Nuhteeton tausta

Viisi kuukautta sitten tulli otti pois tilaamani steroidit internetistä, sain kaksi dopingaine syytettä, mitään sakkoja enkä tuomiota en saanut ja en tehnyt mitään laitonta sillä ainoastaan maahantuonti, valmistus ja myynti on laitonta. Tullissa minulle sanottiin, että asiasta ei tule rikosrekisteriin merkintää ja muutama päiväsakko saattaa tulla. Tullissa sanoi, että poliisi näkee sen jos esim. minut pysäytetään, että olen jotain häärännyt ja työnantaja saattaa kysellä sellaisten perään. Näkyykö tuo jossakin rekisterissä ja onko minulle tarpeeksi nuhteeton tausta esim. turvallisuuskorttiin.

Kiitos auttavista ja asiallisista vastauksista jo etu käteen.
1413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki sakot syötetään Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään sakkorekisteriin, mihin poliisilla on tietysti pääsy.
Jos poliisi pysäyttää sinut jonkin syyn vuoksi, niin silloin aina henkilön ´haut´ tarkistetaan, eli sakko näkyy.
Se on näkyvissä ns. aktiivirekisterissä kaksi vuotta, mutta siirtyy sen jälkeen historiarekisteriin, missä se näkyy 50 vuotta.
Työnantajalle ei tieto sakosta koskaan mene, ellet sitten itse kerro. Sakko saattaa vaikuttaa, silloin kun haetaan turvallisuusalalta töitä, sillä näkeehän poliisi rekistereistä, mitä on tapahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halukas tietämään. kirjoitti:

Viisi kuukautta sitten tulli otti pois tilaamani steroidit internetistä, sain kaksi dopingaine syytettä, mitään sakkoja enkä tuomiota en saanut ja en tehnyt mitään laitonta sillä ainoastaan maahantuonti, valmistus ja myynti on laitonta. Tullissa minulle sanottiin, että asiasta ei tule rikosrekisteriin merkintää ja muutama päiväsakko saattaa tulla. Tullissa sanoi, että poliisi näkee sen jos esim. minut pysäytetään, että olen jotain häärännyt ja työnantaja saattaa kysellä sellaisten perään. Näkyykö tuo jossakin rekisterissä ja onko minulle tarpeeksi nuhteeton tausta esim. turvallisuuskorttiin.

Kiitos auttavista ja asiallisista vastauksista jo etu käteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu