Ei voi olla kaupungin rahakirstun pohja vielä näkyvillä, kun ostaa paukautettiin taiteilijan vääntämä pajukori lähes 16 000 eurolla messurantaan. Kestää ulkona kuulemma jopa 7 vuotta!!! Eikö tuolla rahalla olisi saanut mitään pysyvämpää??? Museotoimi tulkoot esiin ja vastatkoon kansalaisille tästä "järkevästä" arvosijoituksestaan, mistä tässä on oikeastaan kysymys, ja missä oli järki kun päätöstä tehtiin?!?!
Rahatko loppu???
Gaius Maecenas
17668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos mulle kaupunki maksais 16 000 euroa, niin pärjäisin sillä reilu 20 vuotta.
Jo on tullut pajulle hintaa, täytyy lähteä kohta paikanpäälle ihmettelemään tuota pajukoria.
Täytyyhän sitä kaupunkilaisten päästä katsomaan, koska on se ostettu kaupunkilaisten veromarkoilla eli jokainen on siihen ottanut osaa ilman, että on kysytty mitään, että haluaako ottaa osaa.
Kaupungilla on rahaa tuollaisiin turhiin 16 000 euron pajukoreihin ja samalla kaupungilla on varaa jättää ihmisiä tyhjän päälle oman onnensa varaan elämään.
Kaupunki olisi säästänyt 15 000 euroa, jos olisivat minulle ehdottaneet pajukorin tekemistä.
Olisin tehnyt samanlaisen pajukorin 1000 eurolla ja pajuaidan siihen pajukorin ympärille.
Kuka tahansa nyt tuollaisen pajukorin pystyy tekemmän ja takuulla paljon halvemmalla ja yhtä hyvä lopputulos, jollei paljon parempi.
Kuuluisien taiteilijoidenhan ei tarvi kiinnittää huomiota laatuun, vaan saa tehdä tökerönkin tuotoksen.
Eihän sitä sovi moittia, koska taiteilija on viisaampi, sillä hän on käynyt taidekouluja.
Nyt se henkilö/porukka joka tämän naurettavan päätöksen teki vois kynsiä syödessään lukiessaan tätä rehellisesti ilmottautua tähän ketjuun niin saataisiin asia selväksi. 'Mutta enhän voi sitä tehdä, tämä taiteilijahan on tuttuni ja hankinta täysin järjenvastainen'' ? Sinne meni yhen taas pitkä rivi veroäyrejä ja valitetaan kun ei ole eskariin varaa ostaa uusia leluja/oppikirjoja. Mihin helvettiin tämä maailma on menossa? EIKÖ TEILLÄ OLE PÄTKÄÄKÄÄN JÄRKEÄ PÄÄSSÄ??????????
Pajuahven. Kirjoitat asiaa. Mutta. Mikäli olet äänestänyt henkilöä kaupunginvaltuustoon, niin siinä tapauksessa sinulta ON kysytty. Edustajasi on niin päättänyt. Mikäli et äänestänyt, olet samassa asemassa kuin olen itse. En äänestnyt, joten EN ole kenenkään henkilön enkä minkään puolueen talutushihnassa kuin pässi narussa.
Siksi olen oikeutettu arvostelemaan Kokkolan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen tekemiä suunnitelmia ja päätöksiä ja teenkin sitä ahkerasti. Tässä pajuasiassakin olen oikeutettu mielipiteisiini, etenkin kun harrastan ja osaan tehdä hyvääkin taidetta.
Joten muistapa tämä seuraavissa vaaleissa.
Lue myös alempana oleva juttuni "pajunköyttä".
samanlailla kahdeksankymmentä vuotta sitten eräässä silloisessa mahtivaltiossa.
Museotoimelle kyseinen teoshankinta messualueelle tuli yllätyksenä emmekä olleet lainkaan tietoisia hankkeesta. Asuntomessuorganisaatio ja keskushallinto lienevät teoshankinnan takana.
Kristina Ahmas
museotoimenjohtaja
saadaan vastuu näille jotka luikkivat piiloon!!
Vaikka tämän "katastrofaalisen" päätöksen takana olisikin asuntomessuorganisaatio, on kyse kuitenkin veronmaksajien rahoista - ei hra Rauma maksa hankintaansa omasta pussistaan.
Kun oman ilmoituksensa mukaan museotoimi ei ole ollut osallisena hankinnassa niin, se tuntuu kyllä ihmeelliseltä - eikö olisi tarkoituksenmukaista käyttää heitä asiantuntijoina taidehankintoja tehtäessä. Luulisi siitä organisaatiosta löytyvän riittävää asiantuntemusta ja aseman tuomaa riippumattomuutta teosten valinnassa. Ja hehän ovat kuntalaisten palkkalistoilla jo valmiiksi.
Tämän tulisikin olla käytäntönä kaikissa julkisissa taidehankinnoissa, olipa "maksajana" sitten mikä taho tahansa. Kaupungin ao. luottamuselimien, so. kh, tulisi antaa tästä ohjeistus keskushallinnolle.
Asiantuntijapalveluja käytetään jo yleisesti hyväksi alalla kuin alalla, eikä se ole osoitus taitamattomuudesta vaan viisaudesta.
Pajumuna lienee floppi kuten "lottomiljönäärikilpailu".
Kuulemani mukaan Kokkolan vapaehtoistoiminnan yhdistyksen vetäjälle (ainut kaupungin palkattu) ei ole jatkossa maksaa palkkaa. Ja miten tärkeää työtä hän tekeekään kuten me vapaaehtoistyöntekijätkin.
Jos tilanne menee tähän, lopetan itse jo 20 vuotta kestäneen vapaaehtoisen avustus- ym työn (siis omilla kustannuksilla ja ajalla tehdyn. Eilinenkin koulutustilaisuus Kaustisella omalla autolla ja omin kustannuksin - bensa ym). Päättäjät. Harkitkaa nyt vielä kerran ja priorisoikaa suunnitelmanne.
Ymmärtäisin paremmin, jos "pajumuna" olisi valkoiseksi maalattua terästä (ikuinen) ja maksaisi kohtuuden.
Tekisin tällaisen "monumentin" paljon halvemmalla. (Vertaan esim Arsi Harjun "kuulaan" Perhon liikenneympyrässä). Se EI lahoa ja on jopa teräksenharmaana kaunis.
Voi hitto. "Maltaita" maksavia lahoavia jätemuistoja asuntoalueelle!
Kuivattu paju palaa hyvin ja on erinomaista sytykettä...
Hei,,valmistakaa pajupillit kaikille mesuvieraille,voivat puhaltaa kun kävelevät suntin rantaa.Mutta ei pajukoreja.
On muuten justiinsa noin, miksi maksetaan virkamieheille palkkaa, jos niitä ei käytetä. On aivan pöhköä panna ammattitaidottomat ratkaisemaan asioita, jos on palkattuna joku jolle homma oikeesti kuuluu. Sehän on suoranaista tuhlausta, isopalkkaset istuu tyhjän pantteina pyörittämässä peukaloitaan.
Niin - vai onko kyse vallasta... joku haluaa päättää nekin asiat ihan ite... sellanenhan taitaa olla talon tapa... siellä valkoisessa talossa??
Tuo pajukasa potkitaan hajalle ja lahoaa muutenkin aika nopeasti, mutta sisätiloissahan sitä vois pitää. Sään armoille sen sijaan olis voinu hankkia pysyvää ja näyttävää... ootteko nähneet kokkolalaisen Hannu Leimun ylvään veistoksen Palosaaressa Vaasassa yliopiston rannassa. Se vasta on hieno, jotain sellaista pronssia kivijalustalla olisi ollut komea meren äärelle. Ja Kokkolan oma tekijä.
risuille tullut hintaa. Eikä takkapuiksi kelpaisi. Hätyytteleeköhän kohta arvometallien hintoja? Ja ei kun risusavottaan, kasvaisiko se raha sitten kuitenkin puissa?
Kun tarvikkeet eivät maksa sataa euroa enenpää jaa palkkaan n. 15 000 euroa, mikä antaa 50 euron tuntipalkalla 300 tunnin työrauhan eli lähes 38 kahdeksantuntista työpäivää eli noin kahden kuukauden työpanoksen. Täytyy sanoa, että joko on huono työtahti tai vaikea pajupesä kyhättävänä.
ei kaikke voida rahassa mitata, taiteilijankin täytyy elää, elättää perheensä ja tukijansa. Kaunis veistos elää aikansa, siinä on osa sen kauneutta.
taide on kallista