Tilanne on se että yhteistä kotia olemme suunnittelemassa mieheni kanssa, mutta tässä nyt vähän epäilyttää kuinka käytännössä yhteen muuttaminen toimii ja vaikuttaa. Minulla on kaksi lasta pienellä ikäerolla, 4 ja 5 vuotiaat. miehellä vajaa kolmevuotias. Lapset ovat molemmilla yhtäaikaa, vuoroviikoin.
Erityisesti miestäni huolestuttaa hänen lapsensa, joka on tottunut olemaan ainokainen, kuinka hän sopeutuu.. Minun lapseni ovat melkoisen eloisia, taistelevat paljon kuten minun mielestäni ikään vähän kuuluukin, uhmailevat ja kiukuttelevat. Miehen lapsi ei vielä ole osoittanut uhmaa, eikä osaa oikein kunnolla edes puhua vielä.. Luoja kun on vaikea yrittää kirjoittaa ymmärrettävästi.. Nyt tuntuu että mieheni epäilee minun lasteni vahingoittavan hänen lastaan, tai sellainen kuva minulle tulee kun hän on nyt alkanut miettimään kuinka yhteenmuutossa käy.
Kuinka teillä muilla on toiminut yhteenmuutto? onko lapset oireilleet? onko vanhemmille tullut erimielisyyksiä?
Me olemme seurustelleet vajaan puolitoista vuotta. Lapset ovat olleet päiväsaikaan paljon tekemisissä mutta yökyläilyjä ei ole lasten aikana tehty. Pitäisikö sitä harjoitella? Miten tehdä? Olen vähän neuvoton... Mieheni lapsi on täällä kyläillessään, ja jos lapsille tullut keskenää erimielisyyksiä, aina tahtonut heti pois isin kans meiltä..
Kysykää jos haluatte lisätietoja. Minä todella kaipaisin nyt tukea.. Kaatuuko parisuhde lapsiin???!!
Erityisesti miestäni huolestuttaa hänen lapsensa, joka on tottunut olemaan ainokainen, kuinka hän sopeutuu.. Minun lapseni ovat melkoisen eloisia, taistelevat paljon kuten minun mielestäni ikään vähän kuuluukin, uhmailevat ja kiukuttelevat. Miehen lapsi ei vielä ole osoittanut uhmaa, eikä osaa oikein kunnolla edes puhua vielä.. Luoja kun on vaikea yrittää kirjoittaa ymmärrettävästi.. Nyt tuntuu että mieheni epäilee minun lasteni vahingoittavan hänen lastaan, tai sellainen kuva minulle tulee kun hän on nyt alkanut miettimään kuinka yhteenmuutossa käy.
Kuinka teillä muilla on toiminut yhteenmuutto? onko lapset oireilleet? onko vanhemmille tullut erimielisyyksiä?
Me olemme seurustelleet vajaan puolitoista vuotta. Lapset ovat olleet päiväsaikaan paljon tekemisissä mutta yökyläilyjä ei ole lasten aikana tehty. Pitäisikö sitä harjoitella? Miten tehdä? Olen vähän neuvoton... Mieheni lapsi on täällä kyläillessään, ja jos lapsille tullut keskenää erimielisyyksiä, aina tahtonut heti pois isin kans meiltä..
Kysykää jos haluatte lisätietoja. Minä todella kaipaisin nyt tukea.. Kaatuuko parisuhde lapsiin???!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miehen mukaan ydinongelma on se että minun lapseni eivät tottele minua. Meillä hänen mukaansa säännöt ei toimi. Minun mielipiteeni on että lapset ovat ihan normaaleja ikäisiään, uhmineen ja koettamisineen, eikä hän vain ole koskaan ollut muiden lasten kanssa tekemisissä/nänyt kuin omansa ja minun..
En tiedä mitä tässä nyt tehdä.
Yleensä kait niitä riitoja tulee, kuten nyt muutenkin, kun kaksi aikuista laittaa hynttyyt yhteen. Ei sitä liikaa kannata pelätä. Se on oma vaiheensa parisuhteen muodostuksessa, kun väännetään tikusta asiaa niiden erimielisyyksien suhteen. Ja kun molemmilla on omia lapsia, mikä on hyvin herkkää aluetta, riidasta voi tulla paha mieli.
Huolimatta tästä, jos teillä on rakkautta ja kykyä puhua, luota tulevaisuuteen. Ehkä miehelläsi on hyviäkin pointteja? Anna hänelle myös tilaa olla itsekseen sinun lastesi kanssa, jotta hän voi omalla tavallaan kiintyä heihin. Ja ole sinä hänen lapsensa kanssa, ettei lapsi ole liian mustasukkainen isästään...
Meidän perheessä miehellä on kaksi alakoululaista naperoa ja minulla uhmaikäinen. Olen kyllä kuullut, ettei miehen lapsen tuossa iässä koskaan samalla tavalla kiukutelleet... Ja minun silmissäni lapseni on täysin normaali, iloinen mutta vahvatahtoinen. Tottelee joskus vasta kiukun kautta, mutta se kuuluu ikään. Miehen mielestä uhmaikä käsitteenäkin on keksitty, ja todellisuudessa jotkut lapset ovat vain hankalampia... Huoh. Kyllähän se satuttaa, kun eniten maailmassa toivon, että mies rakastaisi lastani.
Hänen lapsensa ovat herkkiä minun lapseni itkulle. Ihmettelevät sitä ym. Osaltaan tilannetta vaikeuttaa miehen exä, joka ei hyväksy uusperhettämme, ja jolta miehen lapset koko ajan kuulevat pahaa minusta ja lapsestani. No, minulla on onneksi tosi hyvät välit miehen lasten kanssa, joten pärjätään.:) Ja miehenikin aidosto sanoo välittävänsä lapsestani, haluaa vain sen takia, että olisin tiukempi ja kiukuttelu saataisiin loppumaan. Olen opetellut kuuntelemaan puolisoani, mutta joskus on toki vaikeaa. Tiedän että hän tarkoittaa hyvää... Mutta kun eräänä päivänä lapseni heräsi päikkäreiltä itkien ja mies totesi että ei voi olla totta, taas lapsi herää itkien. Hän olisi aikanaan vienyt lapset lääkärille, jos olisi noin usein herännyt itkien.... Teki mieli itse itkeä, kun en edes montaa kertaa muista niin käyneen. Voin varmaan sormilla laskea.
Erimielisyyksiä on myös päivärytmissä. Minä haluaisin pitää siitä kiinni puolen tunnin tarkkuudella. Enkä pätkääkään pidä siitä, että viivytään jossain kaupoissa lapseni päikkäreiden aikaan tai hänen lapsensa saavat lauantaisin valvoa puoleen yöhön. Tai nukkua aamulla melkein lounaaseen! Ei sovi 6 ja 9 vuotiaille mielestäni. Yritän sanoa asiasta tosi varovaisesti, mutta mies on niin eri linjoilla, että puhun kuin seinälle.
Paljon ollaan kuitenkin opittu! Minä pidän nykyään lapselleni paljon tiukempaa kuria.(Vaikka en aiemminkaan mikään lepsu ollut.);) Paljon vielä tullaan oppimaan, kun yhteinen lapsi syntyy kohta. Rakkautta on roimasti! Tärkeintä on halu, että kaikki perheessä olisivat onnellisia! Kukaan ei halua pahaa kenellekään. Uskoisin että sinunkin kumppani haluaa vain hyvää sinun lapsillesi? Ja sinä hänen?
Vähän etäisiä meillä on lapset keskenään vielä, mutta aika varmasti auttaa. Ja kun lapseni kasvaa... Minua ja miestä ei saisi mikään enää eroamaan. Tuntuu niin hyvältä olla yhdessä. Ei vaikeudet lannista, vaan niistä pitää vain selvitä voittajina.
Minä kokeilin kyllä noita yökyläilyjä ennenkuin edes miettisin yhteenmuuttoa. Ainahan sanotaan että lapset tottuu kaikeeen mutta hyvä on aloitella muutokset pikkuhiljaa. Ja niinhän te olette jo tehneetkin ettekä rynnänneet suinpäin asumaan yhdessä. Jokainen lapsi on yksikö; toiset eläväisempiä ja toiset rauhallisia. Miehesi lapsi on varmaan luonteeltaan rauhallinen ja kun elää ilman ikäistään seuraa niin varmaan vilkkaat ja äänekkäät lapset vähän pelottavatkin. Erimielisyydet ja riidat kuuluvt normaalisti sisarusten elämään ja tätä minun itseni on ollut vaikea käsittää. Itse olen kasvanut ainoana lapsena ja jos minulla oli kaveri kylässä niin annoin aina kaiken periksi ettei riitaa olisi tullut. Alussa olin ihan kauhuissani kun omat lapset tappelivat ja ottivat mittaa toisistaan. Jossain vaiheessa jokainen lapsi uhmaa vanhempaana. Tai ainakin pitäisi uhmata sillä onhan lapselle tultava oma tahto. Ja silloin hän koettelee vanhempiaan aikalailla. Tai ainakin meillä on näin tapahtunut ja tuntuukin että jatkuvasti on joku uhmaikä päällä.
Jos teidän parisuhteenne on vakaalla pohjalla niin ei se lapsiin kaadu. Nyt on vain edettävä lasten ehdoilla ja uskon, että jonain päivänä elätte "räiskyvää" uusperheen elämää yhteisessä kodissa. Ja eiköhän miehenkin lapsi opi pitämään puolensa, uhmaamaan ja kenties "tappelemaankin" toisten kanssa.
Pikkuhiljaa tarkoitus olisi ollutkin totutella, ensin miehen lapsi yksin yhteisessä kodissa että oppii uuteen kotiin, sitten yön yhtäaikaa minun lapsieni kanssa ja todellakin pikkuhiljaa siihen että muksut olisivat kaikki kolme yhtäaikaa viikon.. Ja tästä on puhuttu ja sovittu ja mietitty. Vaan mieheni sanojen mukaan: mitäs sitten jos hänen lapsensa ottaakin huonosti, jos ei sopeudu. Sit heil ei kotia, ei mitään. Itselleni tämä ajatusmaailma on ihan vieras, koska voiko olla edes mahdollista ettei sopeudu? Ajan kanssa, pikkuhiljaa, varmasti kaikki löytävät paikkansa uudessa perheessä. Minun mielipide. Kyllähän se on minunkin lapsilleni uusi ja varmasti alkuun hankala hyväksyä kolmatta siihen, jakamaan lelut joista jo kaksisteen taistelevat kiitettävästi.. Mutta minä ajattelen että aikuisten avulla lapset kyllä oppivat, sopeutuvat ja viihtyvät.. Mies ajattelee ilmeisesti että ei. Ja pelkäänkin ettei tästä tule mitään kun toinen jo ajattelee että ero tulee kun yhteen muutetaan! :( ja arvaan että kun hänen lapsensa uhmaikään löytää, oppii verbaalisesti ilmaisemaan itseään ja kokeilemaan omaa tahtoaan, se on sitten minun lasten vaikutusta, huonoa vaikutusta.. :( Tilanne tuntuu toivottomalta. Mies pitäisi viedä jonneki missä muitaki lapsia, huomaisi että minun eivät ole sen kummempia tai epänormaalimpia kuin muutkaan ikäisensä, ehkä astetta vauhdikkaampia, mut ei muuten kummallisempia..
Tästä on niin hirvittävän vaikeaa saada ymmärrettävää tekstiä... Voi että:(
Onko tarkoitus hankkia uusi yhteinen koti vai muuttaaako mies sinun luoksesi? Jos mies muuttaisi sinun luokse niin siinä olisi mahdollisuus että hän pitäisi alkuun entistä asuntoaan eräällä tavalla "varalla" ja jos yhteiselämä näyttää toivottomalta niin olisi tuo koti johon hän voisi palata lapsensa kanssa. Tämä tuli sen takia mieleen että vaikka me vietämme aikaa uusperheenä niin miehellä on edelleen oma asuntonsa. Vaikka ei ole siellä tainnut nukkua enää moneen kuukauteen.
Miehesi olisi todella syytä nähdä vähän muitakin lapsia ja huomata miten erilaisia lapset voivat todellakin olla. Tässä tilanteessa hänen on varmaan helppo syyttää sinua ja sinun lapsiasi siitä kun oma lapsi rupeaa omaa tahtoaan ilmaisemaan sanallisesti ja teoin. Ei teillä tuttavaperheissä ole lapsia joissa voisitte yhdessä kyläillä? Tai sukulaisa? Tilanteenne kuulostaa kieltämättä vähän hankalalta.
Tarkoitus oli hänen muuttaa tänne meidän luokse. Ajatuksena tuo kyllä saattais toimia, oman asunnon irtisanominen vasta jonkin ajan päästä. Vaan kun siinä tulee varmasti eteen sitten se ongelma että mies lähtee sinne niin helposti.. esimerkiksi yökyläilyjä harjoitellessa voin niin hyvin kuvitella kuinka he lähtevät lapsen kanssa omaan kotiin kun tulee ensimmäinen hankaluus, poika ei ala unille helposti tai vastaavaa... ja onko se sit hyvä juttu? Mies on sellainen et pitää lastansa erityisen hyvänä. Ei ole aina ollut lapsen elämässä näin paljon, ja ikäänkuin korvaa menetettyjä aikoja olemalla erityisen myötäilevä lapsen haluille..
Tekisi mieli kirjoittaa että unohda koko yhteen muuttaminen. Myös miehesi on sitouduttava hommaan täysillä ja jos epäiletkin että hän luovuttaa noin helposti niin on varmaan parempi että unohdatte koko muuton. Tuli myös mieleen että eikö homma voi jatkua niin että molemmilla eri asunto? Ei yhteenmuuttaminen ole aina välttämätöntä vaan yhdessä voi elää myös niin että molemmilla on oma asunto ja jollain tavalla oma, erillinen elämä. Tuotakin vaihtoeahtoa kannattaa harkita jos nyt jo asiat tuntuu hankalalta. Sen jälkeen kun asutte jo yhdessä niin sitten ne vasta hankalalta tuntuukin. Teidän aikuisina olisi puhallettava yhteen hiileen ja oltava samaa mieltä asioista. Lapsilla olisi oltava samat säännöt, oikeudet ja velvollisuudet. Jotenkin nyt vaikuttaa ettei niin tulisi tapahtumaan. Joten kannattaa harkita vielä tosi tarkkaan.
Olen kallistumassa samalle kannalle.. Surullista kyllä, minä kaipaan elämääni pysyvyyttä, perhettä, tietynlaista varmuutta. Ehkä tämä suhde tulisi sitten lopettaa kerralla ni saattaii tulla sellainen mahdollisuus sitten tulevaisuudessa, joskus.. Kiitos neuvoista. Tässä täytyy nyt miettiä tarkkaan. Tilanne näin ei ole hyvä. Eikä hyvin todennäköisesti jos yhteen päätämme muuttaakin. Tietynlaista lapsien eriarvoisuutta on koko ajan ollu ilmassa, asiasta on puhuttu, keskusteltu ja molemmilla oli halu muuttaa sitä, saada toimiva perhe. Nyt tilanne kuitenki taas tälllainen.
Kiitos kuitenkin.. :)