Voiko lasta kastaa?

Worry

Elikkä minä ja puolisoni ei kuuluta kirkkoon. Eikä minua ole edes kastettu, eli en ole käynyt rippikoulua. Onko kellään tietoa miten lapsen kastaminen onnistuu, vai onnistuuko lainkaan :o Olen ajatellut ristiäisiä kotona jos mahdollista.

8

2161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otapa ja soita

      Ei ole tietoa, onnistuuko noilla eväillä. Otapa yhteys oman alueesi seurakuntaan, siellä varmaan osaavat kertoa.

      Ihmetyttää kylläkin, miksi haluaisitte liittää lapsenne kirkon jäseneksi, jos itse ette kirkkoon kuulu.

    • miiuu

      Lasta ei voi kastaa, jos kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon. Ja vanhemmilla pitää olla rippikoulu käytynä, jos haluaa liittyä kirkon jäseneksi.

      Ja muakin kiinnostais, miksi haluat lapsesi kirkon jäseneksi, jos kumpikaan vanhemmista ei ole. Eihän kristittyjen vanhempien lasta voi myöskään liittää islaminuskoon. Miten aiot huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta?

    • AntteriP

      nimiäiset voitte toki järjestää, ja pappia vastaavaksi tahoksi pyytää periaatteessa kenet tahdotte, vaikkapa mummon, sedän tädin, tai taitavatpa jotkin kirkon ulkopuolisetkin ryhmittymät tuollaista palvelua tarjota.

      Nimiäisissä nimetyllä lapsella voi olla "kummejakin" eli tukiaikuisia, tosin ei samalla tavalla virallisesti kuin kastetulla lapsella, mutta jos käytätte periaatteessa samaa kaavaa kuin kastetilaisuudessa yleensä (ilman tunnustuksellista osuutta), voi tukiaikuisiakin mielestäni ihan hyvin kutsua kummeiksi.

      Kastehan tarkoittaa lapsen kastamista kirkon jäseneksi, nimiäisissä tätä ei tapahdu, mutta tilaisuus voi olla muuten aivan yhtä juhlava puheineen, kynttilöineen, ruokineen, vieraineen, virsineen ja lahjoineen.

      Nimi teidän tulee joka tapauksessa ilmoittaa viranomaisille (olikohan se maistraatti, väestörekisteri tms., itselläni ei lapsia ole, joten en tarkkaan tiedä.)

      eli ristiäisten sijasta suosittelen nimiäisiä.

      • uskonto on huuhaata

        Uskonnollisella rituaalilla kastetulla lapsella kummit eivät ole mitenkään virallisia. Heidät on merkitty vain kirkon kirjoihin, mikä ei ole mitään virallista, eikä velvoita mihinkään.


    • uskonto vahingoittaa

      Kuules, lapsi ei tarvitse mitään ristiäisiä eikä muitakaan kirkollisia rituaaleja. Lapsen pakkoliittäminen kirkkoon sitä paitsi sotisi uskonnonvapautta vastaan, ja pakottaisi lapsesi osallistumaan uskontotunneille ja muihin uskonnollisiin aivopesutoimenpiteisiin.

      Anna lapsesi itse päättää täysi-ikäisenä tarvitseeko hän mitään uskonlahkoa sekoittamaan päätään.

      • Pakana + sen kakarat

        ei ole kastettu. Kuultuaan tämän tätini oli aidosti kauhistunut: "Kyllä lapset täytyy kirkonkirjoihin saada, jotta pääsevät kerhoon..!" LOL Kertoo paljon suomalaisten "näennäiskristittyjen" asenteesta. Kirkkoon on kyllä kuuluttava, mutta syyt taitavat olla aika kaukana kristinuskon näkökulmasta. Niin, ja toinen hyvä syy kirkkoon kuulumiselle taitaa olla mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen.

        Ihmettelen myös miksi ap haluaa lapsensa kastettavan, jollei koe kristinuskoa valtionkirkkomme muodossa itselleenkään tärkeäksi ???


    • TK

      Ainakin toisen vanhemman tulee olla kastettu ja kirkon jäsen. Eli periaatteessa jos puolisosi on kastettu ja liittyisi kirkkoon, lapsi voitaisiin kastaa ihan normaalista. Sinun pitäisi saada myös rippikoulua vastaavaa opetusta uskon sisällöstä ennen kuin sinä voisit liittyä kirkon jäseneksi. Jos vakavissaan mietit tätä, niin kasteopetuksesi voisi ajatella olevan hyvä tilaisuus kerrankin kysyä papilta niitä vaikeitä kysymyksiä. Sinällään tämä opetus ei mitään maksaisikaan.

      Mutta miksi vanhemman tulee olla kastettu kirkon jäsen? Tarkoituksena on kristillisen perinnön kuljettaminen sukupolvelta toiselle. Kaste on toki paljon muutakin kuin nimen antaminen - eli siinä ihminen otetaan myös oman seurakunnan ja koko maailmanlaajan Jumalan perheväen jäseneksi.

      Niiden, jotka kritisoivat lapsien kastamista, on hyvä muistaa että vanhemmat aina antavat jonkin maailmankatsomuksellisen kotikasvatuksen lapsilleen. Se voi olla vaikka se uskonnoton maailmankatsomus, vaikka sitä miten perusteltaisiin "lapsen valinnanvapaudella". Kyllä siinäkin vanhemmat tekevät arvottavan valinnan ja esittävät sen lapselle totena ilman todellista valinnanvapautta...

      • 19+18

        "Kaste on toki paljon muutakin kuin nimen antaminen - eli siinä ihminen otetaan myös oman seurakunnan ja koko maailmanlaajan Jumalan perheväen jäseneksi."

        Jos tuota tarkentaisi hiukan, niin kaste on nimenomaan muuta kuin nimen antaminen, jota se ei ole ollenkaan. Kasteessa lapsi liitetään kirkon jäseneksi, mutta kaste ei ole nimenantoa, vaikka moni edelleen sitkeästi nämä samaistaa. Ja kasteessa lapsi (tai aikuinenkin) kastettava liitetään omaan seurakuntaan ja ev.-lut.kirkkoon, mutta hänestä ei tule sen kummemmin minkään maailmanlaajan systeemin jäsen. Hänestä ei tule sillä tavalla esim. katolisen kirkon jäsentä, jolloin voisi tosiaan sanoa maailmanlaajaksi huomioiden kyseisen kirkkokunnan laajuuden.

        Kommenttina siihen, kun sanot, että vanhemmat antavat aina jonkin maailmankatsomuksen lapsilleen. Tämä on aivan totta ja olisi aika hullua mitään muuta väittää. Olisi varmaan melko mahdotonta kasvattaa lasta täysin arvoneutraalisti eli asettua kokonaan oman maailmankatsomuksensa ulkopuolelle, ja olisiko siinä edes mitään mieltäkään. Lapsikasteen ongelma nykyisen lainsäädännön aikana on kuitenkin siinä, että kastettu on ja pysyy kirkon jäsenenä 18-vuotiaaksi asti, elleivät hänen vanhempansa anna hänelle lupaa erota jäsenyydestä. Aika ristiriitaista sinänsä, että nyt käytävissä seurakuntavaaleissa 16-vuotias kelpaa äänestäjäksi, 15-vuotias kelpaa kummiksi käytyään rippikoulun, mutta kumpikaan heistä ei saa erota kirkosta ilman vanhempiensa lupaa vaikka itse niin haluaisi. He voivat siis osallistua seurakunnalliseen vaikuttamiseen äänestämällä tai lupautua huolehtimaan toisen ihmisen kristillisestä kasvatuksesta, mutta eivät voi päättää omasta kirkkoonkuulumisestaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe