kidekone

Onko tämä nyt se oikea palsta kun haluaisin harrastaa sitä elektroniikkaa? Haluaisin rakentaa
sellaisen kunnon kidekoneen, jolla kuuluisi ihan oikeita kanavia. Voisihan siinä olla säätökondensaattori,
kela ja pari vastusta, vai ? Jospa sittenkin tarvitsisi lisäksi vaatimattoman vahvistimen. Silloin tarvitsee
juottaa paikoilleen muutaman transistorinkin. Jonkinlainen kaiutin ja virtalähdekin tarvitaan.

Ei sentään, kyllä vanhaan kuulokkeen puolikkaaseen tehdyllä kidekoneella pärjää.
Siinähän ei montaa komponenttia tarvita. Kuka tietää mitä ?
141172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuohon kuulokehommaan tarvita muutakuin pelkkä diodi, mutta ei valitettavasti enää oikein toimi kun Suomessa ei enää ole AM-asemia ja FM-lähetteen vastaanottamiseen tarvitsee hieman enemmän.

Äänestä

Yksinkertaisimmillaan tarvitset herkän kuulokkeen (2000 ohmia), kiteen ja johdonpätkän antenniksi.

Äänestä

Voipi auttaa tuossa kytkentäkaavojen hankkimisessa.

Äänestä
  • Mielenkiinto kidekoneisiin heräsi kun perinnönjaossa sukulaisvainaan vintiltä löytyi sellainen oikein tehdas-
    tekoinen puulaatikkoon tehty kidekone, jossa oli päällä lasiputken sisällä se kide, johon metallipiikki
    nojaa ja tätä piikkiä sitten nupista säädellään. Lisäksi siinä oli jokin säätönuppi, ikäänkuin asemanvalitsin.
    Tietenkin pyöröliittimet kuulokkeille ja antenni sekä maakaapeleille.
    Valitettavasti meni perinnönjaossa ohi, enkä pääse kokeilemaan.

    Heräsi kiinnostus vanhaan radiohistoriaan. Muistan lapsuudesta kun isoveli kavereineen niitä värkkäsi.
    Oli muistaakseni Osmo A. Wion opus käytössä.

    Velipoika harrasti elektroniikka ja radioita enemmänkin. Kuoli hänkin hiljattain. Jätti minulle pari vastaanotinta, Icom-Ic 75 ja Sony casette corder 5 Bands CF-950 S. Lähes käyttämättömät kun eleli enimmäkseen ulkomailla ja värkit oli Suomessa. Liekkö moisilla arvoa, vaikka ei tämä myyntipalsta olekaan.
    Sen verran kokeilin että molemmat toimii moitteettomasti.

    Äänestä

Kidekonessa ei ole kuin Värähtelypiiri ja ilmaisindi.Kun lisätään aktivivahvistin laitteesta tulee ns suora radiovastaanotin.
Suorassa radiovastaanottimessa ilmaisin toimii vastaanottotaajuudella.
Voi olla (suurtaajuusvahvistinkin) joka toimii vastaanottotaajuudella.

Äänestä
  • Näin olen ymmärtänyt. Laitehan on nykyihmisen katsannolla tosi ekologinen. Ei tarvitse mitään
    virtalähdettä edes. Tosin ei kuulu kuin kuulokkeilla. Kanavatkin rajoittuvat jonnekin pitkiin aaltoihin,
    riippuu tietysti antennista. Vai puhuttiinko keskipitkistä, FM ei varmaankaan kuulu.
    Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen vaihe Radion kehityksen alkuhämärissä.
    Taisi olla radioputki mullistavin kehitysaskel kidekoneen jälkeen. 50- luvun lopulla tuli transistori,
    siitä kai voidaan vasta elektroniikka teollisuuden päässeen alkuun. Sitä vaihetta kestikin aika pitkälle
    ennenkuin mikrosirut löivät läpi. On se ollut huikea kehitys yhden ihmiselämän aikana.

    Äänestä

  • elektroniikkaako? kirjoitti:

    Näin olen ymmärtänyt. Laitehan on nykyihmisen katsannolla tosi ekologinen. Ei tarvitse mitään
    virtalähdettä edes. Tosin ei kuulu kuin kuulokkeilla. Kanavatkin rajoittuvat jonnekin pitkiin aaltoihin,
    riippuu tietysti antennista. Vai puhuttiinko keskipitkistä, FM ei varmaankaan kuulu.
    Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen vaihe Radion kehityksen alkuhämärissä.
    Taisi olla radioputki mullistavin kehitysaskel kidekoneen jälkeen. 50- luvun lopulla tuli transistori,
    siitä kai voidaan vasta elektroniikka teollisuuden päässeen alkuun. Sitä vaihetta kestikin aika pitkälle
    ennenkuin mikrosirut löivät läpi. On se ollut huikea kehitys yhden ihmiselämän aikana.

    Virtalähde tarvitaan siellä lähetyspäässä eikä aivan pieni. Modylaationa AM aika tehoton. Parhaimmillaan päästään 35% Lähetys teho ottotehosta. Lisäksi 100kW pinta-aaltona ei kuulu kovin kauaksi kidekoneella ilmaistavaksi. Heijastumat parantavat tilannetta, mutta ne ovat ajoittaisia.
    FM:n ilmauisu onnistuu verhokäyräilmaisimellakin, mutta se vaatii hyvälaatuiset kelat, lähetysasema lähellä ja hyviä hermoja viritettäessä toiselle asemalle.

    Äänestä

  • T-ope kirjoitti:

    Tuolla vanhat veteraanit neuvovat mielellään vasta-alkajaakin.
    http://www.radiohistoria.fi/

    Äänestä

  • veteraani itsekin kirjoitti:

    Tuolla vanhat veteraanit neuvovat mielellään vasta-alkajaakin.
    http://www.radiohistoria.fi/

    Kiitti vinkistä, linkistä, otetaan selvää!

    Äänestä

  • elektroniikkaako? kirjoitti:

    Kiitti vinkistä, linkistä, otetaan selvää!

    60- luvulla noita kidevastaanottimia rekennettiin
    enemmältikkin ja kaikista tuli samoilla osillakin erilaisia.
    Osmo.A.Wiion Uudessa Radikirjassa, joka on painettu
    josku 60- luvulla kerrotaan noitten valmistamisesta tarkemmin.
    Kirja voi löytyä kirjastosta, mutta sitä ei anneta lainaan,
    ota tärkeimmistä sivuista kopiot.
    10- vuotta sitten piti vielä pojalle semmoinen rakentaa,
    kun vintin kätköistä löyty tarvittavat osat.
    Anteeniksi 100 metriä kuparilankaa tolppiin ja kunnollinen
    maapiuha, niin jopa kuuluu kidekuulokkeesta aasianmaitten ja
    venäjän radioasemia ihan sakiana.

    Siis kidekuuloketta noitten kanssa on käytettävä,
    2000 oomisilla saattaa kuuluvuus jäädä heikoksi.

    Toinen kirja jota kannattaa kysellä on Wiio-Somerikko
    Nuorten Radiokirja.
    Enkä pidä mahdottomana, vaikka piirustukset löytyisi netistä
    ja vielä paremmin, jos hakusanan pystyy kääntään Englanniksi.

    Äänestä

  • Kituri kirjoitti:

    Kidekuuloke olisi hyvä noihin kokeiluihin. Ainakin huutonetissä joskus myynnissä. Asiantuntemattomat voivat tietenkin kaupata dynaamistakin kidekuulokkeena.

    http://sci-toys.com/scitoys/scitoys/radio/homemade_radio.html

    Äänestä

Joo, kauan aikaa sitten oli kide, josta etsittiin hyvin kuuluva kohta.
Nykyään, alk. 1970-luvulta, kidekoneen voi rakentaa puolijohdediodilla. Tarvitaan sähköjohtoa, diodi, korkeaimpendassikuuloke, tai mikä lie, se halpa kuitenkin. Nämä kun kytkee kaikki sarjaan niin kuuluu, kaikki kanavat yht.aikaa tosin.
Vähän paremman saat kun suodatat osan kanavista pois kelalla, kondensaattorilla tai molemmilla ...

Äänestä
  • Kun ostat parin euron oikean vastaanottimen, niin kuulet sillä oikeasti. Nykyään ei pitkillä eikä keskiaalloilla kuule yhtään mitään ja hyvin huonosti lyhyilläkkään aalloilla. Ulalle et kidekoneella pääse ollenkaan.
    että mitäpä noista turhaan höperehtimään.

    Äänestä

  • charliewhiskyzeta kirjoitti:

    Kun ostat parin euron oikean vastaanottimen, niin kuulet sillä oikeasti. Nykyään ei pitkillä eikä keskiaalloilla kuule yhtään mitään ja hyvin huonosti lyhyilläkkään aalloilla. Ulalle et kidekoneella pääse ollenkaan.
    että mitäpä noista turhaan höperehtimään.

    antoi aikoinaan riittävästi sähköä transuvastaanottimen toimia ilman pattereita. Vanhoista kirjoista saattaa löytyä kytkentöjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elektoniikkako ? kirjoitti:

Onko tämä nyt se oikea palsta kun haluaisin harrastaa sitä elektroniikkaa? Haluaisin rakentaa
sellaisen kunnon kidekoneen, jolla kuuluisi ihan oikeita kanavia. Voisihan siinä olla säätökondensaattori,
kela ja pari vastusta, vai ? Jospa sittenkin tarvitsisi lisäksi vaatimattoman vahvistimen. Silloin tarvitsee
juottaa paikoilleen muutaman transistorinkin. Jonkinlainen kaiutin ja virtalähdekin tarvitaan.

Ei sentään, kyllä vanhaan kuulokkeen puolikkaaseen tehdyllä kidekoneella pärjää.
Siinähän ei montaa komponenttia tarvita. Kuka tietää mitä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu