tämmöstä tietoa

poksupete

Totuus on kaukana pokeriohjelmien todellisuudesta

Marco CarreiraAsiat eivät ole aina sillä tolalla, miltä ne näyttävät,

pakinoi Marco Carreira ja viittaa pokeriohjelmissa esiintyvien pelaajien vakiokaartiin. Samat naamat istuvat samoissa ohjelmissa vuodesta toiseen. Ovatko he ainoita, joilla riittää rollia ison rahan peleihin?

Ei suinkaan. Monet olisivat poikki, halki ja pinossa, jos heillä ei olisi tuottoisaa sponsorisopimusta. Kaikki eivät ole edes hyviä pokerin pelaajia. Lahjakkuus näkyy paremmin markkinointipuolella. Nämä pelaajat ovat pystyneet luomaan itsestään tavaramerkin ja saamaan sponsorin.

Katsojat uskovat pokeriohjelmiin kelpuutettujen pelaajien olevan miljonäärejä. Todellisuudessa monen pankkirolli on laihempi kuin tavallisella tallaajalla. Kaikki eivät pistä pokeriohjelmissa likoon ainuttakaan taalaa omasta pussistaan.

Carreira perustelee väitettään muutaman viikon takaisilla tapahtumilla. Eräs Poker After Dark -ohjelmaan osallistunut pokerimaailman todellinen julkimo otti yhteyttä ja pyysi vippiä. Carreira ei ollut uskoa asiaa todeksi. Oliko tämä kuuluisa pelaaja lainan tarpeessa? Lisäksi miehet olivat hädin tuskin edes puolituttuja.

Carreira viittaa myös erääseen PokerPlayerin kanteen asti päässeeseen pelaajaan. Sisäsivun haastattelussa mies esiintyi käteispelien tekijämiehenä. Tilastot paljastivat kuitenkin, että pelaaja oli pokeriurallaan miljoonan miinuksella.

Monen pokerin pelaajan taloudellinen tilanne on aivan toinen, miltä se näyttää julkisuudessa. Vauraus on pelkkä myytti. Totuus on toisenlainen, vakuuttaa $16k isoista turnauksista urallaan kuitannut Carreira.
Lähde: Winnipeg Free Press.
2010-10-04

Pokeri-linja

5

803

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jiiiiiiikoooo

      Onhan se sanomattakin selvää, että nämä pokeri superstarsit on vain median perään. Pokerin pelaajahan on tämän päivän rockstara.

      Ne todelliset miljonääripelaajat on ihan hissukseen itsestään. Eivät he kirjottele kirjoja ja esiinny mitään sanomattomissa DVD opas pätkissä.
      He tajuavat, että mitä vähemmän heistä tiedetään, sitä paremmin he pystyvät ammattiaan harjoittamaan.

    • PLoo

      Esimerkiksi Gus Hansen on hävinnyt tilastoitujen pelien osalta FTP:llä ~8 miljoonaa, Michael Mizrachi joutui ottamaan steikkiä Antoniukselta tämän vuoden WSOP -peleihin, jonka lisäksi kaverilla oli ongelmia maksaa verovelkoja. T.J Cloutier on hävinnyt suuret summat rahaa noppapeleihin ja joutunut uutisoinnin mukaan panttamaan ainakin yhden WSOP -rannekeen. Voitettuaan 2008 WSOP:n turnauksen Mike Matusowlta meni lähes koko voittosumma velkojen maksamiseen. Samoiten hänellä ei ole tiettävästä varaa maksaa Ted Forrestille kahta miljoonaa jonka hävisi vedonlyönnissä..

      Eli kyllähän näitä tarinoita riittää, tuossa tuskin oli edes murto-osa..

      • idhfljkospäöko

        Et taida tietää yhtään mitään pokerista! Antonius, Ivey, Sahamies, Towsend ja monta muuta on tilastoijen mukaan kaikki vähintään 10 mijoonaa voitolla pokerista vuodesta 2000 lähtien!

        Michael Mizrachi joutui ottamaan steikkiä vain sen takia että hän joutui yhtä äkkiä maksamaan veroa voitoista 2 vuoden takaa joita hän oli luullut verottomiksi ja kun 70% rahoista yhtä äkkiä häviää ei hän voi laittaa 5% bankrollista yhteen turnaukseen. Mizrachilla on muun muassa 3 talo 7 asuntoa ympäri 2 yritystä siinäkö muka köyhä mies?

        Tämä Tj.Cloutieria ei voi laske pokerin pelaajaksi hän on gamblari joka pelaa ev- pelejä jonne on torpannut rahansa.

        Mike mattusow on taas pelaaja jolla oli steikkiä turnaukseen ja sitä varten maksoi 50% voitoistaan steikkaajalle. Hän hävisi vedon ja maksaa tedin ja hänen sopimuksensa mukaan 10k$ kuussa mutta voi koska tahansa maksaa loput.

        Ja kuka linee tuo pokeri maailman julkimo olla!? en usko että tuo edes on totta.

        Katso vaikka Phil Hellmuthin tilastoja 20 miljonaa $ pokeri uralla.

        Monet puhuvat jotain paskaa pokeri pelaajista vaikka heillä olisi kuinka paljon rahaa!

        Gus Hansen on taas urheilu vedonlyöjä jolla on omaisuutta yli 30 miljoonaa ja pokerista hän o plussalla lähes 5 miljoonaa.

        En tiedä miksi joku alkaa edes puhumaan jotain paskaa näistä pelaajista kaikilla heistä on varmasti enemmän omaisuutta mitä sinä tulet ikinä tienaamaan.

        Minun ystävä onpelannut netti pokeria yli 4 vuotta ja ei käy töissä ja hänellä on omakoti talo ja 45k€ audi pihassa.

        Tuo mitä OP kirjoitti on vain jotain paskaa!

        Kannattaa ottaa selvää ennenkuin alkaa jotain tommosta sairasta väittelemään.

      • poksupete
        idhfljkospäöko kirjoitti:

        tietosi tässä pari faktaa(tiedän ettei hs,db ole pitänyt kirjaa kaikistapelimuodoista) highstakes db,n mukaan esim brian townsend alias sbrugby

        All years winnings for Brian Townsend: -$340,030 (3374 sessions
        All years winnings for sbrugby: -$953,618 (2668 sessions)
        ilari ziimund sahamies,

        All years winnings for Ziigmund: $2,981,107 (6047 sessions)
        eipä näy kymmeniä mijoonia... nimeä ivey ja antoniuksen jälkeen vaikka kaksi pelaajaa joka ovat voitolla netissä yli 10 miljoonaa ???? ai niin Maaliskussa 2009 Hellmuthin pokeriuran turnausansiot ylittivät 10,8 miljoonaa dollaria 20 miljoonaa ?????
        tj.cloutieria ei voi laskea pokeripelaajaksi,no on kuitenkin voitannut 6 wsop ranneketta??????

        WSOP bracelets
        Year Tournament Prize
        1987 $1,000 Limit Omaha Hi $72,000
        1994 $1,500 Limit Omaha 8 or Better $135,000
        1994 $2,500 Pot Limit Hold'em $163,000
        1998 $2,500 Pot Limit Omaha Hi $136,000
        2004 $1,500 Seven Card Razz $90,500
        2005 $5,000 No Limit Hold'em $657,100
        joten puhutaan kun on esittä faktaa...

      • partane
        idhfljkospäöko kirjoitti:

        Et taida tietää yhtään mitään pokerista! Antonius, Ivey, Sahamies, Towsend ja monta muuta on tilastoijen mukaan kaikki vähintään 10 mijoonaa voitolla pokerista vuodesta 2000 lähtien!

        Michael Mizrachi joutui ottamaan steikkiä vain sen takia että hän joutui yhtä äkkiä maksamaan veroa voitoista 2 vuoden takaa joita hän oli luullut verottomiksi ja kun 70% rahoista yhtä äkkiä häviää ei hän voi laittaa 5% bankrollista yhteen turnaukseen. Mizrachilla on muun muassa 3 talo 7 asuntoa ympäri 2 yritystä siinäkö muka köyhä mies?

        Tämä Tj.Cloutieria ei voi laske pokerin pelaajaksi hän on gamblari joka pelaa ev- pelejä jonne on torpannut rahansa.

        Mike mattusow on taas pelaaja jolla oli steikkiä turnaukseen ja sitä varten maksoi 50% voitoistaan steikkaajalle. Hän hävisi vedon ja maksaa tedin ja hänen sopimuksensa mukaan 10k$ kuussa mutta voi koska tahansa maksaa loput.

        Ja kuka linee tuo pokeri maailman julkimo olla!? en usko että tuo edes on totta.

        Katso vaikka Phil Hellmuthin tilastoja 20 miljonaa $ pokeri uralla.

        Monet puhuvat jotain paskaa pokeri pelaajista vaikka heillä olisi kuinka paljon rahaa!

        Gus Hansen on taas urheilu vedonlyöjä jolla on omaisuutta yli 30 miljoonaa ja pokerista hän o plussalla lähes 5 miljoonaa.

        En tiedä miksi joku alkaa edes puhumaan jotain paskaa näistä pelaajista kaikilla heistä on varmasti enemmän omaisuutta mitä sinä tulet ikinä tienaamaan.

        Minun ystävä onpelannut netti pokeria yli 4 vuotta ja ei käy töissä ja hänellä on omakoti talo ja 45k€ audi pihassa.

        Tuo mitä OP kirjoitti on vain jotain paskaa!

        Kannattaa ottaa selvää ennenkuin alkaa jotain tommosta sairasta väittelemään.

        "Gus Hansen on taas urheilu vedonlyöjä jolla on omaisuutta yli 30 miljoonaa ja pokerista hän o plussalla lähes 5 miljoonaa."

        http://www.pokerimestari.com/gus-hansen-havinnyt-seitseman-miljoonaa-full-tiltilla/

        Niin ja tosiaan mun mielestä omituista että kun aloitteleville pokerin pelaajille joka kirjassa painotetaan että älä pelaa jos vastustajat on liian kovia. Miksi Gus ei sitä älyä? Lopettais etes High Stakes PLO pelit ku niihin kait se on eniten kuopannu. En tiedä sitooko joku sponsorisopimus miehen pelaamaan high stakes, mutta ite oon kyllä sitä mieltä että mies ei huono pelaaja ole. Kaikki eivät vaan ole Phil Evey, eli olisivat hyviä sekä käteispeleissä että turnauksissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe