Käsiaseluvat

-Markku Ampuja-

Uuteen aselakiin lienee tulossa pykälä jossa lupaan vaaditaan ampuma-asekouluttajan todistus aktiivisesta harrastamisesta.
Tämä laittaa ihmiset eriarvoiseen asemaan asuinpaikasta riippuen ja on näin ollen vastoin perustuslakia.
Kuinka joku syrjäseudulla asuva voi harrastaa aktiivisesti pistooliammuntaa mikäli hänellä ei ole pistoolia. Lähin kaupallinen ampumarata josta pistoolin voi vuokrata ja jossa on ampuma-asekouluttaja saattaa olla satojen, jopa tuhannen kilometrin päässä. Pistooliammuntaan sovelias rata saattaa kuitenkin olla vaikka vieressä. Haetaanko tällä nyt sitä että käsiaseita ei voisi ostaa kuin suurkaupungeissa asuvat koska siellä on näitä ratoja ja kouluttajia. Toisekseen mten määritellään aktiivinen harrastaja. Sellainenko joka käy radalla räiskimässä kerrran viikossa vailla suurempaa osumistarkoitusta vai sellainen joka käy radalla muutaman kerran vuodessa ampumassa panostaen lajinsa perusolemukseen mutta on väliajat vaikka Kiinassa töissä.
Entäs toinen käsiaseiden iso käyttäjäkunta, loukkupyytäjät. He saattavat kuulua vain metsästysseuraan mutta tekevät todellista luonnonsuojelutyötä pyydystäessään pienpetoja ja Suomen luontoon kuulumattomia eläimiä loukuilla ja tarvitsevat aseen joukussa olevan eläimen lopettamseen. Tälläisellä henkilöllä saattaa olla kaapissaan useitakin haulikoita ja kivääreitä mutta ei saisi lupaa pienoispistoolille loukkulopettamiseen.

Miksiköhän Suomessa annetaan määräysvalta sellaisille tahoille jotka eivät määräämästään asiasta ymmärrä mitään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100712479137_uu.shtml

12

1593

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähtee kohta

      On se niin väärin,ja eriarvoista kun en voi täällä Kaivopuistossa
      käydä peurajahdissa.Perustuslain vastaista se on.
      Kallista bensaa (E95) palaa 4,4l/100km kun joutuu
      ajamaan Janakkalaan saakka jahtiin.
      Siihen ne työttömyyskorvauksetkin menee.Perustuslain vastaista sekin.
      Koska "Kaikilla kansalaisilla on OIKEUS työhön."

      Nytpä ei metsämiehen kannata olla masentunut,jos eukko lähtee.
      Kannattaa vaan ryypätä mökissään niin kauan kunnes ahdistus lähtee.
      Muuten lähtee aseetkin.

    • mutta tärkeää

      Linkitetyn uutisen korutonta kertomaa:

      "Uudella ampuma-aselailla pyritään auttamaan sitä, että aseita saataisiin pois henkilöiltä, jotka voivat olla vaarallisia itselleen tai toisille."

      "...Jos poliisi saa tällaisen ilmoituksen, se selvittää tarkemmin, onko perustetta aseluvan peruuttamiseen. Jos aselupaa ei ole eikä myöskään hakemusta vireillä, poliisin on hävitettävä saamansa tiedot."


      Siis lääkäri ilmoittaa poliisille että tietty henkilö voi terveydentilansa vuoksi olla vaarallinen itselleen tai toisille. Jos henkilöllä on aselupa, poliisi peruuttaa sen. Mutta jos henkilöllä ei ole aselupaa, poliisi vain hävittää tiedot.

      Eikö tässä mikään särähdä korvaan? Lääkärin mukaan henkilö oli vaarallinen itselleen tai muille. Esimerkiksi leipäveitsi löytyy jokaisesta taloudesta. Suurin osa väkivaltarikoksista tehdään teräaseella. Poliisi reagoi vain jos henkilöllä on luvallinen ampuma-ase. Muuten poliisi ei tee mitään.

      • :|:

        "vaarallinen itselleen..." Mitähän tuo sitten tarkoittaa? Eihän itsemurha ole mikään rikos. Jokainen voi päättää oman elämänsä pituudesta, mikäli se on itsestä kiinni. Jos omistaa aseen, niin se ei ole mikään ongelma, mutta jos omistaa vain leipäveitsen, niin aika harvalla riittää luontoa tehdä itsaria sillä ja yhteiskunnan tapa hoitaa kuolemaa odottavaa, on kiduttaa sitä mahdollisimman pitkään. Niin että tässäkin suhteessa lääkärit sotketaan asiaan, joka ei niille ollenkaan kuulu.


    • unohtui perustuslaki

      "Lakiin ei tule käsiaseluvan ehdoksi ehdotettua kahden vuoden pakkojäsenyyttä ampumaseurassa. Ampuma-asekouluttajan antama todistus vähintään sen mittaisesta aktiivisesta harrastuksesta riittää."

      Ampuma-asekouluttajat toimivat kuitenkin nimenomaan ampumaseuroissa. En näin äkkipäätä keksi miksi seuran kouluttaja kirjoittaisi yhtään mitään todistuksia seuraan kuulumattomille. Joten minusta tässä kuitenkin loukataan sitä yhdistymisvapautta, koska vain yhdistykseen kuuluva voi tuollaisia harrastustodstuksia saada. Aseen luvan ehdoksi epäsuorasti asetetaan seuran jäsenyys eli yhdistymisvapaus ei toteudu.

      • köyhät inisee

        Ammuskelijat tahtois kaiken ilmatteeks,
        radat,paukut,

        Kyllä se todistus ja leimat löytyy.Rahat tiskiin
        esim 1500€/todistus.Kouluttajiksi (ISO 9000 sertifioitu)
        on suorastaan PYRKYÄ
        Siinä mitään jäsenyyksiä tarvita,eikä perustuslakeja.
        Katsastetaanhan niitä Hirvitojoja Espanjalaisvoimin.


      • :|:
        köyhät inisee kirjoitti:

        Ammuskelijat tahtois kaiken ilmatteeks,
        radat,paukut,

        Kyllä se todistus ja leimat löytyy.Rahat tiskiin
        esim 1500€/todistus.Kouluttajiksi (ISO 9000 sertifioitu)
        on suorastaan PYRKYÄ
        Siinä mitään jäsenyyksiä tarvita,eikä perustuslakeja.
        Katsastetaanhan niitä Hirvitojoja Espanjalaisvoimin.

        ensinnäkään kenelläkään ei ole mielenkiintoa ruveta kyttäämään toisten ampumassa käyntejä. Jos jotain todistuksia väsäillään, niin niillä ei ole mitään virkaa, koska niiden todenperäisyyttä ei voi kukaan mitenkään todistaa.

        Ja mitähän urpoja täällä oikein kirjottelee, ikäänkuin ampumaseuroissa olisi jo jotain 'ampuma-asekouluttajia'. Jos jotain tämäntapaisia tyyppejä on ollutkin jossain, niin uuden lain myötä niitä tuskin enää on.


    • katusoturi

      Kysyykö esimerkiksi työpaikkalääkäri tästä lähin omistanko luvallisia aseita kun menen vaivoineni vastaaotolle, vai lähettäväkö lääkärit aina kyselyn poliisille, kun eteen sattuu sopiva tapaus? Aseiden omistus on salassapidettävää tietoa, enkä kerro sitä kenellekään tuntemattomalle henkilölle edes kysyttäessä. Katson, että myös työterveys- tai muu lääkäri kuuluu tähän kategoriaan. Tästä aiheutuu sekin, ettei ihmiset välttämättä uskalla enää kertoa lääkäreille ongelmistaan lupien menettämisen pelossa.

      Tämä huolestuttaa, että oikeuksien ja perustuslain päältä voidaan tarvittesssa kävellä näin. Toivotaan, että vaaleissa aseluvanhaltijat osaavat äänestää oikein. Heillä on suhteessa melkoinen vaikutusvalta vaaleissa suuren äänimäärän takia. NRA luultavasti nostaa melkoisen metelin tästä mediassa. Oma arvaus on, että perussuomalaiset saavat melkoisen vaalimenestyksen.

      • virkamies on viisas

        Lääkärin ei tarvitse tietää omistatko luvallisen ampuma-aseen. Jos työpaikkalääkäri tulee siihen tulokseen että Sinä olet murhanhimoinen hullu joka vain odottaa lopullista pimahtamistaan, niin hän ilmoittaa sinusta poliisille.

        Poliisi katsoo tiedoistaan onko Sinulla luvallinen ampuma-ase. Jos ei ole, niin poliisi hävittää lääkäriltä tulleen viestin niinkuin sitä ei koskaan olisi tullutkaan. Sinä voit aivan kaikessa rauhassa mennä kotiin leikkimään täysin vaarattoman leipäveitsen ja täysin vaarattoman lihakirveen kanssa.

        Jos Sinulla on luvattomia aseita sängyn alla parin jalkaväkiryhmän tarpeisiin, niin sekään ei ole mikään ongelma, sillä vain luvalliset aseet ovat vaarallisia!


      • katusoturi
        virkamies on viisas kirjoitti:

        Lääkärin ei tarvitse tietää omistatko luvallisen ampuma-aseen. Jos työpaikkalääkäri tulee siihen tulokseen että Sinä olet murhanhimoinen hullu joka vain odottaa lopullista pimahtamistaan, niin hän ilmoittaa sinusta poliisille.

        Poliisi katsoo tiedoistaan onko Sinulla luvallinen ampuma-ase. Jos ei ole, niin poliisi hävittää lääkäriltä tulleen viestin niinkuin sitä ei koskaan olisi tullutkaan. Sinä voit aivan kaikessa rauhassa mennä kotiin leikkimään täysin vaarattoman leipäveitsen ja täysin vaarattoman lihakirveen kanssa.

        Jos Sinulla on luvattomia aseita sängyn alla parin jalkaväkiryhmän tarpeisiin, niin sekään ei ole mikään ongelma, sillä vain luvalliset aseet ovat vaarallisia!

        "Jos Sinulla on luvattomia aseita sängyn alla parin jalkaväkiryhmän tarpeisiin, niin sekään ei ole mikään ongelma, sillä vain luvalliset aseet ovat vaarallisia!"

        Osuit naulan kantaan. Voi saatana, järki on taas kerran tungettu sinne mihin Aurinko ei paista. Vaaleissa tavataan.


    • hyvä hallintotapa?

      Lainsäätäjällä on vaikea ongelma luvallisten käsiaseiden kanssa. Vaikea koska se on järjenvastainen pakkomielle ja pelkotila. Valtapuolueiden poliitikkoja viedään kuin pässejä narussa.

      Järkevä keskustelu asiasta on mahdotonta koska jo homman lähtökohtakin on aivan järjetön. Lainsäätäjä kokee luvallisten ampuma-aseiden määrän ongelmaksi! Luvattomien aseiden määrää hän ilmeisesti ei kuitenkaan koe erikoisen problemaattiseksi.

      Aritmetiikan alkeet tai tilastojen tulkinta ovat lainsäätäjältä jääneet huonoon hallintaan koska hän ei pysty mahdollisimman selkeiksi laadituista tilastoista näkemään että väkivaltarikosten todellinen ydin on teräaseet, ei ampuma-aseet, eikä varsinkaan luvalliset ampuma-aseet.

      Alueellinen tasa-arvo on pikkujuttu näille Matti Vanhanen -tyylisille valtapuolueiden poliitikoille. He odottavat vain hetkeä että voivat asefobia-paniikissaan painaa äänestysnappulaa niinkuin ryhmänjohtaja on käskenyt.

      Niin maailma on pelastettu ja he voivat huokaista helpotuksesta. Vai voivatko. Jälkipolvet tulevat heidät kiroamaan.

      • Pyssytpoisläskeiltä

        Itse ainakin äänestän kokoomusta.Ja minun mielestäni olisi kyllä hyvä jos saataisiin kaikki käsiaseet pois kansalaisilta.Metsästyksenkin voisi kieltää perusduunareilta.Eli lyhyet ja pitkät aseet pois kaikilta ketkä ei ole korkeasti koulutettuja.Myös tuota viinaakin voisi myydä vain kortilla josta näkee että monta kertaa se pullo menee kuukaudessa.Jos ja kun eläkeikä lähestyy ja on työkyvytön niin eutanasiaa peliin.Niin ja se vielä piti sanoa että jokaista Suomalaista naista kohtaan voisi ottaa yhden Somalimiehen.Koska he ovat suvaitsevampia ja viisaampia kuin kaljaa juovat läskit Suomiköriläät jotka pian jäävät unholaan.


      • satana samaamieltä
        Pyssytpoisläskeiltä kirjoitti:

        Itse ainakin äänestän kokoomusta.Ja minun mielestäni olisi kyllä hyvä jos saataisiin kaikki käsiaseet pois kansalaisilta.Metsästyksenkin voisi kieltää perusduunareilta.Eli lyhyet ja pitkät aseet pois kaikilta ketkä ei ole korkeasti koulutettuja.Myös tuota viinaakin voisi myydä vain kortilla josta näkee että monta kertaa se pullo menee kuukaudessa.Jos ja kun eläkeikä lähestyy ja on työkyvytön niin eutanasiaa peliin.Niin ja se vielä piti sanoa että jokaista Suomalaista naista kohtaan voisi ottaa yhden Somalimiehen.Koska he ovat suvaitsevampia ja viisaampia kuin kaljaa juovat läskit Suomiköriläät jotka pian jäävät unholaan.

        Joo oikeessa olet. Perusduunareilla menee nykysuomessa aivan liian hyvin. Pois kaikki niiltä, pyssyt, naiset, autot ym.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1842
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      139
      982
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      891
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      82
      655
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      538
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      56
      529
    Aihe