeeksi tietoa omasta rodusta että yksilöstä eri tilanteissa ja silti näitä pidetään vapaana kun tuntuu omistajasta niin "nallelta" joka ei tee pahaa kenellekään.

ja kuitenkin saamme kuulla milloin rotikka tappoi papillonin milloin laumanvartija tappoi suomenpystykorvan etc..

minua on suoraan sanottuna alkanut hirvittää lähteä lenkille koirani kanssa kun irtokoiria isoja sellaisia on paljon alueellani..ja juuri näitä vahvoja rotuja. Miksi laumanvartijoitakin otetaan kaupunkioloihin?
Uskalla tässä sitten lähteä ulos kun saa pelätä että koirat hyökkää omani kimppuun.. :(
Itse nautin syrjemmällä metsässä samoilusta mutta siellä pidetään aina koiria vapaana. Itse pidän vapaana vain koirapuistossa valvonnan alla turvallisten sosiaalisten koirien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu