Katselin eilen televisiosta dokumenttia ja siinä tuli vahvasti esille sellainen asia, joka painui mieleeni ja se koskee niin vankeja kuin vartijoita.
Ajatuksena nousi sellaista jos ihmisen lähtökohdat ovat pienstä pitäen sellaiset että ne ovat vääriä tai muuten kieroja, ihminen ei osaa odottaa parempaa elämältään koska ei ymmärrä paremmasta.
Ja se on suuri shokki jos aikuisena tajuaa, että vuosikymmenet olenkin ollut väärässä, ja pitäisi toimia tehdä toisin miten on opetettu toiminaan.
Tuollainen ajatustavan muutos voi olla ihmiselle nöyrä paikka jos sen oikein oivaltaa, mutta sittten on heitä jotka eivät sitä koskaan oivalla ja jos oiovaltavat he eivät koskaan nöyrry tämän asian kanssa.
Olen tavannut heitä jotka ovat tehneet ajatusmaailman muutoksen ja sen sanon he ovat upeita ihmisiä.
Eli se muutos lähtee sisältäpäin ja perittyjen toimintatapojen muutosta.
Ajatuksena nousi sellaista jos ihmisen lähtökohdat ovat pienstä pitäen sellaiset että ne ovat vääriä tai muuten kieroja, ihminen ei osaa odottaa parempaa elämältään koska ei ymmärrä paremmasta.
Ja se on suuri shokki jos aikuisena tajuaa, että vuosikymmenet olenkin ollut väärässä, ja pitäisi toimia tehdä toisin miten on opetettu toiminaan.
Tuollainen ajatustavan muutos voi olla ihmiselle nöyrä paikka jos sen oikein oivaltaa, mutta sittten on heitä jotka eivät sitä koskaan oivalla ja jos oiovaltavat he eivät koskaan nöyrry tämän asian kanssa.
Olen tavannut heitä jotka ovat tehneet ajatusmaailman muutoksen ja sen sanon he ovat upeita ihmisiä.
Eli se muutos lähtee sisältäpäin ja perittyjen toimintatapojen muutosta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
äkkiä sen "vankiaineksen" joka aikoinaan taloja kiersi. Kyllähän siellä kohosi
esiin se seikka, että monen polku oli alkanut poikakodeista ja keravalta.....ja
että lapsuus oli ollut köyhä.....Mutta en lähtisi allekirjoittamaan, että juuri
köyhyys oli syy kunkin rikollisuuteen ja en usko että nyt hirveän monella ollut
lapsuus väärä ja kiero eli isukki ja äiti konnia ja juoppoja. Ei silloin ollut. Mutta
sotien jälkeinen köyhyys ja raataminen pienpalkkaisina vaikutti aina pitkälle 60-
lukua ja sitä tietä jälkeläisiin, jotka näkivät vain köyhyyttä. Nälkääkin monissa
perheissä näkivät, ei heistä tullut silti rikollisia.
Se on se nuoruus, viina, usein porukkahenki jossa rötöstelivät ja sitä tietä kovuus,
ei voinut näyttää todellisia tunteitaan, vangeista tuli näyttelijöitä, rooliensa vankeja.
Jäivät koukkuun omaan väärään minuuteensa ja sitä jotkut näyttelivät ja näyttelevät
yhä kuolemaansa saakka. Ei ole halua, ei pokkaa tehdä sitä muutosta, kääntää kelkkaa.
Tuossa 60/70 luvun vaihteessa törmäsin sellaisiinkin joilla oli rankka poikakoti tausta
ja sen jälkeen opiskelivat ammatteihinsa ja työelämään ja myöhemmänkin tiedon mukaan
selvisivät. Tunsin heitä useamman mutta vain kahteen heistä törmäsin myöhemmin linnan
kongeilla. Joskus niinkin päin.