Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Minä ja sinä

Mä olin tulossa sun luokse, tää oli eka kerta kun nähtiin. Oltiinhan me kuvia vaihdettu, mutta ei koskaan oikeasti tavattu. Nyt mä olin lopulta uskaltanut sut tavata. Mä kävelin kohti sun asuntoa, olit neuvonut sinne tien. Olin jo kerrostalosi pihalla, tai no eihän se sinun kerrostalosi ollut. Kävelin ovelle ja sieltä hissiin. "Kolmas kerros", mutisin itsekseni. Olin jo ihan kostea ajatellessani sitä mikä minua odotti. Olimme puhuneet tästä monia kertoja ja tiesin ettet olisi minulle pettymys. Lähetin sinulle viestin että olin jo hississä ja että tulisit minua ovelle vastaan. Viimein hissi pysähtyi ja avasin oven. Astuin ulos hissistä ja näin sinun oven raossa. Hymyilit minulle ja minä yritin ainakin hymyillä takaisin, mutta sain aikaan kai vaan irvistyksen, minua jännitti ihan hirveästi. Päästit minut sisään ja toivoit tervetulleeksi.

Istuimme sohvalla, minä en ollut ehtinyt ottaa takkiani pois, tai en halunnut ottaa. Katoimme elokuvaa, en tiedä mitä, etkä kyllä tiennyt sinäkään. Silitit jalallasi jalkaani. "Mitä sie mun jalkaani kiusaat?", kysyin. "Huvikseni vain", vastasit ja naurahdit. "Ota takki pois vaan", sanoit ja autoit minua riisumaan takkini. "No höh, nyt tulee kylmä", sanoin, vaikka minulla oli melkeen tukahduttavan kuuma, ei sillä että asunnossasi olisi ollut kuuma, minua vaan muuten kuumotti. "No sit kai pitäis mennä peiton alle", sanoit ja nousimme sohvalta.

Istuin sänkysi reunalle ja sinä työnsit minut selälleni makaamaan. Nousit päälleni ja suutelit minua ja minä vastasin suudelmaasi. Otimme yhdessä vaatteeni pois, sitten oli sinun vuorosi riisuutua. Hyväilit rintojani. Suutelimme uudestaan. Olin jo aivan märkä, sen sinäkin huomasit, kun kosketin sormellasi minua. Hyväilit sormellasi häpyhuuliani ja klitoristani. Lantioni nousi ylös päin haluten sormeasi sisääni. Suutelimme jälleen. Siirryit maakaamaan viereeni.

"Saanko mä ottaa sulta suihin?", kysyin. "Saat", sanoit naurahtaen.
Kumarruin kaluasi kohti ja ihailin sitä hetken aikaa. Lopulta otin terskan suuhunu ja pyöritin kieltäni sitä vasten. Otin sen kokonaan suuhuni ja imin. Vähän ajan kuluttua otin sen suustani ja sinä nousit sängyltä. Menit kaapin luo ja hait sieltä kortsun. Rullasit sen paikoilleen ja laskeuduit jalkojeni väliin. Kiusasit vähän aikaa pilluani, mutta lopulta työnnyit sisääni. Alkuun työntösi olivat rauhallisia, ehkä jopa tuskallisen hitaita. Tahtisi kiihtyi ja hengitys kävi vaivalloiseksi. Käänsit minut istumaan päällesi ja aloitin ratsastamisen, olit minun oma heppani. Liikutin lantiotani koko ajan lujempaa. Suljin silmäni, orgasmi oli tulossa. Käänsit minut selälleni ja pian sain kun sainkin ihanimmin orgasmin mitä olen koskaan kokenut. Tärisin ja huusin. Naapuri hakkasi seinää, mutta sinä et välittäni. Ehdit työntää muutaman kerran, ennen kuin laukesit karjahtaen. Lysähdit päälleni, olimme molemmat hiestä märkiä. Lopulta nousit päältäni vetäen samalla kalusi pois minusta. Otit kumin pois ja heitit sen roskiin. Tulit maakaamaan vierelleni ja käperryin kainaloosi. Vedit peiton meidän päällemme ja suutelimme. Lopulta nukahdimme siihen sinun vuoteeseesi, alastomat vartalomme kietoutuneina toisiinsa...

juups, että tommonen oli...
31978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo toi oli ihan sika hyvä

Äänestä
  • kiitos.. :)

    Äänestä

... kommentteja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie vaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu