Kamala raapiminen

Auttakaa, mitä teen? Koira raapinut jo yli vuoden kuonoa. Ruokaakin vaihdettu, kuivamuonaa ja märkäruokaa syö, puuroakin, raejustoa..Pölyyn ei voi tietääkseen liittyä. Tämän yli vuoden aikana koira on asunut kahdessa eri asunnossa. Eihän sillä korvatulehdusta voi olla kun ei se raavi korvia kuonon raapimisen yhteydessä? Mitä öljyä käytän ruokaa? Käykö rypsiöljy Keiju?
154020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ettei vaan ole nenä pukkia.käytä eläin lääkärissä

Äänestä
  • piti sanoa nenä punkkia

    Äänestä

  • keuruu kirjoitti:

    piti sanoa nenä punkkia

    nenäpunkkia ei ole kun ei niistä kovaa sisään päin

    Äänestä

tutkinut ja mitä hoitoja määrännyt? Oletteko kokeillee toista lääkäriä? Koiran ikä, rotu, perusterveys? Miltä kuono näyttää, koiran iho, silmät, hampaat, tassunpohjat jne?? Rokotukset ja madotukset ok? Ei se öljy tuohon auta, mutta sitä on hyvä antaa muuten jos et ole aiemmin antanut. Kylmäpuristettua, muuten ei ole hyötyä, muut eivät imeydy juurikaan. Kokeile vaihtaa ruoka ja juuomakuppi, jos niissä jokin kosketusallergeeni.

Äänestä
  • Hei! Ei olla käytetty koiraa eläinlääkärillä. 25% koirista tarvitsee allergian vuoksi eläinlääkäriä, mutta omasta koirasta en tiedä, että pitääkö käyttää. Aika maksullista se on jos käyttää eläinlääkärillä. Itsekkin voi koklata, että lähteekö millä kutina pois. Koira on pian 6v ja leikkisä sellainen,..tyttö. Ostin nutrolinia. Auttaa samalla sen anturoihinkin kun on joskus pieniä pintahaavoja. Koira on syönyt montaa eri merkkistä kuivamuonaa. Yksi pieni punainen rupi näkyi kun ihoa katsoin

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Hei! Ei olla käytetty koiraa eläinlääkärillä. 25% koirista tarvitsee allergian vuoksi eläinlääkäriä, mutta omasta koirasta en tiedä, että pitääkö käyttää. Aika maksullista se on jos käyttää eläinlääkärillä. Itsekkin voi koklata, että lähteekö millä kutina pois. Koira on pian 6v ja leikkisä sellainen,..tyttö. Ostin nutrolinia. Auttaa samalla sen anturoihinkin kun on joskus pieniä pintahaavoja. Koira on syönyt montaa eri merkkistä kuivamuonaa. Yksi pieni punainen rupi näkyi kun ihoa katsoin

    Eikö koirasi ole sen arvoinen, että se ansaitsisi tulla hoidetuksi, jos sattuisi kuulumaan tuohon 25% joukkoon??? Mistähän moinen luku on peräisin? Ja oletko varma, että kyse on allergiasta? Se voi olla muutakin. Vaihda koko ruokinta, nappula on suuri allergian aiheuttaja.

    Äänestä

  • nmtuydhbty kirjoitti:

    Nutrolinia ostat ja samalla ihmettelet eläinlääkärin kalliutta?

    Äänestä

  • nmtuydhbty kirjoitti:

    Eikö koirasi ole sen arvoinen, että se ansaitsisi tulla hoidetuksi, jos sattuisi kuulumaan tuohon 25% joukkoon??? Mistähän moinen luku on peräisin? Ja oletko varma, että kyse on allergiasta? Se voi olla muutakin. Vaihda koko ruokinta, nappula on suuri allergian aiheuttaja.

    25% lukee allergia sivulla. En oo vielä niin kauan käyttänyt nappuloita, että tietäis johtuuko kutina niistä. 1kk pitäs käyttää jokaisella koiralla jos ei tiie johtuuko kutina nappuloista

    Äänestä

  • ...45..12 kirjoitti:

    25% lukee allergia sivulla. En oo vielä niin kauan käyttänyt nappuloita, että tietäis johtuuko kutina niistä. 1kk pitäs käyttää jokaisella koiralla jos ei tiie johtuuko kutina nappuloista

    kuka tutkimuksen tehnyt ja miten?

    Älä usko kaikkea netistä lukemasi. Minäkin voin tehdä nettiin vaikka auton pakoputken vaihto sivut. Ei kaikki mitä netissä lukee ole totta.

    Äänestä

  • n nb gvfbgvftbh kirjoitti:

    kuka tutkimuksen tehnyt ja miten?

    Älä usko kaikkea netistä lukemasi. Minäkin voin tehdä nettiin vaikka auton pakoputken vaihto sivut. Ei kaikki mitä netissä lukee ole totta.

    Itse olen taiteillut kutiavan koiran kanssa kohta 5 vuotta, alkoi 3 vuotisena. Vehnä on pahin, edes kaupan lihapullia ei voi antaa. Sianlihaa, nautaa, herneitä ja tomaattia pitää varoa. Välillä kutina yltyy niin että tarvitaan kortison-lääkitystä. Lääkärillä käydään tarpeen mukaan ja varsin herkästi, 3-4 kertaa vuodessa eikä siinä hintaa kysellä! Aina on säästössä se pari kolme sataa jotta piski tohtorille saadaan. Tingitään vaikka sitten tupakista ja kaljasta ja tv lensi mäkeen vuosia sitten. Hilseilevään ihoon köytän nykyisin, monien kokeiluiden jälkeen agualan plus- kosteuttavaa perusvoidetta, apteeksista. Ruokana on kennel.rehun broiler-liha, hevosenliha ja lammas vaihdellen. Lihaan sekoitantummaa riisiä ja ohraa sekä perunaa. Keitetyt ja siivuina uunissa kuivatut perunat on makupaloja.

    Äänestä

  • luomuhurtta kirjoitti:

    kuivamuona ei sisällä vehnää joten se ei ole sille allerginen.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Hei! Ei olla käytetty koiraa eläinlääkärillä. 25% koirista tarvitsee allergian vuoksi eläinlääkäriä, mutta omasta koirasta en tiedä, että pitääkö käyttää. Aika maksullista se on jos käyttää eläinlääkärillä. Itsekkin voi koklata, että lähteekö millä kutina pois. Koira on pian 6v ja leikkisä sellainen,..tyttö. Ostin nutrolinia. Auttaa samalla sen anturoihinkin kun on joskus pieniä pintahaavoja. Koira on syönyt montaa eri merkkistä kuivamuonaa. Yksi pieni punainen rupi näkyi kun ihoa katsoin

    Aiheellista tarkastaa tuonkin ikäiden koiran purukalusto

    Äänestä

  • Hammassärky kirjoitti:

    Aiheellista tarkastaa tuonkin ikäiden koiran purukalusto

    Joo,tuli muuten mullekkin nyt mieleen että meidän koira raapi kanssa kuonoa tuosta suupielestä,kun tällä oli tulehdus suussa. Eli mitäköhän kohtaa koirasi raapii ja onko siinä oikein ihottumaa? Voisiko raapia "suuta" eikä kuonoa? edelleen kehotan kääntymään eläinlääkärin puoleen.

    Äänestä

Kyl nyt kannattais ees kerran käyttää eläinlääkärillä,että varmistuu mistä on oikein kyse. Olet koiran hankkinu,joten on vastuullasi myös sen terveys ja mahdolliset lääkärikulut.Etkö ole yhtään varautunut että mitä jos koira loukkaantuu tai sairastuu vakavasti.Lääkärikulut silloin saattaa olla tuhansia euroja!!
Riippuen tietty paikkakunnasta/eläinlääkäristä,niin peruskäynti maksaa 60-100e.Sillä saa ainakin ammattilaisen mielipiteen asiasta ja ruoka/hoito-ohjeita jos kyse on ruoka-allergiasta. Koirathan voi olla allergisia mille vain,vaikka sinulle!

Äänestä

Tarkistuta hampaat eläinlääkärillä. Varsinkin jos pikkukoira. Niilla usein kipeitä hammasongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sais jo loppua!! kirjoitti:

Auttakaa, mitä teen? Koira raapinut jo yli vuoden kuonoa. Ruokaakin vaihdettu, kuivamuonaa ja märkäruokaa syö, puuroakin, raejustoa..Pölyyn ei voi tietääkseen liittyä. Tämän yli vuoden aikana koira on asunut kahdessa eri asunnossa. Eihän sillä korvatulehdusta voi olla kun ei se raavi korvia kuonon raapimisen yhteydessä? Mitä öljyä käytän ruokaa? Käykö rypsiöljy Keiju?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu