Viroon kylpylään

Perheellinen100

Olen suunnitellut meidän perheelle joulu- tai hiihtolomalla matkaa Viroon johonkin kylpylään. Mentäisiin lentsikalla koska lapset eivät ole ikinä lentäneet. Oltaisiin noin 5 päivää. Meillä on kolme lasta, 4-, 7- ja 9-vuotiaat. Kokeneet, kertokaa mihin kannattaa mennä, missä olisi lapsilla eniten tekemistä, ja muita kokemuksia ja tietoja kaivataan.
Emme ole ennen matkustaneet koko perheen voimin siksi aloittaisimme näin lyhyellä matkalla.
Hotellissa ottaisimme puolihoidon että saisimme aamiaisen ja päivällisen, lounaalla voisimme käydä muualla, jos lähellä olisi joitakin ruokapaikkoja. (Vai kannattaisiko ottaa täyshoito?)
Tärkeintä olisi että kylpylässä olisi lastenallas että kaikki lapset pääsisivät plaiskaamaan. Menen tietysti matkatoimistoon sopimaan ja varaamaan matkan mutta olisin näin ensin kysynyt että mitä pitää ottaa huomioon ymym. Kiitoksia jos viitsitte vastata. Ai niin ja sitten pääseekö Viroon lentokoneella Turusta?

17

3528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viro kutsuu

      ja Viroon ja kylpylään? Turusta ei pääse ainakaan mutta jos lentää ensin Hkiin ja siitä Tallinaan ja siitä taksilla joko siellä olevaan kylpylään tai esim. Pärnuun jne. Tuossa lentohommassa ei ole mitään järkeä mutta kukin tavallaan. Pitäisi varmaan ensin miettiä mihin kylpylään...entä jos lentäisi vaikka Ouluun ja edeniin tai Kajaaniin ja Katinkultaan tai Kuusamoon....Tropiikiin? Miksi sinne Viroon pitää lähteä kun kotimaassa on paljon parempia paikkoja? Vähän on hakusessa tuo matka ja ei taida tulla kyllä hommasta mitään...ei ainakaan lentämällä Viroon? Tuo että ottaakko puoli vai täysi niin saat ihan itse päättää ja jokaisessa kylpylässä on lastenallas...ainkin yksi ja jopa Virossa.

      • köyhäjakipee

        taas yksi lottovoittaja! viiden ihmisen perhe stadista kuusamoon lentäen kylpylään,virossa käyt samalla hinnalla kolme kertaa!! kaikki perheet ei asu espoon west endissä.......


      • Miten jaksaa...

        Jessus että teitä "kaiken tietäviä ilon pilaajia" löytyy kyllä joka hemmetin ketjussa!!! Mikä saa ihmisen kirjoittamaan tällaisen kommentin??? Mene itseesi pösilö!


    • Olet suunnitellut?

      Ovatko kaikki aloitukset tällä palstalla provoja?

    • Ziisus sentään

      ottaisitte linjuriauton Turusta Stadiin ja lautalla Tallinnaan. Satamasta kävelette Kalev Spahan ja plaiskaatte siellä 5 päivää.

    • Minä ite

      Satamassa on tosi mukava koko perheelle sopiva Tallink Spa. Eikä ole paha hinta jos omatoimisesti varailee...!

      • Tervis Paradise

        on suuri ja monipuolinen vesipuisto- ja allasosasto.Käypä netissä katselemassa.


      • vinkki.
        Tervis Paradise kirjoitti:

        on suuri ja monipuolinen vesipuisto- ja allasosasto.Käypä netissä katselemassa.

        Jos perheenne ykköskriteerinä on kylpyläloma,niin silloin loistavan kylpyläloman saa vietettyä myös Suomessa. Ja jos toisena kriteerinä on lentomatka,niin mikä estää lentämästä kotimaassakin kylpylä kohteeseen? Aivan samanlainen naurettavan typerä ryhmä on thaimaan matkalaiset,eikö lähempänä ja halvemmalla löydy kohdetta,jossa saa juotua itsensä päivittäin humalaan ja auringon paistetta riittävästi?


    • kävin viikonloppuna
    • Mari Sannele

      Tallinnassa on useita kylpylöitä Tallink Spa, Meriton Spa, mutta lapsiperheelle paras sanoisin Kalev Spa. Pärnussa on Tervise Paradiis, jossa iso vesipuisto. Kylpylöitä pystyy varaamaan ainakin Matkavekasta ja Ikaalisten matkatoimistosta. Ite otin viimeksi Ikaalisilta, kun matka löyty bussikuljetuksin Turusta asti.
      www.ikaalistenmatkatoimisto.fi
      www.matkavekka.fi

    • X

      Mielestani suunnitelmasi on hyva, itse ilonne maksatte eika sita kannata antaa ''kriitikkojen'' talla palstalla pilata. Mukavia kokemuksia ja hyvaa mielta, saatte varmasti reissustanne reilusti. Myos Saaremaalla on hyvia paikkoja tuohon kylpyla hommaan. http://mattiviikate.newsvine.com/

      • kokemusta 0N

        ....Kaikki paikat täynnä Örveltäviä ja Oksentavia Suomalais juoppoja! ....en kannata ajatusta Virosta jouluna! Pysykää kotona.


      • #####
        kokemusta 0N kirjoitti:

        ....Kaikki paikat täynnä Örveltäviä ja Oksentavia Suomalais juoppoja! ....en kannata ajatusta Virosta jouluna! Pysykää kotona.

        ....Kaikki paikat täynnä Örveltäviä ja Oksentavia Suomalais juoppoja! ....en kannata ajatusta Virosta jouluna! Pysykää koton

        Taisi olla yksi niistä örvelöistä-, niih, nii


    • ioewqwe

      Täysjärkinen ei mene Viroon kylpylään syksyllä viideksi päiväksi, eikä ainakaan lennä sinne tuolla joukolla.

      Very POOOOOR!!!

    • punanuttu

      viro on fasismin valtakunta ja natsit pitävät siellä valtaa tänäkin päivänä.

      _____________________________________________________________________________________________________

      "PUNAINEN TYÖVÄENVALLANKUMOUS VOITTOON!!!"
      - Punanuttu 1944

    • Liza66

      Kylpylöistä ei ole kokemusta, mutta uima-altaat, vesiliukumäet, saunat ym... ja paljon paljon muuta tekemistä löytyy Kurtnasta Vembu-Tembumaasta.
      www.vembu-tembumaa.ee
      Suosittelen varsinkin lapsiperheille, itse käytiin viimekesänä ja tänä kesänä ajateltiin taas suunnistaa kun satamastakaan ei pitkä matka ole (30km) ja taksilla pääsee kohtuu hintaan :)

    • pötkölle matkalippu

      Yhes kylpyläs viros kellu sitä itteeään vedessä vastaan,kun tuli liukumäessä alas!Joku lihava nainen oli vähän päästäny.....no poliisit tuli myöh.hakee sen.EI IKINÄ ENÄÄ MIHINKÄÄN KYLPYLÄÄN!!Ajatelkaa nyt kun tuutte alas liukkaria ja törmäätte pötköön suu auki.....ei hel....ti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1090
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      820
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      106
      744
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe