Missä vaiheessa juurikkaan nosto on? Itse kotiusin juuri työmaalta, pitkä päivä takana, taitaa olla pitkä yökin edessä, alkaa yksi lehmä näyttämään poikimisen merkkejä.
Mitäs karppa?
Emäntä10
721551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Muuten menee? Sulla vissiin on hektiset ajat menossa kun koko aika poikii. Syyspoikiva karja ilmeisesti. Meillä tilalla hiljasempaa nyt vasta loppuvuodesta ruuhkaantuu. Mukava kuulla että olet taas kartalla.
toiseen ketjuun, tuohon vasaralla peukaloon ketjulle, että yksitoista hehtaaria on ylhäällä, ja kolme vielä maassa. Viikonlopun jälkeen pitäisi olla homman valmis jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, eli koneet, ja mies pelaavat.
Tsemppiä Emäntä10 jos joudut yötöihin. Sinä olet oikein "työmyyrä" kun noin aherrat.
se sitten on. Nyt on tosiaan aikaa kirjoittaa netissäkin, kun ulkotöiltä jo joutaa. Meni tosiaan viime yö päivystyksen puolelle, aamuyöstä sitten syntyi upea sonnivasikka, emä on vanha tekijä, poiki jo viidennen kerran, joten hiukan vaan avustettiin. Aamulla olikin sitten silmät ristissä, kun erehtyi pötkähtämään tunniksi sänkyyn ennen aamunavettaa. Oli muuten hiljainen aamulypsy. Kaikki eläimet oli hiukan väsyneitä, kun yö oli ollut rikkonainen. Nyt navetassa on syvä hiljaisuus, edes kiimassa olevat hiehot eivät jaksa parkua vaan vetävät unta palloon.
Nämä hetket ovat näitä työni hienoimpia hetkiä. Uusi elämä syntyy ja huutaa emon tissille, vaikka jalat ei edes vielä kunnolla kanna. Masu täyteen ternimaitoa ja sitten lämpölampun alle nukkumaan. Siellä se nytkin tuhisi autuaan tietämättömänä maailman menosta. On se vaan niin hienoa :)
Ja minäkin saan toivottavasti ensi yön nukkua kunnolla. Moni sanoo, miksi ihmeessä vahtaat joka poikimisen. Minulle se on luonnonselvä asia, että olen paikalla h-hetkellä ja valmiina auttamaan. Varsinkin hiehot ovat meillä sellaisia, että ne odottaa emäntäänsä paikan päälle. Yksi lehmä oli myös aikanaan sellainen, että se seisoi jalat ristissä niin kauan, että joku tuli. Sitten meni heti makuulle ja suorastaan rysäytti vasikan ulos. Kerrankin se ei edes ehtinyt makuulle, vaan kerran työnsi kunnolla ja just kerkesin ottamaan kopin, ettei vasikka tippunut pää edellä. Sillä lehmällä oli valtava hoivaamisvietti. Vasikka piti saada heti nuoltavaksi ja hirveän mölinän kanssa se nuoli vasikkansa kuivaksi ja välillä huuteli minulta lämmintä juotavaa. Kerran joku sanoi, että passaan lehmäni piloille. Voipi siinä joku totuuden siemen ollakin, mutta kyllä ne sen hoivan monin verroin takaisin maksaa. Kun tähän työhön alkaa, se on parempi tehdä kunnolla. Sitten tulevaisuudessa, kun koen, että minusta ei ole enää kunnolliseksi hoitajaksi, meidän eläimet jatkavat elämäänsä jossain muualla. Teurasautoon ei lähde yksikään, jos vain koti, hyvä koti, löytyy muualta. Ja eiköhän se löydy, karja on aika jees.
Mutta olipa tässä mielen päällä muutakin. Nimittäin tämä älytön juttu, jonka luin massikasta tässä vähän aikaa sitten. Sen mukaan tiloille voidaan ilmoittamatta tehdä tarkistuskäyntejä tuonne navetan puolelle. Se on kyllä sellainen asia, että ei mene ihan vähällä läpi. Tarkoitan tällä sitä, että minun puolesta sinne navettaan voi tarkastajat tulla koska vaan ilmoittamattakin, kun talonväestä joku on paikalla. Mutta että voiko asia tosiaan olla niin, että heillä on myös lupa mennä sinne ilman talonväkeä? Eläimethän pelkää outoja ihmisiä, varsinkin, kun he näyttävät oudoilta suojapuvut päällä. Merkilliseltä kuulostaa moinen juttu. Ymmärrän kyllä asian pointin, eläinsuojelullisen näkökulman. Mutta nyt ollaan kyllä kokonaan unohdettu se eläinten oikeus tuntea olonsa turvalliseksi. Voin kuvitella meilläkin, että jos ei talossa ole ketään kotona ja naapurit näkevät outojen ihmisten menevän navettaani, niin saattaa naapurista aika äkäinen vanhaisäntäkin olla ripeästi paikalla ja takuulla ei päästä ketään omin lupineen sinne menemään.
Täällä kuitenkin sen verran naapureiden puolta pidetään, että jos joskus keskenään kinastellaankin, niin ulkopuolisia kohtaan rintama on yhteinen. Monenlaista liikkujaa kun täälläkin on, eikä kaikilla ole aina puhtaat jauhot pussissa.
No, nähtäväksi jää, tuleeko homma tosiaan menemään niin kuin se nyt on kaavailtu. Itse tarkastajia vastaan minulla ei ole ollut koskaan mitään, he tekevät työtään ja ovat yhtä lukuun ottamatta olleet asiallisia ja sillä yhdelläkin taisi olla vaan vähän huono päivä. Joten ei aiheuta sen takia närää.
Että tämmöisiä mietteitä pohjoisesta tänään. Miten muualla menee?
Niin huomenta vaan niin Emäntä10 kuin muillekin tällä palstalla oleville. Lähden nyt juurikkaan nostoon, ja yritän saada tänään nostot loppuun. Kirjoittelen tänne illalla tuliko urakka valmiiksi.
Vaihtaa teillä ne sp-osotteet? Saisitte ihan rauhassa keskustella.
kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Aloitus on omistettu vain Karpalle.
Onhan sitä ihan mukava lukea ja seurata.
Aloita sinäkin omasi , olemme vapaassa MAASSA.
halua vaihtaa sp-osotteita. Mutta juurikas hommasta puheen ollen, niin se jäi vielä vähän kesken. Tänään on valmis jos nyt vaan koneet kestävät. Lähdenkin nyt nostamaan, ja koitan saada jo aamupäivällä urakkani valmiiksi.
Jutustellaan täällä ja olisihan se mukavaa, jos muutkin osallistuisivat. Sinulla on sitten nosto hyvin sujunut? Hyvä juttu. Meillä satoi yön ja aamun kaatamalla vettä ja nyt näyttää siltä että lämpötila laskee vauhdilla kohti nollaa, eli tietää räntää ja lunta. Yes, talvi tulee ja minä saan mennä horrokseen kera mesikämmenten. Tässä vähän elämäntaparemonttia olen aloittanut. Ei mitään suurta, mutta hiukkasen enempi pidän itsestä huolta. Ja kyllä tekee hyvää. Isäntäkin tuumasi, että emäntähän on nuortunut :). Ikäkriisiä ei ole vielä koskaan ollut, mutta jotenkin sitä vain haluaa näyttää väliltä naiseltakin, kun normaali on minulle haalarit ja saappaat. Työasu on työasu, mutta talvella ehtii jo vähän tuota pärstäkerrointakin viilata. Turhamaista ehkä, mutta työ hyvän mielen.
Minä alan nyt siian paistoon ja toivotan karpalle hyviä työhaluja ja kaikille leppoisaa sunnuntaipäivää. Levätäämpä rakkaat ihmiset välillä, on pitkä kuuma kesä takana, villasukat jalkaan ja virta off-asentoon.
Kirjoitat, että "olishan se mukavaa, jos muutkin osallistuisivat." Kuitenkin aloitit ketjun otsikolla "Mitäs karppa?" Se jos mikä karkoittaa muut keskustelijat. Tuntuisi tökeröltä ja tunkeilevalta mennä kahdenkeskisen jutustelun väliin ikäänkuin kuokkimaan.
Ja toki tiedän, että mikään ei estä osallistumasta, jos halua ja sanottavaa on. Selvähän se. Mutta jos osoitat aloituksen yhdelle tietylle henkilölle, se on selvä viesti muille.
keskustelua , "Minä sanon , ja sinä vikiset" , antakaa 10:n toimia
se on kympin rakkautta itseään kohtaan ,kun Isäntäkin on
kokouksissa.
Täällähän on väki jättänyt sormensa pahasti oven väliin kuin noin tuikeita kommentteja tulee :). Mikäs nyt on hätänä? Onko juuri tosi, että näinkin yksinkertainen ja huumorilla hoidettu homma kuin nettiin kirjoittelu saa ihmiset pahalle tuulelle? Perin merkillistä. Onpas mukavaa kun minua pidetään itserakkaana. Jaa-a, liekkö perää :)
Tulipahan tehtyä aivan maata kaatavan iso etikettivirhe, kun ihan sellainen asia, kuin viestin aloitus yhdelle henkilölle poiki moisen kommentin. Kuulehan nyt, ei sen tarkoitus ollut kuin saada uusi viestiketju aikaan kun edellinen meni turhan pitkäksi. Jos sinusta olisikin tökeröä mennä "kuokkimaan", niin minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, sehän poikii vain lisää keskustelua. Joten anna tulla vaan, en minä ole sokerista tehty. En myöskään halua ilkeillä kenellekään täällä, minusta on paljon miellyttävämpää porista ihan muuten vaan. Toki sapelien kalistelu on välillä ihan piristävää, mutta oikeassa elämässä sitä pyrkii välttämään. Se kun ei loppujen lopuksi tuota mitään hyvää. Niin, nythän on sunnuntai, eli perinteinen krapulan sairastuspäivä. Liekkö se sitten lisäsyynä, ettei oikein ihmisillä huumori kuki?
Hahhaa, vai normaalia MTK-laista. Kerrohan, mikä on sinun käsityksesi kyseisestä asiasta. Minusta sillä ei järin paljon ole merkitystä tässä asiassa. Meidän isäntä ei muuten juokse kokouksissa monestikaan. Juuri tuosta hänen kainalostaan heräsin, tuli nukuttua hyvät päikkärit. Höpsöjä olette :)
täällä pitää nälviä Emäntä10? Todella merkillistä. Lukekaapa vähän tarkemmin Emännän juttuja. Itserakas hän ei oe vähääkään, vaan huumorilla juttujaan höystävä erinomainen kirjoittaja. Olenkin sanonut, että taitaa Emäntä10 olla väärällä alalla kun hoitaa lehmiä, kun hänellä on niin mainio tuo kirjallinen teksti:)
Niin se juurikas jäi vielä maahan, kun oli yön aikana rengas tyhjentynyt nostokoneesta, ja pääsen vasta huomenna sen korjaamaan. Rengas vaan irti, ja rengasliikkeeseen kun näyttää olevan venttiilissä vuoto.
Porukalla käy huraksi, jostain syystä. Eikös sulla kävis jos vaan vierestä seuraisit? En mä pahalla sano,suomalainen vaan on kade vähän joka asiasta.
Sen renkaan kanssa. Eikö teillä päin ole päivystystä rengasliikkeissä? Meillä päin ainakin ennen on ollut, että saa hätätapauksessa aina jonkun kiinni, en tiedä sitten, onko enää niin. No, lopussahan se sinulla on, joten turha hätäillä. Muistahan sitten, kun olet saanut homman valmiiksi, rentoutuakin. Nainen kainaloon ja ajatukset töistä pois ;).
Kiitos kun puolustit minua, se on harvinainen piirre ihmisessä, varsinkin, kun emme tämän kummemmin edes tunne. Halaus siitä :). Se tuntui kivalta.
Tsemppiä sinulle urakkaan, itse alan aamiaiselle ja sitten leipomaan. Niin, meillä satoi eilen lunta, ei se vielä maahan jäänyt, mutta piti illalla seisoa ulkona koiran kanssa kuin pikkulapsella ja ihastella pihavaloissa leijuvia hiutaleita. Siinä näyssä oli jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Kirjoitellaan taas :)
Niin piti jo eilen kirjoittaa, että nyt on juurikas nostettu, ja urakka ohi. Kyllä siinä sitä hommaa jo riittikin, mutta nyt homma ohi. Koskaan ei ole minun aikana ollut näin hyviä nostokelejä. Pellolla sai koko ajan olla pikkukengät jalassa.
Nyt teen niinkuin Emäntä10 minua kehoitti, nainen kainaloon, ja ajatukset pois työasioista.:) Ensi viikonloppuna en kyllä katsokaan pellolle päin, vaan suunnistan kohti pääkaupunkiseutua.
Ehdit juuri sopivasti urakkasi kanssa talven alta pois. Nautihan nyt lämpimän naisen läheisyydestä, voittaa varmaan mennen tullen juurikashommat ;)
Jatketaan myöhemmin, odotan itse isäntää reissusta kotia, joten saunan lämmitys odottaa.
kirjoitella tänne, kun ovat syystyöt jo hyvällä mallilla. Juurikastyön jälkeen aloitin kynnöt, ja ne ovat hyvässä vauhdissa. Tosin täällä satoi koko päivän, ja nytkin myrskyää joten tänään en tehnyt kyntöhommia. Huomenna pääsen töistä jo puolelta päivin, ja lähden siitä heti naisystäväni luokse kohti pääkaupunkiseutua:)
Se talvea pukkaa päälle. Muutama tunti ulkona pikkupakkasessa piristää kummasti, varsinkin kun käyttää aikansa hyödyllisesti mutta rennosti. Halkosavotasta just tulin, täytettiin isännän kanssa sisävarastoja, että päästään ainakin yli vuoden vaihteen, ennen kuin uutta kuormaa tarvitsee hakea.
Taitaa tulla kova pakkastalvi. Tuossa poroja katselin, niin paksu on ihrakerros kaikilla. Samoin vanhat (lue:viisaat) miehet tuossa tarinoi, että hirvilläkin on rasvaa pintarasvan lisäksi reilusti myös muualla lihassa ja se kuulemma tietää pahempaa pakkastalvea kuin viime talvena. Itse kuuntelen herkällä korvalla vanhempien tarinoita, vaikka niihin jokainen vähän omiaan laittaakin, mutta paljon tietoa ja viisautta sieltä löytyy. Tällainen korven kasvatti kun on, osaa ympäröivää luontoa tulkita aika monella tavalla. Asiaan vihkiytymätön mennä taapertaa metsässäkin paljoakaan huomioimatta, mutta maalla kasvanut suhtautuu eri taajuudella asioihin.
Se minua on aina ihmetyttänyt, kun aikanaan porukka purki tulisijoja pois taloistaan. On se sangen typerää touhua. Suomessa on metsää vaikka kuinka paljon, eikä polttopuusta ole pulaa. Varsinkin pitkien sähkökatkosten aikaan saattaa vilu tulla kammariin, jos ainoa lämmönlähde on palava kynttilä. Rakkaushan kyllä lämmittää, mutta rajallinen senkin teho on, kun mittari paukuttaa -40 astetta monta päivää.
Joten laittakaapa kaikki kynnelle kykenevät edes jonkinlainen tulisija. Ei ole kallis investointi esim. pieni kamiima, lämpiää äkkiä eikä puunmenekki ole iso.
Vaan nyt täytyy keskeyttää, päivällisen teko odottaa. Karpalle morjens, kun vaihdat vapaalta taas työhommiin, ilmoittelehan itsestäsi. Turistaan taas, jahka naisesi on saanut pehmitettyä työn kovettamat hartiasi ;)
Öljyllä tai sähköllä kuiteski lämmität
Niitä, siis halkoja tehnyt. Öljylämmityksen mahdollisuus toki on, käytetään vissiin pari viikkoa vuodessa, kovimpien pakkasten aikaan. Yösähkölämmitys on myös, harvoin on päällä kun puulla poltetaan. Sähkölaskut hyvin minimissä, vaikka tila sitä luulisi nielevän enemmänkin. Että kyllä ne halkohommat on tuttuja, opetan niitä myös lapsille, ettei tarvitse aikuisena sormi suussa istua ja miettiä, mitäs nyt tehdään, kun sähköt meni.
Ja mikäs sen romanttisempaa onkaan, kuin takassa palava tuli :)
kirjoittaa tänne. Viikonloppu pois kotoa, ja nyt on hartiat pehmitetty:) Ja kiva kun sai kaikki työasiat pois mielestä useaksi päiväksi. Kyntöhommat ovat vielä vähän kesken, mutta tällä viikolla sekin työ on valmis, ja sitä myöden kaikki syksyn maatyöt.
Mitäs täällä muut tietävät? Ja mitä kuuluu Emäntä10?
Kiva kuulla sinusta. On se vaan tuo naisen käsittely hyväksi miehelle, melkein täältä asti voi nähdä hymyn huulillasi ;)
Tänne ei ihmeempää, tuossa arvotaan, meneekö sähköt vai ei. On sen verran navakka puhuri, että sähköjä räpsii, vissiin puut lankoihin ottaa. Lumet katosi vesisateen myötä, aamulla liukastelin autolla, kun paikoin oli jäätä. Oli hassua ajaa, vaarojen päällä lunta ja jäätä ja notkelmissa paljas maa.
Kirjoitan huomenna lisää, sauna kutsuu, meni vähän myöhään, kun oli vieraita kylässä.
Muitten kuulumisista en tiedä, mutta olen seurannut tämän "maavaarin" kirjoittelua. Jos vaari sattuu olemaan kuulolla, niin iltaa sinullekin. Ihan uteliaisuudesta kysyn, onko sinulla kuinka pitkä kokemus tältä alalta, kun mitä muilta palstoilta olen lukenut, niin aika kauas muistosi vievät.
Huomiseen.
Kauniita unia ja oman kullan kuvia.
Kun oot lukenut , ei se siitä muutu. Aika metkaa nää kaksi palstaa
on niinkuin lomalle tulis , kun tällä palstalla turinoi. tukipalstalla
tuppaa tua huulenheitto joskus riistäytyä käsistä. Saa pahoja
kaikuja aikaan , vaikka sanoja nää vaan on.
Tuosta maatalouden psykologiasta pitäis enempi jauhaa huumorin
kera , tuntuu että monella on seinä korkia päästä eteenpäin. Ja
Jussien yhteispeli asioissa tarvis kiinteytyä.
Lähdin maailmalle 14 vuotiaana , metsää istutettiin ja ropseja
kuorittiin muistan , kun puuauto jäi saveen kiinni , ja olin siinä apuna
anto kuski 5 markkaa oli ensimmäinen palkka. Ja isoraha 60 luvulla
oli siinä naama mutrulla. sitten sain mopon ja siitä aukesi maailma.
8-9 vuotta näin duunarin hommia , se tarvis olla jokaisen maajussin
alkukoulu , ennen viljelijäksi ryhtymistä , näkisi sen toisenkin puolen.
Suurin osa kaupunkilaisista , valta osa ,ymmärtää ruuantuottajan
aseman , ne arskat on vain piikki lihassa , pahimmat on ahneet
oman edun tavoittelijat.
Juu koitetaan jaksella , ettei käy niiku pikkukallelle, kun opettaja
käski piirtään kuvan NÄLÄSTÄ , kalle piirsi ympyrän ja siihen verkon päälle
Opettaja kysyi , mitä se esittää , tuli vastaus SE ON HUUSSINREIKÄ
JOHON HÄMÄHÄKKI ON KUTONUT VERKON PÄÄLLE.
tehneen työtä koko ikänsä. Sulle ei näytä olevan vierasta maatalous, sen enempää kuin palkkatyökään. Tekisi muuten monelle muullekin hyvää nähdä sekä maatalouden arki, että myös nähdä toisen palveluksessa oleva työ. Eipä kävisi silloin kateeksi duunaria, tai maanviljelijää.
tuo sokerijuurikas. Kuinka se nykyään on sen harventamisen kanssa.
Pudottaako kone siemenen sopivin välein. Se oli semmoinen
vähän vähemmän haluttu työ , ja kävi selän päälle se harvennus.
Haraus tehtiin hevos vetoisella harallajossa oli leikkuukiekot
suojelemassa rivejä.
harvenneta, ja siemen kylvetään 28 sentin välein. Juu, se on sellainen homma se harvennus, että siihen ei enää nykyään saisi enää yhtään työntekijää. Harausta ei nykyään myöskään tehdä, vaan rikkaruohot myrkytetään niin moneen kertaan, että ne lähtevät kaikki pois.
Että vaarilla mahtaa olla elämää ja kokemusta takana. Oma muisti kun yltää vain tuonne 70-luvun alkuun, niin aika pimennossa olen sitä vanhemmista tapahtumista, mitä nyt vanha kansa on kertonut. Mutta kun nyt sinut juttusille sain, niin osaatko kertoa siitä, miten toimi voimarkkinat aikanaan? Tarkoitan sitä aikaa, kun voi kirnuttiin kotona ja myytiin eteenpäin. Puhuttiin mustasta pörssistä, mitähän se käytännössä meinasi? Saiko sillä tavalla paljonkin tuloja taloon? Ja sitten toinen asia. Lehmille syötettiin lapsuudessani jotain juurikkaita, mitä ne olivat? Sellaisia isoja, soikian mallisia, muistaakseni osaksi violetin värisiä. Kasvatettiin myöhään syksyyn ja kerättiin peräkärryittäin, sitä en muista säilöttiinkö niitä mitenkään talven varalle vai syötettiinkö syksyä myöten pois.
Olen samaa mieltä tuosta maailmalla käynnistä. Kun käy vieraalla palkkatöissä ennen yrittäjäksi ryhtymistä, saa vertailupohjaa asioihin. Itse kävin myös kierroksen maailmalla. Itse en ehkä olisi halunnutkaan, mutta saisi sieltä suuren pääoman itselleen, ei rahallisesti vaan henkisesti.
Mitäs muuten karppa? Joko olet asettunut talviteloille kyntöjen puolesta?
mennä jo tuonne sotien jälkeisiin vuosiin , Voin teko maatalossa
väheni , kun meijerit alkoivat toimittaa sitä , jo 60 luvulla maidon separointi kotioloissa teki viimeisiään , toki joissakin taloissa tehtiin
heraa juustoa jne. Meillä on kyllä vieläkin tallella näitä uritettuja
juustomuoteja joihin ne sitä tehtiin. Nuoruuteni oli sitä aikaa
jolloin tarvittiin kipeästi kaikki saatava raha , ja niitä juurikkaita
ja kaalia kasvatettiin , ja maitoauton mukana ne menivät kaupunkiin
myyntiin , tai alueen kauppoihin. Tuo maitsemasi juurikas ei kyllä heti
tuu mieleen , perunaa tiedän lehmille annetun , ja yksi vanha
perunalaji oli kyllä violetinpunainen , olisiko ehkä siitä kyse ,oli iso
jauhoperuna , joka sopi hyvin rehunjatkeeksi , siitä olen kuullut.
Tuosta voin teosta kerrotaan hauskoja kaskuja , taitaa olla paremmin
torppariajalta , kuinka taksvärkkiin kuului erityisesti pappilan
maista lohkotuille tehdä voita pappilaan. Eräs emäntä sai tietää
etukäteen papin olevan kuluussa ja tulevan noutaan tinkivoita
kun käy muutenkin kylällä , niinpä emäntä järjesti valmiin voin
loppukäsittelyn tapaamisen yhteyteen voista kun vaivataan puhdistus
vesi pois , läjäytti sen penkille pyyhkeen päälle laittoi toisen voin päälle
ja istahti itse pyllyllään vaivaan siitä veten pois. Pappi kysyi noinko sitä tehdään , vastasi emäntä : NÄIN SE MEILLÄ AINA ON TEHTY.
loppui voin tinki teko pappilaan kerrasta. (kerrottu minulle kaskuna).
Myös tuo mustan pörssin kauppa on minulle outoa , ja ajoittuu
hetisotien jälkeisille vuosille 40- 50 luvuille ns. korttiaikaan ja on outo alue. Riihellä ajan muistan , kerättiin aina riihipäivänä taskuuun omenia
ja puimakoneen jyvä ja ruumen poikina mutustettiin , kun pussia
vaihdettiin ja pahnariittaan peuhattiin , porlainen maamoottori
toimi 50 luvun lupulla vielä voimanlähteenä , sitten tuli sähkö.
Että semmoisia , monta mukavaa ja unohtumatonta hetkeä on
nähty.
Nimittäin kynnöt ovat vielä vähän kesken. Johtuu siitä, että täällä on satanut sen verran reippaasti, että en ole viitsinyt kyntää peltoa näin märällä. Ei olisi enää kuin vajaan päivän homma, mutta odotan, että ilmat vähän kylmenisivät, ja tulisi poutaa, niin sitten teen kynnöt loppuun.
Jos ei tällä viikolla ilmat muutu, niin jätän homman suosiolla ensi viikon puolelle.
Talvi tuli. Illalla nukkumaan mennessä oli musta maa, aamulla navettaan talsiessa oli lunta tullut reippaasti. Koira ravasi kuin karsinasta karannut vasikka ympäri pihaa, otti vauhtia ja liukui selällään elämisen riemua uhkuen. Oli tulossa navettaankin kaveriksi vaan piti jättää ulos, kunnes enin into oli karissut. Aikansa juostuaan ja reviirinsä tutkittuaan se lopulta kävi tsekkaamassa pikkuvasikoiden maitoastiat, suureksi harmiksi kukaan ei ollut jättänyt sille mitään. Voi että sitä harmitti. Siinä se sitten aikaansa kulutti nuuskimalla lehmät läpi ja leikkimällä vakikaverinsa, pienen hiehon kanssa. Niillä kahdella on jokin merkillinen ystävyyssuhde. Se syntyi jo silloin, kun vasikka oli ihan pieni. Niistä tuli kaverit, viime kesänä laitumellakin koira meni kamunsa luokse ja sitten ne viiletti täyttä laukkaa pitkin laitumia. Vanhat lehmät pyörittelivät hyväntahtoisesti päätään ja hätistivät kaverukset kauemmaksi meiskaamaan, kun niiltä joskus meinasi mopo karata käsistä. Aikansa juostuaan ne meni sitten yhdessä juomaan ja oikasivat vierekkäin makaamaan. Melkoinen parivaljakko.
Tilamme itsevaltiaalla, suuren egon omaavalla kissallamme taas on niin ylpeä luonne, että omasta mielestään se on koko kulmakunnan kingi. Eräänkin kerran se on tullut kotiin "kolarivaurioita" nahassaan. On vissiin naapureiden kollit haastaneet sen kaksintaisteluun. Voittaja tuntuu monasti olevan epäselvä, mutta yhtä kaikki, on se ainakin vielä saanut pidettyä reviiriltään kilpailijat poissa. Tässä yksi aamu piti kyllä lähteä sille kaveriksi, kun pihalta kantautui järjetön metakka. Pölinä kävi, kun siinä kaksi suuruutta otti yhteen oikein kunnolla. Karjaisun saattelemana lähti iso kolli karkuun, mutta meidän kissahan oli sitä mieltä, että homma jäi kesken ja ei kun sutena pakenijan kimppuun. Arvoitukseksi jäi minulle, kumpi voitti, mutta aika voipuneen oloinen katti sieltä tunnin päästä emännän syliin tuli. Noh, luonteensa mukaisestihan se toimii.
Tämä päivä on sitten mennytkin laiskotellessa. Kovasti tässä lomaa jo odotellaan, alkaa olla pitkä tovi takana, kun viimeksi on aamulla kylkeä kääntänyt aamunavetan aikaan. Vaan ei sitä liikaa pidä maata, menee kroppa kipiäksi.
Että näin täällä.
Kiitokset vaarille hauskasta kirjotuksesta :)
tulevan tänne eteläänkin, tai ainakin ensi yöksi luvattiin -5 asteen pakkasta. Joskin sen jälkeen kyllä ilma lämpenee.
Mihin Emäntä10 aiot mennä lomalle, vai oletko vain kotona? Ja muista jos lähdet johonkin pois kotoa, niin työasioita ei kannata miettiä, vaan jätät ne asiat sitten Isännän huoleksi. Eikös teillä mennyt se niin, että pidätte lomat aina eri aikaan?
Mutta jos vaari on joskus vähän tuhma , niin nyt tekee hyvää.
ollaan täällä palstalla polttamassa "päreitämme" aina silloin tällöin.
Mutta eilen illalla laitoin tukipalstalle vakavalla mielellä alun
joka olisi pitänyt olla jo 10 vuotta sitten , vielä illalla ajattelin ,
että nyt tulee lunta tupaan , saan painua hevon kuuseen aloitteeneni.
Vaan kuinkas kävi kannan ottoja on ihan kiitettävästi ja "torailu"
jatkuu ,hienoa maajussit , näin eläkeläisenä on todella mukava
seurata , kun JUSSI isolla J puolustaa omaa reviiriään. Suudella voimalla
saatte yhdessä paljon aikaan ja ne naapuri "kateudet" (kilpailut)
unohtuu. Etujärjestö saa uutta voimaa , kun ottaa ruohonjuudelta
vauhtia. Pieni arvostelu on suola kun tehdään omaan pöytään paisti.
Omista asioista pitää uskaltaa sanoa , muuten kannat niitä aina,
turhaa taakkaa.
Muistakaa myös arvostella äänestämällä kannanottoja ,sillä tuette
toisten sanomisia tai ootte niitä vastaan ,käykää mailman menoa
palstalla katsomassa , siellä äänestetään rajusti. OMAA MIELIPIDETTÄ.
Lähes 100 kannanoton viestiketju on sensuroitu.
TODELLA NOLOSTI TEHTY.
Tullut vaarin aloitusta luettua. Täytyy myöntää, että hiukan kartan tuon tukipalstan lukemista, lähinnä siitä syystä, että joskus jutut saa tukan nousemaan pystyyn. Olen kuitenkin sen verta rauhaa rakastava ihminen, että en jaksa niitä joskus pahaksikin meneviä turpakäräjiä.
Siitä lomasta. Minulla on sellaisia lomasuunnitelmia, että en ole suunnitellut yhtään mitään. Aion kyllä kyläillä, mutta aikataulua ei ole minkäänlaista. Arkeni on kuitenkin niin rutiiniin sidottua, että kun vapaalle lopulta pääsee, haluaa vähän rikkoa sitä rytmiä, varsinkin, kun nyt olisi pitempi loma tiedossa.
Mutta ilmoitan kyllä täällä, jos katoan lomareissulle. Heh, eihän sitä tiedä, vaikka jollakin saattaisi peräti ikävä tulla, jos ei emäntää ala kuulua ;)
jossain vaiheessa tuonne tukipalstalle, mutta siellä asia "hukkuu" sinne, ja sitten siellä on sellaisia kirjoituksia, että ne saavat kuten Emäntä10 sanoi, tukan nousemaan pystyyn. Siksi aloin kirjoittamaan pelkästään tänne palstalle.
Ja kun täällä on ainakin kaksi täysjärkistä kirjoittajaa, nimittäin Emäntä10, ja Maavaari, niin tänne on tosi mukava antaa kommentteja:) On hyvä että jollain on ns. kosketuspinta maatalouteen, ja he ymmärtävät maatalouden hyvät, ja huonot puolet läpikotaisin.
mukavoo lommoo vuan , tuumas savolainen kun madeidalla
kolarin ajo.
kynnöt tehty, ja kaikki syksyn maatyöt. Nyt ei muuta kuin saunaan, ja pari olutta siinä samalla, sekä sitten vielä on luvassa naisystäväni tänne tulo illan aikana. Joten mikäs tässä on ollessa:)
On se hyvä, että sinäkin pääset huilimaan. Meillä on valkoinen maa ja lisää lunta tulee koko ajan.
Eikö muuten asia ole niin, että vaikka elämä välillä potkii päähän, niin loppujen lopuksi se on oikeastaan mukavaa? Niin kuin sinullakin karppa. Ymmärsit vaihtaa tappiollisen työn tuottavaan, siinä sivussa vanhoja muistellen maata olet vielä viljellyt, olet löytänyt naisen kainaloon ja asiat on ok.
On asioita, joille emme voi mitään. Mutta niin kuin varmaan olet huomannut, nykyinen hymyilevä olotilasi on loppujen lopuksi omien ratkaisujesi tulos. Jos otat vertailukohdaksi sen, mikä tilanteesi voisi olla, jos vielä tappiolla sikoja kasvattaisit. Ero on huima. Eikä kaikkein vähiten elämäsi laadussa.
Että nautihan ystäväni elämästäsi, sitä on meille kaikille annettu tasan yksi kappale.
Hymyt ja halaukset :)
olekin rehunauriista eli turnipsista. Sellaista viljeltiin ennen karjan rehuksi.
sinäpäs sen sanoit. Tuo turnipsi-sana ei vaan tykilläkään tullut mieleen. Muistan lehmät oli hassun näköisiä, kun ne ottivat ison turnipsin suuhunsa ja pyörittelivät sitä aikansa ja niin se vaan ääntä kohti meni. Tykkäsivät siitä kovasti. Miksiköhän niitä ei enää syötetä?
Nimittäin sen, että tajusin vaihtaa sikojen pitämisen palkkatyöhön, ja nyt ei tarvitse joka aamu manata, että pitääkö ihmisen tehdä tätä työtä eläkkeelle asti, joka jo muutenkin on tappiollista.
Oli toisaalta hyvä, että sikahomma meni jossain vaiheessa reilusti pakkaselle, niin silloin viimeistään tajusi itse, että nyt pitää vaihtaa alaa. Jos se työ olisi silloin antanut edes pienen palkan, olisin varmaan "kitkutellut" vaan väkisin eteenpäin siankasvattajana, ja olisi jäänyt tekemättä alan vaihto.
Eli joskus on pelkästään hyväksi, että tulee taloudellisesti kunnolla "turpaan", kun ei kerran muuten asioita tule muutettua.
Hymyt ja halaukset takaisin:)
Turnipsi
Kun karjanhoidon kehittyessä juurikasveja alettiin käyttää karjanrehuna, osoittautui englantilaistyyppisen vuoroviljelyn myötä 1800-luvun alkupuolella maahamme levinnyt turnipsi eli rehunauris suurimmat hehtaarisadot antavaksi rehujuurikasviksi. Rehunauriin viljely laajeni voimakkaasti 1920-luvulla, mutta taantui sittemmin. Sen tilalle tuli pohjoisessa vihantarehuna viljelty tavallisen nauriin ja rehunauriin risteytys naattinauris, etelässä ensin rehujuurikas (Beta vulgaris f. campestris) ja 1950-luvulta lähtien rehujuurikkaan ja sokerijuurikkaan risteytys rehusokerijuurikas.
Tyhjentävä vastaus :)
Näin sitä oppii aina uutta. Lapsuusvuosilta, kun vertaa maatalouden toimia tähän päivään, niin onhan siinä iso ero. Muistan, kun otti niin raskaasti välillä päähän seivästää niitä nälkävuoden mittaisia sarkoja. Sitten sai jännätä, onko kuinka sateista, että saako niitä edes kuivina latoon. Heinän keruun aikaan juostiin välillä kilpaa sateen kanssa. Kuvittelenkohan vain, mutta tuntuu, kuin niitä hellekesiä olisi ennen ollut enemmän. Taitaa aika kullata muistot siinäkin asiassa.
Mutta kun kerran tässä alkuun päästiin, niin osaakohan meidän "ei viljelijä" kertoa tästä voin mustan pörssin kaupasta? Kun myytiinhän sitä tavaraa aikanaan toreilla ja turuilla vaan miten tämä kyseinen asia oli silloin joskus?
Sellainenkin asia tuli tässä mieleen, että kun olin reilun kymmenen vanha, muistan apulantasäkkien painaneen 50 kg. Liekkö silloin suursäkkejä ollut keksittykään. Oli ne raskaita nosteltavia sen ikäiselle tytölle. Vaan ei se silloin auttanut. Liekkö se ollut syynä, kun ei ole tuota pituutta varsitolkulla kertynyt. Ja miten niitä edes jaksoi silloin nostaa, kun nytkin 40 kg tuntuu painavalta.
No, silloin ei muusta tiennyt. Ja olihan se varmaan tapakin, että muksut oli pennusta asti kaikessa mukana. Ei ollut aikaa piruuden tekoon.
että suursäkkejä ei ollut vielä silloin kun apulantasäkki painoi 50kg. Jollain viljelijällä oli täällä päin siilo johon apulanta tuotiin irtonaisena. Mutta erittäin harvinaista se oli. Siihen aikaan vielä tehtiin käsin moni homma, mikä nykyään tehdään koneellisesti.
Nyky ihminen ei joudu enää tekemään raskaita töitä, mikä on toisaalta huono, koska silloin kun tehtiin raskaita töitä pysyi peruskunto ihmisillä hyvänä, eikä tarvinnut ravata kuntosalilla.
Musta pörssi on luvatonta kaupankäyntiä. Sellaista esiintyy usein, erillaisten poikkeustilanteiden aikana kuten sodankäynnin tai laajojen lakkojen yhteydessä. Yleensä mustan pörssin kauppa käynnistyy, kun jonkin tuotteen saatavuutta säännöstellään esimerkiksi ostokorttien avulla tai siitä muuten on pulaa. Kauppatavarat ovat tyypillisesti esimerkiksi alkoholia, ylellisyystuotteita, lääkkeitä ja elintarvikkeita. Jos lukisit Ilkka Lipsasen enon muistelma-elämänkerran ns. "pirtuajoista" Suomeessa (Algot Niska) niin asia alkaisi valjeta. Rahaa tuli, mutta kyllä menikin. Asuin lapsena "pirtupolun" läheisyydessä ja kuulin ihmeellisiä tarinoita niiltä ajoilta. (kieltolaki) Se oli villiä aikaa. Sota-aikana ja vielä sen jälkeenkin "Musta pörssi" rehoitti Suomessa.
Niska oli ruotsinkielisen merikapteenin Iivar Niskan poika, ja hänellä oli neljä sisarusta. Isän kuoltua perhe muutti vuonna 1904 Viipurista Helsinkiin, jossa Niska kävi koulunsa Nya svenska läroverketissä. Sisaruksista Adolf Niska oli oopperabaritoni, Esther Niska sopraano, Bror Niska operettilaulaja ja Aina Niska tanssitaiteilija. Niskan oma etunimi on suomenkielisissä lähteissä kirjoitettu myös muotoon Algot. Niska meni naimisiin Magda Aufrichtigin kanssa 11. syyskuuta 1917 Helsingissä ja Celia Anderssonin kanssa 21. heinäkuuta 1927 Maarianhaminassa. Niskalla on kaksi lasta, Magda ja Jack. Iskelmälaulaja Danny on hänen tyttärenpoikansa.[
mielenkiintoinen kokeilu. Kaahareita hillitään heinäpaaleilla kaupungin eräällä suositulla "vauhtisuoralla" Kokeilu näyttää miten asia toimii käytännössä.
tässä vähän ikäviä juttuja. Asiaa sen kummemmin selvittelemättä poistun joksikin aikaa linjoilta. Pitäkäähän paikkaa pystyssä.
Kahvin ja sokerin säännöstely maassamme aloitettiin lokakuussa 1939, viljan toukokuussa 1940, ravintorasvojen ja maidon asteittain syys-marraskuussa 1940, lihan marraskuussa 1940, kalan vuosina 1941-1942 ja perunan lopullisesti kesällä 1942. Säännöstelyn piirissä oli tietysti myös muitakin asioita (polttoaineet, tupakka, saippua, rahaliikenne, palkat, hinnat, jalkineet, vaatteet jne) mutta tässä rajoitun vain elintarvikkeisiin.
Ruoan säännöstelyn toteuttamisessa pyrittiin ottamaan huomioon henkilön ikä, työn raskaus ja terveydentila. Ainakin ajoittain kortteja oli viidenlaisia (alle 7-vuotiaat lapset, henkisen ja kevyen työn tekijät, raskaanpuoleisen työn tekijät, raskaan työn tekijät ja erittäin raskaan työn tekijät). Huoltotilanne - erityisen vaikea se oli vuoden 1942 alkupuolella - oli sodan aikana kerättyjen mielialaraporttien mukaan asutuskeskusten ihmisten keskeinen puheenaihe. Säännöstelyjärjestelmä tietysti antoi aihetta monille kitkerille huhuille ja juoruille, joiden kohteena olivat vaikutusvaltaiset henkilöt. Kirjallisuudesta ei selviä, kuinka raskaaksi esim. ministerin työ arvioitiin kortteja myönnettäessä. Muutamat maininnat (Virkkunen, s. 156, Linkomies-Pohjala s. 193) näyttävät viittaavan, että heille on ainakin kokoustensa yhteydessä tarjottu ruokaa - todennäköisesti yli omien korttiannostensa. Erilaisissa edustustilaisuuksissa on varmaan muutenkin ollut jotakin ylimääräistä tarjolla. Kuitenkin esim. presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa ei Rytin virkakaudella (joulukuu 1940 - elokuu 1944) järjestetty lainkaan. Jos huippupoliitikkomme ovat onnistuneet sota- ja sitä seuraavan pula-ajan kuluessa säilyttämään ammattikunnalleen (tuolloin) luonteenomaisen pyylevyyden, ei se ole niinkään johtunut siitä, että säännöstelyjärjestelmä olisi tarjonnut heille paljon etuoikeuksia vaan pikemminkin siitä, että monet heistä ovat olleet itse asiassa sivutoimisia maanviljelijöitä. Viljelysmaan hankkiminen oli ollut edellisinä vuosikymmeninä tavallinen sijoituskohde. Tilattomilla politiikoilla taas saattoi olla niin suuri huvilatontti, että se mahdollisti ainakin jonkinasteisen elintarviketuotannon. Maatalousyrittäjillä oli sinänsä tiukka tuotteiden myyntivelvollisuus. Periaatteessa he saivat pitää omaksi ja henkilökuntansa tarpeiksi vain suurimpien korttiannosten verran. Käytännössä liikkumavara oli suurempi eivätkä ravitsemusongelmat maaseudulla olleetkaan yhtä suuria kuin kaupungissa. Toisaalta maatilojen omistajat eivät saaneet elintarvikekortteja lainkaan vaan heidän oletettiin olevan omavaraisia.
Oma lukunsa oli sitten armeijan ruokahuolto. Käytännössä palveluksessa ei liene käytetty kortteja, vaan muonan tasapuolinen jako järjestettiin muuten. Sotilaan annos oli suurempi kuin siviilin, rintaman tarpeillahan kotiseudun tiukkaa säännöstelyä nimenomaan voitiin perustella. Kun säännösteltyjen elintarvikkeiden päivittäinen kalorimäärä vaihteli kevyessä työssä 1000-1500 välillä, raskasta työtä tekevillä 1950-2800 välillä, pyrittiin puolustusvoimien muona-annos pitämään 3000-4000:ssa. Tämän tavoittamiseksi puolustusvoimat määräsivät vuoden 1942 alussa kolmanneksen maan naudoista teurastettavaksi. Kun Tanskasta tuotiin saman vuoden toukokuussa 550 tonnia sianlihaa, meni 350 tonnia armeijan tarpeisiin. Sotilaan päivittäinen kuivan leivän annos oli pienimmillään 350 g (joulukuu 1941) kun siviilissä kevyen työn tekijä joutui tyytymään 200 grammaan.
Usein on vertailtu maan siviilijohdon ja Mikkelin päämajan ruokailutottumuksia toisiinsa. Jos edellinen yritti elää esikuvallisesti niukkojen säännöstelymääräysten puitteissa (vaikka mahdollisuuksia olisikin ollut niitä kiertää), ei jälkimmäisessä nähtävästi tunnettu samanlaista tarvetta. Luultavasti Mikkelissä - jos asian moraalista puolta yleensä pohdittiin - vertailukohdaksi otettiin puolustusvoimien muonitus, joka oli paremmalla tolalla kuin kotirintaman. Tietysti näitä lukuja tarkastellessa on muistettava, että määräysten mukaisia annoksia ei likimainkaan aina kyetty toimittamaan.
Elintarvikkeiden säännöstelyä piti jatkaa pitkään myös sodan jälkeen. Liha, perunat ja suola vapautuivat huhtikuussa 1947, voi, maito, juusto ja vilja vuonna 1949, sokeri vuoden 1954 alussa ja kahvi saman vuoden maaliskuussa.
Kirjallisuutta:
Törnqvist, Erik ja Lammi, Pirkko
Säännöstely Suomessa
(teoksessa: Oma maa 4. - WSOY, 1958)
Utrio, Meri ja Untamo
Pois pula, pois puute : kun kansa selviytyi. - Tammi, 1994
J
Paikalla ollaan jälleen. Taas on yksi perhekriisi ohitettu. Ainakin vähäksi aikaa. Tiedä sitten, pitkäänkö tämäkin suvantovaihe kestää. Joskus toivoisin, ettei kaikkea tarvitsisi yksin hoitaa, mutta kun muita vaihtoehtoja ei ole, niin minkäs teet.
Mitäs tänne kuuluu?
Entä karppa? Miten sinulla menee? Oleppas kultainen ja piristä emäntää mukavilla jutuillasi. Tässä välillä kaipaa ihan tervejärkistä seuraa :)
perhekriisin ohi. Sellaista se välillä on. Tiedän ne perhekriisit liiankin hyvin kun olen kerran eronnut, kun tilanne meni siihen malliin, että se oli enää ainoa ratkaisu.
Muuten minulle ei kuulu sen ihmeempää, mitä nyt töistä tulin juuri, ja pitäisi alkaa haravoimaan pihaa, kun vain viitsisi lähteä tästä ulos, minulle kun iskee tuo laiskuus välillä pahemman kerran:) Ja huomenna lähden töiden jälkeen heti naisystäväni luo.
Ollut tällä kertaa täällä kotonani, vaan muualla. Yhtä kaikki, saman perheen sisällä.
Kuulostaa hassulta tuo pihan lakaisu, meillä kun kaikki on lumen alla. Ja itse olen siinä määrin laiska, että mikä syksyllä jää siivoamatta, niin aivan varmasti se löytyy keväälläkin sieltä. Joten ei stressiä siltä suunnalta.
Tulee kuorma, pitää mennä vastaan. Jatketaan myöhemmin.
on lähtenyt lomalle, vai vieläkö pakerrat työn touhussa? Minulle on iskenyt ilmeisesti laiskuustauti, kun en ole tehnyt mitään töiden jälkeen ainakaan viikkoon:) Tiedä sitten onko se niin kovin vaarallista, vaikka ottaakin vähän rennommin. On tulossa ns. pitkä viikonloppu kun on jo perjantai vapaata töistä.
Loma on jo alkanut. Kävin tuossa kyläilemässä ja nyt olen pari päivää kotona. Olin päivän ulkona töissä, tuuli niin että huulet lepatti vaan oli ihanaa touhuta ja selvitellä samalla päätään. Ei se krapulasta sekaisin ole vaan näistä höpö-jutuista, joiden keskellä joutuu taas olemaan. Vaan sama niille, ei ne murehtimalla parane. Tekisi toisaalta mieli antaa piupaut koko porukalle, mutta kun ei oikein voi. Niimpä elämme niin kuin ennenkin, katsotaan, mitä tuleman pitää.
Kuule, kirjoitan sinulle kunnolla huomenna, oikein ajan kanssa. Ja anna sinä vaan laiskansuonen vetää ihan rauhassa kotioloissa, ei se mies siitä huonone, jos välillä vähän antaa luvan kanssa mennä löysemmin. Mitenkähän tuon saisi oman isännän päähän menemään :)
Täällä sitä taas ollaan, lehmän poikimista vahtaamassa, taas vaihteeksi. Käytämpä siis ajan hyödyksi ja samalla kirjoittelen tänne. Tosin nyt ei kymmensormijärjestelmä oikein pelaa. Kävi niin hassusti, että tuolta ulkoa tullessa tuuli tarttui oveen ja paiskasi sen sormille. Kävi muuten pirun kipeää. Että tyyli on nyt enemmänkin "yksi sormi tekee ja yhdeksän etsii".
Aamulla soitti lomittaja navetalta, että yksi vasikka oli karannut karsinastaan ja sitä ei saa kiinni. Avuksihan siinä piti mennä. Muutama kierros mentiin yli sieltä ja ali täältä, mutta lopulta osui vasikka oikeaan reikään. Oli rietta saanut yön aikana näprättyä lukon auki, miten sen lie tehnytkään ja päätti tutkia paikat ja sotkea sonnalla vähän joka paikan. Vaan sitähän välillä sattuu. Salpa kuntoon ja nyt ei pääse karkulainen omille teilleen.
Aamu menikin sitten kotihommissa ja nautiskellessa pimeästä aamusta sämpylätaikinan äärellä. Mitä sitä suotta nukkumaan enää.
Mutta entä karppa? Sinulla taitaa olla rauhalliset nuo aamuherätykset tätä nykyä? Naisen vieressä välillä kylkeä käännät? :) Siis silloin kun ei ole duuniin lähtöä?
Mitäpä tässä mitään erikoista. Rauhallisia aamuherätyksyt kyllä ovat, tosin joudun heräämään vaan melko aikaisin töihin. Kyllä minä aina silloin käännän kylkeä naisen vierestä kun en ole töissä, ja puhetta on ollut, että jossain vaiheessa ollaan saman katon alla, samassa taloudessa heti kun saadaan määrättyjä käytännön asioita kuntoon.
Ihanaa, mutta jotta suhde voisi edetä kunnolla, niin kyllä se tosiaan vaatii asumista saman katon alla. Muutoinhan se jää sinne seurustelun tasolle. Itsellä on jo pitkä liitto takana ja tuossa joku päivä sitten puhuttiin isännän kanssa ihan yleisesti siitä, miten avioerot ovat taas tässä meidän ystäväpiirissä tapetilla. Tuli tuossa ihan todellinen yllätyskin, kun erosi pariskunta, joka on ollut reilu 25 vuotta yhdessä. Heillä oli niin sanottu sopuero. Ilman mitään ihme draamaa. Olivat vain tulleet siihen tulokseen, ettei suhde anna kummallekaan enää mitään. Isäntää meinasi naurattaa, kun tuumasin sille, että jos meille joskus ero tulee, niin en enää ikinä muuta miehen kanssa saman katon alle. Sanoi vain, että vannomatta paras, ei se yksin asuminenkaan aina hääviä ole.
Miten sinulla se ero, jos saa kysyä? Miten siitä selvisit? Oliko se helpotus vai järkytys? Ei ole pakko vastata jos et halua. Ajattelin vain, kun aika tyynesti sitä aihetta olet sivunnut.
Erostani on jo aikaa yli 7 vuotta. Kyllä se oli elämäni kovin paikka, ja olin eron aikana täysin hajalla. Vasta vuoden päästä kun ero oli tapahtunut pystyin ensimmäisen kerran nauramaan. Onneksi oli paljon hyviä ystäviä jotka tukivat minua silloin kun se oli välttämätöntä. Eroni tapahtui siksi koska toinen osapuoli ei noudattanut sääntöä olla uskollinen. Kun vaadin uskollisuutta itseltäni, se koskee silloin myös vaimoani.
Onneksi yhteinen poikamme jäi erossa minulle, ja hän siis asuu minun kanssa, ja tapaa äitiään säännöllisin välein. Poika on kohta jo aikuinen, ja on ollut minulle tärkeä tekijä, että olen jaksanut eteenpäin. Nykyään eroni ei "kummittele" enää mitenkään mielessäni, vaan olen selvinnyt siitä täysin kuiville.
kasvoi elämääsi sitten lopultakin jotain hyvääkin. Olet sinut itsesi kanssa ja onnellinen.
Tuo ero liippasi aikanaan läheltä meilläkin. Olen iloinen, että siitä ajasta selvittiin, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna sekin aika kai piti sitten meillä elää. Kolmen vuoden rallin jälkeen suhteestamme oli vain enää jäljellä se jokin, joka vielä vei eteenpäin. Monta itkua ja lukematon määrä ahdistusta sisältyy siihen aikaan. Vaikka asiat saatiinkin viime tingassa kuntoon, niin jälkensähän se jätti. Ihminen, joka oli osasyynä tähän souviin, kuuluu vieläkin mieheni elämään, mutta se on heidän asiansa. Vastuu on loppujen lopuksi meillä kaikilla omamme, ei kukaan voi toista ohjata loputtomiin.
Ja meillä käännekohta tuli varmaankin siinä, että kyllästyin siihen pelleilyyn totaalisesti. Ilmoitin tietyt asiat miehelleni ja sanoin että nyt saa sitten ajatella ihan loppun asti tämän asian itse. Mutta aikaa ei enää annettu loputtomiin. Pikkuhiljaa siinä moni asia selkisi ja puolin ja toisin elämä alkoi sujumaan. Mutta paljon se vaati meiltä molemmilta. Itse kuitenkin toivoin liittomme jatkuvan, mutta ei millä hinnalla tahansa.
Taloudelliset seikat eivät meidän kohdalla olleet ne syyt, minkä takia olisi pitänyt hampaat irvessä yhteiseloa jatkaa. Miehelläni oli varmaan myös tietynlainen etsikkoaika elämässä, jolloin hän pohti omaa itseään ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Ainut asia, mikä on kirkkaan selvä on se, että jos vielä kerran tämä sama tilanne tulee eteen, niin silloin ei enää anneta kaikkea maailman aikaa löytää toisen taas itseään. Tällaisen helvetin jälkeen ei ole enää mitään halua elää samaa uudestaan. Onneksi itselläni on aika vahva itsetunto, joten en tunne minkäänlaista kaunaa miestäni kohtaan. Rakastan häntä itse asiassa enemmän kuin ennen, mutta rakastan myös itseäni niin paljon, että en enää halua moista pelleilyä katsella. Ja siinä suhteessa olen kyllä täysin itsekäs. Se aika vaati kaiken voiman, että jaksoi hoitaa työnsä ja eläimet kunnolla. Mutta näin jälkeen päin ajatellen eläinten hoito oli silloin kyllä huippuluokkaa. Suurin piirtein asuin navetassa, koska kotona oleminen oli niin hemmetin raskasta ja teennäistä. Navetassa oli myös hyvä joskus itkeä surunsa ulos, että taas jaksoi eteenpäin katkeroitumatta.
Olen ottanut tämän asian elämänkouluna. Kovaa se kolhi eikä henkiset haavat kokonaan koskaan varmaan paranekaan, mutta kunnon arpi niiden päällä on. Ja nahka ainakin paksuni tulevia koitoksia varten. Nykyään ihan aidosti naurattaa ja tietysti välillä itkettääkin, mutta nyt tämä elämä maistuu. Suurimmaksi osaksi mansikalle, mitä nyt joskus happamien pihlajanmarjojen maku suussa käväisee. Mutta elämä tuntuu taas oikealta. Tulevaisuutta ei kukaan meistä pysty ennustamaan, mutta paljon vahvempana suuren tuntemattoman edessä tämän karusellin jälkeen on.
Jos tuo ei opeta ihmistä niin sitten ei mikään. Välillä se kannattaa välillä ei.
Nyt on sitten lomat melkein lusittu ja reissut reissattu. Tulihan tuota kyläiltyä kerrankin kunnolla. Oli vaan tuo lumimyrskyn uhka tiedossa, joten piti kotiutua ajoissa. Vielä huomisen saa aikaa palautua, mutta sitten taas alkaa arkinen aherrus. Vaan kyllä minulla jo haluttaakin töihin. Eläimiä on ikävä, on niihin sen verran paljon kiintynyt, että pitkät erot eivät tule kuuloonkaan. Kropan pitäisi vissiin olla levännyt, vaan enempi on emännän varsi mennyt jäykäksi huiliessa. Niin siinä aina käy. Vaan kun yhden päivän navetassa heiluu, niin jo taas on notkea runko. Isäntä piti paikkaa pystyssä minun poissa ollessa. Tuossa kun muutama sana ehdittiin vaihtaa ennen iltanavettaa, panin merkille, että väsyneeltä mies vaikutti. Tuumasi, että on pitänyt aamusta iltaan olla menossa. No, sitä se on tämä homma.
Vaan kohta saa ukkokin levätä, kun emäntä hyppää takaisin ohjaksiin. Huomisen päivän ajattelin leipoa, mikäs sen mukavampaa, kuin tuli leivinuuniin ja käsi taikinatiinuun, samalla seurata kuinka luontoäiti maisemaa muokkaa.
Mitä karpalle kuuluu? Joko se laiskansuoni on hellittänyt?
Se mukava kuulla, että sait kunnolla levätä lomallasi. No, sitähän varten lomat ovatkin, että pystyy kunnolla irtautumaan arjesta. Minulle ei kuulu mitään ihmeellisempää, ja täytyy sanoa, että laiskasuoni ei ole edelleenkään hellittänyt. Viime viikolla oli ns. pitkä viikonloppu kun oli jo perjantai vapaata, ja en tehnyt kyllä silloin yhtään mitään, mitä nyt naisystäväni kanssa lenkkeiltiin jonkun verran.
Tänne muuten satoi nyt tänään lunta, ja maa sai oikein kunnon lumipeiteen. Mutta lupasivat tänne jo viikonlopuksi lämmintä, joten tuskin lumi täällä montaa päivää pysy.
Aamuyöstä vielä näytti, että eihän sitä mitään myräkkää tänne tule vaan toisin kävi. Nyt sitten tulee lunta ja lujaa. Aamulla piti käydä norkoilemassa navetassa, iski niin hirveä ikävä eläimiä, että pakko oli mennä morjestamaan. Hyvin oli hoidettu. Nyt odottelen tässä taikinan kohoamista.
Tuosta suhteesta ihmisiin ja eläimiin tuli mieleen muutama asia. Itse tykästyn harvoin ihmiseen mutta silloin se onkin sitten lujaa pitämistä toisesta ihmisestä. Eläinten kohdalla taas tunnen ihan erilaista yhdenvertaisuutta. Jos yrität lukea ihmistä olemuksen perusteella, viestit voivat joskus olla hyvinkin ristiriitaisia. Eläinten kohdalla taas viestintä on suoraa. Sitä on helppo tulkita ja ymmärtää. Se on vastavuoroista ja aitoa.
Olisiko minun siis sittenkin pitänyt syntyä eläimen nahkoihin? Kun pelkkä katse kertoo jo paljon. Ihmisten kohdalla on joskus tullut esiin isojakin yllätyksiä sellaistenkin kohdalla, jotka on tuntenut jo kauan. Onko ihmisten intressit siis liian monitahoisia ja halu moneen asiaan niin suuri, että ei tiedä aina itsekään mitä haluaa? Eläin taas selkeästi viestittää nälkää, hoivaamisen tarvetta, seuran kaipuuta, yksinolon halua, kipua. Tunnetiloja on vain kerrallaan vähän päällä, kun taas ihminen (nainen?) voi olla melkein niitä kaikkia yhtä aikaa. Voi tuntea nälkää mutta ei syö (laihduttaa). Moniko eläin peilaa itseään järven pinnasta ja miettii, että tuossa yhdessä kohtaa on laardia vähän liikaa? Ja jättää sen takia syömättä? Ei yksikään. Ihminen voi rakastaa ja vihata toista ihmistä yhtäaikaa. Eläimellä se on joko tai.
Näitä ja monia muitakin elämän kulmakiviä tässä mietin ja ihmettelen. Pieni filosofia ei ole koskaan pahasta, olkoonkin, ettei sillä aina ole niin suurta merkitystä maailmassa.
Vaan nyt on taikina kohonnut ja eikun leipomaan.
Heikun keikun ja hellät tunteet kaikille täältä tuiskun syövereistä.
ja varsinkin Emäntä10. Mites se elo on sujunut lomien jälkeen? Oletkos jo toipunut loman rasituksesta?:) Tänne päin Suomea luvattiin jo maanantain aikoihin yli kymmenen asteen pakkasia, joten tännekin se talvi taitaa pikkuhiljaa tulla.
Olen edelleen tehnyt vain normaalit työt, siis käynyt töissä, ja laiskotellut kaiken muun ajan, joten eipä ole syksyn maatöiden jälkeen ollut mitään motivaatiota tehdä mitään ylimääräistä.
Täystyöllisyys nosti päätään heti loman jälkeen. Meillä on navetassa taas ruuhka-aika menossa, lehmiä poikii ja työmäärä lisääntyy sitä mukaa. Yötyötä on riittänyt joten päivällä on välillä pitänyt nukkua. Rytmi on siis suloisesti sekaisin, mutta sellaistahan tämä homma välillä on. Sukulaiset vielä samalla aiheuttavat harmaita hiuksia omilla höpsöilyillään. Tähän on kuitenkin jo totuttu vaikka välillä tuo vatutus meinaa nostaa päätään, ihmisiä, ei eläimiä kohtaan.
Päivät alkaa olla jo lyhyitä ja lunta on tullut tasaseen tahtiin. Tämä on sitä aikaa kun eletään osaltaan horroksessa. Aurinko ei pääse juuri paistamaan eikä piristämään. Toisaalta on kivakin, että työruuhka ajoittuu tähän pimeään aikaan. Siinähän se kuluu.
Vaan jatkan myöhemmin, työmaa kutsuu.
Etiäpäin. Viimenen vasikka on taas saatu "uunista" ulos tähän ruuhkaan. Aamuyön tunteina maailmaan putkahti. Ihanaa, saa hetken huokaista ennen uutta sesonkia. Onneksi kevättalvi ja kevät menee ilman kätilöhommia. Sitä ennen tulee kuitenkin vielä monta kertaa hyppästyä navettapolkua edes takaisin, ennen kuin tilanne rauhoittuu normaaliin navettatyöhön. Meillä on melkein kaikilla eläimillä tapana poikia syksyllä ja talvella. Joskus tiettyjen lehmien kohdalla hieman venytän siemennyksiä ruuhkahuipun tasaamiseksi. Moni on taas kertonut ongelman olevan se, että on kevätpoikiva karja. Niin oli meilläkin aikoinaan, mutta pikkujipoilla poikimiset siirtyivät hiljalleen syksyn suuntaan. Muuten ei itselle ole asialla merkitystä, mutta kesän kiireissä se tuntuu. Syksyyn kääntyessä muu työ vähenee ja silloin navettatöille löytyy ihan kunnolla aikaa kun ei tarvitse ulkohommia näin emännän ominaisuudessa juuri tehdä.
Hoksaa kyllä itsekin, että ajatukset ja kirjoitukset pyörivät eläinten ympärillä varmaan liikaakin. Muulle ei vaan juuri nyt ole ajatuksissa niin paljoa sijaa.
Samalla kun tässä kirjoittelen, kuuntelen ulkoa kantautuvaa koirien haukuntaa. Naapurukset juttelevat keskenään. Olisi kiva löysätä koirat kunnolla juoksemaan kavereidensa kanssa, mutta kaksi syytä pitää ne vielä jonkin aikaa kiinni. Ensinnäkin, vaikka jäät ovat jo jonkin paksuisia, niin vaara heikoista jäistä on sen verran suuri, ettei arvaa täällä vesistöjen keskellä ottaa riskiä jäihin hukkumisesta. Joka syksy joku menettää koiransa. Naaraskoira kyllä pääsee itsekin avannosta ylös vaan uroksella kun on tuo "pistooli" mahan alla, niin se ei onnistukaan.
Toiseksi porot alkavat hiljalleen kotiutua, eivätkä miehet järin suopeasti katsele, jos heidän eläimiään juoksutetaan. Pedot tekevät jo muutenkin niin suurta tuhoa, että ei ole mitään halua heille yhtään enempää lisäharmia aiheuttaa.
Niimpä nallukkamme ovat vielä hetken kiinni ja vartioivat tilaa läsnäolevalla ja kuuluvalla tavalla. Meilläkin meinasi ennen tulla sanomista vartiokoiristamme vaan kummasti mieli on naapureilla muuttunut, kun hoksasivat, kuinka paljon turvallisempaa meillä kaikilla elomme on koirien pitäessä tollot öykkärit ja muut väärillä asioilla olevat immeiset poissa. Kerran kun äkäinen koira on vastassa, luupäisinkin sankari älyää perääntyä pahanteosta.
Maailma on muuten mennyt merkilliseksi. Kuka tahansa voi joutua siihen tilanteeseen, että saa jonkun tuntemattoman nyrkistä. Lieneekö kotikasvatus vinksahtanut? Oma mielipide on kyllä kovasti se, että liian paljon pitää nykyään "ymmärtää" toisten sössimistä. Muistan kun aikanaan mieheni nuoremmat sisarukset kokeilivat kunnolla rajojaan, niin kyllä niille tuli ärähdettyä ihan kunnolla. Ei ihminen siitä rikki mene, vaikka joskus sanoo kovemminkin. Eihän he silloin siitä tykänneet, vaan oppivat kuitenkin sen, kenen seurassa käytöstavat saa luvan löytyä.
Minulla menee haahuiluksi tämä kirjoitus. Taidampa siis keittää päiväkahvit ja tehdä kotihommia.
Mitä puuhailet? Suo anteeksi kun ei ole tullut pidettyä yhteyttä vähään aikaan. Syy on näissä työhommissa. Vaan nyt istuin ihan asiasta tehden koneelle ja ajattelin päivittää kuulumisia.
Navetassa on taas normaali tilanne meneillään. Toivottavasti pysyykin, on näitä rästihommia jäänyt, kun välillä on pakko ollut päivällä nukkua. Nyt niitä sitten tehdään ennen kuin uusi ryysis iskee päälle. En tiedä muista emännistä, mutta minulla tuppaa menemään homma niin, että kiire aikana keskitytään tekemään vain olennaiset ja sitten kun on enemmän aikaa, parsitaan loput. Miten possupuolella arki sujuu? Onko se samanlaista päivystystä kuin lehmäpuolella?
Tänään on mahtava talvipäivä. Aurinko paistaa niin, että silmiä häikäisee ja napakka pikkupakkanen poskipäitä hivelee. Ihana sitä on ikkunan toiselta puolen lämpimästä katsella. Tämän päivän ajattelin kuitenkin olla vilukissa ja pysyä poissa ulkoa.
Muutenkin talvisin tulee turhan vähän ulkoiltua. Jotenkin tuo kesä aina painaa jaloissa niin, että haluaa vähän helliä itseään ja loikoilla sisällä. Tuossa katsoin kolliamme. Ei sekään pakkaseen kaipaa, tyytyväisenä nukkuu sohvalla. Oikea lellikatti.
Sinullahan on talvilomaa? Meinaatko käydä jossain lämpimässä lomailemassa vai kiipeätkö lämpimän naisen kainaloon :)
Meillä isäntä nauttii, on lomalla vapaa palveluksesta, eli ei tartte nokkaa navetan puolella vähään aikaan näyttää. Ompa hänella muita hommia. Mieskin on ihan kuin eri ihminen kun saa aamulla koisia niin pitkään kuin huvittaa ja suunnitella päivänsä miten haluaa. Väsy on häntäkin vaivannut vaan eiköhän sitä virtaa jossain vaiheessa tule, kun saa voimansa kerättyä ja vähän muutosta arjen rutiineihin. Tämä arki voi joskus olla todella puuduttavaa. Niimpä komensinkin miehen pitkälle vapaalle. Ei pannut ollenkaan hanttiin :)
Kun vielä sikoja kasvatit, tuliko sinulla koskaan kunnolla rentouduttua? Minusta tuntuu, että vasta sitten, kun ei enää ole karjaa, voi ihan kunnolla pistää vapaalle. Työ on kuitenkin mielessä, vaikka välimatkaa tilalle olisi kuinka paljon tahansa.
Kirjoittele kun ehdit. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin :)
Ihan olen vaan töissä ollut ja en ole sen lisäksi juuri muuta sitten tehnytkään. Ja ei se mitään vaikka et ole hetkeen kirjoitellutkaan, kyllä työt pitää ensin hoitaa.
Täälläkin on ollut sellainen napakka pakkaskeli. Noin 5-10 asteen välillä. Juu, kyllä minulla oon talvilomaa vajaa pari viikkoa joulun molemmin puolin, mutta en taida lähteä mihinkään lomalle, vaan olen mielummin lämpimän naisen kainalossa:) Siis oman naisystäväni kainalossa.
Olet ihan oikeassa siinä kun sanoit, tai mietit, että voiko sitä rentoutua kunnolla silloin kun vielä oli sikoja. Ei kyllä silloin koskaaan pystynyt ottamaan lomaa lomana, vaan jotenkin oli huoli siitä miten lomittaja pärjää sikojen kanssa. Vasta nykyään voi olla lomalla niin että ei mieti vähääkään työasioita.
Ja minulla on kaikki ihan hyvin. Kirjoitellaan taas:)
Sinulle kateellinen kun sinulla on ihanan pitkä vapaa :). Mutta vain hyvällä kateellinen ja iloinen puolestasi. Tässä meni taas tämä päivä sukulaisen asioista taistellessa. On se yhteiskunta mennyt merkilliseksi, kun pitää itsestä tehdä mies, että asiat alkaa hoitumaan ;). Vaan taas sai hiukan asioita nytkähtämään eteenpäin. Välillä tuntuu kuin suossa tarpoisi. Suo siellä ja vetelä täällä. Vaan eiköhän tässä taas saada juttu hoidettua, edes jossain määrin.
Mitä sinä puuhailet näin perjantai-iltana?
otettua, siis illalla pienet, eikä ihan pienet ollutkaan, kännit. En ole pitkään aikaan ottanut mitään, mutta eilen otettiin naisystäväni kanssa jonkun verran alkoa, joten tänään parannellaan krapulaa:)
Sulla Emäntä10 näyttää olevan aina silloin tällöin sukulaistesi asioiden kuntoon laittamista. Älä liikaa huolehdi heidän asioista, vaan anna itse hoitaa asiansa.
Millähän se krapula helpottukaan...?
Välillä pitää rentoutua, pikku kännit on siihen oiva keino, kun saa aamulla sairastaa rauhassa.
Tuosta suvusta huolehtiminen, monikaan ei ole siinä asemassa, että siihen juuri koskaan joutuisi. Minulla ei ole vaihtoehtoja, sattuu nämä huolehdittavat olemaan sairaudeltaan siinä kunnossa, että hummeeti ei enää pelaa. Osa toki on jo hoivakodissa, vaan ei se homma siihen pääty. Pitää heidän eduistaan huolehtia sielläkin. Kun eivät itse enää pysty puoliaan pitämään.
minun tapauksessani krapula lähtee, sillä millä se on tullutkin:) No, nyt olo on jo ihan hyvä kun söin, ja lepäsin kunnolla. Joskus pitää vähän juhlia, ja ns. nollata asioita mitkä pyörivät päässä.
Nyt ei tarvitse ottaa vähään aikaan mitään kun tuli eilen otettua liikaa.