aina rakkautta vai voisko sitä elää ns.kimpassa kivan ystävän kanssa.Tulishan se edullisemmaksi ja ei varmaan tulis riitoja kun ei ole tunnesidettä,kuitenkin olis turvaa näin ikääntyneenä.
Yksin ei tunnu elämä aina hyvälle.
Yksin ei tunnu elämä aina hyvälle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuules ihminen, sellaista ystävää ei ole eikä tule ettei jonkinlaista riitaa synny.
on parempi näin ikääntyessä. Ja voi voi, riitoja voi tulla vaikka mistä asiasta ilman tunnesiteitäkin. Hmmm, ja se elämisen kalleus - tottakai elämä on arvokasta ja monesti se onkin luxusta. Mutta vastaavasti elämään kuuluu myös harrastuksia, ystäviä, joku läheinen omainen ja omat rakkaat. Menoa ja meininkiä - kotiinsa ei kuitenkaan kannata erakoitua, rientoja pitää olla kohtuudella.
jonkun kanssa ja jakaa asuntomenoja. Asuvathan nuoretkin usein isoissa vanhoissa asunnoissa, 4-6 huonetta.
Tietysti olisi hyvä, jos tuntee asuntokumppaninsa hyvin, mitä tulee siisteyteen, juomatapoihin, tv:n katseluaikoihin ym. Jos hyvin menee, voi laittaa ruokaa yhdessä jne. Parempi olisi varmaan, jos molemmat jo olisivat lopettaneet "yöjuoksut" tai sitten kävisivät yhdessä. -Tai sitten ottaa samaa sukupuolta olevan, jolloin pitäisi kai laittaa oveen kyltti: "Emme ole homoja tai jos olemme, ei se kuulu kellekään!"
Lontoossa moni asuu isossa huoneistossa, jossa jokaisella on oma huone, yhteiset pesu- ja keittotilat. Kalliimpaan asuntoon ei monella ole varaa. Lapseni asui tällaisessa ja viihtyi hyvin. Oli monenlaista porukkaa, skottiprofessori, nigerialainen opiskelijamies jne. Pitää kyllä olla sopeutuvainen, itse viihdyn omissa oloissani enimmäkseen. Eikös ole jokaisen oma asia, miten asumisensa järjestää? Niin kauan, kun pystyy asiaan vaikuttamaan.
Just niinkin vois olla mutta omaa kämppääni en suostu jakamaan kuin tilapäisesti, aika olla yhdessä ja aika erikseen. Aika paha kysymys sinänsä, pitäisi tuntea tosi hyvin ja molempien tulla omillaan toimeen.
Tosin nykyään ei ole tarvistakaan, 15 v kissani jakaa sen kanssani, eikä me kaivata kuin tilapäisvieraita, niitäkään ei tosin käy kuin harvakseen.
Mitä on rakkaus ? Ystävä on parasta mitä tiedän, voihan mukavaa tunnetta kutsua rakkaudeksikin. Rakkaus on outo sana, kukaan ei osaa antaa perusteellista analyysiä sanasta rakkaus.
Kimpassa luotettavan, hyvän , ihanan, ihmisenkanssa on hyvä elää.
Rakkaus on syvä kiintymys toiseen henkilöön tai muu syvä kiintymys johonkin tai johonkuhun.
Onpas outoa että täällä on (vastauksista päätellen) enemmistö jotakuinkin erakoitunutta porukkaa. Itse kuvittelisin että kimppa-asuminen näin vanhemmiten on vähintään yhtä fiksua ja muutenkin mukavaa kuin nuorilla, jotka ovat joustavia ja oivaltavat aina asian ytimen. Luulisin että meidän ikäisillä asian järjestäminen olisi helpompaakin, kun on tuota elämänkokemusta - vaan turhat ennakkoluulot tietysti hankaloittavat tilannetta, nuorillahan on ennakkoluuloja paljon vähemmän.
Rakkaus - voi paskat - se nyt on yksi huuhaa-sana vain. Ihan yliarvostettu ja ylireagoitukin. Eikö ystävyys ole paljonkin arvokkaampaa kuin jokin rakkaus-vouhotus? Onhan kait meillä nyt jo järkikin kädessä, vai?
Minusta idea on tosi hyvä. Tietysti asunnon pitäisi olla sen verran suuri että yksityisyyttä löytyy molemmille tarvittaessa. Ja voihan kimppaan kuulua enemmänkin väkeä kuin kaksi. Ja käytöstavat ja kulujen jakaminen on sovittava heti alkuunsa. Ne kun on reilassa niin eipä muuta kuin kimppa-asuntoon vaan. Kaverin sukupuolella ei ole mitään väliä, ja ikäeroakin voi olla ihan hyvin. Huumori auttaa - sitä toivottavasti löytyy... ;-D
Nuorena sitä voi sopeutua ja joustaa, mutta ei tarvitse olla erakkokaan jos omaa yksityisyyttään pitää parhaana elämänmuotona. Ystäviä voi tietenkin olla, mutta harvan ystävänkään kanssa tahtoisin asua samassa taloudessa. Rakkaus on toki eri juttu, jos vielä rakastun niin tottakai voin kimppaankin mennä. Ja ainakin minä pärjään sen verran, että kustannukset on hallinnassa - isossakin lukaalissa viihdyn ihan itse.
samaan asuntoon haluaisi, vaan esim. tuollaiseen senioritaloon, jossa kaikilla on omat asunnot, ja sitten yhteiset tilat seuraa halutessaan.
Rakkaus, hmm siitä ei tiedä veisikö se järjen äänen. :/
Jotenkin minusta tuntuu että meidät, ainakin minut, on kasvatettu uskomaan sokeasti siihen hokemaan että "oma tupa-oma lupa". Tässä iässä on kompromissiin pääseminen monessa asiassa on kiven takana. Mies ja ääni periaatteella sen kait pitäisi mennä. Jos se ääni on minun ääneni, joka on voittaja,saattaisi se onnistuakin. Jos kyseessä olisi parisuhteeseen verrattava asuminen, enpä usko että ainakaan minulta onnistuisi mikään täysin platooninen suhde. Ennemmin tai myöhemmin tulisi siihen jännitteitä. Toisella olisi sellaisia tuttavia vierailulla, joita en haluaisi nähdä kuuna kullan valkeana. Ainakaan yhteisessä asunnossa. Juttu olisi samoin toiseen suuntaan. Olisi siinä liian paljon toisen tapojen oppimista ja hyväksymistä. Minunkaan tapani ja temppuni ei aina kestä lähempää tutustumista, ilman särön syntymistä yhteiseen harmoniaan. Ennen menisin kuusen alle asumaan kuin alistuisin tällaiseen henkiseen alennusmyyntiin.
riittää kimppasumista, siis kokoaikaista yhdessä olemista, anikka jos loppuiäkseen pitäisi sitoutua jakamaan huoneensa jonkun "vieraan" kanssa, en tarkoita parisuhdetta se perustuu tunnesiteeseen..
mie en ainakaan halua elää yksinäistä vanhuutta, joa vaan voin itse asiaan vaikuttaa..
Senioritalo hanke sai esim. Joensuussa suorastaan ihmismassat liikkeelle, satamäärin ihmisiä kyselemässä koska se talo saadaan.
Ennen nykyisen asuntoni hankkimista, katselin myös noita senioritalojen (55v) asuntoja. Ei niissäkään se onni ja autuus kaikissa ole. Meitä ihmisiähän on niin monenlaisia. Toisekseen ärsytti se vastikkeen lisäksi perittävä "perusmaksu" jolla ei kuitenkaan saanut mitään. Kaikki lisäpalvelut, on hinnoiteltu aika korkeiksi. Ei olisi eläke riittänyt, siinä vaiheessa, kun palveluja olisi tarvinnut.
Eihän lomamatkojakaan enää myydä yksittäisiä nais-miespaikkoja. Liiaksi riitoja niissäkin näkyi tulevan, 1-4vk matkoilla.
Kyllä se sopeutumiskyky vähenee iän myötä. Jokaisella on jo omat tapansa,ja itsepäisyyskin selvästi lisääntyy ;D
Ainoastaan yhden henkilön tiedän, jolle olisin voinut vuokrata yhden huoneen, ja olisin uskonut silti sovun säilyvän ;D No, hän muutti maapallon toiselle puolelle, mutta käydessään, majoitan kaverina. Olemme tunteneet 30v, reissanneetkin yhdessä, ilman ihastumisia, läheisyyttä, tukeneet toisiamme, pahan paikan tullessa, ja jeesanneet joissakin arkielämän tilanteissa.
En koskaan voisi kuvitella kimppa-asumista jonkun vieraan kanssa, tunnen itseni, ja tapani, liiankin hyvin ;D