Jättäisin yhden poikasen vanhempien kanssa - miten todennäköistä on, että tulee ongelmia?
Poikanen on vasta 2 viikkoa vanha, joten on aikaa miettiä ratkaisuja mutta nyt jo ollaan kovasti kiinnytty tähän pikkuiseen.....
Tuleeko vanhemmat poikasen kanssa toimeen...
2
390
Vastaukset
- -M-
Kolme lintua on luku joka todennäköisimmin aiheuttaa ongelmia jos niitä on tullakseen. Undut yleensä on suhteellisen hyvin toimeentulevaa porukkaa, mutta suosittelisin silti hommaamaan sille poikasellekin jossain vaiheessa oman kaverin ettei perimävirekaudella tule turhia rähinöitä. Toki häkin koollakin on vaikutusta, minimihäkkiin en kyllä laittaisi sitä yhtä pariskuntaa enempää lintuja, isommassa voi olla tilaa väistellä vaikka ei toisen naama niin miellyttäisikään.
Linnut on kuitenkin aina yksilöitä joten mitään ehdottoman varmaa ennusteeta suuntaan tai toiseen on mahdoton antaa.
Pesitystä ei tietenkään pidä enää harrastaa niin että kaikki majailevat samassa häkissä jos poikanen jää kotiin. Eli on hankittava erillinen häkki johon hyvissä ajoin koko pesinnän ajaksi eristetään joko pesivä pariskunta tai pesimättömät linnut, mikäli poikasia vielä tulevaisuudessa haluaa tuottaa.- sdfkopgkrpfseao
Vaan siitä, että vuoden varmasti jos säilytät poikasen, ongelmia tulee.
Ensinnäkin nämä todellakin hyvin toimeentulevat undut alkavat pariutua keskenään. Eli isä ja tytär / äiti ja poika. Kun ne vetelvät munia ympäri häkkiä, ensinnäkään et tiedä kuka se nyt oli ja kenen kanssa, ja miten sen saa loppumaan.
Toisekseen kolme on huono luku siksi, että sen lisäksi ettei se muodostu parvea jota undulaatit kipeästi tarvitsevat (ne elävät miljoonien yksilöiden parvissa luonnossa, ja ne on luotu siihen kaikilla mahdollisilla tavoilla), lukumäärä ei mene tasan. Suosittelisin että ostaisit vähintään samaa sukupuolta olevan kaverin tälle poikaselle, mahdollisesti lisää samaa sukupuolta olevia, ja unohdat pesittämisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74934- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28740Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709