vuorisuolaa ennen heitettiin

heinälatoon

50-60 luvulla tehtiin heinää ja seipäiltä ajettiin traktorilla latoihin kuivattua heinää ja siellä oli aina palju jossa oli rikotusta suuresta paperisäkistä vuorisuolaa. Suolaa heitettiin heinien sekaan korallisia aina joka poljettuun kerrokseen. Siinä luki nimenomaan "vuorisuolaa"!
Maisteltiin sitä joskus ja se tuntui maultaan aika miedolta. Saisikohan sitä suolaa enää nykyään mistään ruuanlaittotarkoituksessa?

8

5961

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ladon taakse

      liittyy tänne traktoriosiolle, varsinkin heinän teko, se oli varmaan kovaa hommaa, siinä pitää olla kaikenlaisia tarvikkeita mistä heinän saa tehtyä. Minun nuoruudessa heinää kasvoi pellolla, ei sitä tarvinnut tehdä.

      • heinäntekijä

        Kyllähän se heinä toki kasvoi pellolla, kunhan se ensin oli kylvetty ja tehty muutkin viljelytoimet
        Sinne latoon se ei itsestään päätynyt, kyllä siinä oli tekemistä, ensin hevosvoimin, myöhemmin traktorin avulla, koska siinä joka tapauksessa hiki lensi on aivan oikein puhua heinänteosta!
        Tuo suolajuttu: heinä säilyi paremmin, pöllysi vähemmän ja lehmät saivat samalla tarvitsemansa suolan heinien mukana.
        Tuo "vuorisuola" on aivan sitä tavallista suolaa jota kaupassa purkissa myydään ja tielaitos tielle kylvää. Jos ruuanlaittoon tarvitset karkeaa suolaa, toki merisuola on siihen passeli, periatteessa kumpikin ovat kemiallisesti samaa tavaraa.


      • Toimitsijamies evp.
        heinäntekijä kirjoitti:

        Kyllähän se heinä toki kasvoi pellolla, kunhan se ensin oli kylvetty ja tehty muutkin viljelytoimet
        Sinne latoon se ei itsestään päätynyt, kyllä siinä oli tekemistä, ensin hevosvoimin, myöhemmin traktorin avulla, koska siinä joka tapauksessa hiki lensi on aivan oikein puhua heinänteosta!
        Tuo suolajuttu: heinä säilyi paremmin, pöllysi vähemmän ja lehmät saivat samalla tarvitsemansa suolan heinien mukana.
        Tuo "vuorisuola" on aivan sitä tavallista suolaa jota kaupassa purkissa myydään ja tielaitos tielle kylvää. Jos ruuanlaittoon tarvitset karkeaa suolaa, toki merisuola on siihen passeli, periatteessa kumpikin ovat kemiallisesti samaa tavaraa.

        Tielle levitetään magnesiumcloridia ja on ihan eri aine mitä tuo vuorisuola on, jos on uskominen tuoteselosteita. Hintakin on ihan toinen, tuo tiesuola on paljon kalliimpaa.


    • Hemmo Haittaeläin

      Myydään esim Agrimarketissa jäänestoon ja hirven nahkojen suolaukseen 25 kg säkeissä. Kyllä se käy myös ruoanlaittoon ja heinän suolaukseen.

    • enempi suolaa

      jota käytettiin heinien suolaukseen. Että korjauksena tietämättömyyteesi.

      • tehnyt myös

        siinä säkissä vaan luki vuorisuolaa. Muovisäkki oli 80-luvulla.


      • tehnyt myös kirjoitti:

        siinä säkissä vaan luki vuorisuolaa. Muovisäkki oli 80-luvulla.

        Eiköhän niitä saa vieläkin maatalouskaupoista kumpiakin,en vaan tiedä mitä eroa niilä on,lehmille ostettu kumpiakin aina sen mukaan mitä kyläkaupassa on sattunut olemaan..


    • Suola ja suolat

      Vuorisuolassa on kaikki muutkin suolat kuten kalium mukana. Nykyisin suola puhdistetaan kaikista muista suolan mineraaleista ja jäljelle jää vain natriumkloridi. No sitten verenpainetautiselle lääkäri määrää kaliumia erikseen verenpaineen alentamiseksi.

      Tässä merisuola.
      http://www.apu.fi/ruoka/article159737-1.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe