ja viimeisen päälle. Olen asustellut lähes pari viikkoa metsämökilläni ja keskittynyt vain metsästykseen. Teeriä olen ampunut toista kymmentä ja metsojakin kolme. Hirveltä olen ottanut kilvet pois kolme kertaa. Aloituspäivänä poistin vasan muonavahvuudesta. Toinen kaato tuli viime lauantaille, silloin tarkan sihtini kohteeksi joutui tappipää mullikka, jonka ammuin täyteen juoksuun. Hyvän keuhko-osuman jälkeen mulli juoksi vielä noin 50 metriä, minkä jälkeen suistui metsäojaan. Oli pirunmoinen työ, että sain pistettyä sen. Mönkijällä vedettiin ylös.
Sunnuntaina sitten koin niitä metsästäjän korkeimpia hetkiä. Sain kunnian hiipiä norjan harmaan haukkuuun. Haukku oli jatkunut noin tunnin, kun aloin hiipimisen tuulen alta. Haukussa oli kymmenpiikkinen komea sonninjulli, joka ärhenteli koiralle. Hirvi on mestari menemään piiloon tiheikköihin. Sain makoilla kuusen takana puolisen tuntia, ennen kuin näytti sen verran kylkeään, että saatoin lähettää omalataamani 12 g lyijypäämöntin matkaan. Hirvi oli todella komea köllikäs. Teuraspaino oli 274 kg.
Kävimpäs hirvimetsällä
17
792
Vastaukset
miehellä kehumisen aiheet. Ampunut ja rääkännyt viattomia eläimiä ja nauttinut niiden tuskasta. On teillä kepukonnilla huvit.
Jotkut teistä lulee jopa metsoja hirviksi. Toiset juoksevat pitkin metsiä poliisit perässään. Naisen puuteko se on vai jatkuva kiljun juominenko se tällaista teettää.- tollukka se siellä
Mielipidetollo ei tiedä metsästyksestä yhtään mitään.
Syö sinä sitä brassihärkääsi, tanskalaista kinkkua, puolalaista perunaa, norjalaista lohta ja jatka maailman tuhoamisen tielläsi. Sitähän sinä olet koko ajan toitottanut kuinka ruuan pitää olla halpaa, laadusta viis, saati eettisyydestä.
Me joilla on taito ja tieto, me haemme herkut metsästä. Pakastin on täynnä riistaa, sieniä, marjoja jne.Laarit täynnä perunaa, porkkanaa, kaalia, lanttua sun muita omassa pellossa kasvaneita tarpeita. Kalat haemme tuoreina suoraan järvestä tuntia ennen kuin ne valmistetaan ateriaksi, merroista saatuja rapuja napsitaan alkupaloiksi viikonloppuisin jne. Jotkut kaupunkilaistollot, kuten se Kemiläinen demaritoveri, saattaa tosiaan ampua hirven metsona ( ei metsoa hirvenä kuten sinä taas vääristelet), muttei kunnon maaseudulla asuva metsämies joka tietää ja tuntee niin maastonsa kuin eläimet. - oikein, mutta
väärin, kun sanot että on siinä miehellä kehumisen aiheet. Eihän se mies ole, vaan "mies".
- kumihanskat käteen
tollukka se siellä kirjoitti:
Mielipidetollo ei tiedä metsästyksestä yhtään mitään.
Syö sinä sitä brassihärkääsi, tanskalaista kinkkua, puolalaista perunaa, norjalaista lohta ja jatka maailman tuhoamisen tielläsi. Sitähän sinä olet koko ajan toitottanut kuinka ruuan pitää olla halpaa, laadusta viis, saati eettisyydestä.
Me joilla on taito ja tieto, me haemme herkut metsästä. Pakastin on täynnä riistaa, sieniä, marjoja jne.Laarit täynnä perunaa, porkkanaa, kaalia, lanttua sun muita omassa pellossa kasvaneita tarpeita. Kalat haemme tuoreina suoraan järvestä tuntia ennen kuin ne valmistetaan ateriaksi, merroista saatuja rapuja napsitaan alkupaloiksi viikonloppuisin jne. Jotkut kaupunkilaistollot, kuten se Kemiläinen demaritoveri, saattaa tosiaan ampua hirven metsona ( ei metsoa hirvenä kuten sinä taas vääristelet), muttei kunnon maaseudulla asuva metsämies joka tietää ja tuntee niin maastonsa kuin eläimet.Metsästäjä-lehden huolellisesti, toksoplamaloinen on saastuttanut riistakannan sen verran pahasti, että esim hirvi tai lintu, minimissään 3 vrk kovassa pakastuksessa ja kypsennys minimissään 67 astetta ja käsittelyvälineet, veitset, alustat ja astiat on desinfioitava huolella. Jokaisen metsästäjän tulisi ohjeita noudattaa huolellisesti ja yrittää estää loisen leviäminen se, että loinen on ihmiselle vaarallinen.
Lisätietoa saa metsästäjäliitosta ja riista-ja kalatalouden laitokselta. - kysyn miksi
oikein, mutta kirjoitti:
väärin, kun sanot että on siinä miehellä kehumisen aiheet. Eihän se mies ole, vaan "mies".
Kykenit taas yhtä tyhmään kommenttiin kuin Kapi yleensä. Juuri tuollaisia "mies" juttuja sekin poloinen aina laittaa kun luulee olevansa jotain mitö ei ole
Mikä se tekee sinustakin kapiin verrattavan tyhmyrin? - Controlman
Pysy punikkiluuseri sinulle paremmin sopivissa aiheissa. Anustapit ja Pohjois-Korean vallanvaihto ovat ominta alaasi. Hoh, hoh, hoooooooooo, kaiken vitunlaisia vätyksiä.
- Controlman
oikein, mutta kirjoitti:
väärin, kun sanot että on siinä miehellä kehumisen aiheet. Eihän se mies ole, vaan "mies".
Terve Paloheinän pallomaha. Kuis panee?
- lappeenranta
Controlman kirjoitti:
Terve Paloheinän pallomaha. Kuis panee?
poliisikuulusteluissa mara control
- Mä täs
kumihanskat käteen kirjoitti:
Metsästäjä-lehden huolellisesti, toksoplamaloinen on saastuttanut riistakannan sen verran pahasti, että esim hirvi tai lintu, minimissään 3 vrk kovassa pakastuksessa ja kypsennys minimissään 67 astetta ja käsittelyvälineet, veitset, alustat ja astiat on desinfioitava huolella. Jokaisen metsästäjän tulisi ohjeita noudattaa huolellisesti ja yrittää estää loisen leviäminen se, että loinen on ihmiselle vaarallinen.
Lisätietoa saa metsästäjäliitosta ja riista-ja kalatalouden laitokselta.Ainahan elukoissa on ollu monen moisia loisia, bakteereja ja muita taudin aiheuttajia. Kyllähän nuo lihat on tavattu pakasteessa säilyttää, eikä niitä sieltä toki heti ole pois otettu. Joskus on joitain filepihvejä tullut laitettua heti tuoreeltaan. Ei kai kukaan lihaa raakana syö. 67 astettahan ylittyy aina, kun lihaa valmistetaan, on se sitten pannulla tai uunissa paistamista tai keittämällä kypsentämistä. Riittää, että ruoka pakastetaan TAI kuumennetaan yli 65 asteeseen.
Turha tuosta nyt on hysteriaa nostaa. Ja ainakin sata kertaa todennäköisempää on saada tartunta kissanpaskasta kuin hirvenlihasta.
Wikipediasta: "Toksoplasmoosiin voi sairastua myös myöhemmällä iällä. Aikuisiällä hankittu tartunta on kuitenkin yleinen ja lieväoireinen, usein lähes oireeton. Kaikkiaan maailman väestöstä noin 30–60 % lienee saanut tartunnan jossain elämänsä vaiheessa."
Jos on nainen ja aikoo vielä synnyttää lapsia, niin varmaan kannattaa MYÖS tämän takia käyttää suojakäsineitä tai ainakin pestä kätensä lihoja käsiteltyään. Ja panna isäntä vaihtamaan se kissanhiekka.
- ihmettelen,
että jos tappipää mullikka juoksi hyvän keuhko-osuman jälkeen 50 metriä ja kaatui sitten kuolleena maahan, niin miksi sitä tarvitsi enää lähteä pistämään? Kaikki verethän on jo juostessa valuneet keuhko-onteloon. Turha sitä on lähteä tuossa tilanteessa vielä puukolla tökkimään. Tulee vain turhaa lihahävikkiä.
- metsästämisestä
mitään kuten toi gaiboy joka tän ketjun aloitti... ei se oo eres hirveä elävän nähnyt!
- Jppeli Pippeli
metsästämisestä kirjoitti:
mitään kuten toi gaiboy joka tän ketjun aloitti... ei se oo eres hirveä elävän nähnyt!
verran ja eräkirjoista kirjoittelee näitä juttujaan:
joppeli pippeli
Kirjoittanut: sonnimies / 22.9.06 / klo 20:22
"nyt jouko lähti peppuneitsyys"? . Meinasin kuolla nauruun. joko olematon "korpimetso" on syöty? hauskaa runkki-iltaa toivottaa SONNIMIES.
• Vastaa tähän viestiin
• Kerro kaverille tästä viestistä
• Ilmoita asiattomasta viestistä
• Joopa
Kirjoittanut: joo.. / 22.9.06 / klo 23:18
Minkälainen se sonnimies on? Niin, mahtaako olla mies, joka tykkää sonneista. Vai, onko sonneilla jotain mitä mies haluaisi itselleen. Kenties sonnimies on itsetunnon kohottamiseksi annettu nimimerkki. Tai, mahtaako olla peräti hanurimies. Joo, tai sitten tuntee vetoa lehmiin. Enpä tuota tiedä varmaksi, mutta aika hämärältä vaikuttava tyyppi kuitenkin.
• Vastaa tähän viestiin
• Kerro kaverille tästä viestistä
• Ilmoita asiattomasta viestistä
• hei bro
Kirjoittanut: jouko / 23.9.06 / klo 11:03
kyseinen henkilö omaa epäilyttäviä piirteitä kyllä... esittämäsi faktat hänen mahdollisesta seksuaalisesta suuntauksesta voivat aivan hyvin pitää paikkansa :S mahtaakohan nimimerkin takana olla edes "mies", vai puhummeko nytten vain keskenkasvuisesta uhmaiän omaavasta pullamuorista? joka tapauksessa hän-oli-mitä-oli omaa puutteelliset tiedot ja taidot metsästyksestä eikä hänen pitäisi kertoilla täällä viehtymyksestään karjaeläimiin... vai mitä mieltä olet? - Controlman
Hirvi pitää aina pistää kävi mihin kävi. Ja mitä lihahävikkiä siitä puukonmentävästä reiästä tulee? Ei mitään.
- nou fiktiot täällä
Controlman kirjoitti:
Hirvi pitää aina pistää kävi mihin kävi. Ja mitä lihahävikkiä siitä puukonmentävästä reiästä tulee? Ei mitään.
keuhko-osumassa muodollisuus sanon MINÄ, ei missään kielletä pistämästä. Lumenaikana hurjan näköinen ympäristö keuhko-osuman jälkeen, tyhjäsi tulee.
- gvasdfgasd
Mistä metsästyslehdestä tämä tarina oli ?. Vai oletko taas pontikkapäissäsi kuvitellut ja hallusinoinut jotain ?.
- viisasmies-71
silti kaupasta kannat makkaraa,pitsapakkauksia ja monia erilaisia lihajalosteita....kuka hullu syö vuodessa 100 kiloa hirvenlihaa....!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 194669
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831702Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2871566Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä741514Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2431388Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341120Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931054
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651023