Lukekaapa ote viime päivinä otsikoissa olleen miehen nettisivuilta:
X on myös:
Kouluavustaja
Elokuvakerhojen ohjaaja
Jyväskylän Kortepohjan koulu
Huhtasuon koulu
Huhtaharjun koulu
Mäki-Matin koulu sopeutumattomille nuorille
Pernasaaren koulukoti rikollisille nuorille
Helsingin nuorisoasiainkeskus,
Puotilan nuorisotalo
X on toiminut Kortepohjan koulussa kouluavustajana 7 – 13 -vuotiaille.
The Great Megalith -elokuvan ensimmäinen versio leikattiin Kortepohjan koululla, kun sen nuorisotilojen vetäjä järjesti sinne Lapualta ammattitaitoisen elokuvien editoijan.
X oli myös aloittamassa TV Jyväskylää varten vakituisen televisiodraamasarjan, jota kuvattiin Kortepohjan koululla, mutta se hanke kaatui TV Jyväskylän kamerakaluston saatavuuden aikataulujen yhteensopimattomuuteen TV-sarjan kuvausten kanssa. Nyt X toimii muutaman kerran kuukaudessa Kortepohjan lapsille uusissa yksityisissä kerhotiloissa elokuvakerhon ohjaajana sekä viikottain Helsingissä häirikkölasten elokuvakerhon vetäjänä Vuosaaressa. X:n kehittämä Taideterapia sekä hänen perustamansa uususkonto ja mikrovaltio auttavat häirikkölapsia rauhoittumaan."
Nettipedofiili kouluavustajana lastensuojelun osaamiskeskuksessa
8
1043
Vastaukset
- VAROKAA
X:n perustama Gospel Country Mikrovaltio järjestää ilmaisia matkoja Eteläisen Tyynen Meren Ranskan Polynesian saarille, kuten Tahitille, kaikille niille halukkaille, jotka ovat kiinnostuneita X:n perustamasta uususkonnosta nimeltä Silver-Kristuksen Toisen Tulemuksen ja Nooan Tulvan Kirkko, englanniksi
Silver-Christ's Second Coming and Noah's Flood Church."
Lisää otteita kulttimiehen nettisivuilta:
"Do you want to become a movie star and earn money 3000 euros a month in X:s movies? Your age does not matter. Then contact
Haluatko tulla elokuvatähdeksi ja ansaita rahaa 3000 euroa kuukaudessa X:n elokuvissa? Iälläsi ei ole väliä. Silloin ota yhteyttä
Kas tahad tulla mängufilmide näitlejaks ja teenida raha 3000 eurot kuus X:n mängufilmides? Su vanusel vahet pole. Siis vöta yhendust "- Sokeat opettajat
Itsetyytyväiset Jyväskylän lastensuojelun edustajat saivat nyt kunnolla nenilleen! Siinä mielessä kouluavustajassa on jo farssinkin aineksia.
Jyväskylässä käräytellään tavallisia lapsiperheitä mitättömimmistäkin "turvallisuusuhista", joita lapsista tehtyihin lastensuojeluilmoituksiin hienosti kirjaillaan. Ja opetetaan kirjoittamaan.
Ja sitten Jyväskylän kaupunki ei itse seuraa sitä, keitä se palkkaa työhön ja keillä on mahdollisuus pyörittää vaikka minkälaista harrastustoimintaa lapsille. Virkamiehet eivät tosiasiasiassa ole muusta kiinnostuneita kuin tavallisten perheiden ahdistelusta luultujen, kokonaan keksittyjen tai paisuteltujen "ongelmien" vuoksi, joita sitten kirjataan esimerkiksi lastensuojeluilmoituksiin.
Viranomaiset ovat itse ahkeria lastensuojeluilmoitusten tuottajia. Montako he tekivät tästä nettipedofiilista? Esimerkiksi opettajia koulutetaan koko ajan olemaan kynä herkkänä vääntäään ilmoituksia. Vai eikö kyseinen pedofiili antanut aihetta?
Pedofilia ei näytä olevan niitä turvallisuusuhkia, joilta lapsia suojellaan. Koneistoa kiinnostaa vain paljon epämääräisemmät ja kyhätymmät "perusteet".
Pedofilia on ehkä koneiston (viranomaisten) mielestä liian näkyvää. On jännempää saalistaa kohdetta ajojahdilla, kuten jyväskyläläisille perheille tehdään. Jyväskylän lastensuojelu saattaa ajaa takaa erilaisin keksityin perustein tavallisia vanhempia vuosikausia, jotta saisi vihdoinkin huostaanotettua perheen lapset. - epäoikeus
Sokeat opettajat kirjoitti:
Itsetyytyväiset Jyväskylän lastensuojelun edustajat saivat nyt kunnolla nenilleen! Siinä mielessä kouluavustajassa on jo farssinkin aineksia.
Jyväskylässä käräytellään tavallisia lapsiperheitä mitättömimmistäkin "turvallisuusuhista", joita lapsista tehtyihin lastensuojeluilmoituksiin hienosti kirjaillaan. Ja opetetaan kirjoittamaan.
Ja sitten Jyväskylän kaupunki ei itse seuraa sitä, keitä se palkkaa työhön ja keillä on mahdollisuus pyörittää vaikka minkälaista harrastustoimintaa lapsille. Virkamiehet eivät tosiasiasiassa ole muusta kiinnostuneita kuin tavallisten perheiden ahdistelusta luultujen, kokonaan keksittyjen tai paisuteltujen "ongelmien" vuoksi, joita sitten kirjataan esimerkiksi lastensuojeluilmoituksiin.
Viranomaiset ovat itse ahkeria lastensuojeluilmoitusten tuottajia. Montako he tekivät tästä nettipedofiilista? Esimerkiksi opettajia koulutetaan koko ajan olemaan kynä herkkänä vääntäään ilmoituksia. Vai eikö kyseinen pedofiili antanut aihetta?
Pedofilia ei näytä olevan niitä turvallisuusuhkia, joilta lapsia suojellaan. Koneistoa kiinnostaa vain paljon epämääräisemmät ja kyhätymmät "perusteet".
Pedofilia on ehkä koneiston (viranomaisten) mielestä liian näkyvää. On jännempää saalistaa kohdetta ajojahdilla, kuten jyväskyläläisille perheille tehdään. Jyväskylän lastensuojelu saattaa ajaa takaa erilaisin keksityin perustein tavallisia vanhempia vuosikausia, jotta saisi vihdoinkin huostaanotettua perheen lapset.Eikö kukaan uskalla julkaista tuollaisen "näyttelijöiden etsijän" nimeä.Kun mies on tuomittu jo ainakin pari kertaa lapsipornosta niin nimi kissan kokoisilla kirjaimilla jokaiseen lehteen;myös entinen kuten nykyinenkin nimi.Taitaa olla noita pedofiileja tuossa julkaisuportaassakin sen verran että pedofiilit käsitellään silkki hansikkain.
- Mikki Parantainen
epäoikeus kirjoitti:
Eikö kukaan uskalla julkaista tuollaisen "näyttelijöiden etsijän" nimeä.Kun mies on tuomittu jo ainakin pari kertaa lapsipornosta niin nimi kissan kokoisilla kirjaimilla jokaiseen lehteen;myös entinen kuten nykyinenkin nimi.Taitaa olla noita pedofiileja tuossa julkaisuportaassakin sen verran että pedofiilit käsitellään silkki hansikkain.
http://www.facebook.com/profile.php?id=100001290635622#!/aarre.lehtonen?v=wall
Entiseltä nimeltään Antti Puustinen ,kirjoittellee tuola salaliittoteoria palstalla ja puolustelee itseään.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=105&start=90
tuossa eilisen Keski-Suomalaisen juttu
http://kuvaton.com/k/bBD.bmp - Anonyymi
Mikki Parantainen kirjoitti:
http://www.facebook.com/profile.php?id=100001290635622#!/aarre.lehtonen?v=wall
Entiseltä nimeltään Antti Puustinen ,kirjoittellee tuola salaliittoteoria palstalla ja puolustelee itseään.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=5&t=105&start=90
tuossa eilisen Keski-Suomalaisen juttu
http://kuvaton.com/k/bBD.bmpTrololoo
- Anonyymi
Varokaa edelleen tätä tyyppiä
- Anonyymi
Onha. myös juoppo opettanut vuosikymmeniä.
- Anonyymi
uLLATUS!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi6310154Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit196914Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?756786Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1006220Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k795256Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?444978Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh604443Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset154342Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus324323Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464160