Virossa Opiskelu!

Haluaisin tietää kokemuksia Virossa opiskelusta. Siellä ei ilm voi lukea muuta kuin lääkistä enkuksi, yksittäisten kurssien lisäksi? Onko siellä kesäyliopistoa tms? olen harkinnut myös Briteissä opiskelua, joka kuitenkin hieman pelottaa suurten lukukaisumakujen takia.. Tunnen Viroa maana jonkin verran ja kilen alkeita, ehkä koko tutkinnon opiskelu ei välttämäksi viroksi niin nappaa. Kiitos!
3839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onkin hyvä tuntea nimenomaan kilen alkeita... ;)

Äänestä

Käy vaikka Tarton yliopiston sivuilla www.ut.ee...lääkiksessä opiskellaan 2 ensimmäistä vuotta englanniksi ja sinä aikan opetellaan eesti. Yliopisto järjestää myös puolen vuoden mittaisia intensiivikursseja, jonka jälkeen voit hakea mihin koulutusohjelmaan tahansa.

Äänestä

Opiskelin Tarton yliopistossa viime syksyn, ja siellä tilanne on se, että englanniksi voi opiskella tosiaan sen ensimmäisen vuoden lääketiedettä, muutamia hajakursseja esim. yhteiskuntatieteen alalta ja lisäksi Baltic Studies -ohjelman, jota ei kuitenkaan voi käsittääkseni lukea pääaineena. Ihan kielen alkeilla ei varmaankaan kannata lähteä vironkielisille kursseille, mutta tuo lukukauden mittainen intensiivikurssi antaa jo aika hyvät taidot. Jos kieli itsessään kiinnostaa, tarjolla on myös viro vieraana kielenä -opinnot, jotka voi aloittaa varsin keskinkertaisillakin virontaidoilla.

Virossa ainakin yliopistoissa on käytössä lukukausimaksut, jotka joillain aloilla (esim. lääketietede ja eläinlääketiede) ovat ulkomaalaisille suuremmat kuin virolaisille. Suomesta voi tietenkin saada opintotukea, ja jos tekee koko tutkinnon Virossa, on mahdollista hakea ulkomaalaisille varattua kiintiöpaikkaa ja siten saada Viron valtion myöntämä stipendi. Vaihto-ohjelmien kautta lähtiessä lukukausimaksuja ei yleensä tarvitse maksaa.

Hmm. Kannattaa tosiaan selailla virolaisyliopistojen nettisivuja, jos pärjää viroksi - englanninkieliset versiot ovat joskus aika luurankoja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttis kirjoitti:

Haluaisin tietää kokemuksia Virossa opiskelusta. Siellä ei ilm voi lukea muuta kuin lääkistä enkuksi, yksittäisten kurssien lisäksi? Onko siellä kesäyliopistoa tms? olen harkinnut myös Briteissä opiskelua, joka kuitenkin hieman pelottaa suurten lukukaisumakujen takia.. Tunnen Viroa maana jonkin verran ja kilen alkeita, ehkä koko tutkinnon opiskelu ei välttämäksi viroksi niin nappaa. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu